Sivut

maanantai 25. tammikuuta 2016

Indeksiydin 1.11.2015, osa 2 (ETF & indeksirahastot)

Salkkuni indeksiytimen tarkastelu jatkuu viidellä seuraavaksi suurimmalla indeksisijoituksella.

Seligson Top 25 Brands on ollut salkussani varsin pitkään ja olen lisäillyt sitä pikkuhiljaa. Se on korkeasta arvostuksesta huolimatta tuottanut hyvin. Se sijoittaa nimensä mukaan maailman vahvimpia tuote merkkejä omistavien yhtiöiden osakkeisiin. Se on Suomensijoitustutkimuksen toiseksi paras rahasto viiden ja kymmenen vuoden periodilla. Siinä varsin mielenkiintoinen passiivinen valinta tehtynä ja kulut ovat varsin kohtuulliset. Tämä rahasto pysyy salkkuni ytimessä ja lisäyksiä tehdään sopivissa saumoissa. Osuus voisi olla suurempikin salkustani, sijoitukset ovat aina jääneet kohtuullisen varovaisiksi. Pidän tätä erinomaisena rahastona.

SPDR S&P Emerging Asia Pacific ETF on seuraavana sijoituksissani 1,39% osuudella salkustani. ETF on suhteellisen kallis 0,49% kuluillaan, mutta on ajanut asiansa salkussani ja pärjännyt mm. Vanguard Emerging Markets ETF salkussani olo historian ajan. Aasian kehittyvät taloudet on markkina, jota pidän monella tapaa tulevaisuuden kannalta hyvänä. Aasialainen on ahkera ja tunnollinen työntekijä, heillä kiinnostusta erilaisiin ”vempaimiin” ja väestön ikärakenne on nuori ja kasvaa vauhdilla. Osuus koulutetusta väestöstä kasvaa kokoajan. Uskon tulevaisuuden innovaatioiden tulevan kasvavissa määrin Aasiasta. Nyt on tietysti helppo sanoa, mutta Venäjä, Brasilia ja muut ovat riippuvaisia öljystä ja luonnonvaroista. Venäjän uho ei ole hyväksi myöskään taloudelle. Aasian maat ovat saaneet seurata tilannetta vierestä ja voivat jopa hyötyä muiden vaikeuksista. Markkina on varsin mielenkiintoinen huomioiden rahaston P/E 12.85 suhteutettuna kasvuun (18,75% edelliset viisi vuottaja) kasvunäkymiin ja kohtuullisen korkeaan pääoman tuottoon  (15.50% indeksillä). Kysymysmerkki on lähinnä mitkä ovat FED:in rahapolitiikan vaikutukset näihin talouksiin. Todennäköisesti jatkossa tämän sijoituksen tilalla käytän ISharesin Emerging Markets Core ETF:ää, vaikka se ei ihan vastaava olekaan, mutta kulut ovat edullisemmat ja säästän veroissa uudelleen sijoittavassa ETF:ssä, samoin säästöä syntyy merkintäpalkkioissa. 

torstai 21. tammikuuta 2016

Syöksy kiihtyy

Markkina on päässyt selvästi Dippimuistelmista tuttuun vaiheeseen, lasku kiihtyy. Pari kovaa laskupäivää on ollut perä jälkeen. Edellisessä kirjoituksessani mietiskelin myyntiä ja nyt tunnelma on jo, että on myöhäistä myydä. Markkina on selvästi ylimyydyssä tilassa ja esimerkkinä Fear&Greed indeksi näyttää äärimmäistä pelkoa. Vielä ei olla alhaalla olevan kuvaajan alimmilla tasoilla, vaikka arvosta 9 ei paljon voida laskea.

