Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Kirja-arvostelu: Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen

Kuvat: Random Walker&Nordnet

Sain joulun aikana luettua loppuun Jukka Oksaharjun (kuva alla) kirjan Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen. Itsellä odotukset kirjan suhteen oli korkealla ja ehkä sen vuoksi kirja aiheutti pienen pettymyksen. Oksaharjun blogissa on olut varsin ytimekkäitä analyysejä ja niiden puuttuminen oli ehkä suurin pettymyksen aiheuttaja.


Jälkeenpäin ajateltuna kirjasta ei silti puutu käytännössä mitään vaan pikemmin päinvastoin siinä perusteellisesti selvitetty sijoitusmaailmaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Perusteellinen läpikäynti jättää kirjan tärkeimmän sanoman hiukan taka-alalle. Hyvästä yhtiöstä mennään enemmän yleisoppaan puolelle kuin ohjeistetaan hyvään sijoitukseen. Yhtiön arvioiminen aloitetaan mielestäni vasta sivulta 145 kappaleessa tarkastele liiketoimintaa suhdannesyklin yli ja edelleen se loppuu sivulle 196 kappaleeseen hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen, josta alkaa kysymyspatteristo. Ohjaus hyvään sijoitukseen jää vähäiseksi. Vastausta kysymykseen, miten löytää hyvä pörssiyhtiö, jolla on osingon maksukykyä, en minä ainakaan oikein onnistunut löytämään.  Kirjassa ei ollut oikein toistoa, mutta ehkä vähän olisin sitä odottanut opastamaan toimintaa paremmin.

torstai 20. joulukuuta 2012

Ostoja Rapala ja Wal-mart

Eilen ainakin Rapala tarttui pohja vieheeseeni hintaan 4,60€/kpl ja mahdollisesti Walmart. Hinta rajani on ainakin alittunut eilen.

Tässä yhteydessä en lähde tekemään tarkempaa analyysiä ja kuvausta yhtiöistä ajanpuutteen vuoksi. Perusteena ostoilleni on lähinnä se, että olen erimieltä Herra Markkinan kanssa yhtiöiden kehityksestä ja molemmat yhtiöt kuuluvat ennestään salkkuuni ja olen niihin aikanaan tutustunut. Käsitykseni yhtiöistä ei tämän jälkeen muuttunut, pidän molempia kohtuullisen varmoina tuloksen tekijöinä suhdanteesta riippumatta, molemmilla yhtiöillä on toiminta-alueella hinnoitteluvoimaa.

Rapalan kurssi on sukeltanut viime aikoina ja syynä on selitelty lähinnä talvivälineiden myyntiä ja vähälumista talvea. Viime päivät ikkunasta ulos katsellessa lunta tippunut maahan vähintään Rapalan tippumisen kurssin tahtiin.  Tämä ei ole mikään peruste pitkäaikaiseen ostoon. Rapalasta löytyy positiivia arvioita, tässä esimerkkejä: 

tiistai 18. joulukuuta 2012

Salkun pienemmät osakerahastot


Laitoin karkeasti rajaksi salkussa 1% pienemmät omistukset pieniksi. Tarkemmalla tarkastelulla voisi tietysti sanoa, että salkussani ei kuurikaan ole suuria sijoituksia. Joka tapauksessa tarkasteluni lähtee alle % omistuksista.

Seligson & Co Russian Properity on seuraavaksi suurin omistukseni. Rahastolla on pitkä ja menestyksekäs historia, vaikka viimeinen vuosi ei ihan loistokas ole ollut. Omistuksistani suuri osa on hankittu kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksissa puhutaan, että kyseessä on yleensä tuuri. Tässä tapauksessa mielestäni toiminta poikkeaa aika merkittävästi tavallisesta rahastosta. Rahasto toimii markkinalla, jossa normaali markkinatalouden toiminta on vasta kehittymässä. Rahasto osallistuu ahkerasti omistamiensa yhtiöiden kehittämiseen. Venäjän markkina on tämän lisäksi yksi maailman alhaisimmilla voittokertoimilla toimivista markkinoista. Edelleen Venäjällä on ihan loistavat luonnonvarat ja sen taous kasvaa kohtuullista vauhtia. Toki alueella on poliittiset riskinsä. Jollei riskiä ota ei voi myöskään voittaa. Rahasto ei ole tuottosidonnaisen palkkionsa johdosta halpa. Minun on itse helpompi hyväksyä tuottosidonnainen kustannus kuin kustannus ilman mitään vastuuta. Näillä näkymin rahasto tulee pysymään salkussani ja lisäilen sitä aina sopivien tilaisuuksien tullen.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Salkun tuotto marraskuussa 2012

Salkun tuottojen tarkastelu jäi vähän myöhään, koska ei tullut vilkaistua aikaan kuukauden osinkoja.

Salkun tuotto marraskuussa 0,40%, vuoden alusta 9,11%.

Osingot 46,69€. Kasvua edellisen vuoden lokakuuhun 2,32%.

torstai 13. joulukuuta 2012

Sijoituslinkkejä päivitetty

Kinnostuneille tiedoksi, että päivitin sijoituslinkkejä sivun. Lisätty mm. markkinatunnelmia, käyräanalyysiä ja Kenneth Frenchin dataa. Sijoituslinkkejä

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Salkun suurimpien osakerahastojen tarkastelua


Minulta löytyy varsin runsas kirjo erilaisia osakerahastoja. Minulla on sekä passiivisia, että aktiivisia rahastoja ja osinkoa maksavia ETF:iä. Tätä analysointia aloittaessani olen vahvasti sitä mieltä, että jokaiselle rahastolle on paikkansa. Oikeastaan mielenkiintoista nähdä olenko kirjoituksen lopetettua samaa mieltä. Salkkuni voi erityisesti osakesijoitusten osalta antaa kritiikkiä, että sijoituksia on liian paljon ja niiden seuranta kärsii. Minulla on nyt ollut tarkoituksena tehdä salkun kriittinen tarkastelu ja oppia samalla sijoittajana. Tämän kappaleen kirjoitusvaiheessa en ole tarkoituksella vielä vilkaissutkaan tuottoja. Tässä kirjoituksessa käsittelen vain osakerahastoja ja jätän ETF tarkastelun seuraavaan kirjoitukseen. Aloittelin jo sitä ja kirjoituksesta tulee pitkä.
                                                                                
Salkkuni suurin rahastosijoitus on Seligson & Co. Global Top 25 Pharmaceuticals. Se on samalla salkkuni parhaita sijoituksia tuotoltaan ja edelleen lääke sektori on sektorina historiallisesti parhaiten tuottanut tai tuottaneita sektroreita (en ole ihan tuoreita tutkimuksia nähnyt). Aloitin sijoitukseni siihen finanssikriisin jälkimainingeissa elokuussa 2009 ollessani vielä selvästi pelokas. Halusin salkkuuni varmoja defensiivisiä sijoituksia lisää. Tapiola Hyvinvointi ja Orion olivat siihen aikaan selvästi parhaita sijoituksiani. Halusin salkkuni kokoelman lääkeyhtiöitä joiden arvostus oli siihen aikaan alhainen ja ne maksoivat hyvää osinkoa. Maailmalla olevat yhtiöt oli mielestäni vielä selvästi houkuttelevampia. Ostelin salkkuuni pikkuhiljaa lisää huomattavan varovaisesti alussa 2009 aina marraskuuhun 2011 teknisellä analyysillä sopivista dipeistä. Sen jälkeen en ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä salkkuuni lääkeyhtiötä rahaston kautta, niiden paino suurehko salkussani. En kadu sijoituksiani vaan Seligson Top 25 Pharma, Orion ja Eli Lilly ovat tällä hetkellä salkkuni ehdotonta eliittiä. Kaikki ovat tasaisesti noin 50% plussalla hankintahinnasta. Kaksi viimeksi mainittua ovat lisäksi maksaneet reippaasti yli 5% osinkoa vuosittain. Koko settiä painaa pelko patenttien umpeutumisesta ja sen vaikutuksista. Jatkan eloani sen epävarmuuden kanssa kohtuullisen tyytyväisenä. Tapiola Hyvinvoinnista mainittakoon, etät sen osuus salkussani on aika pieni, mutta pysyy salkussani. Top Pharman voitto kymmenen vuoden tuotolla on kunnioitettava saavutus.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Salkun yhdistelmärahastojen tarkastelua


Yhdistelmärahastot ovat olleet rahastoja myyvien yhtiöiden rahastusautomaattien maineessa. Parhaassa tapauksessa niistä pyydetään aluksi huomatavan suuri hallinnointi palkkio ja sitten päälle vielä sisältönä olevien pankin omien rahastojen palkkio. On syytä huomioida, että näin ei tapahdu kaikissa rahastoyhtiöissä vaan toiminta poikkeaa yhtiöittäin.

