Sivut

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Osto IBM

Ostin IBM:ää toistamiseen, kuten jo Heinäkuun ostojen yhteydessä ounastelin. Hankin IBM:ää hintaan 184,98$, 23.8.2013.

Perinteisellä arvosijoittamisen mittarilla P/B-luvulla IBM on järkyttävän kallis. Kun tuohon yhdistetään ROE, joka liukuva vuosi taaksepäin 83% niin hinta alkaa olla maltillisempi.  IBM:n P/E on 13, mikä sen kaltaiselle laatuyhtiölle kohtuullinen.

Hankintani on pitkälle Buffetin peesausta. Hän on ostanut tätä osaketta ylemmällä hinnalla ja tämän lisäksi sen jälkeen yhtiö on tehnyt omien ostoja, joiden en koe ainakaan huonontavan sijoitusta. Olen tehnyt, jonkin aikaa sitten vapaan kassavirta laskelman IBM:stä ja päätynyt siinä noin 200 taalan hintaan. Tässä eräs näkemys asiasta, miten yhtiölle voi laskea korkeamman arvon.

Yhtiötä ostaessa voi tietysti katsoa myös riskiä. IBM on suurella painolla useammassa indeksissä ja esimerkkinä SP100 ja SP 500 indeksit tekee hyvää vauhtia päähartiat muodostelmaa, jota pidetään teknisenä merkkinä trendin kääntymisestä. Niin ikään IBM:n 50 päivän liukukeskiarvo on leikannut hiljattain 200 päivän liukuvan keskiarvon ylhäältä alas, mitä pidetään laskutrendin alkamisena. Yhtiöstä on ilmestynyt negatiivisia näkemyksiä ilmoille, esimerkkinä SeekingAlpha: IBM : 5 reasons to sell.

Lopuksi linkki verrattain hyvään koosteeseen. Siihen yhdistettynä pari Buffettin lausahdusta vapaasti suomennettuna, kertoo pitkälle miksi ostin IBM:ää.

”Osta mieluummin loistavaa yhtiötä keskinkertaisella hinnalla, kuin keskinkertaista yhtiötä hyvällä hinnalla.”

”Paras hetki ostaa loistavaa yhtiötä on silloin, kun sillä tilapäisiä vaikeuksia.”

Mielestäni Seeking Alphan kommentit viittaavat ennen kaikkea tilapäisyyteen ja samanlaiseksi luokittelen teknisen indikaattorin. Toisaalta osake on selvästi ylimyyty teknisesti tarkasteltuna, kuten on koko indeksi. Ylimyydyt tilanteet korjautuvat aikanaan.

Aiheeseen liittyvää omassa blogissa: Miksi Buffett osti IBM:ää 2011?

maanantai 26. elokuuta 2013

Buffettin portfolion muutoksia Q2/2013

Q2.lla Buffett on lisännyt pankki sijoituksia salkkuunsa. Hän kasvattanut edelleen suurinta sijoitustaan Wells Fargoa. Tämän lisäksi hän on huomattavasti aksvattanut omistustaan U.S. Bancorpissa, joka on noussut hänen  yhdeksäsnneksi suurimammaksi sijoitukseksi ohi DaVita Health Patnersin. Tämän lisäksi Buffet on lisännyt Bank of New Yorkia. Yhtiöt tuttuja entuudestaan Buffetin salkussa ja määrät on aika maltillisia. Voisi ajatella, että Buffet uskoo korkotason nousuun, jossa perinteisesti pankkien korkokatteet alkavat parantua, jota seuraa pankkien tulosten koheneminen. Muille yrityksille korkojen nousu on tulosmielessä myrkkyä.

Lisäksi Buffettin salkkun on hankittu edellisestä neljänneksestä tuttua Samalla Chicago Bridge & iron companyä ja National Oilwell Varcoa. Lisäksi General Motors on noussut salkkuun aika merkittäväksi omistukseksi.

Buffett on lähes myynyt pois salkustaan Kraft Foodsin ja siitä irroneen Mondelez Internationalin.

Kymmenen suurinta sijoitusta Q2/2013

Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
21.47
21.47
2
KO- Coca Cola Co.
18.02
39.49
3
IBM
14.62
54.11
4
AXP- American Express
12.73
66.84
5
PG - Procter& Gamble
4.57
71.41
6
WMT - Walmart Stores
4.12
75.53
7
USB - U.S Bancorp
3.18
78.71
8
DTV-DirectTV
2.58
81.29
9
DVA-DaVita HealthCare Partners
2.03
83.32
10
PSX - Phillips 66
1.8
85.12

Aiempi tarkastelu:

torstai 15. elokuuta 2013

Myynti Outotec

Kevensin Outotec positiota hintaan 10,02 €. Outotecin osuus salkussani on kurssinousun myötä nousut melkoisen suureksi. Vaikka osakkeen arvostus sinänsä minua houkuttelevalla tasolla, minusta kurssi nousi turhan äkkiä noin korkealle. Myin vähän osakkeita ja asetin pilkin reilun euron alemmalle tasolle odottamaan lyhyeksimyyjien toimia.