Olen ostellut jo viime vuoden puolelta pieniä eriä tasaiseen ja OP:n kuluttomat kaupat ovat saaneet minut tekemään ostoja tasaiseen kotimaisiin osakkeisiin. Ainoa isompi ostos on Svenska Handelbanken. Osingot ovat parin kolmen kuukauden päässä ja niillä voi jatkaa sitten ostoja väkevämmin tarvittaessa. Nyt ostoni kohdistuivat useassa tapauksessa tappiolla oleviin sijoituksiin pienillä summilla. Olen valmistautunut myymään näitä sitten osan poissa jolloin saan osinkoja myyntitappioita vähennettäväksi verotuksessa osingoista. Pientä veivausta ehdin jo tekemään. Jätän kuitenkin pääsääntöisesti useamman osakkeen salkkuun.

Käteistilanteeni on valitettavan ohut nykyiseen tilanteeseen johtuen siviilielämän menoista ja viime aikojen normaalia vähemmistä tuloista. Osinkojen ollessa juuri tulossa hiukan syyhyttää painella ostonappia. Tosin kurssit laskenevat sitten osinkojen jälkeen vielä alhaisemmalle tasolle vai laskeeko? Joka tapauksessa teen hankintoja tasaiseen. tarvittaessa alan laskemaan korkopainoa salkussani.

Tammikuun tapahtumat tähän mennessä:

tiistai 19. tammikuuta 2016

Indeksiydin 1.11.2015, osa 1 (ETF & indeksirahastot)

Tarkastelen salkkuni indeksi ytimen osissa. Indeksisijoitusten lukumäärä on kasvanut lähes kahteenkymmeneen ja tarkastelu hetkellä niitä oli 17. Sijoituksia on tavallaan hallinnan kannalta liikaa, mutta en halua kasvattaa kustannuksia, jotta ne yhden mukaistuisi. Pyrin samaan merkittävän osan rahoistani indeksisijoituksiin tuottamaan. Nyt ennustellaan laskua ja osinkoa maksavilla indeksisijoituksilla saan uutta sijoitettavaa mielestäni hyviin kohteisiin ja mahdollisuuden muokata salkkuani haluamaani suuntaan näkemykselläni. Osa sijoituksista taas sitten ei maksa osinkoja tuottaa ilman veroa ja niiden osuus nousee tulevaisuudessa suuremmaksi.

Vanguard FTSE Emerging Markets (VWO) on noussut salkkuni suurimmaksi osakesijoitukseksi. Länsimaat ovat kovasti velkaantuneita ja tuotantoa ja teknologiaa on siirtynyt jatkuvasti kehittyviin maihin. Mikä niistä on voittaja on hankala tässä vaiheessa sanoa. Kehittyvät maat ovat voittaneet tuotantolaitoksia uusia sellaisia itselleen ja samalla saaneet teknologiaa. Kuka niihin sitten kehittää jatkoa on hankala sanoa. Vanhaa kehittävät parahiten ne joilla sitä olemassa. VWO on halvin tai halvimpia ETF rahastoja kehittyville markkinoille 0,15% vuotuisilla kuluilla ja se laajasti hajautettu noin tuhannella osakkeilla. Se on myös likvidi ja riittävä vaihto, joten sen voi olettaa selviävän tulevaisuudessa. P/E on 15,2 tätä kirjoitettaessa ja tuotto-odotus tulosten kasvuun 12,9% suhteutettuna on hyvä, kuten myös ROE 18.9%. Suurimpien sijoitusten kärjen miehittää mielenkiintoiset kasvuyhtiöt. Pidän VWO:ta yhtenä houkuttelevimmasta sijoituskohteista tällä hetkellä edelleen. VWO on pärjännyt varsin hyvin viimeisen kolmen vuoden aikana verrattuna muihin kehittyvien markkinoiden ETF:iin verrattuna. Saatan jatkossa kohdentaa kehittyvien markkinoiden sijoituksiani Nordnetin kautta ISharesin Core ETF:n kuukausisijoittamisen kautta. Siinä on mukana kehittyvien maiden pienempiä yhtiöitä.