Itse olen valinnut yhdistelmärahastoikseni Tapiola maailma 20, Tapiola Maailma 80 ja Seligson Pharos. Ensimmäinen kysymys on miksi sijoittaa yhdistelmärahastoon, kun siitä joutuu maksamaan suuremmat kustannukset? Oma ideologiani lähtee siitä, että valjastan ammattilaiset metsästämään itselleni tuottavia sijoituksia ja saan analyysitalon näkemyksen hyödynnettyä sijoituksissani. Lisäksi näkemyksen ottaminen vaatii kaupankäyntiä, jonka kustannukset rahastoyhtiön suuremmalla salkulla jäävät pienemmäksi.

Tapiola maailma 20 TER (Total Expence Ratio) on ollut alle 1%:tin (2011 0,75%) ja hallinnointi palkkio 0,3% vuodessa. Rahasto ei ole halpa, koska se hyvin lähellä korkorahastoa, salkun osakepainon ollessa 20% normaalitilanteessa. Salkussa on kuitenkin huomattava määrä sijoituksia joihin minun on joko mahdotonta tai kallista päästä käsiksi oman välittäjäni kautta. Salkun kolmanneksi ja toiseksi suurin sijoitus on kehittyville markkinoille. Minulla salkussani kaksi sijoitusta joilla toivon saavanani ammattilaisen näkemystä korkosijoituksiin, OP korkosalkku ja Tapiola maailma 20. Viimeksi mainittu on olut niistä selvästi parempi, joka voi johtua säännöistä ja mahdollisuudesta sijoittaa kehittyvien markkinoiden korkoon. Ko. rahasto on tuottanut minulle sijoitusaikanaan yli 10% vuosituottoa ja siihen täytyy olla erittäin tyytyväinen. Jälkiviisaana olisi kannattanut sijoittaa OP Korkonsalkun rahat tähän kohteeseen.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Salkun korkosijoitusten tarkastelua


Lyhyt korko

Salkussani on kolme lyhyen koron sijoitusta Seligson& Co Rahamarkkina rahamarkkina AAA, Tapiola Kassakorko ja OP-Dollari. Minulta kyseltiin noiden tuottoa ja se ei ole kovin kummoinen. Joitakin Euroja noista on mahdollista saada kotiinpäin huomioiden verot ja hivenen parempi korko kuin säästötilillä tai määräaikaisilla tileillä. Etuna myös rahojen mahdollisuus ottaa käyttöön tarpeen tullen eikä tarvita jatkuvaa määräaikaisten talletusten uusintaa. Olen kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Rahastot ovat edullisia kustannuksiltaan lukuun ottamatta ehkä OP dollaria. Se voi karsiutua salkusta sopivan tilaisuuden tullen.

Pitkät korot

Suurin sijoitus pitkissä koroissa on Ishares JP Morgan USD Emerging Markets eli kehittyvien markkinoiden korkorahasto. Sijoituskohteena kehittyvien markkinoiden korot ovat edelleen mielenkiintoinen. Olen harkinnut jopa hiukan lisääväni omistuksia kehittyvien markkinoiden korkoon. Rahasto on selvästi salkkuni suurin sijoitus ja olen miettinyt kannattaako osuutta enää nostaa. Lisäksi olen miettnyt kannattaisiko osasijoituksista tehdä yrityskorkoon tai jopa high yield lainoihin kehittyville markkinoille.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Salkku päivitetty ja muutokset

Päivitin salkkuni silmälläpitäen allokaatio tarkistelua.

Lyhyen koron osuus kasvanut 0,5%, heikentää tuottoa. Tilanne on aika sopiva 5% varoista puskurissa ostoja varten.

Pitkän koron osuus tipahtanut 1% ja korkojen osuus kokonaisuudessaan enää 1%. Olen pohtinut kahta mahdollista etenemistä jatkossa. Erään suosituksen mukaan allokaatio pitäisi olla 120-ikä. Tämän pohjalta haluaisin hivenen nostaa allokaationi osakepainoa. Olen pohtinut 82% osakkeissa ja kiinteistö sijoituksissa ja samalla tuotto-odotukseni nousee. Toisaalta mm. Salkunrakentaja kertoi vasta, että globaalin taantuman todennäköisyys on kasvanut. Nykyinen allokaatiossani osakkeet on ylipainossa. Olen harkinnut osakepainon laskua. Toimenpiteinä pieni salkun siistintä ja mahdollisesti joko yrityslainat tai kehittyneiden markkinoiden lainapaperien hankinta ETF:nä.

Osakepaino on noussut lähinnä suorilla osakeostoilla joista suurimmat ovat Coca Cola, Cargotec ja Metso. Kaupaunkäyntikustannukseni ovat pysyneet hyvin kurissa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Buffettin portfolion muutoksia Q3/2012


Buffettin kymmenen suurimman sijoituksen joukosta on poistunut tälle kvartaalille Johnson & Johnson, joka on myyty salkusta lähes kokonaan ja on mukana enää 0,05% omistuksella. Toinen näkyvä muutos on Kraft Foods, joka jakautui. Dataroman raportin mukaan Buffett on vähentänyt Mondelez Internationalia 48%.

Buffett on jatkanut IBM  (osuus salkusta kasvanut 0,5%)lisäämistä salkkuunsa ja samaten toista suurta sijoitusta Wells Fargoa on lisätty(osuus salkusta kasvanut 1,5%). Uutena salkkuun on tullut Deere &Co ja Wabco Holdins Inc.

Buffettin 10 suurinta sijoitusta.
Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
KO- Coca Cola Co.
20.14
20.14
2
WFC - Well Fargo
19.37
39.51
3
IBM
18.59
58.10
4
AXP- American Express
11.44
69.54
5
PG - Procter& Gamble
4.86
74.40
6
WMT - Walmart Stores
4.58
78.98
7
USB - U.S Bancorp
2.79
81.77
8
DTV-DirectTV
2.06
83.83
9
COP - Conoco Phillips
1.83
85.66
10
MDLZ- Mondelez International
1.67
87.33

Aiempia kirjoituksia:

maanantai 26. marraskuuta 2012

Osto: Affecto

Ostin Affectoa kurssilla 2,66 5.11.2012.

Affecton bisnes koostuu IT-alan konsultoinnista ja liikentoiminta hallinnon ratkaisuista (EIM). Affecto käyttää johtavien laitteisto- ja ohjelmistotuottajien teknologioita ja räätälöi ne asiakkaan tarpeisiin sopiviksi. Käytettyjä teknologia kumppaneita ovat mm. IBM, Informatica, MapInfo, Microsoft, Oracle,  ja SAP.

