Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Blogi 1v.

Ensimmäisestä blogiviestistäni on kulunut tasan yksi vuosi. Sivuja on katseltu kokonaisuudessa vähän yli 45000 kertaa. Suosituin juttu on Myynti Talvivaara ja toiseksi suosituin Osto Outotec. +1 on saanut Blogin taustasta ja nimestä, Warren Buffet, Buffettin sijoitushistoriaa ja Warren Buffettin sijoitusfilosofia. Salkkuani on tarkasteltu yli 1800 kertaa. Siinä lyhyesti yksivuotinen historia.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Osto Outotec ja unohtuneet myyntipäivitykset

Outotec tarttui jälleen pilkkiini eilisessä (26.5.2013) rytinässä hintaan 9,21 €. Laitoin uuden ostotoimeksiannon heti saatuani edellisen potin myytyä hintaan 9,98€. Aion jatkaa veivaamista, mikäli shorttarit siihen antavat mahdollisuuden ja olen valmistautunut ostamaan osaketta lisää, mikäli hinta tipahtaa alemmalle tasolle. Kasvattelen pottiani kuitenkin jokaisella veivauksella hiukan.

Metson heikohko tulos sai tietysti tunnelman muuttumaan hiukan varovaiseksi Outotecin kannalta. Nikkelin alhainen hinta ja Outokummun ja Talvivaaran tulokset eivät ole mitään hyviä uutisia Outotecille, ne ovat kuitenkin yhtiön potentiaalisia asiakkaita. Metallien hinnat eivät ole enää laskeneet edellisestä ostosta.

Heinäkuun tapahtumista on jäänyt pois merkinnöistä 2.7 tapahtuneet Ixonosin ja Comptelin myynnit. Myin Comptelin hintaan 0,30€ ja Comptel hintaan 0,48€. Molempia ostin aikanaan hyvinä osingon maksajina ja kohtuullisesti arvostettuina. Ehdin jonkin aikaa osingoista nautiskella, mutta Nokian toimintojen romahtaminen ja vaikutukset näiden yhtiöiden bisnekseen tuli yllättivät minut suuruudellaan. Yhtiöiden tilanne on mielestäni paranemaan päin, mutta edellytykset osingon maksuun eivät todennäköisesti palaa ihan heti. Toiseksi en tunne yhtiön bisnestä tarpeeksi hyvin arvioidakseni niiden toiminnan kehittymistä. Rahaa meni ostoihin ja uusia paikkoja tuntuu ilmaantuvan eteen, joten katsoin parhaimmaksi myydä yhtiöt pois salkusta. Salkkuani on moitiskeltu liiallisesta hajautuksesta ja olen itsekin päätynyt tekemään puhdistusta omasta mielestäni huonon tuotto-odotuksen osakkeista tai vaihtoehtoisesti kalliista rahastoista.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Salkun allokaatiopäivitys

Allokaatiota sanotaan tärkeimmäksi tekijäksi tulevien tuottojen osalta.  Olen tyytyväinen, että olen kuluttanut viime aikoina aikaani säätääkseni allokaatiota sen sijaan, että olisin kuluttanut aikaa yksittäisten osakkeiden tarkasteluun, sillä kokonaisuudella suurempi merkitys sijoitus menestykseen. Laskin osakepainoani erittäin onnistuneesti kevään ja kesän aikana ja olen nostanut sitä jälleen kesä-heinäkuun vaihteessa. Kokonaistilanteen tarkastelemiseksi allokaatio on syytä tarkastellaja olen päivittänyt salkkuni myös salkku sivulle.. Viimeisten muutosten johdosta korkojen ja osakkeiden suhde on tavoitteessaan 78% osakkeita 22% korkosijoituksia. Näyttää, että olen jollain tasolla nauttinut ”ilmaista lounasta”.

Olen myös tyytyväinen, että olen saanut vähennettyä lähes tuottamattoman lyhyen koron osuutta salkussani noin 1,5%. Samalla korkosijoitusten riskitaso on noussut toki huomattavasti, kun kehittyvien markkinoiden korkojen osuus on noussut 1% ja high yield lainojen osuus 0,8% sijoitusallokaatiosta.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tapahtumia Heinäkuussa

Salkun säätö on saanut jatkoa Heinäkuussa. Kurssien lasketellessa ostonappini on laulanut vielä Heinäkuussa. 1.7 ostin Seligson Aasia Indeksi-rahastoa hintaan 4,071 €, Seligson Eurooppa indeksi-rahastoa hintaan 1,96€ ja Seligson Pharosta hintaan 2,801€. 3.7 lisäsin Seligson Russian Prosperityä hintaan 82,038.