Seligson&Co:n Top 25 Pharmaceuticals on kohonnut salkkuni toiseksi suurimmaksi osakerahastoksi. Olen hankkinut sitä useamman vuoden ja tuottokehitys on ollut hyvää. Suurimmat ostoni tein lääkeyhtiöihin finanssikriisin jälkeen. Silloin lääkeyhtiöt olivat kohtuullisen pitkään mielestäni edullisia kautta linjan. Tein sekä suoria osakesijoituksia, että sijoituksia tähän rahastoon. Samaan aikaan oli pelkoa lääketeollisuuden patenttien erääntymisestä. Patentit ovat erääntyneet ja lääkeyhtiöt tekevät edelleen tulosta. Arvostustaso on noussut merkittävästi, mutta en ole luopumassa ainakaan tästä sijoituksesta. Rahasto on voittanut indeksinsä kymmenen ja viiden vuoden aikajänteellä. Pienen tappion se on kärsinyt kolmen ja yhden vuoden aikajänteellä. Historiallisesti lääkesektori on ollut parhaiten tuottavia sektoreita. Pidän rahaston indeksiytimessäni.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Dippimuistelmia osa 3

Itse olen aikanaan kirjoitellut muistiin tunnelmia finanssikriisistä jälkikäteen. Ensimmäiset osat olen esittänyt aiemmin: Dippimuistelmia ja Dippimuistelmia osa 2. Nyt tuntuu oikealta ajalta muistella tilannetta ja tarkastella omaa tilannetta. Kirjoitin laskutrendin alkamisesta ja S&P500 indeksin 50 päivän liukuva keskiarvon on jälleen 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella pienen kurkkauksen jälkeen.

1) Alkoiko syöksy yllättäen niin, että ette osanneet
mitenkään varautua siihen?

Finanssikriisi:

Alkuvaiheessa laskua jo odotti. Nousua oli jatkunut pitkään ja monet manasi jo laskukautta. Tulokset ohjasivat pörssin suuntaa toiseen suuntaan. Laskun käynnisti Bern&Stearnsin kaatuminen. Se tapahtui yllättäen, vaikka sitä jo huhuiltiin jo kuukausia. Tuntui, että homma klaarataan. Rokalla oli legendaarinen ketju Kontratievista. Bearsin kaatumisen jälkeen tuntui, että toteutui ja sitten, että alkaa olla ostopaikka piakkoin. Lehman Brothersin kaatuminen sitten sai aikaan uuden aallon. Sitten alkoi tuntumaan, että kurssi vain laskee ja laskee. Molempien investointipankkien kaatuminen oli hyvin samantapainen kuin tilanne tänään. Kurssit tippui äkisti ilman syytä. Päivä tai pari sen jälkeen ilmoitettiin pankin kaatuneen.

Nykyinen tilanne

Tällä kertaa laskua on osannut odotella. Velkaantuminen on korkealla ja talouden mittarit ovat aika negatiivisiä. Kiinan kasvun hiipuminen oli viimeinen sykäys. Nyt kaikki indeksit ovat 200 päivän alapuolella.

2) Mitä mietitte syöksyn kiihtyessä?

Finanssikriisi.

Myöhäistä myydä, pitää odottaa laskun päättymiseen. Mietin myös rahajärjestelmän kaatumista ja turha pitää silloin myöskään käteistä. Raaka-aineet ei maksa osinkoa, nekään ei tuntuneet hyviltä sijoituksilta. Oma talous alkoi kiristyä kovan inflaation ja korkojen nousun takia. Pitkä korko ei tuntunut hyvältä sijoitukselta koron nousun takia. Nalle mainitsi pitkän koron olevan hyvä sijoitus Sammolle. Sijoitin itse myös pitkään korkoon, miinus merkkisesti, mutta vähemmän kuin osakkeet. Lyhyen koron rahastot myös dyykkasi. Mikään ei ollut hyvä sijoitus.