Lyhyesti kuvattuna Affecto auttaa asiakkaitaan parantamaan tuottavuuttaan ja kilpailukykyään tiedon paremmalla hyödyntämisellä. Hyvä esimerkkin on tiedon yhdistäminen Oracle tietokantojen ja SAP:in välillä, joka tuodaan varsin usein sitten Microsoft sovellukseen.

Affectoa voi kuvata aika defensiiviseksi yhtiöksi, koska suurin asiakassegmentti on julkinen sektori ja asiakassuhteet ovat pitkäaikaisia. Koska kyse on räätälöidystä tuotteesta asiakkaalle, tulee varsin usein tarve päivittää tuotetta, johon tarvitaan yleensä yhtiön apua.

Itseäni yhtiössä miellyttää sen oleminen asiakkaan bisneksen "sisällä". Kauppojen toteutuminen poikii yleensä lisätöitä ja pitkäaikaisen asiakassuhteen, josta johtuen suhdanne riippuvuus on vähäisempää. Lisäksi sovellukset ovat monesti juuri johdon työkaluja. Johdon sovellusten tarpeellisuutta ei tarvitse niin perustella.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Marraskuun alun rahastomerkinnät

Tein Marraskuun alkuun muutaman rahastomerkinnän. Euro oli vahvistunut muihin valuutihin verrattuna ja ongelmat eivät ollet mielestäni muuttuneet niin ratkaisevasti. Tein merkinnät teknisesti tarkasteltuna RSI:llä nousuun varovaisesti läheteineisiin Seligson&Co. Top 25 Brands ja Seligson Russian Prosperityyn. RSI ei ollut ihan 30% alla selvästi, mutta kyseessä olevien rahastojen näkymät eivät mielestäni ole niin huonoja. Brandit jauhavat koko ajan tasaisesti tulosta ja Venäjän markkinat kasvaa esimerkkinä Eurooppaa nopeammin. Luonnonvaroja tarvitaan jatkossakin. Tässä merkinnät:

Seligson&Co. Top 25 Brands 6.11.2012 Hintaan 3,8243

Seligson Russian Prosperity 6.11.2012 hintaan 89,8006

Tämän lisäksi pidin salkkuni korkotasapainoa tasapainossa merkitsemällä Seligson & Co. Rahamarkkina rahastoa.

Seligson Rahamarkkinarahasto AAA hintaan 2,4909.

Lyhyen koron rahastot ei juuri nykyisessä tilanteessa tuota ja minulla alkaa olla lyhyessä korossa runsahkosti rahaa. Pitää kartoittaa sopivia sijoituskohteita ja tarkistella salkun allokaatio.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Sammon tulos Q3/2012

Sammon tulos oli kerrassaan miellyttävää luettavaa nykyisessä markkinatilanteessa. Heinä-syyskuun tulos ennen veroja nousi 368 miljoonaan euroon viime vuoden 150 miljoonasta eurosta ja osakekohtainen tulos nousi 0,22 eurosta 0,56 euroon. Markkina-arvoin laskettu tulos taas kohosi -0,38 eurosta 1,04 euroon.

En onnistunut huonoa löytämään minkään yksikön toiminnasta. Lisäpotkuna Sampo sai vielä Nordea alkaa myydä Sammon vakuutuksia viimeksi mainitun ostettua Trygin Suomen toiminnot.

Olen hivenen yllättynyt markkinareaktion suuruudesta. Yksikköjen kehitys on positiivista ja edellytykset positiiviseen kehitykseen jatkossa ovat hyvät. Nordean resurssit saatiin valjastettua omaan käyttöön ja kammettua yksi merkittävä kilpailija "häiritsemästä" omaa vakuutustoimintaa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Reveniossa tapahtuu?

Syksyn tultua Revenion vaihdossa on alkanut myös nousemaan tatteja.

Reveniossa on ollut poikeuksellisen suurta vaihtoa parina päivänä. Tämän lisäksi lyhyeen aikaan on tullut kaksi liputusilmoitusta kahden suuren omistajan osuuden pienemisestä. Gerako on noussut suurimpien omistajien listalla. Tänään EVL osti 12.37 100000 kappaletta osaketta. Taitaa olla jotain tapahtumassa.

Näyttää, että Revenio leikkaa 200 päivän liukuvan keskiarvon myös suurella vaihdolla.

Salkun tuotto lokakuussa 2012


Salkun tuotto lokakuussa -0,60%, vuoden alusta 8,78%.

Osingot 107,57€. Kasvua edellisen vuoden lokakuuhun 153,34%.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Salkkunituotto vs. ammattilaiset

Valistunut sijoittaja kehoitti blogissaann:Vertaa tuottojasi ammattilaisiin.

Tässä ne tulevat, tuotot otettu linkitetystä jutusta.

Oma salkku: Tuotto 1-9/2012 9,47%

Valtion eläkerahasto (VER) 8,9%, voitto, Timo Löyttyniemen päänahka vyöllä.

KEVA 10,2%, auts tappiolle jäätiin

Eläke-Tapiola 6,8%, voitto, Satu Huberin päänahka vyöllä.

Veritas Eläkevakuutus 8%, Jan-Erik Stenman päänahka vyöllä.

Varma 5,7 %, Matti Vuorian päänahka vyöllä.

Saas nähdä milloin pääsen kommentoimaan yhteensä neljän ammattilaisen päänahat vyöllä TV:hen Euroopan taloustilannetta. :)

Osto Metso

Lisäsin Metsoa salkkuuni hintaan 26,96. Metso tarttui pilkkiin 24.10.2012. Periaatteessa osto oli mielestäni fundamenttiperusteisesti huonosti ajoitettu, olisi kannattanut odottaa tulos ja tehdä osto sen jälkeen.

Mielestäni nousu trendille on kuitenkin useita perusteita. RSI on lähtenyt nousuun ja ollut yli myydyssä tilassa. Tämän lisäksi Metson suositukset ovat olleet jonkun aikaa nousussa, viimeisimpänä voi mainita nousun Balancen listan kärkiosakkeeksi.

Metsoa on jo lyöty aikalailla 2012 maalikuusta, jolloin kurssi huiteli 36 eurossa. Tuolloin kurssia nosti luonnollisesti osinko. Kurssilaskulle on luonnollisesti syynsä. Tilauskirja on kaventunut erityisesti paperikonetilausten puolelta ja siellä aloitettu sopeutustoimet. Osake kävi yli 30 euron lisäosingon julkistuksen jälkeen, joka myöhemmin peruttiin.

Kurssi liikehdintä on aina spekulaatiota. Minusta Metsoa lyöty nyt lähinnä siitä syystä, että se perui lisäosingon ja valtio omistajan puuttuminen yhtiön tekemisiin poliittisista syistä ei nähdä hyvänä. Minusta tässä on nyt sitten syytä pohtia, mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa. Valtio omistaja ei mielestäni pitänyt sopivana maksaa lisäosinkoa samaan aikaan, kun aloitetaan Yt-neuvottelut. Minusta on nyt kuitenkin selvä, että Metsolla on varaa maksaa osinkoa eivätkä rahat ole mihinkään kadonneet. Tämä voi tarkoittaa muhkeita osinkoja keväällä. Valtio-omistajalla on rahan tarvetta, katsooko se sopivaksi hankkia sitä Metson osingoilla on epäselvä.. Voi olla, että rahat katsotaan vielä parhaaksi säästää. Mielestäni ei ole oleellista maksetaanko ne rahat vaan, se että niitä on olemassa. Jos ne päätetään laittaa jatkossa liiketoiminnan kehittämiseen tai käyttää muihin rahoitus tarpeisiin ei se ole huono asia.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ostoja lokakuussa ja pohdiskelua markkinatilanteesta

Tuloskausi on käynnistynyt ja markkinatilanne julkaistujen tulosten perusteella ei näytä kovin ruusuiselta. Jopa suuret amerikkalaiset defensiiviset yhtiöt ovat julkaisseet markkinoiden odotuksiin verrattuna matalia tuloksia. Mm. Coca Colan, Procter&Gamblen, McDonaldsin ja Microsoftin tulokset ovat olleet viime aikoina aika vaisuja. Kiinan talouden hyytyminen on näkynyt monen yhtiön myynnissä.  Paljon puhuttu Euroopan tilanteesta, mutta taivaalla on selvästi myös muita tummia pilviä, Kiinan hidastuminen ja yhdysvaltojen jälleen lähestyvä velkakatto. Tätä taustaa vasten itsellä on varovainen suhtautuminen ostoihin.


