Sivut

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Rahasto ostoja

Markkinat ovat lasketelleet viime ajat ja useampi rahasto alkoi olla yli myydyssä tilassa teknisesti tarkasteltuna. Ensimmäiset ostoni suuntautuivat nykyiseen LähiTapiola kehittyvät korkomarkkinat rahastoon hintaan 11,027 5.6.2013, Seligson Euro Obligaatioon samana päivänä hintaan 3,349 ja Seligson Aasia Indeksi rahastoon 6.6 hintaan 4,021. Jatkossa on myös muita tulossa. Ensimmäiset sijoitukset ovat varovaisia.

Euroalueen korot ovat alhaisella tasolla, toisaalta PIGS mailla ne ovat kohtuullisen korkealla. Jossakin vaiheessa korot tulevat nousemaan, mutta tällä hetkellä deflaatio vaikuttaa myös mahdolliselta skenaariolta jolloin valtion lainat voivat tuottaa kohtuluullisesti euroalueella.  Kehittyvien maiden korkorahastot ovat taas lasketelleet urakalla ja selkeää muutosta syyksi en ole havainnut. Tilannetta on enemmän arvioitu rahan virtaamisella turvallisiin USA bondeihin, joiden korot ovat nousseet. Minä puolestani jatkan sijoituksia kehittyvien maiden bondeihin. Aasian ja Japanin markkinat ovat lasketelleet. Ostin hetki sitten Vanguardin Pacific rahastoa ja perustelut tälle Seligson sijoitukselle ovat hyvin samanlaiset. Mielestäni esimerkkinä Samsungiin vaikutukset Japanin poliittisilla päätöksillä on vähäiset ja en täysin ymmärrä rajua laskua. Aasia painoni on nousussa ja nyt varmaan sitten katsellaan kohta muita markkinoita. Tällä hetkellä vauhti alaspäin ollut aika kovaa ja välillä tuntuu, että olen ostoineni liikkeellä turhan innokkaasti. No tulevaisuus kertoo asian. Buffetin sanoin, on ostettava silloin, kun muut on pelokkaita. Oma varovaisuus on hyvä lähtökohta sijoitukselle.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Osto Outotec

Outotecin arvostus on hiipinyt minua kiinnostavalle tasolle. Teknisen analyysin menetelmät huutavat hoosiannaa ja kehottavat myymään. Osake alkaa olla ylimyydyssä tilassa. Vastakkaisia näkemyksiä alkaa olla myös paljon: Inderes, Investech, Pohjolan parhaat. Tapiolan Top 10 osakkeissa  Outotec on ollut jo 26.2 alkaen. Teknisesti 50 päivän liukuva keskiarvo lähestyy 200 päivän liukuvaa keskiarvoa. Outotec on noussut esille shortatuimpien listalla ja Arvo Paperin sivuilla näkyvästi esillä.

Itseltäni Outotec puuttui salkusta ja tein ensimmäisen ostoni hintaan 10,16€ ja tänään on varmasti toteutunut osto hintaa 9,90€. 10 euron tietämillä oli vahvaa volatiliteettiä ja voi olla käännepiste. Nyt kuitenkin shortit oli nousseet yli 10% ja listalle tuli uutena tulokkaana UBS.

Mielestäni 11 P/e Outotecin kaltaiselle kasvuyhtiölle on aika matala. Useassa yhteydessä siitä puhutaan Helsingin pörssin laatuyhtiönä. Raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet ja se näkynee tulevaisuudessa mahdollisesti Outotecin tilauksissa. Yhtiön ohjeistus oli edellisen tuloksen yhteydessä maltillinen. Nyt hinnoittelu viittaa eroon ohjeistuksen kanssa. Outotecin rekrytointilista on edelleen pitkä eikä viittaa merkittävään muutokseen suhdanteessa. Osingon jako on ollut erittäin maltillista ja edellytykset nostoon ovat olemassa, vaikka tuloskehityksen kasvu lakkaisi.

Mielenkiinnolla seuraan Outotecin menoa. Tätä kirjoittaessa hinta oli alle molempien hankintahintojen aika selvästi. nyt se kivunnut 9,90€. Tälle päivää Outotec ei ole päätynyt enää Kauppalehden vaihdetuimpien listalle.


