Sivut

maanantai 28. joulukuuta 2015

Salkun kuusi suurinta osakesijoitusta 1.11.2015

Käyn tässä yhteydessä läpi salkkuni suurimmat yksittäiset osakesijoitukset. Mukana ovat siis vain osakkeet, vaikka minulla löytyy suurempia sijoituksia osake ETF:istä. Ne käsittelen salkkuni indeksiytimen yhteydessä.

Salkkuni suurin yksittäinen osakesijoitus on IBM. Yhtiön kurssikehitys on ollut heikompaa kuin aiemmin ajattelin, mutta yhtiön jakama osinko on ollut kasvavaa ja omien osakkeiden osto-ohjelma vahva. Yhtiö ostaa noin 5% osakkeistaan takaisin vuosittain ja sillä mahdollisuudet osingon kasvattamiseen pitkälle tulevaisuuteen ja nykyisellä matalalla kasvulla erittäin kannattava. Nykyinen hinta alle 10 P/E:llä alkaa on houkutteleva, mutta yhtiön painosalkussa on suurin, joten en ole ehkä yhtiötä ensimmäisenä lisäämässä, koska en tunne tai ymmärrä yhtiön bisnestä riittävän hyvin. En näe myöskään merkkejä joiden perusteella yhtiön tulos voisi kasvaa huomattavasti paremmin lähitulevaisuudessa.  Päällä on jälleen kirjanpito tutkinta, aiemmista vastaavaista tutkinnoista yhtiö selvisi puhtaasti. Pilvi on kasvava ala tällä hetkellä antaen loistavia uusia mahdollisuuksia. Onko IBM tämän alueen voittaja on hankala sanoa, mutta sillä on mahtavat resurssit ja kehittää toimintaansa jatkuvasti. Tällä hetkellä istun positioni päällä. Uskoni yhtiöön on tällä hetkellä vähän koetuksella ja en arvioinut aikanaan osto hetkellä yhtiön tulevaisuutta tarpeeksi hyvin. Yhtiö on hinnassa jolla minusta kannattavaa bisnestä ei kannata myydä.

Wal-Mart Stores Inc. on salkkuni toiseksi suurin yksittäinen osakesijoitus.  Voisiko sanoa, että tämä sellainen tylsä sijoitus. Tasaista hidasta tuloksen kasvua, osinko nousee samaan tapaan hitaasti mutta varmasti. Viimeisin osingon nosto oli vain 2% ja pienin yhtiön historiassa. Tämä oli pettymys markkinoille ja tulkittiin viestiksi varovaisesta kasvusta tulevaisuudessa. Yhtiön osinkotuotto on tällä hetkellä edellisiä vuosia korkeammalla. Vasta tehty analyysi yhtiöstä.

Technopolis edustaa salkkuni suurinta kiinteistösijoitusta. Salkussa pitää olla jotain kivijalkaa ja olen pitänyt yhtiön tavasta toimia. Velkaantuminen on kohtuullisella tasolla ja yhtiö kasvaa mukavasti. Venäjä luo omat riskinsä tällä hetkellä yhtiön ylle ja pohtinut jopa tehdä lisäyksiä yhtiöön, kiinteistö salkkua kuitenkin hajautettu nykyisellään laajemmalle. Arvostus on edelleen maltillinen erityisesti huomioiden kasvu ja kiinteistöjen ikä ja kunto. Arvostus on useita Eurooppalaisia verrokkeja alhaisemmalla tasolla, ilmeisesti johtuen Suomen negatiiviseksi nähdystä tilanteesta ja Venäjän tilanteesta.

Sampo on noussut toukokuun ostolla salkkuni suurimpien sijoitusten listalla kärkipäähän. Yhtiön tulos on kasvanut vuosi toisensa jälkeen ja osinko seuraillut perässä. Nallen bandwagonissa on mukava matkustaa. Sopivan tilaisuuden tullen lisäilen omistuksiani ja omistukseni vois olla suuremmallakin painolla salkussani. Aiemmin tekemäni analyysi yhtiöstä.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Verkkokauppa.com

Verkkokauppa.com on tietotekniikan, viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden vähittäismyyjä, jolla on Internetissä olevan verkkokaupan lisäksi kolme myymälää – Helsingin Jätkäsaaressa, Pirkkalassa ja Oulun Kaakkurissa. Yrityksellä on edustamiensa merkkien lisäksi omia tuotemerkkejä. Verkkokauppa.com Oyj listautui Helsingin pörssin First North -listalle huhtikuussa 2014. Yhtiö myy tietotekniikkaa, viihde-elektroniikkaa, lelu-, peli- urheilu- ja lastenhoitotuotteita sekä asennuspalveluita verkkokaupan, Helsingin, Pirkkalan ja Oulun myymälöiden sekä 2500 noutopisteen (Postin ja Matkahuollon noutopisteet, R-kioskit) kautta.

Verkkokauppa.com on Suomen tunnetuin ja vierailluin verkossa toimiva suomalainen vähittäiskauppa, jonka tavoitteena on olla asiakkailleen todennäköisesti aina halvempi paikka tehdä ostoksia.