Näkyvissä on selviä merkkejä uudesta taantumasta. Talouskomisaari Rehn puhui Euroopassa pitkästä vaikeasta ajasta taloudessa. Talousennusteita on kilvan muokattu varovaisemmiksi. Pörssit on kirmanneet kuitenkin kesän jälkeen mukavasti. Fundamentti perusteisesti mielestäni  on hankala sanoa missä ollaan menossa. Huonoja uutisia on paljon valmiiksi ilmassa, pienetkin hyvät uutiset voivat saada tilanteen näyttämään huomattavasti paremmalta. Kreikan tilanne ei juurikaan enää hetkuta talousuutisoinnissa, PIGS maiden velkakirja myyntejä tulee ja menee, pääsääntöisesti lainaa saadaan mitä tarvitaan, mielestäni ollaan oltu pikemmin ylimerkinnän puolella kuin, että rahaa ei oltaisi saatu tarpeeksi. Talous uutisointi on pikkuhiljaa mielestäni siirtynyt enemmän Amerikan ja Kiinan tilanteeseen ja Eurouutiset ovat jääneet taustalle.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Koherentti markkinateoria

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani maininnut koherentin markkinateorian. Sen on luonut ekonomisti Tonis Vaga.Se on lähellä omaa näkemystäni markkinoiden todellisesta tilasta. Olen itse sitä mieltä, että markkinat ovat tehokkaat suurimman osan ajasta, mutta eivät koko aikaa. Hyvä esimerkki on eilinen Nokian tuloksen julkaisu. Kurssi lähti nousuun ja hyvää syytä ei oikein keksitty. Tuloksen julkaisun jälkeen on niin paljon uutta tietoa, että sitä kaikkea ei pystytä heti siirtämään markkinahintaan. Tiettyjen osakkeiden kohdalla kaupan käynnin likviditeetti ei riitä siihen miten sijoittajat haluavat reagoida. Tulee heittoja suuntaan ja toiseen.

Koherentin markkinaterorian mukaan markkinoilla voi esiintyä seuraavat neljä eri tilaa:

1. Tehokkaat markkinat

Pörssi toimii tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan. Sijoittajat  toimivat rationaalisesti. Uusi informaatio heijastuu nopeasti osakehintoihin. Edellisestä hinnan muutoksesta ei voi päätellä seuraavan suuntaa. Riskipreemio ei ole mahdollinen.

2. Epävakaa siirtymämarkkina

Epävakaassa siirtymämarkkinassa sijoittajat seuraavat toisiaan muutoksissa. Fundamentit voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Informaatio ei heijastu täysimittaisena välittömästi hintoihin: Positiivisia hinnan muutoksia (positiivinen uutinen) seuraa todennäköisesti positiivinen muutos ja negatiivista negatiivinen, eli markkina syntyy nousu- ja laskutrendejä keskipitkällä aikavälillä. Mielipiteissä on voimakasta vastakkain asettelua.

3. Kaoottinen markkina

Sijoittajat ovat hyvin riippuvaisia toistensa mielipiteistä ja toimista. Fundamentit ovat neutraalit tai epävarmat. Markkinatunnelmassa voi esiintyä suuria muutoksia. Toteutuvat osaketuotot ovat todennäköisesti joko hyvin positiivisia tai hyvin negatiivisia. Fundamentit heilauttavat markkinan helposti suuntaan tai toiseen.

Kurssiromahdusten aikana vallitsee yleensä kaoottinen markkina: Sijoittajat seuraavat tarkasti toistensa toimia, suuria kurssimuutoksia tapahtuu molempiin suuntiin.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Omia mietteitä markkinateorioista

Oma suhtautumiseni sanaan teoria on heti hiukan skeptinen. Teorioissa tehdään aina oletuksia ja oletukset jättää todellisia ilmiöitä huomiotta. Taloustiede on vielä tieteenala, jossa mitään hyvin hankala osoittaa oikeaksi.

Minulla on suuri arvostus Faman tutkimuksia ja edelleen Burton Malkielin ja John Boglen ajatuksiin. Indeksisijoittaminen on erinomainen keksintö. Olen myös oppinut arvostamaan suuresti muutamia kokeneita sijoittajia mm. Warren Buffett, George Soros, Jim Rogers, Seppo Saario, Kim Lindström, Erkki Etola ja Björn Wahlroos.

Minusta teoria ja käytäntö on eri asioita. En ole tehnyt tarkempia tutkimuksia, mutta epäilen, että Fama, Malkiel ja Bogle eivät ole niin rikkaita kuin Buffett, Soros ja Rogers. Heitä arvioitaessa sijoittajina tämä ei välttämättä kerro yhtään mitään. Hyvän sijoittajan määritelmä on hankala. Boglen tuotto voi olla hyvin kilpailukykyinen riskikorjattuna. No Soros ja Rogers voidaan tiivistää tähän, lainaus Wikipediasta:
"Vuonna 1970 Rogers liittyi Arnhold and S. Bleichroder työntekijöihin, mutta vuonna 1973 hän, yhdessä George Soroksen kanssa, perusti Quantum Fund hedge-rahaston. Seuraavan 10 vuoden aikana Quantum Fund rahasto saavutti 4 200 %:n tuoton rahoilleen, kun samaan aikaan S&P-indeksi tuotti noin 47 %. Quantum Fund oli yksi ensimmäisistä aidosti kansainvälisistä rahastoista." No nyt sitten puhutaan, että Buffett on maailman paras sijoittaja, kun on tehnyt 20% 40 vuottaa. Ko. Veijarit teki 420% kymmenen vuotta. Se tekee vielä 210% vuosituoton 20 vuodella, vaikka ei tekisi mitään. Tuuria eikö vain? Buffettiin menestystä mitataan firman book valuen kehityksellä. Lisäksi hän mainitsee, että aina pitää olla miljardi massia odottamassa sopivaa tilaisuutta. Minulla ei ole selkeää käsitystä miten tuo varat ostoja varten on huomioitu kehitystä laskettaessa.

Edellisessä esitin kritiikkiä suuria sijoittajia kohtaan ja tähdennän edelleen, että minulla on suuri arvostus kaikkia mainittuja herroja kohtaan. Heidän kirjoituksiaan lukiessa valkenee miten fiksuja pelaajia on vastassa sijoitusmarkkinoilla. Sijoitusmarkkinoita voi verrata pokeripöytään. Siellä pelaa tietty määrä pelaajia, jotka ostaa ja myy ja edelleen joku voi poistua pöydästä missä vaiheessa tahansa. Poikkeuksena pokeri pöytään osakkeen omistajat saa osinkotuottoa sijoituksilleen.

Mielestäni moni noista menestyneistä sijoittajista hyödyntää kysynnän ja tarjonnan lakia sijoitustoiminnassaan.  Buffettin ohje, Ole ahne, kun muut on pelokkaita ja pelokas, kun muut ovat ahneita, perustuu juuri kysyntään ja tarjontaan. Hän kehottaa ostamaan, kun myytävää on paljon tarjolla ja myymään, kun ostettavaa ei ole tarjolla. Quatum rahaston toimintaa perustuu pitkälle siihen, että Soros ja Rogers tekevät hypoteesin jostakin markkinatilanteesta. Tämän jälkeen hypoteesia testataan käytännössä, onko markkinat samaa mieltä. Tämä on hyvin lähellä likviditeetti teoriaa. Kysynnän tarjonnan mallintaminen on taas asia, joka on ollut taloustieteilijöille erityisen hankala tehtävä.

