Sivut

tiistai 20. marraskuuta 2018

Markkinatilanteesta teknisesti

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani kirjoitellut markkinatilanteesta. Osakkeet on tietyillä mittareilla kalliita ja eletään kirjoituksen Ajatuksia pörssilaskusta huipun läheisyyttä ja voidaan olla matkalla alas. Olen kertonut kirjoituksessani Salkun suorat osakesijoitukset sijat 46-50 tarkoituksenani siivota salkkua ja poistaa sieltä huonoja sijoituksia ja satsata vahvoihin.

Markkinatilanteesta sen verran, että S&P500 on tällä hetkellä pitkästä aikaa sitten 2015-2016 vuoden vaihteen jälkeen 200 päivän liukuvan keksiarvon alapuolella.

50 päivän liukuvakeskiarvo (punainen) ei ole ainakaan vielä 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella. 200 päivän liukuvakeskiarvo on kuitenkin kääntynyt laskuun, joka on yksi merkki laskutrendistä teknisesti. Kuva on tarkoituksella laitettu kynttilöillä. Paksu osa kertoo päivän avauksen ja lopetuksen. Jos se punainen päätös on alempana ja vihreä, jos päätös ylempänä. Ohut viivat kertoo ylimmän ja alimman kurssin. Kuvasta näemme, että lasku pysähtyi lokauussa 200 päivän liukuvaan keskiarvoon joksikin ajaksi. Sitten mentiin läpi ja noustiin uudestaan ylös, mutta ei päästy 50 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle. Tällä hetkellä otellaan kovasti ollaanko nousussa vai laskussa.

CNN Fear&Greed mittari (ahneus-pelkomittari) näyttää edelleen äärimmäistä paniikkia. Mielestäni mittari on varsin fiksusti rakennettu, se mittaa volatiliteetti-indeksisiä VIX, turvasatama hakua eli sijoitusia bondeihin, osakkeiden määrää, jotka ovat 52 viikon pohjissa. Tämän lisäksi se katsoo roskalainojen korkoeroa turvallisempiin lainoihin. Huonmossa markkinatilanteessa tämä kasvaa.Lisäksi käytössä on McLellan indikaattori, Put ja Call ratio ja liukuvakeskiarvo. Näistä summataan tilanne.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Salkun tuotto lokakuussa 2018


Salkun tuotto lokakuussa -4,98%:ttia . Kaupankäyntikuluni kohosivat tasolle 128,24€. Kulut olivat 0,70% kaupankäyntivolyymista (18273,23€) ja -8,27% lisätystä pääomasta (-1550,87€). Pääomani pieneni pääasiallisesti Technopoliksen myynnistä ostotarjouksen myötä. Tämän lisäksi siivosin salkustani muutamia yhtiöitä. Niistä kirjoittelen myöhemmin.

Osinkoja kertyi 473,32 €. Osinkoja tuli 356,52% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Olen panostanut vahvasti edellisenä vuonna osinkoihin tälle vuodelle, koska olen odottanut tälle vuodelle ostopaikkoja. Osakkeiden näkymät eivät ole huonot, mutta kohoavat korot ja inflaatio vaikeuttavat yritysten toiminta ympäristöä. Osassa yhtiöitä tapahtuneet yli 50% pudotukset ovat varsin rajuja ja olen ostanutkin Euromääräisesti aika paljon.


Koska lokakuussa kurssit rytisi aika paljon niin kirjaan tunnelmat tällä hetkellä ylös. Mielestäni tunnelma kävi välillä paniikin omaisena ehkä enemmän Amerikassa kuin Suomessa. Itse tein muutamia myyntejä varatakseni käteistä, liikkeeni olivat kohtuullisen rationaalisia ja ostoja oli paljon 24-25.10. Tilanteessa oli hyvät ainekset pahempaan laskuun. Hyvillä tuloksilla kurssi saattoi laske rajusti ja heikoilla puolestaan tilanne pysyi samana. Minusta markkinoilla on hyviä valikoituja ostopaikkoja.  

Edellinen tarkastelu: Salkun syyskuun 2018, Q3 tuotot