Yhtiö on perustettu 1992 ja sen pääkonttori sijaitsee Jätkäsaaressa, Helsingissä. Verkkokauppa.com on listattu NASDAQ OMX First North Finland -markkinapaikalle ja sen palveluksessa työskentelee yli 550 työntekijää.
Verkkokauppa.comin liikevaihto on kasvanut noin 25% tämän vuoden aikana. Suurinta kasvua on ollut elektroniikassa, jossa moni kilpailija on poistunut markkinnoilta mm. Marknatalo, Expertit muutamia mainitakseni. Liikkeita on oikeastaan enää Gigantilla ja Euronicsillä Suomessa.

Osakekohtainen tulos on noin kaksin kertaistunut vuoden aikana. Teostolle maksetut korvaukset ovat aiheuttaneet tähän pienne rypyn, mutta Verkkokauppa.comin tulos on kasvanut mukavasti. Se on laajentanut valikoimaansa kodinkoneisiin ja lasten tarvikkeisiin, joista saadaan parempaa katetta.

Näen Verkkokaupan tulevaisuuden suotuisana ja mm. kodin koneet ja isommat lasten tarvikkeet sellaisina tarvikkeina, että ulkomaisten Verkkokauppojen on niissä hankala kilpailla kotimaisilla markkinoilla. Pienelektroniikassa kolmen vuoden takuut ja luotettavuus on Verkkokauppa.comin valtteja.

Menin mukaan tähän vahvaa kassavirtaa tekevään kasvukoneeseen Nordnetin kampanjanssa veivaamalla.  

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI) analyysi ETF:stä

Myin jonkun aikaa sitten IShares S&P Developed ex-U.S Property Index Fund ETF:n. Tämä liittyy sijoitusteni siirtoon Nordnettiin. Säästän säilytyskuluissa ja  Vanguard Global ex-U.S Real Estate rahaston on 0,24% kuluillaan puolet halvempi kuin IShares S&P Developed ex-U.S Property Index Fund 0,48% vuotuisilla kustannuksilla. Molemmat ETF:t maksavat osinkoja.

Vanguard Global ex-U.S Real Estate sijoittaa S&P Global ex U.S. Property Indexin mukaisesti ympäri maailman lukuun ottamatta USA:ta. Isharesin version S&P Developed ex-U.S Property Indexin mukaan vain kehittyneille markkinoille eli Vanguarddin tuotteessa on mukana myös kehittyvät markkinat 18,70% painolla.
   
Suurimmat sijoitukset maantieteellisesti Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI), suluissa IShares:
  1.         Japani 22,4% (28,4%)
  2.         Hong Kong 11,3%(14,35)
  3.         Iso-Britannia 9,4% (11,86%)
  4.         Australia (9,1%)(11,8%)
  5.        Kiina 8,7% (-, ei ole)
Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI) on huomattavasti laajemmin siis hajautettu ja enemmän osakkeita 668, kun IShares 393.

24.11.2015 Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI)  hintaan 52,38$

tiistai 8. joulukuuta 2015

Marraskuun salkkutapahtumat

Marraskuun kaupankäyntini oli vilkasta. Olen käsitellyt Tiedon myynnin jo aikaisemmin. Tämän lisäki myyntejä oli Outoteciin pieni kevennys ja Alma Median pari kevennystä.

Myyntejä:
2.11.2015 Outotec hintaan 3,22€. Position kevennys
3.11.2015 Alma Media hintaan 2,81€
25.1.2015 Alma Media hintaan 3,06€

Yhteistä näille myynneille oli se, että sijoitukset olivat isolla painolla salkussani ja minusta sinne voi löytyä parempiakin yhtiöitä. Tosin Outotecin hinta on poljettu alas ja Alma Median tulevaisuus nähdään melkoisen pessimistisenä verrattuna viimeaikaisiin tulosraportteihin.

Ostin salkkuuni IShares Core MSCI World UCITS ETF (EUNL), Verkkokauppa.comin, Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI) ja Svenskahandelsbankenin.

IShares MSCI World UCITS ETF on Nordnetin kautta mahdollisuus hankkia pienellä kustannuksella koko maailmaa koskeva ETF. Kulut ovat uudelleen sijoittavalle ETF:lle maltilliset 0,20% ja merkintäpalkkioita ei tule Nordnetin kautta. Tämä puolet edullisempi kuin Seligsonin tuotteet. Miinuksena sitten mahdollisessa lunastuksessa suuremmat kulut.

Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI) hankinta liittyy sijoitusten siirtoon Nordnettiin. Vaihdoin ISharesuin ETF:n Vanguardin halvempaan vaihtoehtoon ja samalla säästän säilytyspalkkioissa. Kuluja tuli reilut 30€ tälle operaaatiolle, mutta säästän ne pitkässä juoksussa palkkioissa ja säilytysmaksuissa. Vanguardin ETF ei ollut aikanaan tarjolla hankkiessani IShares S&P Developed ex-U.S Property Index Fund ETF:n.

Svenskahandelsbanken on yksi laatuyhtiö, jota olen suunnitellut pitkään salkkuun. Se on verrokkejaan korkeammalle arvostettu, mutta tartuin nyt yhtiöön. Korot lähtevät aikanaan nousuun Euroopassa ja tekee hyvää pankkien korkokatteelle ja tulokselle. Ruotsin talous on paremmassa tilanteessa kuin muu Euroalue ja siellä koron nostot tulevat eteen uskoakseni aikaisemmin. Tämä johtaa sitten Kruunun vahvistumiseen suhteessa Euroon. Tämä oli sijoitus Ruotsiin, joka oli minulle mieluinen.