Omasta mielestäni tässä likviditeettiteoriassa yhdistettynä Faman tehokkaiden markkinoiden hypoteesiin ja kysynnän ja tarjonnan lakiin liikutaan hyvin lähellä sijoittamisen syvintä olemusta. Etukäteen ei voida ennustaa milloin suuri massa kiinnostuu osakkeista tai tietyistä osakkeista ja saadaan osakehype niin, että osakkeiden omistaminen on muodikasta ja siitä kirjoitellaan lehdissä, Buffettin sanoin muut on ahneita. Faman teoria taas pitää paikkansa siinä mielessä, että ihmiset kyttää mitä muut tekevät. Tämän vuoksi hinnoitteluvirheiden hyödyntäminen muiden huomaamatta on hankalaa ja edelleen muiden toimintaa on hankala ennustaa.  Likviditeetti teorian perusteella nähdään miten ihmiset on toimineet. Mielestäni päivän selvää miten hintojen käy, kun tutkitaan rahan liikettä. Soros hyödyntää tätä. Hän pistää rahan liikkeelle ja olettaa muiden seuraavan perässä. Järkevänä tuntuisilla perusteilla muut seuraavat perässä.  Onko hinta sen jälkeen Faman mukaisella oikealla tasolla on mielestäni hankala kysymys. Mielestäni ei, mutta hinnan suuntaa ja rahan liikettä on hankala ennustaa.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Syyskuun ostojen perusteluja


Salkkuuni on tullut syyskuun aikana useampi rahasto hankinta. Hankitut rahastot eivät ole kustannuksiltaan kalliimmasta päästä, mutta eivät myöskään halvimmasta päästä, joten kyseessä olevien sijoitusten läpikäynti on paikallaan. Teknisen analyysin perusteet on esitetty jo aiemmin niihin en enää puutu.

Tapiola kehittyvät markkinat teki paluun salkkuuni. Hankin ko. rahastoa ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja otin sillä jonkun verran siipeen. Rahastolla oli kuitenkin tuottohistoria ja muihin suomalaisiin pankkeihin verrattuna kohtuullinen kustannustaso TER noin 1,8%. Jatkuvalla säästösopimuksella rahastoa saa merkitä kuluitta. Tapiola poistui salkustani lähinnä sen vuoksi, että Seligsonille tuli halvempi vastaava rahasto. Nyt päädyin merkitsemään Tapiolan rahastoa likviditeetti syistä. Tapiolaan voi merkitä ja lunastaa haluamaan päivänä. Painotan kehittyviä markkinoita, koska niiden paino on allokaatiossani liian alhainen. Rahastoihin teen pienempiä merkintöjä. Kasvatan Tapiola Kehittyviä markkinoita asteittain. Sopivan tilaisuuden tullen myyn sitten isomman erän ja siirrän sijoituksen Vanguard Emerging  Mielestäni kehittyville markkinoille kannattaa mennä ehdottomasti nyt, koska Eurovaluutta voi heikentyä kehittyvien markkinoiden valuuttoja vastaan ja arvostustaso on alhainen.

Merkitsin myös Tapiola Aasia Tyynimeri-rahastoa. Tämä rahastokaan ei ole halvimmasta päästä, mutta menestys on kohtuullinen verrokkeihin verrattuna. Tässäkin tarkoituksena painottaa Aasia, jonne Euro kriisin aaltojen näen lyövän vaimeammin kuin Eurooppaan. Aasiakaan on tu8skin kriisiltä turvassa, mutta näkymät makrotalous rintamalla on mielestäni valoisammat. ja arvostustaso maltillinen. Mielestäni on epävarmaa, voiko eurolla ostaa jatkossa vastaavalla arvostus tasolla. Jatkan ostojani pottia kasvattaen, jos arvostustaos yhä tippuu. Kun rahaston koko kasvaa riittävästi siirrän myös nämä rahat ETF:iin.

Osakehankintojeni vuoksi minun on lisättävä myös korkosijoituksiani. Rahallisesti tämä tapahtui pääasiassa Seligson rahamarkkina rahastolla, mutta halusin kokeilla onneani myös Tapiola Kehittyvät korkomarkkinat rahastolla. Ko. korkomarkkinat on mielestäni nyt sellainen korkosijoitus, jolla voi saavuttaa kohtuullista tuottoa. En halua lisätä panostustani sinne suuresti, mutta edelleen kasvattaa panostusta sinne, koska Euroopan kriisi ei ole silmissäni ratkennut. Näyttää myös siltä, että ongelmaa hoidetaan inflaatiolla ja setelirahoituksella, jolloin sijoitukset euro alueelle eivät ole hyviä. Tätä taustaa vasten tietysti myös rahamarkkina sijoitus on kyseenalainen. Se on tällä hetkellä parkkipaikkana. Sopivan tilaisuuden tulleen ohjaan rahat mielestäni paremmin tuottaviin kohteisiin.

Neljäs hankintani oli Seligson Aasia-indeksi rahasto. Tämä on rahallisesti isoin hankinta ja rahasto kuuluu salkkuni indeksiytimeen. Tässä rahastossa Japani paino on kohtuullisen korkea, mikä hivenen askarruttaa minua. Japani arvostusta ei toki voi moittia kalliiksi. 

torstai 4. lokakuuta 2012

Salkun tuotto ja ostot syyskuu

Salkun tuotto syyskuussa 1,87%, vuoden alusta 9,47%. Q3 tuotto 4,22%.

Osingot 119,87€. Kasvua edellisen vuoden syyskuu 37,81%.

Ostot syyskuussa:

6.9.2012 Tapiola Kehittyvät korkomarkkinat hinta 10,782€,
- Alle 40% RSI
- Salkun korkotasapainotusta
- Korkosijoitus Euroalueen ulkopuolelle

6.9.2012 Tapiola Kehittyvät markkinat hinta 21,449€

- Alle 40% RSI
- Salkun painotusta Aasiaan ja kehittyville markkinoille
- Sijoitus Euroalueen ulkopuolelle
7.9.2012 Seligson Rahamarkkina AAA hinta 2,4887€
- Rahat lyhyeen korkoon parkkiin
- Korkotasapaino kohdilleen

7.9.2012 Tapiola Aasia Tyynimeri Hinta 10,693

- Alle 40% RSI
- Salkun painotusta Aasiaan ja kehittyville markkinoille
- Sijoitus Euroalueen ulkopuolelle

7.9.2012 Seligson Aasia indeksi rahasto

- Alle 40% RSI
- Salkun painotusta Aasiaan
- Sijoitus Euroalueen ulkopuolelle

tiistai 11. syyskuuta 2012

Salkun tuotto: Elokuu 2012

Kuukausituottojen tarkastelu vähän viivästynyt, mutta laitetaan muistiin.

Salkun tuotto elokuussa -0,15% 2012, vuoden alusta +7,54%.

Osingot 49,80 €, kasvua edellisen vuoden elokuuhun 55,54%.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Dow teoria - Kytkentä tehokkaat markkinat vs. tekninen analyysi


Edellisessä kirjoituksessa esitin Likviditeetti teorian. Nykyisestä kaupan käynnistä on sanottu olevan yli 70% koneellista kaupankäyntiä ja kaupankäynti koneiden nopeutuessa todennäköisesti osuus nousee.

