Sivut

torstai 30. elokuuta 2012

Ostoja, Coke is it


Kurssit on rallanneet viime viikot PIGS maiden korkojen laskiessa. Minä en ole huomannut vielä mitään konkreettista ratkaisua, päin vastoin Espanjasta on tullut varsin negatiivista dataa. Pääasiallinen ongelma on toki luottamuksen menettäminen noiden maiden kykyyn maksaa lainansa takaisin ja voi olla, että Draghin "What ever it takes" voi palauttaa luottamusta tai sopivissa piireissä on saatu sellainen konsensus aikaan, että luottomarkkinat taas toimii.

Velkataakka on edelleen korkea ja siinä mielessä ongelmat jatkuvat. PIGS maat eivät pärjää ilman uutta lainaa ja jokaisen lainaerän kohdalla edelleen jännitetään. PIGS maiden lainojen hoitamisen todennäköisenä tienä pidetään inflaatiota ja rahan painamista. Minusta edellä mainitut seikat eivät tue kovin paljon toiveita Euron vahvistumisesta valuuttana Lyhyellä aika jänteellä näyttäisi euro olevan jopa hivenen yliostettu. Tässä mielessä miinusta on tällä hetkellä viisasta katsella sijoituksia Euroalueen ulkopuolelta, vaikka en perusta varsinaisesti sijoituksia valuuttaspekulaatioihin.

Dollarin tilanne ei ole sen ruusuisempi, USA:n velkataakka on myös korkea. Samalla on syytä muistaa, että dolari on tietyllä tapaa maailman valuutta. USA:laiset taitavat omistaa tällä hetkellä vain noin 30% dollareista muistan jostakin saaneeni tiedon.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Miksi markkinat ei mielestäni ole tehokkaat, mutta Random Walk toimii


Mielestäni tehokkaiden markkinoiden hypoteesin voi kyseenalaistaa hyvin pienellä tutkimuksella. Minulla nauhoitettuna dokumentti rahan mielivalta, jossa esitetään behaviorististen taloustieteilijöiden tutkimuksia. Mielestäni kaikkien sijoittajien rationaaliset odotukset eivät voi toteutua, jos sijoittajat eivät käyttäydy sijoituksissaan rationaalisesti. Mainitsemassani tutkimuksessa testattiin kadulla ihmisten käyttäytymistä tarjoamalla heille sataa dollaria heti tai 102 dollaria viikon kuluttua. Suurin osa ottaa heti sata dollaria, vaikka odottamalla saa todella hyvän vuosituoton. Tilanne paheni, mitä pidemmäksi aika venyi ja vielä 200 dollarilla toiset eivät suostuneet odottamaan vuotta. Käytös ei ole mitenkään rationaalista tai vaihtoehtoisesti riski on erittäin suuri. Riski perustuu täysin rahan ottajan oletukseen, että hän saa rahan epätodennäköisemmin tulevaisuudessa. Rahan tarjoajana on yliopisto, jonka maksamia palkkoja sen työntekijät eivät kyseenalaista  palkkojen saamista vuoden kuluttua samalla tavalla. Miksi? Minusta tuohon ei löydy rationaalista vastausta.

Toinen asia liittyy robottikauppaan. Tutkitusti yli 70% nykyisestä kaupankäynnistä on robottikauppaa. Henri Elo kirjoitti blogissaan Knight Capital - Huh miä soppa seuraavan kysymyksen: "Entä kuka osaisi opettaa fundamenttianalyysia roboteille?". Kahdesta edellisestä pääsee lopputulokseen, että kaupasta yli 70% ei välitä fundamenteista. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että kaikki tieto olis markkinahinnassa tai, että fundamenttianalyysi ei kannata. Pikemminkin epäilee, että markkinat fundamenttianalyysin silmin täysin väärässä

perjantai 24. elokuuta 2012

Tehokkaiden markkinoiden hypoteesi


Nimesin tämän tarkoituksella hypoteesiksi enkä teoriaksi. Hypoteesi tulee muinaisesta Kreikasta ja tarkoittaa oletusta, ehdotusta tai olettamusta. Tieteessä se on oletus, jota koetellaan. Hypoteesin ja teorian ero tieteessä on epäselvä. Tässä tulee esille olennainen asia, jotta hypoteesi on voimassa pitää tehdä oletuksia.