Ostoja:
2.11.2015 Walmart, käsitelty aiemmin
5.11.2015 IShares Core MSCI World UCITS ETF(EUNL) hintaan 38,860
24.11.2015 Vanguard Global ex-U:S Real Estate ETF(VNQI)  hintaan 52,38$
25.11.2015 Svenskahandelsbanken hintaan 114,70SEK

Lisäykset:
20.11.2015 Seligson Global Top Brands A hintaan 7,101€
23.11.2015 SPDR Barclays High Yield Bond (JNK) hintaan 35,27$

Olen katsellut Verkkokauppaa jonkun aikaa sijoitus ehdokkaana. Euroalueen tilanne on edelleen vaikea ja koron nostot voi vaikeuttaa tilannetta ennestään. Verkkokauppaa tekee tasaista kassavirtaa, maksaa osinkoa ja kasvaa. Verkkokauppa on megatrendi, yhä suurempi osa ostoksista tehdään verkossa ja Verkkokauppa.com on tässä hyvin mukana. Nordnetin 1 € kampanjan myötä veivasin potin Verkkokauppa.comia salkkuuni ja samalla hankin alemman palkkioluokan seuraavalle kuulle.

11.11.2015 osto hintaan 6,37€
12.11.2015 osto hintaan 6,32€
13.11.2015 osto hintaan 6,32 €
13.11.2015 myynti hintaan 6,36 €
16.11.2015 myynti hintaan 6,39 €
18.11.2015 osto hintaan 6,36 €
19.11.2015 osto hintaan 6,35€
19.11.2015 myynti hintaan 6,39 €
20.11.2015 osto hintaan 6,35 €
20.11.2015 myynti hintaan 6,39 €
25.11.2015 osto hintaan 6,34 €
25.11.2015 myynti hintaan 6,39 €

Salkun kaupankäyntikulut muodostuivat tässä kuussa selvästi liian suuriksi. Niihin on kiinnitytettävä jatkossa huomiota.

torstai 3. joulukuuta 2015

Salkun tuotto marraskuussa 2015

Salkun tuotto lokakuussa 6,30%:ttia ja vuoden alusta tuotto 10,53%. Voitin OMXH Gap GI:n tuoton 5,39%. En ole verrannut yleensä tuottojani indeksiin, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, koska kaupankäyntikuluni 130,49 € oli kaikkien aikojen suurimpani. Samalla kaupankäynnin yhteissumma nousi kaikkien aikojen suurimmaksi ollen hyvän matkaa viisinumeroisissa summissa, joten prosentuaalinen osuus kaupankäynnistä oli alle 1%:tin. Halusin tarkistaa tilanteen ja tulos oli yllättävän hyvä, sillä olen suunnannut sijoituksiani korkoihin ja defensiivisiin sijoituksiin.

Osinkoja kilahti tilille 96,42 €. Osinkoja tuli 48,43% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Kaikkia kauppojani en ole vielä blogissa listannut ja laitan koosteen kaupoista myöhemmin. Kaupankäyntiini on vaikuttanut aloittamani salkun tarkastelu ja sitä kautta esimerkkinä Tieto siivottiin salkusta.   

Aiheeseen liittyvät tarkastelut:

maanantai 30. marraskuuta 2015

Salkun yhdistelmärahastojen tarkastelua

Yhdistelmärahastot ovat huonossa maineessa, koska niistä perittään usealla rahastoyhtiöllä kohtuullisen korkeaa hallinnointi palkkiota ja sitten vielä rahastoyhtiön omien kalliiden rahastojen palkkiota.

Minulla on yhdistelmärahastoina LähiTapiola Maailma 80 ja Seligson Pharos. Noista LähiTapiola maailma 80 on ollut minulla pidempään. Olen pohtinut kerta toisensa jälkeen kannattako rahastoa pitää ja se näpäyttänyt minua kerta toisensa jälkeen saavuttamalla paremmat tuotot kuin olen saavuttanut omalla salkullani. Voi tietysti miettiä kannattaisiko sijoittaa edes itse mitään. Sijoittaminen on oppimisprosessi ja olen tunnistanut omat virheeni. Rahastojen kulut yhdistelmärahastoista on edullisimmasta päästä. LähiTapiola Maailma 80 juoksevat kulut on 1,13% ja Seligson Pharos 0,48%. LähiTapiolan kulut on kivunneet hitaasti ylöspäin ja Pharoksen pysyneet alhaalla ja jopa laskeneet korkean korkopainon seurauksena.