Tekninen analyysi pyrkii hyödyntämään markkinoiden saatavaa mennyttä hintatietoa ja ennustamaan sen perusteella tulevaa kehitystä. Moni analyysi menetelmistä perustuu pitkälle ihmisen tapaan käyttäytyä erilaisissa tilanteissa. Moni tutkitus on lytännyt nämä menetelmät huuhaana, mutta sitä siitä huolimatta käytetään. Yksi tutkimusten tekijöistä Eugene Fama, jonka tehokkaiden markkinoiden teoriaa olen käsitellyt aikaisemmin. Tulemme tässä asiassa varsin mielenkiintoiseen tilanteeseen. Jos kaikki tieto markkinoilla siirtyy osakkeeseen, seuraamalla kurssi nopealla tietokoneella, voimme lukea osakkeen hyvää ja pahaa informaatiota erittäin nopeasti. Ihminen ei varmasti pysty samaan. Teknisen analyysin perustuu pitkälle siihen olettamukseen, että sijoittajat eivät ole rationaalisia ja kaikki informaatio ei ole kaikkien käytettävissä, joka Faman tehokkaiden markkinoiden vastainen oletus.

Yksi teknisen analyysin uranuurtajia on Charles H. Dow (1851-1902). Hän oli Wall Street Journalin perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja, Dow Jones and Companyn perustaja, joka aloitti legendaarisen Dow Jones Industrialin laskemisen.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Likviditeettiteoria


Trim Tabs Invesment Research on esittänyt varsin mielenkiintoisen likviditeetti teorian. Se perustuu itse osakkeiden kysyntään ja tarjontaan, jotka todellisuudessa liikuttavat hintoja, ei tunnusluvut.

Likviditeetti L koostuu seuraavista palasista:

L1 Vapaan kaupankäynnin piirissä olevat osakkeiden nettomäärän muutos. Netto muutokseen vaikuttaa osakeannit, sisäpiirin kaupat ja omien osakkeiden ostot. Tämä on oikein järkeen käypää. Nettomäärän väheneminen ennakoi nousua. Vastaavasti osakkeiden lisääminen laskee hintaa, myytävää on enemmän ja se ei mene kaupaksi ellei anneta alennusta.

L2 Rahastosijoitusten määrän muutos

Yksittäisten sijoittajien sijoitusten muutos toimii kontra indikaattorina. Tätä dataa ei ole saatavilla, joten rahastosijoitukset on tutkijan mielestä riittävä oletus käyttäytymisestä.

L3 Sijoitusvelan määrä. Velan määrä sijoituksia varten.

Alla oleva kuva lainattu Trim Tabs sivulta ja kuvaa kuinka hinta muodostuu.


Lähde: Trimtabs.com

Likviditeettiteoria on mukava poikkeus valtavirtaan. Lueskelemalla sijoituspalstoja moni lyhyempää kauppaa käyvä käyttää juuri tätä teoriaa hyväkseen seuratessaan osto- ja myyntitasoja. Samaa tekee tietokoneet koneeellisessa kaupankäynnissä.

Dovre tilanneseuranta

Kirjoittelin hiukan aikaisemmin huomioita Dovresta, että kurssi nousi kasvavalla vaihdolla. Suurimpien osakkeen omistajien listalta useampi oli lisännyt omistustaan. Kurssi on alkanut kiipeämään ylöspäin ja edelleen suurivaihtoisina päivinä on nousua. Myyntilaita on supistunut pikkuhiljaa ja alkaa olemaan melkoisen ohut.

torstai 30. elokuuta 2012

Ostoja, Coke is it


Kurssit on rallanneet viime viikot PIGS maiden korkojen laskiessa. Minä en ole huomannut vielä mitään konkreettista ratkaisua, päin vastoin Espanjasta on tullut varsin negatiivista dataa. Pääasiallinen ongelma on toki luottamuksen menettäminen noiden maiden kykyyn maksaa lainansa takaisin ja voi olla, että Draghin "What ever it takes" voi palauttaa luottamusta tai sopivissa piireissä on saatu sellainen konsensus aikaan, että luottomarkkinat taas toimii.

Velkataakka on edelleen korkea ja siinä mielessä ongelmat jatkuvat. PIGS maat eivät pärjää ilman uutta lainaa ja jokaisen lainaerän kohdalla edelleen jännitetään. PIGS maiden lainojen hoitamisen todennäköisenä tienä pidetään inflaatiota ja rahan painamista. Minusta edellä mainitut seikat eivät tue kovin paljon toiveita Euron vahvistumisesta valuuttana Lyhyellä aika jänteellä näyttäisi euro olevan jopa hivenen yliostettu. Tässä mielessä miinusta on tällä hetkellä viisasta katsella sijoituksia Euroalueen ulkopuolelta, vaikka en perusta varsinaisesti sijoituksia valuuttaspekulaatioihin.

Dollarin tilanne ei ole sen ruusuisempi, USA:n velkataakka on myös korkea. Samalla on syytä muistaa, että dolari on tietyllä tapaa maailman valuutta. USA:laiset taitavat omistaa tällä hetkellä vain noin 30% dollareista muistan jostakin saaneeni tiedon.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Miksi markkinat ei mielestäni ole tehokkaat, mutta Random Walk toimii


Mielestäni tehokkaiden markkinoiden hypoteesin voi kyseenalaistaa hyvin pienellä tutkimuksella. Minulla nauhoitettuna dokumentti rahan mielivalta, jossa esitetään behaviorististen taloustieteilijöiden tutkimuksia. Mielestäni kaikkien sijoittajien rationaaliset odotukset eivät voi toteutua, jos sijoittajat eivät käyttäydy sijoituksissaan rationaalisesti. Mainitsemassani tutkimuksessa testattiin kadulla ihmisten käyttäytymistä tarjoamalla heille sataa dollaria heti tai 102 dollaria viikon kuluttua. Suurin osa ottaa heti sata dollaria, vaikka odottamalla saa todella hyvän vuosituoton. Tilanne paheni, mitä pidemmäksi aika venyi ja vielä 200 dollarilla toiset eivät suostuneet odottamaan vuotta. Käytös ei ole mitenkään rationaalista tai vaihtoehtoisesti riski on erittäin suuri. Riski perustuu täysin rahan ottajan oletukseen, että hän saa rahan epätodennäköisemmin tulevaisuudessa. Rahan tarjoajana on yliopisto, jonka maksamia palkkoja sen työntekijät eivät kyseenalaista  palkkojen saamista vuoden kuluttua samalla tavalla. Miksi? Minusta tuohon ei löydy rationaalista vastausta.

Toinen asia liittyy robottikauppaan. Tutkitusti yli 70% nykyisestä kaupankäynnistä on robottikauppaa. Henri Elo kirjoitti blogissaan Knight Capital - Huh miä soppa seuraavan kysymyksen: "Entä kuka osaisi opettaa fundamenttianalyysia roboteille?". Kahdesta edellisestä pääsee lopputulokseen, että kaupasta yli 70% ei välitä fundamenteista. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että kaikki tieto olis markkinahinnassa tai, että fundamenttianalyysi ei kannata. Pikemminkin epäilee, että markkinat fundamenttianalyysin silmin täysin väärässä

perjantai 24. elokuuta 2012

Tehokkaiden markkinoiden hypoteesi


Nimesin tämän tarkoituksella hypoteesiksi enkä teoriaksi. Hypoteesi tulee muinaisesta Kreikasta ja tarkoittaa oletusta, ehdotusta tai olettamusta. Tieteessä se on oletus, jota koetellaan. Hypoteesin ja teorian ero tieteessä on epäselvä. Tässä tulee esille olennainen asia, jotta hypoteesi on voimassa pitää tehdä oletuksia.

Tehokkaiden markkinoiden on kehittänyt Eugene Fama ja ensimmäiset ajatukset on esitetty jo 1960-luvulla. Varsinainen teoria valmistui 1970, johon koottiin kaikki asiaan tehdyt tutkimukset. Johtoajatuksena voidaan pitää: Markkinat ovat täysin tehokkaat, kun hinnat heijastavat täysin kaiken informaation.