Kokonaisuutena olen seuraillut suurella mielenkiinnolla Outotecin tapahtumia viime aikoina. Poju on lisäillyt salkkuunsa Outotecia Heinäkuun aikana yhtiöllään Tamares Nordic Investments Bv  ja samaten valtion eläkevakuutus rahasto. Molempien uskon olevan liikkeellä pitkällä aika jänteellä. Arvopaperin verkkoversiossa kerrottiin jutussa Outotecia shortataan päämärkänä seuraavaa:  "Osakelainoja välittävän Lago Kapitalin mukaan Outotecin osakkeita on tällä hetkellä lainassa 41 miljoonaa kappaletta. Se on noin 22,4 prosenttia koko osakekannasta, mikä on aivan käsittämätön määrä.

Osakelainoja käytetään myös muihin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi johdannaispositioiden suojaukseen sekä toimitushäiriöiden paikkaamiseen, mutta suurin osa lainoista menee kuitenkin shorttaajille.

Valtava kysyntä on myös nostanut Outoecin osakelainoista maksettavan vuotuista preemiota. Lago Kapitalin mukaan lainoista on saanut korkeimmillaan maksaa jopa yli viiden prosentin preemioita.

Vielä kolmisen viikkoa sitten Outotecin preemiot liikkuivat noin 1,5 prosentissa.

Shorttaajilla on siis hyvin vahva näkemys siitä, että kaivossektori sakkaa vauhdilla alhaisten raaka-aineiden hintojen ja etenkin Kiinan talouskasvun hidastumisen vuoksi.

Vuoden alusta Outotecin osake on laskenut jo 14,5 prosenttia ja helmikuun huipuista jo yli 30 prosenttia."

Kurssi on noussut noista päivistä, joten tilanne on erittäin mielenkiintoinen. Vaihto on ollut viimeajat hienoisessa laskussa ja lisäsksi kurssi on punnertanut ensimmäistä kertaa 50 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle puoleen vuoteen. Saa nähdä tuleeko vielä myynti tulvaa? Sitä itse odottelen pilkkeineni. Vastaavasti voin vielä kentää positiotani, mikäli kurssi nousee yli 11 euron. 

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Salkun tuotto heinäkuussa 2013

Salkun tuotto heinäkuussa 2,77%, vuoden alusta 8,98%.

Osingot 195,73€. Kasvua edellisen vuoden heinäkuuhun 128,71%.

Osinkojen kasvu johtui osaksi lisääntyneestä osinkoa maksavien ETF:ien määrästä ja osaksi osinkojen maksun siirtymisestä kesäkuulta heinäkuulle. Kun osingot kasvoivat kesäkuussakin voi tätä pitää erinomaisena tuloksena. osinkojen kasvu johtaa yleensä pidemmän päälle sijoitusten arvon nousuun.

Salkku nousi aika mukavasti 2,78%. Salkkuuni mahtui silti aika monta suurta sijoitusta, jotka laskivat tai matelivat paikoillaan. ETF korkosijoitukseni kehittyvien maiden korkoihin ja yrityslainoihin ottivat siipensä aika rajusti korkojen nousun seurauksena ja toiseksi euron vahvistumisen dollariin nähden takia. Tällä hetkellä arvostus näyttää entistä huouttelevammalta ja tarkastelen mahdollisia lisäostoja näihin. Tosin kehittyvien markkinoiden korkojen paino on melkoisen korkealla salkussani. Mikäli euro kriisiä ei ole vielä naputeltu loppuun voi tässä tulla vielä eteen valuuttakurssien kautta hyviä aikoja.

Lisäostojen kautta Vanguard Emerging Marketsin, IBM:n ja Outotecin osuus on noussut kohtuulliseksi salkussani. Nämä sijoitukset ovat viime ajat madelleet paikallaan tai lasketelleet ja suoriutuivat todennäköisesti indeksiä heikommin. Suuria negatiivisia muutoksia en näiden sijoitusten suhteen havainnut. Toki tummia pilviä on ollut Kiinan talouden ja kaivosteollisuuden ympärillä. Silti näen näiden sijoitusten houkuttelevuuden suhteissa muihin kasvaneen. Hiukan odottamalla olisi saanut myytyä useamman sijoituksen myytä parempaan hintaan. Tällä hetkellä ehkä eniten harmittaa Pitney&Bowesin myynti. Tulos oli odotettua parempi ja tulevaisuus näyttää tällä hetkellä paremmalta. IBM on nyt paremmassa tarjouksessa kuin ostohetkellä. No, katse tulevaisuuteen pidemmällä aika jänteellä. Olen tyytyväinen salkkuni viimeaikaisin muutoksiin tulevaisuutta ajatellen.