LähiTapiola maailma 80 on hävinnyt indeksilleen viimeisen vuoden tuottaen 9,43%, kun indeksi 11,43%. Maailma 80 on tuottanut kymmenessä vuodessa keskimäärin 6,2% vuodessa ja  on Suomen rahastotutkimuksen parhaiten tuottanut yhdistelmärahasto ja voittanut MSCI maailma indeksin.  5 vuodella se kahdeksanneksi paras. Nämä ovat erinomaisia meriittejä ainoa minua askarruttava asia on tällä hetkellä LähiTapiolan uusi isäntä S-Pankki. Tämä voi vaikuttaa rahaston kulurakenteeseen ja salkunhoitajaan. Salkkua on pitkään hoitanut Jari Järvinen. Olen pohtinut rahastosta luopumista, mutta nytkin tarkastelin rahastoa, olin hiven pettynyt tuottoihin, mutta salkussa itsessään on otettu näkemystä, johon olen tyytyväinen. Paino kehittyvillä markkinoilla oli korkea yli 20%, Robeco Kehittyvät Markkinat osake kvantitatiivinen ja Robeco Emerging Conservative Equities sijoitusten myötä. Eurooppasijoitusten osuus matala ja siellä erityisesti pieniä yhtiötä, suurimilla sijoituksilla Seligson OMX Helsinki 25 –indeksiosuus ja LähiTapiola Hyvinvointi A. Salkusta ei löydy suoraa markkina-arvopainotteista Eurooppa- tai Amerikkaindeksisijoitusta.

Toinen yhdistelmärahastoni Pharos on saavuttanut kunnioitettavan 10 vuoden iän ja on sillä ajanjaksolla 5 parhaiten tuottanut rahasto 5,5% vuopsituotolla ja voittanut siis myös MSCI-maailama indeksin huolimatta maltillisesta 50/50% perustilanteen riskisuhteesta. 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Salkun korkosijoitusten tarkastelua 1.11.2015

Päivitin salkkuni allokaation ja jälleen on aika tarkastella salkun sijoitukset lävitse. Aloitus tulee korkosijoituksista. Korkosijoitusten osuus on tällä hetkellä tyydyttävällä tasolla huomioiden historiallisen alhaisen korkotason ja sitä kautta huonon tuotto-odotuksen. Korkosijoituksilla voi olla vaikeuksia pärjätä inflaatiolle tulevaisuudessa. Euroopassa on otettu negatiiviset korot käyttöön jollakin alueilla mm. Tanska ja Sveitsi. Mikäli negatiiviset korot tulevat myös Euroalueelle voi seuraukset olla varsin mielenkiintoiset. Pankeilla on vakaavaraisuus säännökset ja tallettajat voivat reagoida miinuskorkoihin varsin voimallisesti. Tämä aiheuttaa kiihtyvän ongelmakierteen pankeille. Edelleen Eurot voivat vaihtua kiivaasti muihin valuuttoihin. Onko seurauksena hyperinflaatio?

Lyhyt korko

Olen harventanut salkustani lyhyenkorkojen sijoituksia menestyksekkäästi, salkussani oli vuosi sitten kolme lyhyen koron sijoitusta Seligson& Co Rahamarkkina rahamarkkina AAA, Tapiola Kassakorko ja OP-Dollari. Nyt näistä jäljellä enää Seligson&Co Rahamarkkina AAA. Myin OP Dollarin jälkeenpäin ajateltuna liian aikaisin, dollari on vahvistunut suhteessa Euroon tämän jälkeen huomattavasti.

EKP:n laskettua korkonsa ennätys alas, ei kummoisia tuottoja lyhyenkoron sijoituksista ole odotettavissa. Joitakin Euroja noista on mahdollista saada kotiinpäin huomioiden verot ja hivenen parempi korko kuin säästötilillä tai määräaikaisilla tileillä. Etuna myös rahojen mahdollisuus ottaa käyttöön tarpeen tullen eikä tarvita jatkuvaa määräaikaisten talletusten uusintaa. Olen kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Merkitsin tilillä olevan käteisen karkeasti mukaan lyhyen koron sijoituksiini. Osa niistä on Nordnetin tilillä dollareina.

Pitkät korot

Suurin sijoitus pitkissä koroissa on Ishares JP Morgan USD Emerging Markets eli kehittyvien markkinoiden korkorahasto 6,47% painolla salkustani. Sijoituskohteena kehittyvien markkinoiden korot ovat edelleen mielenkiintoinen. Olen harkinnut jopa hiukan lisääväni omistuksia kehittyvien markkinoiden korkoon. Rahasto on selvästi salkkuni suurin sijoitus ja olen miettinyt kannattaako osuutta enää nostaa. Olen tyytyväinen rahaston tapaan tuoda tasaista kuukausittaista kassavirtaa. Lisäksi olen pohtinut osasijoituksista tehdä yrityskorkoon tai jopa high yield lainoihin kehittyville markkinoille. Rahasto on tuottanut 16,34% vuoden alusta ja 6,3% viimeiset kolme vuotta Euroissa. Tuotto on katsottu Morning Starista. Dollareissa tuotto on jäänyt vaatimattomaksi 0,4% viimeinen vuosi ja 2,2% viimeiset kolme vuotta.  Rahaston painotettu kuponkikorko on 5,97% ja efektiivinen duraatio 7,06 vuotta Black Rockin sivujen mukaan. Maturiteetti on 11,42 vuotta. Kulut ovat korkeahkot 0,6% vuodessa.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Buffettin portfolion muutoksia Q3/2015

Buffettin portfolioon on tullut huomattavia muutoksia. Kraft Heinz yhtiö nousi yhdistymiskaupan myötä Buffettin toiseksi suurimmaksi sijoitukseksi. IBM on lisätty hiukan ja Bershire Hathaway kaksinkertaisti sijoituksensa öljy-yhtiö Phillips 66:ssa ja yhtiö nousi kuudenneksi suurimmaksi sijoitukseksi. Kymmenen suurimman sijoituksesta Wal Martia on hiukan kevennetty ja se on tipahtanut sijalta viisi sijalle 8 sijoituksissa. Kymmenen joukosta on tipahtanut Moody’s Corparation sijalle 11. Direct TV:n ostanut AT&T on tullut ostolla hintaan 32,58$  Buffettin 12 suurimmaksi sijoitukseksi.

