Sivut

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Salkku päivitetty ja muutokset

Päivitin salkkuni silmälläpitäen allokaatio tarkistelua.

Lyhyen koron osuus kasvanut 0,5%, heikentää tuottoa. Tilanne on aika sopiva 5% varoista puskurissa ostoja varten.

Pitkän koron osuus tipahtanut 1% ja korkojen osuus kokonaisuudessaan enää 1%. Olen pohtinut kahta mahdollista etenemistä jatkossa. Erään suosituksen mukaan allokaatio pitäisi olla 120-ikä. Tämän pohjalta haluaisin hivenen nostaa allokaationi osakepainoa. Olen pohtinut 82% osakkeissa ja kiinteistö sijoituksissa ja samalla tuotto-odotukseni nousee. Toisaalta mm. Salkunrakentaja kertoi vasta, että globaalin taantuman todennäköisyys on kasvanut. Nykyinen allokaatiossani osakkeet on ylipainossa. Olen harkinnut osakepainon laskua. Toimenpiteinä pieni salkun siistintä ja mahdollisesti joko yrityslainat tai kehittyneiden markkinoiden lainapaperien hankinta ETF:nä.

Osakepaino on noussut lähinnä suorilla osakeostoilla joista suurimmat ovat Coca Cola, Cargotec ja Metso. Kaupaunkäyntikustannukseni ovat pysyneet hyvin kurissa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Buffettin portfolion muutoksia Q3/2012


Buffettin kymmenen suurimman sijoituksen joukosta on poistunut tälle kvartaalille Johnson & Johnson, joka on myyty salkusta lähes kokonaan ja on mukana enää 0,05% omistuksella. Toinen näkyvä muutos on Kraft Foods, joka jakautui. Dataroman raportin mukaan Buffett on vähentänyt Mondelez Internationalia 48%.

Buffett on jatkanut IBM  (osuus salkusta kasvanut 0,5%)lisäämistä salkkuunsa ja samaten toista suurta sijoitusta Wells Fargoa on lisätty(osuus salkusta kasvanut 1,5%). Uutena salkkuun on tullut Deere &Co ja Wabco Holdins Inc.

Buffettin 10 suurinta sijoitusta.
Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
KO- Coca Cola Co.
20.14
20.14
2
WFC - Well Fargo
19.37
39.51
3
IBM
18.59
58.10
4
AXP- American Express
11.44
69.54
5
PG - Procter& Gamble
4.86
74.40
6
WMT - Walmart Stores
4.58
78.98
7
USB - U.S Bancorp
2.79
81.77
8
DTV-DirectTV
2.06
83.83
9
COP - Conoco Phillips
1.83
85.66
10
MDLZ- Mondelez International
1.67
87.33

Aiempia kirjoituksia:

maanantai 26. marraskuuta 2012

Osto: Affecto

Ostin Affectoa kurssilla 2,66 5.11.2012.

Affecton bisnes koostuu IT-alan konsultoinnista ja liikentoiminta hallinnon ratkaisuista (EIM). Affecto käyttää johtavien laitteisto- ja ohjelmistotuottajien teknologioita ja räätälöi ne asiakkaan tarpeisiin sopiviksi. Käytettyjä teknologia kumppaneita ovat mm. IBM, Informatica, MapInfo, Microsoft, Oracle,  ja SAP.

Lyhyesti kuvattuna Affecto auttaa asiakkaitaan parantamaan tuottavuuttaan ja kilpailukykyään tiedon paremmalla hyödyntämisellä. Hyvä esimerkkin on tiedon yhdistäminen Oracle tietokantojen ja SAP:in välillä, joka tuodaan varsin usein sitten Microsoft sovellukseen.

Affectoa voi kuvata aika defensiiviseksi yhtiöksi, koska suurin asiakassegmentti on julkinen sektori ja asiakassuhteet ovat pitkäaikaisia. Koska kyse on räätälöidystä tuotteesta asiakkaalle, tulee varsin usein tarve päivittää tuotetta, johon tarvitaan yleensä yhtiön apua.