Tehokkaiden markkinoiden on kehittänyt Eugene Fama ja ensimmäiset ajatukset on esitetty jo 1960-luvulla. Varsinainen teoria valmistui 1970, johon koottiin kaikki asiaan tehdyt tutkimukset. Johtoajatuksena voidaan pitää: Markkinat ovat täysin tehokkaat, kun hinnat heijastavat täysin kaiken informaation.

Tehokkaiden markkinoiden hypoteesin perusoletuksen mukaan kaikki informaatio heijastuu aina täysin hintoihin. Sijoittajilla on fundamentteihin perustuvat rationaaliset odotukset. Riskipreemio ei ole mahdollinen vaan sijoittajat on huomioinut ne toiminnassaan. Lisäksi oletuksena on, että transaktio kustannuksia ei ole, kaikki informaatio on kaikille maksuttomasti saatavissa ja kaikilla ymmärrys nykyisestä hintatasosta.

Tehokkailla markkinoilla sijoituksista osto- ja myyntitarjouksilla kilpailevat sijoittajat saavat hinnat asettumaan tasolle, joka vastaa kaikkea saatavalla olevaa informaatiota.

torstai 23. elokuuta 2012

Havainto Alma Median suosituksesta

Ostin 6.8 Alma Mediaa ja arvioin kirjoituksessani Alman tippuvan pikkuhiljaa inhokkilistoiltoilta. Tapiola on päivittänyt 16.8 listansa. Alma Media oli osaketta ostettaessa Bottom 5 listan ensimmäisenä. Nyt uudella listalla Alma Media ei enää esiinny Bottom 10 joukossa. Alla Tapiolan listan Bottom 10.

Bottom 5 Suomi-osakkeet - suuret

1. Finnair
2. Nokia
3. Outokumpu
4. Poyry
5. Rautaruukki

Bottom 10 Suomi-osakkeet - suuret
6. Ahlstrom
7. Cramo
8. Fiskars
9. Neste Oil
10. Tieto

Analyysi Revenio Groupista

Salkunrakentaja tehnyt jälleen hyvää työtä ja analysoinut toisen salkkuni yhtiön Revenio Groupin. EVA analyysin perusteella osakkkeella ei ole nykyisellä kurssitasolla nousuvaraa. Linkki: Koko analyysi

Itsellä ei ole juuri kommentoitavaa analyysiin, lueskellessa voi lähinnä nyökytellä. Osake pysyy holdissa, ROE on sellaisella tasolla, että yhtiö pystyy todennäköisesti osingon maksuun jatkossakin, vaikka tilanne hiukan heikkenisikin. Monialayhtiö on aina myös mahdollista tehdä strategisia myyntejä tai jakautua useammaksi yhtiöksi. I Caren irrottaminen omaksi yhtiökseen voisi johtaa varsin mielenkiintoiseen kurssikehitykseen.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Blogin rakenteesta, tulevat osat markkinateoriat ja sijoitusstrategiat


Olen suunnitellut tekeväni blogiini jatkossa osat markkinateoriat ja sijoitusstrategiat. Sinne on tarkoitus tehdä osiot omasta mielestäni mielenkiintoisista teorioista sijoitusstrategioista. Tarkoitus ei ole tehdä täydellistä pakettia vaan enemmän perusta niin, että lukijat näkevät miten minä ko. asiat ymmärrän ja tämän jälkeen pohdinnoilleni on perusta. Esitän pohdintoja asioista samassa osiossa.

Itse olen opiskellut luonnontieteitä ja teoria saa minut aina hiukan varpailleen. Teoriat on läpivuosisatojen kyseenalaistettu. Olen ollut näkemässä useamman teorian käyttöönottoa käytännössä. Aina otettaessa teoriaa käytäntöön, löytyy sieltä korjauskerroin k, jolla teoria sopeutetaan vallitseviin olosuhteisiin. Näkemissäni talousteorioissa ei ole ollut korjauskerrointa.