Nykyinen tilanne:
Tuntuu, että syöksy on alkutekijöissä, voisi olla aika myydä.

torstai 14. tammikuuta 2016

Salkuntuotto joulukuussa ja vuoden 2015 tuotto

Käyn lävitse salkun tuoton joulukuulta ja koko vuodelta. Raportti on hivenen venynyt, mutta en pääse tekemään vertailujani ennekuin LähiTapiola on raportoinut kuukausiraporttinsa, josta olen ottanut tietoja.

Salkun tuotto joulukuussa -2,95%, vuosi 2015 tuotto 7,16%.

Osingot joulukuussa 317,27€. Laskua edellisen vuoden joulukuuhun -5,91%. Osingot koko vuosi 2015 2865 €, kasvua 16,5%.

Jäin hivenen tuottotavoitteestani 8% vuosi tasolla. Tämä on hiukan enemmän kuin mitä yhdistelmä rahastoille 80% osakkeissa 20 % korkosijoituksissa yleensä luvataan. Olen verrannut menetystäni hyvin pärjänneeseen yhdistelmärahastoon Tapiola maailma 80, joka tuotti 6,08% vuodelle 2015 niin tälle vuodelle saavutin noin 1% edun verrattuna rahastoon. Pystyin siis ammatilaisten suoritukseen. Hävisin kuitenkin rahaston vertailuindeksille, joka tuotti 7,47%:ttia. En tosin tiedä tapaa sijoittaa siihen. Oppina voi sanoa, että kannattaa lähentää sijoituksia indeksiin.

Olen pystynyt lisäämään salkkuuni pääomaa 9500 €, joka eri ole ihan tavoitteeni 1000 €/kk mukainen. Kaukana tavoitteestani en kuitenkaan ole ja perheen tilanne tuntuu tässä, elääkin pitää ja kituuttamaan en halua koko perheen osalta lähetä.

Olen aloittanut salkkuni läpikäynnin ja tarkoitus jatkaa tarkasteluja tulevaisuudessa. Tavoitteena jälleen siivota salkusta heikoimmat sijoitukset poissa ja samalla tulevaisuudessa terävöittää valintoja hyviin sijoituksiin. Tarkoituksena nostaa salkun indeksipainoa ja lisätä erityisesti pieniin yhtiöihin ja arvo-osakkeisiin kohdistuvia indeksisijoituksia. Tein useampia kauppoja ennen vuoden vaihdetta ja käsittelen niitä vielä loppujen myyntien osalta erikseen. 

Kuva: Raison kaupungin sivulta lainattu.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Taaleritehdas päälistalle ja yhtiön muita tapahtumia

Taaleritehdas kertoi, että sen tavoitteena on listautua Helsingin pörssin päälistalle tämän vuosineljänneksen aikana. Tällä hetkellä Taaleritehtaan B-osake noteerataan Helsingin First North -markkinapaikalla.

Osakesarjat yhdistetään siten, että yhtiön A-sarjan osakkeet muunnetaan oikeuksiltaan B-sarjan osakkeita vastaaviksi suhteella 1:1. Yhdistämisen jälkeen kullakin osakkeella on yksi ääni ja muutoin yhtäläiset oikeudet.

Tähän asti A-osakkeilla on ollut yhtiökokouksessa 20 ääntä ja B-osakkeilla yksi ääni. Jatkossa yhtiöllä on yksi osakesarja ja kaikki 28,4 miljoonaa osaketta tulevat kaupankäynnin kohteeksi.
Osakelajien yhdistämisen on tarkoitus tulla voimaan 28. tammikuuta.
Samalla finanssitalo muuttaa toiminimekseen Taaleri Oyj. Muutos liittyy tiedotteen mukaan konsernin brändiuudistukseen.

Taaleritehtaan hallinnoima pääomarahasto myy bioenergialaitosketjun Gasumille. Taaleritehtaan Biotehdas I Ky -pääomarahaston omistama valtakunnallinen Biotehdas-ketju on Suomen biokaasualan markkinajohtaja. Siihen kuuluvat toiminnassa olevat biokaasulaitokset Huittisissa, Kuopiossa, Oulussa ja Honkajoella sekä kesällä 2016 valmistuva laitos Riihimäellä.