Pienemmistä sijoituksista Buffet on ostanut Charter Communicationssia ja General Motorsia, Suncor Energya Axalta Coatiningsia, Liberty Mediaa ja Twenty First Century Mediaa. Vähennyksiä on tullut Goldman Sachiin Deereen Bank of New YorkiinWabco Holdingsiin Chicago Bridge&ironiin ja Media Generaliin. Pääosa pieniä vähennyksiä muutamien prosenttien luokkaa lukuunottamatta Golman Sachia ja Chicago Bridge&Ironia.

Buffett 10 suurinta sijoitusta Q3/2015

Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
18.95
18.95
2
KHC_ Kraft Heinz
18.04
36.99
3
KO- Coca Cola Co.
12.6
49.59
4
IBM
9.22
58.81
5
AXP- American Express
8.82
67.63
6
PSX-Philips
3.71
71.34
7
PG - Procter& Gamble
2.98
74.32
8
WMT - Walmart Stores
2.86
77.18
9
USB - U.S Bancorp
2.74
79.92
10
DVA-DaVita HealthCare Partners
2.19
82.11

perjantai 13. marraskuuta 2015

Markkinoiden suunnannäyttäjä?

Markkinat ovat nyt varsin mielenkiintoisessa tilanteessa. S&P500 indeksi on juuri käynyt 200 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolella, mutta näyttäsi tipahtavan jälleen alapuolelle. 50 päivän liukuvakeskiarvo (punainen) on tukevasti kahdensadan päivän liukuvan keskiarvon alapuolella.    



Kiinan Shenzhen-indeksi sen sijaan näyttää olevan nousussa 200 päivän liukuvalla keskiarvolla mitattuna ja indeksi on ponnistanut 200 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Wal Mart Inc.



Wal Mart on vuonna 1962 perustettu kulutustavaraa myyvä kauppaketju. Se on maailman suurin vähittäiskauppa ja liikevaihdoltaan myös maailman suurin yritys. Liikevaihto tammikuussa 2014 päättyneellä tilikaudella oli peräti 485,64 miljardia dollaria. Wal Mart toimii 27 maassa ja toiminta kattaa 11 532 valtavaa myymälää. Näiden lisäksi Wal-Martilla on verkkokauppatoimintaa 11 eri maassa.

Wal-Mart on korottanut osinkoaan 42 peräkkäistä vuotta ja kuuluu siis osinkoaristokraatteihin. Payout ratio on 41% ja osinko 3,3-3.4% on lähellä kymmenen vuoden huippuaan, osinkoperusteisesti Wal Mart on tällä hetkellä matalasti arvostettu. Wal-Mart korjasi koko vuoden EPS-ennustettaan välille $4.40 - $4.70, aiemman ennusteen ollessa $4.70 - $5.05. Vuodesta 2017 EPS odotetaan kasvavan 5-10% tahtia. Tilikauden kahden ensimmäisen kvartaalin toteutunut korjattu EPS on $2,11. Mainitulla alarajaennusteella laskettuna 58 dollarin nykyhinnalle tulisi P/E -luvuksi 13,18. Viimeisen toteutuneen 12kk (TTM) EPS on $4,79 ja sillä laskettuna tämän päivänä hinnalle P/E on noin 12. Kassavirran on oletuttu pysyvän vahvana, vaikka oskaekohtainen tulos tipahtaa. Tuloksen tipahtamisen syynä on massiiviset satsaukset verkkokauppaan.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Salkun päivitys

Päivitin salkkuni sisällön salkku sivulle. Salkku vastaa 1.11.2015 arvoilla olevia osuuksia, mutta siihen on huomioitu 2-3.11 tehdyt myynnit ja ostot (Tieto, Outotec ja Wal Mart)

Olen aloittanut salkkuni läpikäynnin sijoituksien läpikäynnin. Koin jonkinlaisen herätyksen lukiessani Mika Hyttisen kirjan Vaurastu kuin Warren Buffett, että en huomioi tarpeeksi tulevaisuuden näkymiä sijoituspäätöksissäni. Minun on lisättävä tulevaisuuden näkymät sijoitusstrategiaani. Olen useissa tapauksissa tunnistanut hyvät tulevaisuuden näkymät, mutta en ole panostanut niihin riittävästi. Vastaavasti olen panostanut runsaasti halpaan, vaikka tulevaisuus näyttää vielä mustalta. Pitää jaksaa odottaa kunnes pilvet häipyvät ja näkyy ensimmäiset auringon säteet ja panostaa vasta sitten. 