Tätä taustaa vasten ne olisi sovitettava aina vallitseviin olosuhteisiin. Olosuhteet muuttuvat jatkuvasti ja nopeasti ja tätä taustaa vasten ne ovat minulle vain teorioita, jotka kuvaavat akateemisen konsensuksen mukaan ilmiötä hyvin.. Tämän vuoksi tietyt uudet asiat, kuten robottikauppa ja tietokoneella käytävä kauppa kiinnostavat minua. Menestyneet sijoittajat ovat kyseenlaistaneet tietyt lainalaisuudet. Mm. Buffett ei kannata hajautusta, vaikka se poikkeuksetta annetaan ohjeeksi sijoittajalle.  

Blogissani haluan myös kyseenalaistaa ohjeita. Pohtia onko ne hyviä vai päinvastoin, menemällä vastavirtaan yleistä lainalaisuutta parantaa sijoitusmenestystään. Tähän kohtaan haluan esittää mielestäni menevimmän esimerkin. Varsin usein sanotaan, että ajoittaminen ei kannata ja usea menestynyt sijoittaja on sanonut, että ei tiedä ketään joka siinä onnistuu. Seppo Saarion kirja on mielestäni siinä mielessä harvinaisuus, että siinä sanotaan suoraan kutakuinkin seuraavasti. Ajoituksella on suuri merkitys. Pörssissä on aikoja jolloin sieltä kannattaa pysyä poissa. Suomalaisen indeksi sijoittamisen edelläkävijä Seligson sanoo internet sivullaan seuraaavasti:

"Ajoituksella oli merkityksensä - markkinaguru A:lla oli vuonna 1998 10 000 markkaa enemmän kuin B:llä, joka sijoitti rahansa heti. Ero on kuitenkin merkityksetön verrattuna E:n lopputulokseen, joka menetti 37 000 markkaa (verrattuna B:hen), koska ei loppujen lopuksi uskaltautunut mukaan markkinoille ollenkaan."

Jotta sanomalle saadaan lopullinen painoarvo lainaan Warren Buffettia:

" Ole ahne, kun muut ovat pelokkaita ja ole pelokas, kun muut ovat ahneita"

Tämä ohje on ennen kaikkea ajoitusta, jota Buffett myös noudattaa itse. Hän kaivaa norsupyssynsä naftaliinista, kun muut pelkää.

maanantai 20. elokuuta 2012

Osto Seligson Russian Prosperity

Ostettu Seligson Russian Prosperity 15.8, hinta 90,244. 50 päivän liukuva keskiarvo leikkaa lähipäivinä 200 päivän liukuvan keskiarvon alhaalta ylös.

Euro vahvistunut tuki odotuksista ja setelipainokoneen lämmittelystä? Öljyn hinta nousussa, mikä tietää hyvää Venäjälle, kuten myös sähkönhinnan nousu.

torstai 16. elokuuta 2012

Technopolis raportti

Kopiona raportista pääkohdat:

"Pääkohdat kaudelta 1-6/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon:
  • liikevaihto nousi 52,1 (45,0) milj. euroon, jossa kasvua 15,9 %
  • käyttökate nousi 25,9 (22,4) milj. euroon, jossa kasvua 15,4 %
  • liikevoitto laski 18,8 (37,0) milj. euroon ja tulos ennen veroja 11,6 (33,2) milj. euroon;
    kumpikin sisälsi -6,2 (15,5) milj. euroa sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutoksia
  • omavaraisuusaste oli 37,3 (36,3) %
  • taloudellinen vuokrausaste oli 94,1 (93,6) %
  • sijoituskiinteistöjen nettovuokratuotto oli 7,7 (7,6) %
  • tulos/osake laimentamaton oli 0,13 (0,37) euroa ja laimennettu 0,13 (0,37) euroa
  • liiketoiminnan kassavirta/osake oli 0,21 (0,23) euroa
  • nettovarallisuus/osake oli 5,38 (5,29) euroa"
     
Mielenkiintoista nähdä markkinoiden reaktio raporttiin ja tarjoaako se ostopaikkoja? Näyttää, että tulos olisi romahtanut, mutta todellisuudessa mitään sellaista ei ole tapahtunut vaan kiinteistöjen arvoja on kirjattu alas. Käytännössä yhtiö on kasvanut vahvasti ja tulos on lähes edellisvuoden tasolla. Kassavirta 0,10 euroa osakkeelle, kun se edellisenä vuonna oli 0,11 euroa osake ja välissä on ollut osakeanti! Mielestäni vähintään kohtuullinen raportti.

