keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

IBM tulos ja osinko

IBM julkisti tuloksensa 20.4.2015. Yhtiö teki tammi-maaliskuussa odotettua paremman tuloksen. Samalla yrityksen liikevaihto jäi kuitenkin ennusteita pienemmäksi. Osakekohtainen tulos oli 2,91 dollaria osakkeelta, kun Thomson First Callin kokoama konsensusennuste odotti 2,81 dollarin tulosta. Kvartaalin liikevaihto oli 19,59 miljardia dollaria analyytikkoennusteiden liikkuessa 19,65 miljardin tuntumassa.

Yhtiö nostaa osinkoaan 1,10$:stä 1,30$ kvartaalilla, joten osinko kohoaa 18%. Tämä yhtiön onsuurin osingon kohotus sitten 2010. Samaan aikaan yhtiön oman osakkeen takaisinostoja on pienennetty. Todennäköinen syy osingon huomattavalle nostolle on saada osinkotuotto selvästi yli Pitkän US. Bondista saatavan 2,65% tuoton. Noston jälkeen IBM osinkotuotto on 3%. Vaikka IBM kurssikehitys on dollareissa ei ole ollut mairittelevaa, eurokurssikehitys yhdistettynä osingon korotukseen saa IBM sijoittajan hymyilemään. IBM osinko nousee varsin jyrkällä kulmakertoimella. IBM on salkkuni suurin yksittäinen osakesijoitus.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Dovre

Dovre Group on kansainvälisesti toimiva projektihenkilöstön ja -johtamisen palveluiden toimittaja. Dovre Group -konsernin liiketoimintaryhmät ovat Project Personnel ja Consulting. Vuonna 2013 Dovre Group -konsernin liikevaihto oli 98,9 miljoonaa euroa. Maailmanlaajuisesti konsernissa toimii yli 480 henkilöä.

Dovre Group ja norjalainen Norwegian Petroleum Consultants Group AS (NPC Group AS) ovat 3.3.2015 allekirjoittaneet yhtiöiden yhdistymistä koskevan ehdollisen sopimuksen, jonka mukaan 100 % NPC Group AS:n osakkeista siirtyy Dovre Groupin omistukseen, minkä vastikkeena Dovre Group antaa suunnatulla annilla 36 453 018 uutta Dovre Groupin osaketta NPC Group AS:n myyjille. NPC Group AS:n myyjille annettavat uudet osakkeet vastaavat 36,5 % Dovre Groupin kaikista osakkeista ja äänistä sopimuksen toteutumisen jälkeen.

Tämän jälkeen yhtiökokous on pidetty ja järjestely on siellä hyväksytty. Dovren vanhojen osakkeiden omistajat ovat oikeutettuja 0,06 € lisäosinkoon.

Yhtiön kurssi tipahti varsinaisen  osingon irtoamisen myötä ja siinä oli ilmeisesti tulospelkoja Q1 tuloksesta tai yritysjärjestelystä. Tällä hetkellä osake on selvästi ylimyydyssä tilassa. Ostamalla osaketta voi olla oikeutettu useisiin etuihin, joilla voi olla kurssia kohottava vaikutus. Osakeanti, jolla voi kasvattaa määräysvaltaa. Oleellisempaa on kuitenkin vain vanhempien osakkeiden oikeus 0,06 € osinkoon, joka osto kurssille 12,5%. Mikäli osinko päätetään maksaa, se johtaa välittömästi nykyistä kurssia korkeampaan kurssiin mikäli vanhoja osinkoon oikeuttavia osakkeita on mahdollista siinä vaiheessa ostaa.

Öljyn maailman markkinahinta vielä varjostaa Dovren näkymiä, mutta kauppa on hyvä askel kasvun tiellä. Tällä hetkellä on kolme tekijää, jotka voivat ajaa yhtiön kurssia ylös, kaupan myötä kasvu, lisäosinko ja öljyn hinnan nousu. Dovre ilmoitti, että se on valittu Fronytica Advantage AS:n sopimus toimttajaksi. Tämäkään ei ole tuloksen kannalta huono asia. Näiden tietojen pohjalta lisäsin Dovrea 23.4.2015 hintaan 0,48€.

Olen arvioinut yhtiön tilannetta aiemmassa kirjoituksessani Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Osto Taaleritehdas

Ostin Taaleritehdasta 17.4.2015 hintaan 7,91€. Väliim yhtiötä olisi ollut saatavilla hetken osakeannissa alempaan hintaan ja samassa yhteydessä kurssi käväisi alempana. En ollut valmis satsaamaan yhtiöön osaekannin vaatimaa summaa ja halusin samalla seurailla kurssi kehitystä. Nyt yhtiötä oli ensimmäisen erän hankintahintaani selvästi alemmalla tasolla tarjolla päätin alittaa kertyneitä osinkorahoja yhtiöön.  

Hankintani perustuu aiempaan analyysiiini yhtiöstä. Tuon jälkeen yhtiö on tehnyt muutamia investointeja, mm biovoimalaitos hankintapäätöksen. Minua miellyyttää yhtiön rohkeus tehdä hankintapäätöksiä ja investointeja. Uskon nyt olevan hintojen kannalta kohtuullisen hyvä aika toimia. 

Aiempi analyysini yhtiöstä: Taaleritehdas

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kevennys YIT

Kevensin YIT:n painoa salkussani edellisen oston ja kohtuullisen kurssinousun jälkeen 10.4.2015 hintaan 5,78€. Kevennykseni on vain osa edellisestä ostostani eli YIT:n paino on noussut salkussani. Teknisesti YIT on varsin mielenkiintoisessa tilassa. Se alkaa olla yliostettu, mutta lähestyy 200 päivän liukuvaa keskiarvoa alhaaltapäin kasvavalla volyymillä. Markkinoilla on ollut erittäin vahva nousu jakso kokonaisuutena, joten hyvin mahdollisena, että yleinen markkinatunnelmakin hengähtää hiukan aiheuttaen alipainetta osakkeisiin kautta linjan. Tämän vuoksi katsoin keventämisen järkeväksi. Tässä voi toki käydä toisinpäin, mikäli YIT ponnistaa nousu trendiin voi lyhyeksi myyjille tulla kiire.

YIT kurssiin on ladattu kokonaisuutena paljon pahaa, sen tulos ei ole silti ollut tappiollinen ja ruplan kurssi esimerkkinä on kehittynyt YIT:lle edulliseen suuntaan huomattavasti. Se on mielestäni edelleen muuhun markkinaan verrattuna edullisesti arvostettu. Seuraan tilannetta pelipaikkoja katsellen. 

torstai 9. huhtikuuta 2015

Salkun tuotto maaliskuussa ja Q1/2015

Salkun tuotto maaliskuussa 2,39% %:ttia ja Q1 13,09%. Q1 pistää arvelemaan nousun kestävyyttä.

Osinkoja kilahti tilille 351,80 €. Kasvua edellisen vuoden maaliskuuhun tuli 33,35%.

Osallistuin kuun aikana Oriola KD:n antiin, ostin ja myin Outotecia kasvattaen hiukan salkkuni painoa yhtiössä saavuttaen pienemmät osto kulut. Lisäksi lisäsin YIT:tä salkkuun. Lisäksi laitoin käteistä Seligson Rahamarkkina AAA:han.