Myin 10.7 Pitney &Bowesin pois hintaan 14,40$. Olen pitänyt IBM:n  osuutta salkussani liian pienenä. Kurssi on ollut jonkin aikaa kohtuullisen kiinnostavalla tasolla. Vertaillessani näitä kahta yhtiötä olen tullut seuraavaan johtopäätökseen: Pitney Bowes laski osinkoaan mikä ei ole hyvä asia. uusia osingon laskuja mahdollisesti olla edessä uusia tulevaisuudessa ja osakkeelle. IBM:n kohdalla tilanne on päin vastainen. Yhtiöllä on kassavaroja korottaa osinkoa tai nostaa osinkoa. Tässä tapauksessa on mielestäni hyvä yrittää katsoa tulevaisuuteen ja sijoitin Pitney&Bowesin myynnistä saadut rahat IBM.ään, osto tapahtui hintaan 193,34€.

Jälkeenpäin ajateltuna Pitney&Bowes oli virhe hankinta. Yhtiö tuntui erittäin halvalta ja shorttiaste oli korkea. Nyt vain mietityttää onko Outotecin kohdalla käymässä samoin. Outotecissä olen varannut käteisvaroja ostoihin alempiin kursseisihin ja pyrkinyt tekemään parempaa tausta työtä yhtiötä selvittäessä. Aika näyttää miten käy.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Salkun tuotto kesäkuu ja Q2/2013

Salkuntuotto meni kesäkuussa pakkaselle -2,96%. Osinkoja kertyi 172,87€, kasvua 19,62 %. Kaupankäynti oli kohtuullisen runsasta ja kaupankäyntikulut nousivat 103 euroon.

Q2 tuotto meni puolestaan pakkaselle -2,42%. Vuoden 2013 alkupuolisko H1 jäi kuitenkin edelleen plussalle 5,86%. 

Aloin kohtuullisen onnistuneesti keventämään salkkuni osakepainoa toukokuussa lisäten korkosijoituksia. Yleisesti tekemäni muutokset ovat harkittuja ja pieniä salkun kaliiberissa, mutta viime aikoina olen muokannut salkkuani aika vahvasti. Tämän hetkinen vuosituottovauhtini tarkoittaa 10% tuottoa ja olen siihen tyytyväinen. Viimeaikaiset ostoni olivat hivenen hätiköityjä, mutta olen muutoksiin ja salkkuni koostumukseen tyytyväinen. Nyt pitää jälleen aloittaa uusi salkun sijoituksen tutkiminen ja tehdä allokaatio määritys.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Tapahtumia kesäkuussa



Olen käynyt erittäin aktiivisesti kauppaa kesäkuussa. Toisaalta olen tyytyväinen, koska olen samalla saanut siivottua salkustani mielestäni huonoja sijoituksia poissa tai ne olevat vaihtuneet tulevaisuuden odotuksilta parempiin.

Kesäkuun alussa lisäsin Outoteciä jälkeenpäin ajateltuna liian aikaisin 3.6 hintaan 10,16 €. Yhtiölle odotellaan selvästi heikompaa tulevaisuutta ja shorttaus prosentit ovat sen mukaiset. Ilmassa on monia raaka-aineelle epäedullisia merkkejä. Talous on selvästi hiljentynyt Kiinassa, Australian dollari on heikentynyt huomattavasti, jota voidaan pitää merkkinä raaka-aine buumin heikentymisestä. Viimeisenä on uutisoitu kullan paniikki myynti. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, se näkyy Outotecin tilaus kannassa. Outotecin asiakkaat eivät kuitenkaan ole ainoastaan kaivokset vaan asiakkaita löytyy energia alalta ja huolto bisneksestä. Minua houkuttaa erityisesti Outotecin korkea osinko, jos se pysyy samana niin yli 10%, mikäli pysyy samanlaisena. Kassa tarjoaa mahdollisuuden osingon kasvattamiseen ja yhtiö edelleen näyttää rekrytoivan porukkaa. Markkinoiden ja johdon näkemykset ovat ainakin tällä hetkellä ristiriidassa. Tämän johdosta rohkenin lisätä Outotecia 20.6 hintaan 9,28€. Jälleen yhtiötä olisi saanut edelleen halvemmalla. Seuraan tilannetta yhtiön kohdalla edelleen.