Anti rahojen käytöstä on tullut osviittaa. Technopolis neuvottelee Ylen tilojen ostosta Tampereen Tohlopissa. Yle jäisi vuokralaiseksi 20 vuodeksi.Kuulostaa kohtuullisen varmalta kassavirralta. Valtio firman takana ja 20 vuoden vuokrasopimus.

Buffettin salkussa tapahtuu

Buffettin neljännesvuosiraportti on ilmestynyt. Mestarin salkussa on tapahtunut kohtuullisen suuria siirtoja:

Procter & Gamble kevennys 18,6%, nykyinen omistus 4,91%
Johnson&Johnson kevennys 64,8%, nykyinen omistus 0,94%, tipahti Top10 sijoituksista, tilalle nousu DTV- DirectTV Group Inc.

Berkshire on ostanut seuraavia aika paljon
DVA- DaVita Inc. 1,23% salkusta, lisäys 55%
PSX- Phillips 66 1,21% salkusta hankittu tällä neljänneksellä kokonaan!
LMCA- Liberty Media Capital 0,65% salkusta, ostettu neljänneksellä 83%
BK - Bank of New York osuus 0,55% salkusta, lisäys 233%
VIA.B Viacom Inc. 0,43%, hankittu 328%

Ja ai niin, IBM:ää on lisätty 3%, keskihintaan 195 dollaria. Tankkaus jatkuu ja tälle neljännekselle vauhti hiukan kiihtynyt.

Market Watchin mukaan Buffett on luopunut Intelistä kokonaan.

Kirja-arvostelu: Vesa Puttonen - Tero Kivisaari Mitä Missä Miljoona

Puttonen on kirjoittanut useamman kirjan rikastumisesta ja osakesijoittamisesta. Tätä taustaa vasten odotukset eivät olleet hirveän korkealla, että mitään uutta kirjasta paljastuisi. alkusanoissa Puttonen vielä mainitsi kirjan julkaisun viipyneen, niin mietiskelin ennen kirjan aloitusta, että onkohan tämä vain vanhan toistoa.

Kirja oli erittäin positiivinen yllätys. Alkuun esitettiin miten voi säästää ja miten se vaikuttaa säästöjen kehitykseen sijoitettuna eri lailla ja rautalangasta väännettynä esimerkin omaisesti sijoitusvirheitä. Mielestäni tässä kirjassa oli Puttosen muuhun tuotantoon verrattuna käyty huomaattavasti paremmin sijoitusten pitkän aika välin tuottoja kaavion, paitsi Siegelin materiaalia myös materiaalia Euroopasta. Ehdoton helmi oli kuvaaja Buffetin lausunnosta: Omistaisin mielummin yrityksen, joka tekee 10 miljoonalle 15 prosenttia vuodessa kuin yrityksen, joka tekee sadalle miljoonalle 5 prosenttia. Kuvaaja ja tekstin pätkä yhdistettynä Buffettin kommenttiin ”My favorite investment period is forever” on todella puhutteleva.

Toisessa luvussa esiteltiin kohtuullisen perusteellisesti sijoittamalla rikastuneita Warren Buffettia ja Jouko Bradea. Kappale oli otsikoitu Miten he tekivät sen, mutta minulle kunnolla selvinnyt. Siitä huolimatta luvussa oli varsin perusteellisesti esitelty heidän sijoitusfilosofiaansa.

tiistai 14. elokuuta 2012

Tehokkaat markkinat?


Tämä juttu tulee hiukan huonosti pohjustettuna, koska tehokkaiden markkinoiden teoriaa ei ole vielä blogissani käsitelty. Blogini on sijoituspäiväkirja ja haluan tehdä siihen päiväkirjamaisen merkinnän omista ajatuksistani ajankohtaisessa tapahtumassa.

Tein aiemmin kirjoituksen Fyffet vei, jossa oli linkki Knight Capitalin pörssi robotti oli ostanut kalliilla ja myynyt halvalla. Talous Sanomat on artikkelissaan käsitellyt samaa tapahtumaa.

Yrityksen robotti oli ostanut osakkeita yhteensä 7 miljardin dollarin edestä, mutta ei pystynyt pitämään osakkeita, koska sen vähittäispääoma vaatimukset eivät täyttyneet, toisin sanoen yhtiö oli käyttänyt liikaa velkavipua. Tämän johdosta se on joutunut myymään osakkeet Goldman Sachsille 5% markkinahintaa alemmalla hinnalla tehden 440 miljoonan tappiot.

