IBM julkisti tuloksensa
20.4.2015. Yhtiö teki tammi-maaliskuussa odotettua paremman tuloksen. Samalla
yrityksen liikevaihto jäi kuitenkin ennusteita pienemmäksi. Osakekohtainen
tulos oli 2,91 dollaria osakkeelta, kun Thomson First Callin kokoama
konsensusennuste odotti 2,81 dollarin tulosta. Kvartaalin liikevaihto oli 19,59
miljardia dollaria analyytikkoennusteiden liikkuessa 19,65 miljardin
tuntumassa.
Yhtiö nostaa osinkoaan 1,10$:stä
1,30$ kvartaalilla, joten osinko kohoaa 18%. Tämä yhtiön onsuurin osingon
kohotus sitten 2010. Samaan aikaan yhtiön oman osakkeen takaisinostoja on
pienennetty. Todennäköinen syy osingon huomattavalle nostolle on saada
osinkotuotto selvästi yli Pitkän US. Bondista saatavan 2,65% tuoton. Noston
jälkeen IBM osinkotuotto on 3%. Vaikka IBM kurssikehitys on dollareissa ei ole ollut
mairittelevaa, eurokurssikehitys yhdistettynä osingon korotukseen saa IBM
sijoittajan hymyilemään. IBM osinko nousee varsin jyrkällä kulmakertoimella. IBM on salkkuni suurin yksittäinen osakesijoitus.
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
Sivut
▼
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Dovre
Dovre Group on
kansainvälisesti toimiva projektihenkilöstön ja -johtamisen palveluiden
toimittaja. Dovre Group -konsernin liiketoimintaryhmät ovat Project Personnel
ja Consulting. Vuonna 2013 Dovre Group -konsernin liikevaihto oli 98,9
miljoonaa euroa. Maailmanlaajuisesti konsernissa toimii yli 480 henkilöä.
Dovre Group ja norjalainen Norwegian Petroleum Consultants Group AS
(NPC Group AS) ovat 3.3.2015
allekirjoittaneet yhtiöiden yhdistymistä koskevan ehdollisen sopimuksen, jonka mukaan 100
% NPC Group AS:n osakkeista siirtyy Dovre Groupin omistukseen, minkä
vastikkeena Dovre Group antaa suunnatulla annilla 36 453 018 uutta Dovre Groupin osaketta
NPC Group AS:n myyjille. NPC Group AS:n myyjille annettavat uudet osakkeet
vastaavat 36,5 % Dovre Groupin kaikista osakkeista ja äänistä sopimuksen
toteutumisen jälkeen.
Tämän jälkeen yhtiökokous on
pidetty ja järjestely on siellä hyväksytty. Dovren vanhojen osakkeiden
omistajat ovat oikeutettuja 0,06 € lisäosinkoon.
Yhtiön kurssi
tipahti varsinaisen osingon irtoamisen
myötä ja siinä oli ilmeisesti tulospelkoja Q1 tuloksesta tai
yritysjärjestelystä. Tällä hetkellä osake on selvästi ylimyydyssä tilassa.
Ostamalla osaketta voi olla oikeutettu useisiin etuihin, joilla voi olla
kurssia kohottava vaikutus. Osakeanti, jolla voi kasvattaa määräysvaltaa. Oleellisempaa
on kuitenkin vain vanhempien osakkeiden oikeus 0,06 € osinkoon, joka osto
kurssille 12,5%. Mikäli osinko päätetään maksaa, se johtaa välittömästi
nykyistä kurssia korkeampaan kurssiin mikäli vanhoja osinkoon oikeuttavia
osakkeita on mahdollista siinä vaiheessa ostaa.
Öljyn maailman
markkinahinta vielä varjostaa Dovren näkymiä, mutta kauppa on hyvä askel kasvun
tiellä. Tällä hetkellä on kolme tekijää, jotka voivat ajaa yhtiön kurssia ylös,
kaupan myötä kasvu, lisäosinko ja öljyn hinnan nousu. Dovre ilmoitti, että se
on valittu Fronytica Advantage AS:n sopimus toimttajaksi. Tämäkään ei ole
tuloksen kannalta huono asia. Näiden tietojen pohjalta lisäsin Dovrea 23.4.2015
hintaan 0,48€.
Olen arvioinut yhtiön tilannetta aiemmassa kirjoituksessani Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset.
perjantai 17. huhtikuuta 2015
Osto Taaleritehdas
Ostin Taaleritehdasta 17.4.2015 hintaan 7,91€.
Väliim yhtiötä olisi ollut saatavilla hetken osakeannissa alempaan hintaan ja
samassa yhteydessä kurssi käväisi alempana. En ollut valmis satsaamaan yhtiöön
osaekannin vaatimaa summaa ja halusin samalla seurailla kurssi kehitystä. Nyt
yhtiötä oli ensimmäisen erän hankintahintaani selvästi alemmalla tasolla
tarjolla päätin alittaa kertyneitä osinkorahoja yhtiöön.
Hankintani perustuu aiempaan analyysiiini yhtiöstä. Tuon jälkeen yhtiö on tehnyt muutamia investointeja, mm biovoimalaitos hankintapäätöksen. Minua miellyyttää yhtiön rohkeus tehdä hankintapäätöksiä ja investointeja. Uskon nyt olevan hintojen kannalta kohtuullisen hyvä aika toimia.
Aiempi analyysini yhtiöstä: Taaleritehdas
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Kevennys YIT
Kevensin YIT:n
painoa salkussani edellisen oston ja kohtuullisen kurssinousun jälkeen 10.4.2015
hintaan 5,78€. Kevennykseni on vain osa edellisestä ostostani eli YIT:n paino
on noussut salkussani. Teknisesti YIT on varsin mielenkiintoisessa tilassa. Se
alkaa olla yliostettu, mutta lähestyy 200 päivän liukuvaa keskiarvoa
alhaaltapäin kasvavalla volyymillä. Markkinoilla on ollut erittäin vahva nousu
jakso kokonaisuutena, joten hyvin mahdollisena, että yleinen
markkinatunnelmakin hengähtää hiukan aiheuttaen alipainetta osakkeisiin kautta
linjan. Tämän vuoksi katsoin keventämisen järkeväksi. Tässä voi toki käydä
toisinpäin, mikäli YIT ponnistaa nousu trendiin voi lyhyeksi myyjille tulla
kiire.
YIT kurssiin on
ladattu kokonaisuutena paljon pahaa, sen tulos ei ole silti ollut tappiollinen
ja ruplan kurssi esimerkkinä on kehittynyt YIT:lle edulliseen suuntaan
huomattavasti. Se on mielestäni edelleen muuhun markkinaan verrattuna
edullisesti arvostettu. Seuraan tilannetta pelipaikkoja katsellen.
torstai 9. huhtikuuta 2015
Salkun tuotto maaliskuussa ja Q1/2015
Salkun tuotto maaliskuussa 2,39% %:ttia ja Q1
13,09%. Q1 pistää arvelemaan nousun kestävyyttä.
Osinkoja kilahti tilille 351,80 €. Kasvua
edellisen vuoden maaliskuuhun tuli 33,35%.
Osallistuin kuun aikana Oriola KD:n antiin,
ostin ja myin Outotecia kasvattaen hiukan salkkuni painoa yhtiössä saavuttaen
pienemmät osto kulut. Lisäksi lisäsin YIT:tä salkkuun. Lisäksi laitoin käteistä
Seligson Rahamarkkina AAA:han.