Tehokkaiden markkinoiden hypoteesin perusoletuksen mukaan kaikki informaatio heijastuu aina täysin hintoihin. Sijoittajilla on fundamentteihin perustuvat rationaaliset odotukset. Riskipreemio ei ole mahdollinen vaan sijoittajat on huomioinut ne toiminnassaan. Lisäksi oletuksena on, että transaktio kustannuksia ei ole, kaikki informaatio on kaikille maksuttomasti saatavissa ja kaikilla ymmärrys nykyisestä hintatasosta.

Tehokkailla markkinoilla sijoituksista osto- ja myyntitarjouksilla kilpailevat sijoittajat saavat hinnat asettumaan tasolle, joka vastaa kaikkea saatavalla olevaa informaatiota.

torstai 23. elokuuta 2012

Havainto Alma Median suosituksesta

Ostin 6.8 Alma Mediaa ja arvioin kirjoituksessani Alman tippuvan pikkuhiljaa inhokkilistoiltoilta. Tapiola on päivittänyt 16.8 listansa. Alma Media oli osaketta ostettaessa Bottom 5 listan ensimmäisenä. Nyt uudella listalla Alma Media ei enää esiinny Bottom 10 joukossa. Alla Tapiolan listan Bottom 10.

Bottom 5 Suomi-osakkeet - suuret

1. Finnair
2. Nokia
3. Outokumpu
4. Poyry
5. Rautaruukki

Bottom 10 Suomi-osakkeet - suuret
6. Ahlstrom
7. Cramo
8. Fiskars
9. Neste Oil
10. Tieto

Analyysi Revenio Groupista

Salkunrakentaja tehnyt jälleen hyvää työtä ja analysoinut toisen salkkuni yhtiön Revenio Groupin. EVA analyysin perusteella osakkkeella ei ole nykyisellä kurssitasolla nousuvaraa. Linkki: Koko analyysi

Itsellä ei ole juuri kommentoitavaa analyysiin, lueskellessa voi lähinnä nyökytellä. Osake pysyy holdissa, ROE on sellaisella tasolla, että yhtiö pystyy todennäköisesti osingon maksuun jatkossakin, vaikka tilanne hiukan heikkenisikin. Monialayhtiö on aina myös mahdollista tehdä strategisia myyntejä tai jakautua useammaksi yhtiöksi. I Caren irrottaminen omaksi yhtiökseen voisi johtaa varsin mielenkiintoiseen kurssikehitykseen.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Blogin rakenteesta, tulevat osat markkinateoriat ja sijoitusstrategiat


Olen suunnitellut tekeväni blogiini jatkossa osat markkinateoriat ja sijoitusstrategiat. Sinne on tarkoitus tehdä osiot omasta mielestäni mielenkiintoisista teorioista sijoitusstrategioista. Tarkoitus ei ole tehdä täydellistä pakettia vaan enemmän perusta niin, että lukijat näkevät miten minä ko. asiat ymmärrän ja tämän jälkeen pohdinnoilleni on perusta. Esitän pohdintoja asioista samassa osiossa.

Itse olen opiskellut luonnontieteitä ja teoria saa minut aina hiukan varpailleen. Teoriat on läpivuosisatojen kyseenalaistettu. Olen ollut näkemässä useamman teorian käyttöönottoa käytännössä. Aina otettaessa teoriaa käytäntöön, löytyy sieltä korjauskerroin k, jolla teoria sopeutetaan vallitseviin olosuhteisiin. Näkemissäni talousteorioissa ei ole ollut korjauskerrointa.

Tätä taustaa vasten ne olisi sovitettava aina vallitseviin olosuhteisiin. Olosuhteet muuttuvat jatkuvasti ja nopeasti ja tätä taustaa vasten ne ovat minulle vain teorioita, jotka kuvaavat akateemisen konsensuksen mukaan ilmiötä hyvin.. Tämän vuoksi tietyt uudet asiat, kuten robottikauppa ja tietokoneella käytävä kauppa kiinnostavat minua. Menestyneet sijoittajat ovat kyseenlaistaneet tietyt lainalaisuudet. Mm. Buffett ei kannata hajautusta, vaikka se poikkeuksetta annetaan ohjeeksi sijoittajalle.  

Blogissani haluan myös kyseenalaistaa ohjeita. Pohtia onko ne hyviä vai päinvastoin, menemällä vastavirtaan yleistä lainalaisuutta parantaa sijoitusmenestystään. Tähän kohtaan haluan esittää mielestäni menevimmän esimerkin. Varsin usein sanotaan, että ajoittaminen ei kannata ja usea menestynyt sijoittaja on sanonut, että ei tiedä ketään joka siinä onnistuu. Seppo Saarion kirja on mielestäni siinä mielessä harvinaisuus, että siinä sanotaan suoraan kutakuinkin seuraavasti. Ajoituksella on suuri merkitys. Pörssissä on aikoja jolloin sieltä kannattaa pysyä poissa. Suomalaisen indeksi sijoittamisen edelläkävijä Seligson sanoo internet sivullaan seuraaavasti:

"Ajoituksella oli merkityksensä - markkinaguru A:lla oli vuonna 1998 10 000 markkaa enemmän kuin B:llä, joka sijoitti rahansa heti. Ero on kuitenkin merkityksetön verrattuna E:n lopputulokseen, joka menetti 37 000 markkaa (verrattuna B:hen), koska ei loppujen lopuksi uskaltautunut mukaan markkinoille ollenkaan."

Jotta sanomalle saadaan lopullinen painoarvo lainaan Warren Buffettia:

" Ole ahne, kun muut ovat pelokkaita ja ole pelokas, kun muut ovat ahneita"

Tämä ohje on ennen kaikkea ajoitusta, jota Buffett myös noudattaa itse. Hän kaivaa norsupyssynsä naftaliinista, kun muut pelkää.

maanantai 20. elokuuta 2012

Osto Seligson Russian Prosperity

Ostettu Seligson Russian Prosperity 15.8, hinta 90,244. 50 päivän liukuva keskiarvo leikkaa lähipäivinä 200 päivän liukuvan keskiarvon alhaalta ylös.

Euro vahvistunut tuki odotuksista ja setelipainokoneen lämmittelystä? Öljyn hinta nousussa, mikä tietää hyvää Venäjälle, kuten myös sähkönhinnan nousu.

torstai 16. elokuuta 2012

Technopolis raportti

Kopiona raportista pääkohdat:

"Pääkohdat kaudelta 1-6/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon:
  • liikevaihto nousi 52,1 (45,0) milj. euroon, jossa kasvua 15,9 %
  • käyttökate nousi 25,9 (22,4) milj. euroon, jossa kasvua 15,4 %
  • liikevoitto laski 18,8 (37,0) milj. euroon ja tulos ennen veroja 11,6 (33,2) milj. euroon;
    kumpikin sisälsi -6,2 (15,5) milj. euroa sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutoksia
  • omavaraisuusaste oli 37,3 (36,3) %
  • taloudellinen vuokrausaste oli 94,1 (93,6) %
  • sijoituskiinteistöjen nettovuokratuotto oli 7,7 (7,6) %
  • tulos/osake laimentamaton oli 0,13 (0,37) euroa ja laimennettu 0,13 (0,37) euroa
  • liiketoiminnan kassavirta/osake oli 0,21 (0,23) euroa
  • nettovarallisuus/osake oli 5,38 (5,29) euroa"
     
Mielenkiintoista nähdä markkinoiden reaktio raporttiin ja tarjoaako se ostopaikkoja? Näyttää, että tulos olisi romahtanut, mutta todellisuudessa mitään sellaista ei ole tapahtunut vaan kiinteistöjen arvoja on kirjattu alas. Käytännössä yhtiö on kasvanut vahvasti ja tulos on lähes edellisvuoden tasolla. Kassavirta 0,10 euroa osakkeelle, kun se edellisenä vuonna oli 0,11 euroa osake ja välissä on ollut osakeanti! Mielestäni vähintään kohtuullinen raportti.