Allokaatio on tutkimusten mukaan tärkein tuleviin tuottoihin vaikuttava tekijä. Tasapainotusta on puhuttu ainoana ilmaisena lounaana. Omassa sijoitus strategiassani olen sallinut itselleni aika hyvin liikkumavaraa. Nykyisessä markkinatilanteessa mm. 6 kk euribor ollessa nolla olen miettinyt korkosijoitusten kannattavuutta. Tuotto-odotus on erittäin pieni ja riskit ovat olemassa. Muistan vielä lyhyen koron sijoitukset pankki kriisissä, varsin monella rahastolla oli 5% Bears&Stearsin  lainoja, jotka kävivät arvottomiksi. Tämän jälkeen ihmisillä tuli kiire lunastaa rahastoja ja muidenkin lyhyen koron sijoitusten arvot laski, kukaan ei halunnut niitä ostaa. Sama käy helposti pitkän koron rahastoissa, mikäli joku yritys tai valtio joutuu yllättäen ongelmiin. Monesti nämä ongelmat eivät ole yllättäviä, Kreikan tilanteesta on puhuttu pitkään ja PIGS ei ole tuntematon käsite, kuten ei USA:n velkakaton vastaan tuleminen. Tässä edessä mustia pilviä, joten asia pitää huomioida sijoituksissani.

En ole päässyt vielä ratkaisuun miten strategiani muokkaan enkä halua tehdä hätäisiä johto päätöksiä. Aina on mahdollisuus, että olen väärässä. Mm. valtionlainat tuottaa hyvin deflaation aikana. Koen, että toimintani kaipaa silti terävöittämistä, sijoitukset on valittava tarkemmin ja minun pystyttävä ohjaaman niitä helpommin. Toisin sanoen sijoituksia on saatava vähemmäksi ja vähemmän kauppoja, kaupat tarkemmin harkittuja. Sijoitusten karsiminen ei ole helppoa, kaikille tuntuu löytyvän perustelu salkussa. Tässä tapauksessa on noudattanut periaatetta: Jollet tiedä mitä tehdä, älä tee mitään. 

torstai 5. marraskuuta 2015

Tieto

Käteinen alkoi käydä lokakuun markkinaheilunnassa vähiin ja lähdin arvioimaan mahdollisia myynti kohteita. Oikeastaan Andrers Oldenburg kirjoitti Seligsonin kuukausi raportissa aikovansa luopua Tiedosta ja samainen yhtiö löytyy salkustani pienellä painolla. Pikaisella tarkastelulla yhtiö on tällä hetkellä varsin korkealle arvostettu.

P/E

P/E nyt
P/E 5 vuoden alin
27,31
13,18

Osingon kasvu
21% viimeiset 5 vuotta, osinko 5,57% on korkea, mutta niin on payout ratio 151%

EPS kasvu 43,91% vuosi, mutta EPS laskenut -8,97% viimeiset viisi vuotta. ROE 13,80% TTM, 8,89 5 vuoden keskiarvo.

Yhteenvetona:
Tiedolla on hieno osingon kasvatus, mutta voi olla, että yhtiö joutuu jo laskemaan tulevaa osinkoa, nykyisen kaltainen kasvattaminen ei voi joka tapauksessa jatkua kovin pitkään. Yhtiö saneerattu kustannuksia leikkaamalla tuloskuntoon, aitoa kasvua ei ole ollut näkyvissä. Pääoman tuotto on ollut kohtuullinen, mutta ei mikään erinomainen. 

Yhtiöllä on tiettyä hinnoitteluvoimaa, mutta sen liiketoiminta alueilla ei ole hyvää kilpailukykyä. Tietotekniikka sektori on oikeastaan ollut negatiivisesti tässä asiassa esillä.

Tieto ei laadultaan niin erinomainen yhtiä, että sitä kannattaisi pitää tällä arvostustaolla vaan päinvastoin, markkinoilta löytyy mielenkiintoisempaa ostettavaa.

Myin Tiedon pois 2.11.2015 hintaan 23,99€. 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Outotec tilanne

Olen ostellut Outotecia salkkuun jo pidemmän aikaa veivaamalla. Yhtiön shorttausaste on ollut yli 5% ja yleensä lähempänä 10% osakekannasta jo yli vuoden.  Tämä on johtanut volatiliteettiin Outotecin osakkeella ja mahdollistanut veivamisen. Olen tällä hetkellä runsaasti pakkasella.
Viimeiset viikot yhtiön tilanne on ollut varsin mielenkiintoinen. Välittäjätietojen perusteella osaketta on myynyt anonyymi välittäjä 1-2 miljonan edestä päivittäin. Välillä Carnigie on ollut mukana rintamassa. Muut välittäjät Nordea, Nordnet ja Pohjola etunenässä ostaneet. Alla 2.10.2015 tilasto OP:n sivulta.

Salkun tuotto lokakuussa 2015

Salkun tuotto lokakuussa 4,99%:ttia ja vuoden alusta tuotto 4,50%.

Osinkoja kilahti tilille 166,18 €. Osinkoja tuli 13,99% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Kaupankäynti jatkui vilkkaana Nornettiin siirron johdosta ja kaupankäyntikulut olivat 106,51€. Kevnsin osakepainoani, koska liukuvien keskiarvojen näkökulmasta markkinat ovat laskussa. Amerikkalaiset indeksit ovat kohonneet uudelleen 200 päivän liukuvan keskiarvon päälle, mutta 50 päivää on edelleen selvästi alle 200 päivän liukuvan keskiarvon. Myyntini olivat nelinkertaiset suhteessa ostoihin. Salkkuni kasvoi myynneistä huolimatta euromääräisesti.