Ovatko markkinat tehokkaat, jos sijoitusrobotti voi tehdä tällaisia virheitä? Mielestäni ei. varsinkin, jos otetaan muut vaikutukset huomioon.

Robotin toimet voi olla suurena syynä Nokian nousuun. Markkinat kiinnostuvat kohonneesta volyymistä ja samaanaikaan liikkuvat huhut saavat vettä siipiensä alle. Puhuttiin mm. Windows Phone julkistuksesta ja sisäpiirin tankkaukset oli esillä. Nokia teki mielestäni ennen kaikkea spekulatiivisen nousun. Mitään selvää uutista tai faktaa, minkä vuoksi tulevaisuus Nokian kohdalla olisi valoisampi, ei ole tullut julkisuuteen. Nokian on täytynyt olla joko aliarvostettu ennen nousua tai vastaavasti nyt yliarvostettu nousun jälkeen.

perjantai 10. elokuuta 2012

Buffettin salkun muutokset 2007 tähän päivään


Jatkan tähän vielä yhdellä kirjoituksella Buffetin salkun kehityksestä. Tämä on tämän hetkisestä lähteestäni vanhin tieto Buffettin salkusta.

Vuoden 2007 alussa Buffettin salkun 10 suurinta sijoitusta olivat:
2007
alussa


Nro.
Osake
Portfoliosta
 [%]
Kumulat
[%]
1
KO- Coca Cola Co.
18.68
18.68
2
AXP- American Express
17.43
36.11
3
WFC - Wells Fargo
13.75
49.86
4
PG - Procter& Gamble
12.18
62.04
5
MCO- Moody's Corp.
6.28
68.32
6
WSC - Wesco Financial Corp.
4.97
73.29
7
BUD-Anheuser-Busch InBev
3.39
76.68
8
JNJ- Johnson & Johnson
3.08
79.76
9
COP - Conoco Phillips
2.45
82.21
10
WPO-Washinton Post
3.03
85.24


Lista on jokseenkin yllätyksetön. Listalta löytyvät vanhat tutut sijoitukset. Buffettin sijoitusfilosofia käy näistä hyvin ilmi. Hän ostaa ja pitää ja istuu salkkunsa päällä vuodesta toiseen horjumatta. 

Alla olevassa listassa sitten suhteellisten osuuksien muutokset.
Nro.
Osake
Portfoliosta
 [%]
Kumulat
[%]
Muutos
2007[%]
1
KO- Coca Cola Co.
19.66
19.66
0.98
2
WFC - Wells Fargo
17.88
37.54
4.13
3
IBM
17.84
55.38
17.84
4
AXP- American Express
11.65
67.03
-5.78
5
PG - Procter& Gamble
6.54
73.57
-5.64
6
KFT - Kraft Foods Inc
3.94
77.51
3.94
7
WMT - Walmart Stores
3.8
81.31
3.80
8
COP - Conoco Phillips
2.94
84.25
0.49
9
USB - U.S Bancorp
2.9
87.15
2.9
10
JNJ- Johnson & Johnson
2.54
89.69
-0.54

Okmetic 40 % aliarvostettu

Löysin varsin mielenkiintoisen sivun: Salkunrakentaja.com. Lisäsin sivun etusivujeni linkkilistaan.

Sivu oli tehnyt salkussani huomattavalla painolla olevasta Okmeticista arvon määrityksen 30.7.

Osake oli kategorioitu GARP-sektoriin. GARP= Growth At a Reasonable Price, kasvua järkevään hintaan. Muutenkaan jutusta ei ylistys sanoja puuttunut. EVA-laskelmalla yhtiön arvoksi on saatu 7,2 €, joka tarkoittaa 40% aliarvostusta suhteessa nykykurssiin 5€ ilman turvamarginaalien huomioimista.

Koko juttu

Huomio: Dovre

Salkkuni osakkeista Dovre nousi eilen yli 5%, vaihdon vilkastuessa.



Taisi tulla 2 viikkoa täyteen osavuosikatsauksesta. Sisäpiirin osto? Jokatapauksessa ostolaidalle on alkanut ilmestyä säpinää nousevalla kurssilla.