Anti rahojen käytöstä on tullut osviittaa. Technopolis neuvottelee Ylen tilojen ostosta Tampereen Tohlopissa. Yle jäisi vuokralaiseksi 20 vuodeksi.Kuulostaa kohtuullisen varmalta kassavirralta. Valtio firman takana ja 20 vuoden vuokrasopimus.

Buffettin salkussa tapahtuu

Buffettin neljännesvuosiraportti on ilmestynyt. Mestarin salkussa on tapahtunut kohtuullisen suuria siirtoja:

Procter & Gamble kevennys 18,6%, nykyinen omistus 4,91%
Johnson&Johnson kevennys 64,8%, nykyinen omistus 0,94%, tipahti Top10 sijoituksista, tilalle nousu DTV- DirectTV Group Inc.

Berkshire on ostanut seuraavia aika paljon
DVA- DaVita Inc. 1,23% salkusta, lisäys 55%
PSX- Phillips 66 1,21% salkusta hankittu tällä neljänneksellä kokonaan!
LMCA- Liberty Media Capital 0,65% salkusta, ostettu neljänneksellä 83%
BK - Bank of New York osuus 0,55% salkusta, lisäys 233%
VIA.B Viacom Inc. 0,43%, hankittu 328%

Ja ai niin, IBM:ää on lisätty 3%, keskihintaan 195 dollaria. Tankkaus jatkuu ja tälle neljännekselle vauhti hiukan kiihtynyt.

Market Watchin mukaan Buffett on luopunut Intelistä kokonaan.

Kirja-arvostelu: Vesa Puttonen - Tero Kivisaari Mitä Missä Miljoona

Puttonen on kirjoittanut useamman kirjan rikastumisesta ja osakesijoittamisesta. Tätä taustaa vasten odotukset eivät olleet hirveän korkealla, että mitään uutta kirjasta paljastuisi. alkusanoissa Puttonen vielä mainitsi kirjan julkaisun viipyneen, niin mietiskelin ennen kirjan aloitusta, että onkohan tämä vain vanhan toistoa.

Kirja oli erittäin positiivinen yllätys. Alkuun esitettiin miten voi säästää ja miten se vaikuttaa säästöjen kehitykseen sijoitettuna eri lailla ja rautalangasta väännettynä esimerkin omaisesti sijoitusvirheitä. Mielestäni tässä kirjassa oli Puttosen muuhun tuotantoon verrattuna käyty huomaattavasti paremmin sijoitusten pitkän aika välin tuottoja kaavion, paitsi Siegelin materiaalia myös materiaalia Euroopasta. Ehdoton helmi oli kuvaaja Buffetin lausunnosta: Omistaisin mielummin yrityksen, joka tekee 10 miljoonalle 15 prosenttia vuodessa kuin yrityksen, joka tekee sadalle miljoonalle 5 prosenttia. Kuvaaja ja tekstin pätkä yhdistettynä Buffettin kommenttiin ”My favorite investment period is forever” on todella puhutteleva.

Toisessa luvussa esiteltiin kohtuullisen perusteellisesti sijoittamalla rikastuneita Warren Buffettia ja Jouko Bradea. Kappale oli otsikoitu Miten he tekivät sen, mutta minulle kunnolla selvinnyt. Siitä huolimatta luvussa oli varsin perusteellisesti esitelty heidän sijoitusfilosofiaansa.

tiistai 14. elokuuta 2012

Tehokkaat markkinat?


Tämä juttu tulee hiukan huonosti pohjustettuna, koska tehokkaiden markkinoiden teoriaa ei ole vielä blogissani käsitelty. Blogini on sijoituspäiväkirja ja haluan tehdä siihen päiväkirjamaisen merkinnän omista ajatuksistani ajankohtaisessa tapahtumassa.

Tein aiemmin kirjoituksen Fyffet vei, jossa oli linkki Knight Capitalin pörssi robotti oli ostanut kalliilla ja myynyt halvalla. Talous Sanomat on artikkelissaan käsitellyt samaa tapahtumaa.

Yrityksen robotti oli ostanut osakkeita yhteensä 7 miljardin dollarin edestä, mutta ei pystynyt pitämään osakkeita, koska sen vähittäispääoma vaatimukset eivät täyttyneet, toisin sanoen yhtiö oli käyttänyt liikaa velkavipua. Tämän johdosta se on joutunut myymään osakkeet Goldman Sachsille 5% markkinahintaa alemmalla hinnalla tehden 440 miljoonan tappiot.

Ovatko markkinat tehokkaat, jos sijoitusrobotti voi tehdä tällaisia virheitä? Mielestäni ei. varsinkin, jos otetaan muut vaikutukset huomioon.

Robotin toimet voi olla suurena syynä Nokian nousuun. Markkinat kiinnostuvat kohonneesta volyymistä ja samaanaikaan liikkuvat huhut saavat vettä siipiensä alle. Puhuttiin mm. Windows Phone julkistuksesta ja sisäpiirin tankkaukset oli esillä. Nokia teki mielestäni ennen kaikkea spekulatiivisen nousun. Mitään selvää uutista tai faktaa, minkä vuoksi tulevaisuus Nokian kohdalla olisi valoisampi, ei ole tullut julkisuuteen. Nokian on täytynyt olla joko aliarvostettu ennen nousua tai vastaavasti nyt yliarvostettu nousun jälkeen.

perjantai 10. elokuuta 2012

Buffettin salkun muutokset 2007 tähän päivään


Jatkan tähän vielä yhdellä kirjoituksella Buffetin salkun kehityksestä. Tämä on tämän hetkisestä lähteestäni vanhin tieto Buffettin salkusta.

Vuoden 2007 alussa Buffettin salkun 10 suurinta sijoitusta olivat:
2007
alussa


Nro.
Osake
Portfoliosta
 [%]
Kumulat
[%]
1
KO- Coca Cola Co.
18.68
18.68
2
AXP- American Express
17.43
36.11
3
WFC - Wells Fargo
13.75
49.86
4
PG - Procter& Gamble
12.18
62.04
5
MCO- Moody's Corp.
6.28
68.32
6
WSC - Wesco Financial Corp.
4.97
73.29
7
BUD-Anheuser-Busch InBev
3.39
76.68
8
JNJ- Johnson & Johnson
3.08
79.76
9
COP - Conoco Phillips
2.45
82.21
10
WPO-Washinton Post
3.03
85.24


Lista on jokseenkin yllätyksetön. Listalta löytyvät vanhat tutut sijoitukset. Buffettin sijoitusfilosofia käy näistä hyvin ilmi. Hän ostaa ja pitää ja istuu salkkunsa päällä vuodesta toiseen horjumatta. 

Alla olevassa listassa sitten suhteellisten osuuksien muutokset.
Nro.
Osake
Portfoliosta
 [%]
Kumulat
[%]
Muutos
2007[%]
1
KO- Coca Cola Co.
19.66
19.66
0.98
2
WFC - Wells Fargo
17.88
37.54
4.13
3
IBM
17.84
55.38
17.84
4
AXP- American Express
11.65
67.03
-5.78
5
PG - Procter& Gamble
6.54
73.57
-5.64
6
KFT - Kraft Foods Inc
3.94
77.51
3.94
7
WMT - Walmart Stores
3.8
81.31
3.80
8
COP - Conoco Phillips
2.94
84.25
0.49
9
USB - U.S Bancorp
2.9
87.15
2.9
10
JNJ- Johnson & Johnson
2.54
89.69
-0.54