Olen aloittanut salkkuni ja sijoitusteni vuosittaisen tarkastelun. Tarkoituksena on tarkastella sijoituksia kriittisesti ja samalla arvioida omaa sijoittamista.  

perjantai 23. lokakuuta 2015

Alma Media tulos ja kevennys

Alma Media teki Q3 68 miljoonan euron (70,5) liikevaihdolla 7,6 miljoonaa liikevoittoa (7,0) ennen kertaeriä. Factsetin konsensusennuste odotti yhtiöltä 6,6 miljoonan liikevoittoa ennen kertaeriä. Liikevaihto-odotus oli 68,1 miljoonaa euroa. Alman syysneljänneksen liikevoittomarginaali oli 11,1 prosenttia, kun markkinaodotus oli 9,7 prosenttia. Osakekohtainen tulos 0,04 (0,06) euroa. Verkkoliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 24,2 (22,1) milj. euroa.

Ote Telanteen raportista: ” Heinä-syyskuussa Suomen vaisu talouskehitys ja heikko mainonnan markkinatilannevaikeuttivat Alma Median kotimaan yksiköiden toimintaa. Vastaavasti ulkomaan toiminnot, joiden osuus konsernin liikevaihdosta nousi 16 prosenttiin, tekivät jälleen kerran hyvän tuloksen. Erityisesti itäisen Keski-Euroopan kansantalouksien kasvu ja vireät työmarkkinat alueella tukivat Alma Median digitaalisen rekrytointipalveluliiketoiminnan kasvua. Vuoden kolmannella neljänneksellä rekrytointiliiketoiminta kasvoi lähes 27 % ja sen kannattavuus oli hyvä. Kotimaan markkinapaikkaliiketoiminnan liikevaihto säilyi viime vuoden tasolla ja kannattavuus parani kustannussäästöjen avulla.”

Verkkoliiketoiminnan osuus on noussut 35% liikevaihdosta. Kun lisätään mukaan Talentumin hyvä tulos, niin mielestäni Alma Median tulevaisuuden näkymät eivät näytä pahalta.

23.10.2015 kurssi nousi niin, että myynti toimeksiantoni hintaan 2,71€ nappasi kiinni. Minulla jäi vielä isohko potti Alma Mediaa salkkuun. Osuus on edelleen ylipainossa ja minulla tarkastelun alla houkuttelevampia kohteita. Voi olla, että kevennän yhtiötä lisää, mikäli kurssi edelleen nousee. Saan myynnillä verotappiota, jolla varmistan ettei lähiaikojen voitollisista myynneistä tule veroja maksuun.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Lokakuun alun salkkutapahtumat

Tein lokakuun alussa useamman ostoksen ja myin Seligson Euro Corporate Bond rahastosta osan. Monet Seligsonin rahastoista olivat valuneet yli ostettuun tilaan ja tein ensimmäiset takaisin ostot rahastoihin rahastojen 50 päivän liukuvan keskiarvon laskettua 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolelle.  Vastaavasti Euro Corporate Bond on 50 päivän liukuva keskiarvo leikannut 200 päivää ylhäältä alaspäin. Yrityslainojen riskikertoimet esimerkkinä Espanjassa ovat valuneet melkoisen alhaiselle tasolle EKP elvytyksen seurauksena.

Ostin Euro Corporate Bondin myynnistä saamillani rahoilla IShares US: Preferred Stock ETF:ää. ETF maksaa kuukausittain osinkoa ja siinä omistuksia, joita en pysty muilla keinoilla hankkimaan. Näin ETF:n riskituotto suhteen paremmaksi kuin erittäin alhaisella tasolla olevissa yrityslainoissa. Etuoikeutettujen osakkeiden omistajat ovat yrityksen ajautuessa kriisiin paremmassa asemassa kuin yrityslainojen omistajat.  Tulevaisuuden tuotto-odotukset ovat paremmat tällä ETF:llä, koska koska korkojen nousu on edessä enemmin tai myöhemmin jolloin pitkien korkopapereiden arvo laskee. Preferred Stock ETF:ssä on korkea paino pankkisektoria joka hyötyy korkojen noususta korkokatteen paranemisena.

Ostin erän lisää Alma Mediaa salkkuuni. Yhtiö on hiljalleen valunut alaspäin ylimyytyyn tilaan, vaikka viimeisin tulos nostatti kurssia ja oli varsin hyvä ja lupauksia antava. Yhtiön digitaaliset liiketoiminnot ovat jatkaneet kasvuaan ja ulkomaan liiketoiminnot kukoistavat. Yhtiön tilannetta katsotaan heikoksi, koska kotimainen tilanne nähdään heikkona. Yhtiön osuus salkussani on noussut suurehkoksi ja olen varautunut askelittain keventämään omistustani.

Fiskarssista olen kirjoittanut jo aiemmin.