Analyysi Outotecistä: Vähemmän on Enemmän

torstai 6. kesäkuuta 2013

Salkun huoltoa 2

Halpojen laajasti osakemarkkinoita kaatavien indeksisijoitusten osuus on laskenut salkussani pikkuhiljaa. Samalla osakepino on noussut ja kiinteistöjen osuus on laskenut. Koin tilaisuuteni tulleen ja olen jo aiemmin lisännyt korko ETF ja nyt lisäsin vielä SPDR Barclays Capital High Yield Bondia(JNK) hintaan 40,08$. Rahaston osinkoa viilattiin hieman alas, mutta ostin sitä silti salkkuuni lisää. USA:n taloudesta on tullut viime ajat kohtuullisen positiivista uutista ja uuden nousun ennustuksia on tullut aika tiheään. Yleensä USA menee eturintamassa ja muut tulee perässä. Mikäli näin käy tietää se yleensä paranevaa tuottoa roskalainoissa. Toisaalta tämä sijoitus on taaloissa jolla on mielestäni edellytykset vahvistua suhteessa Euroon. Mm. Nalle Wahlroos kehoitti shorttaamaan Euroa suhteessa dollariin. Tätä taustaa vasten tällä sijoituksella on kohtuulliset tulevaisuuden näkymät.  

Toisena uutena sijoituksena salkkuuni tuli SPDR Dow Jones Global Real Estate (RWO) hintaan 43,19 $. Saman rahaston Net Asset Value on 43,69$, joten sain hieman maksamaani hintaa enemmän osakkeita.  ETF:n kustannukset ovat 0,5% vuodessa, siedettävät, vaikka ei EFT:ien halvimpia. Halusin salkkuuni koko maailman kattavaa indeksiä ja RWO valikoitui salkkuuni, kun nykyiset sijoitukseni ovat painottuneet Aasiaan ja Suomeen.

Mainittujen lisäksi uutena hankintana salkkuuni tuli Outotec, jota tarkoitus tarkastella erikseen. Salkussani on kesän tultua alkanut tapahtumaan ja olen löytänyt mukavasti houkuttelevia ostokohteita. Tulen todennäköisesti jatkamaan salkkuni huoltoa aktiivisesti.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Salkun tuotto toukokuussa 2013 ja kommentteja tapahtumista

Salkun tuotto toukokuussa -0,17%, vuoden alusta 9,85%.

Osingot 198,85€. Kasvua edellisen vuoden toukokuuhun 24,20%.

Olen seurannut jonkun aikaa salkkuni osinkojen kehitystä verrattuna edellisen vuoden vastaavan kuuhun. Jukka Oksaharju kehoitti samaa kirjoituksessaan.

Toukokuun loppuun ostin vielä Vanguard FTSE Pacific ETF-rahastoa hintaan 56,67$. Indeksistä puolet on Japania ja toinen puoli sitten muuta Aasiaa. Moni voi ihmetellä, miksi sijoittaa Japaniin, joka kitunut jo pitkään. Mielestäni tässä on nyt varsin mielenkiintoinen markkinatilanne, Jenin arvo tippunut ja samalla pörssikurssi. Mikäli Jeni pysyy alhaalla tekee se hyvää vientiyhtiöille, jos taas valuutan arvo nousee saan osinkoina enemmän tuottona euroina. Omalla kohdallani Aasia-paino on ollut matalalla ja tämä osto hivenen kohentaa tilannetta. Kaikesta huolimatta kyseessä on kustannuksiltaan matala indeksisijoitus, jos Japani ei menesty toivotusti niin sen paino laskee tulevaisuudessa. Aasian kehityskin nähdään tällä hetkellä aika pessimistisenä.


Kokonaisuudessaan kuukausi oli varsin vaiherikas. Ostoja tuli korkopuolelle pois Euroopasta ja lisäksi tämä Varguard FTSE Pacific joiden seurauksena salkkuni allokaatioon tuli selkeitä muutoksia, Euroopan paino ja osakepaino laskivat, kun ne yhdistetään KappAhlin ja Seligson Russian Prosperityn myyntiin. Tämän lisäksi lisäsin kevyesti YIT:n painoa salkussani. Salkkuni huolto on tämän myötä edennyt aika mukavasti. Miinuksena voidaan pitää 88 euron kaupankäyntikustannuksia. jatkan salkkuni huoltoa kesän aikana, pian aika tehdä tarkempi tarkastelu nykyisestä allokaatiosta.