Itseäni yhtiössä miellyttää sen oleminen asiakkaan bisneksen "sisällä". Kauppojen toteutuminen poikii yleensä lisätöitä ja pitkäaikaisen asiakassuhteen, josta johtuen suhdanne riippuvuus on vähäisempää. Lisäksi sovellukset ovat monesti juuri johdon työkaluja. Johdon sovellusten tarpeellisuutta ei tarvitse niin perustella.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Marraskuun alun rahastomerkinnät

Tein Marraskuun alkuun muutaman rahastomerkinnän. Euro oli vahvistunut muihin valuutihin verrattuna ja ongelmat eivät ollet mielestäni muuttuneet niin ratkaisevasti. Tein merkinnät teknisesti tarkasteltuna RSI:llä nousuun varovaisesti läheteineisiin Seligson&Co. Top 25 Brands ja Seligson Russian Prosperityyn. RSI ei ollut ihan 30% alla selvästi, mutta kyseessä olevien rahastojen näkymät eivät mielestäni ole niin huonoja. Brandit jauhavat koko ajan tasaisesti tulosta ja Venäjän markkinat kasvaa esimerkkinä Eurooppaa nopeammin. Luonnonvaroja tarvitaan jatkossakin. Tässä merkinnät:

Seligson&Co. Top 25 Brands 6.11.2012 Hintaan 3,8243

Seligson Russian Prosperity 6.11.2012 hintaan 89,8006

Tämän lisäksi pidin salkkuni korkotasapainoa tasapainossa merkitsemällä Seligson & Co. Rahamarkkina rahastoa.

Seligson Rahamarkkinarahasto AAA hintaan 2,4909.

Lyhyen koron rahastot ei juuri nykyisessä tilanteessa tuota ja minulla alkaa olla lyhyessä korossa runsahkosti rahaa. Pitää kartoittaa sopivia sijoituskohteita ja tarkistella salkun allokaatio.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Sammon tulos Q3/2012

Sammon tulos oli kerrassaan miellyttävää luettavaa nykyisessä markkinatilanteessa. Heinä-syyskuun tulos ennen veroja nousi 368 miljoonaan euroon viime vuoden 150 miljoonasta eurosta ja osakekohtainen tulos nousi 0,22 eurosta 0,56 euroon. Markkina-arvoin laskettu tulos taas kohosi -0,38 eurosta 1,04 euroon.

En onnistunut huonoa löytämään minkään yksikön toiminnasta. Lisäpotkuna Sampo sai vielä Nordea alkaa myydä Sammon vakuutuksia viimeksi mainitun ostettua Trygin Suomen toiminnot.

Olen hivenen yllättynyt markkinareaktion suuruudesta. Yksikköjen kehitys on positiivista ja edellytykset positiiviseen kehitykseen jatkossa ovat hyvät. Nordean resurssit saatiin valjastettua omaan käyttöön ja kammettua yksi merkittävä kilpailija "häiritsemästä" omaa vakuutustoimintaa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Reveniossa tapahtuu?

Syksyn tultua Revenion vaihdossa on alkanut myös nousemaan tatteja.

Reveniossa on ollut poikeuksellisen suurta vaihtoa parina päivänä. Tämän lisäksi lyhyeen aikaan on tullut kaksi liputusilmoitusta kahden suuren omistajan osuuden pienemisestä. Gerako on noussut suurimpien omistajien listalla. Tänään EVL osti 12.37 100000 kappaletta osaketta. Taitaa olla jotain tapahtumassa.

Näyttää, että Revenio leikkaa 200 päivän liukuvan keskiarvon myös suurella vaihdolla.

Salkun tuotto lokakuussa 2012


Salkun tuotto lokakuussa -0,60%, vuoden alusta 8,78%.

Osingot 107,57€. Kasvua edellisen vuoden lokakuuhun 153,34%.