Ostot
1.10.2015 Seligson Russian Prosperity A hintaan 60,727€
2.10.2015 Seligson Phoebus A hintaan 43,608€
2.10.2015 Seligson Pohjois-Amerikka A indeksi rahasto hintaan 15,599€
2.10.2015 Seligson Pharos A hintaan 18,301€
2.10.2015 Seligson Phoenix A hintaan 22,906€
2.10.2015 Seligson Global Top Brands A hintaan 6,345€
2.10.2015 Seligson Aasia Indeksirahasto A hintaan 4,594
2.10.2015 Seligson Global Top Pharmaceuticals A hintaan 25,153€
2.10.2015 iShares US. Preferred Stock ETF hintaan 38.33$
5.10.2015 Alma Media hintaan 2,60€
9.10.2015 Fiskars hintaan 17,991€

Myynti

2.10.2015 Seligson Euro Corporate Bond A hintaan 19,059€ 

Liittyvä analyysi: IShares U.S Preferred Stock Index Fund (PFF)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Fiskars analyysi

Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita ja jonka brändejä ovat mm. Fiskars, Iittala, Gerber, Wedgwood ja Waterford.

Fiskarsin tuotteita on saatavilla yli 100 maassa ja yritys työllistää noin 8 600 henkilöä 30 maassa. Konsernin liikevaihto oli 768 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Fiskarssin osalta olennainen osa on Wärtsilä omistus, jotka Fiskars omistaa Ruotsalaisen Avlis AB:n kautta. Fiskars on yhdessä Investorin kanssa Wärtsilän suurin omistaja ja omaa sanavaltaa yhtiössä.
  
Fiskars teki 2012 ennätystuloksen, joka sisälsi kertaluonteisen erän Wärtsilän osakkeiden myynnistä. Ilman tätä liikevaihdon kasvu ja tuloksen kasvu on ollut tasaista puurtamista. Nyt viritteillä on kasvustrategia, yhtiö haluaa suunnata erityisesti Aasian kehittyville kuluttaja markkinoille. Ensimmäinen askel on Royal Copenhagenin ostaminen. Omalta osaltani minua viehättää tämä nykyinen ajatus. Ostettulla yhtiöllä on ennetään jalan sijaa Aasiassa. Voin helposti kuvitella, että jo olemassa olevissa myymälöissä voidaan kasvattaa myyntiä tuomalla sinne myyntiin myös Iittalan laadukkaita astioita. Sinänsä en kaipaa mitään huikeaa huristelua kasvun muodossa, mutta pieni kasvu on tärkeä osa onnistunutta sijoitusta. Näen, että Fiskarssin, Iittalan, Gerberin, Royal Copenhagenin ja Wärtsilän brändeillä on onnistumisen mahdollisuudet kasvavilla Kiinan kuluttaja markkinoilla. Kiinalaiset arvostavat brändejä ja niihin on kuluttajakuntansa.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Syyskuun ostot ja myynnit

Alla syyskuun ostot ja myynnit:

Tapahtuma
Arvopaperi
Tapahtuma-aika
Hinta/€
Osto
Nordnet Superfonden Sverige
28.09.2015
27.738107
Osto
Outotec
22.09.2015
4.014
Osto
Alma Media
18.09.2015
2.7
Osto
Cargotec
18.09.2015
25.9
Osto
Outotec
17.09.2015
4.51
Osto
Nordnet Superfonden Sverige
11.09.2015
29.801833
Osto
ABB Ltd
03.09.2015
16.910347
Myynti
Seligson Phoenix A
14.09.2015
23.8778
Myynti
Seligson P-Amerikka Indeksirah. A
14.09.2015
15.5265
Myynti
Seligson Aasia Indeksirahasto A
14.09.2015
4.5668
Myynti
Seligson Russian Prosperity
14.09.2015
60.8579
Myynti
YIT
09.09.2015
5.5
Myynti
Elecster A
08.09.2015
7.03
Myynti
ABB Ltd
03.09.2015
17.048782

Kuun alussa veivasin ABB:n ostohintaani hiukan alaspäin Nordnetin Euron päivillä ja lisäsin hivenen omistustani. Elecsterin painoa kevensin kohtuullisella voitolla, jotta sain käteistä muihin ostoihin. YIT nousi aika nopeasti ja kevensin samaten rakennusyhtiön painoa salkussani. Ostin hiukan Nordnet Superfonden Sverigeä, myin Heinäkuun lopussa XACT OMXS30 ETF:n poissa ja olen ostellut tilalle asteittaan Nordnet Superfondern Sverigeä. Ajoitus on tämän suhteen ollut onnistunut. Ostot jatkuvat pikkuhiljaa kuukausisäästösopimuksen puitteissa.

Myin Seligsonin rahastoista osan, kun 50 pävän liukuvat leikkasivat 200 päivän liukuvan keskiarvon ylhäältä alas. Käynnistelen takaisinosto-ohjelmat samoissa rahastoissa pian. Tarkoituksena on riskin hallinta ja käteisen varaaminen hyviin ostopaikkoihin. Minun on helpompi olla rohkea pienillä summilla, jonka Seligsonin alhaiset merkintäkustannukset mahdollistavat.

Tankkailin laskussa Outotecia kahteen otteeseen, Cargoteciä ja Alma Mediaa. Outotec on alimmalla tasolla sitten 2009. Markkinatilanne ei näytä ruusuiselta, mutta lapion yhtiötä salkkuuni, kun halvalla saa. Cargotec otti osumaa Konecranesin tulosvaroituksesta ja on samaan aikaan napsinut tilauksia. Arvostus näyttää kohtuulliselta. Olen nyt monella rintamalla peesaillut Ilkka Herliniä, Almassa se vähän tuottanut huonoa tulosta, mutta katsellaan tilannetta sitten viiden vuoden päästä uudestaan.