Sivut

torstai 21. joulukuuta 2017

Salkun suorat osakesijoitukset sijat 26-30

Nokian Renkaat nousi oston myötä kolmenkymmen suurimman sijoitukseni joukkoon. Yhtiö ei ole nykyarvostuksellaan erityisen halpa, mutta lähellä viittä prosenttia oleva osinkotuotto antaa pientä selkänojaa mihin turvata. Yrityksen kasvu on jauhanut paikallaan, mutta suunnitelmia laajentaa tuotantoa uusiin paikkoihin on vireillä. Lisäksi Venäjänä taloudesta on kuulunut parempaa. Voi tietysti kyseenalaistaa onko yhtiön kasvu hiipunut ja tämä mahdollinen skenaario. Tässä tapauksessa yhtiö jää salkkuuni osinkoyhtiöksi jauhamaan osinkoa. Kohtuullinen pääomantuotto antaa turvaa tähän ja yhtiöllä on selvästi hinnoitteluvoimaa pitää renkaitaan premium-hintaluokassa. Testivoittoja ei ehkä ole tullut entiseen malliin, ,joten hiukan hinnoitteluvoima on voinut kärsiä. Siitä huolimatta kuluttaja tietää saavansa laaturenkaat ja on niistä valmis maksamaan. Pidän Nokian renkaissa sen kulutushyödykkeestä joka pitää uusia säännölliseen turvallisuuden vuoksi eikä käytetä ihan loppuun. Johtuen kohtuullisen korkeasta arvostuksesta ja kasvun hiipumisesta Nokian Renkaat on yhtiö, jonka painoa salkussa harkitsen tulevaisuudessa.

Mycronic on kohtuullisen uusi tulokas salkussani ja ansaitsisi ehkä paremman ja perusteellisemman analysoinnin. Yhtiö tekee elektroniikka teollisuuden optimointia, linja-automaatiota ja sillä ratkaisuja juotostekniikkaan. Tämän lisäksi LCD näyttöjä ja älypuhelinten kosketusnäyttöjä ja photomaskeja. En tiedä noiden nimitystä suomeksi. Joka tapauksessa lyhyesti näin, että hyvä kosketusnäyttö tarvitsee useita kerroksia tunnistamaan sormen tai kynän tarkasti. Nämä pitää saada pieneen tilaan ja hyvä herkkyys. Yhtiön korkea pääomantuotto (ROE 52%) kertoo hyvästä hinnoitteluvoimasta. Erittäin harvinaista, että tällaisella pääoman tuotolla saa yhtiötä alle 14 P/E-luvulla ja yhtiö kasvaa kovaa vauhtia. Yhtiö on ollut syksyn aikana aika vahvasti shortattu. Näkymiä pidettiin heikkoina johtuen tilausmäärien laskusta vuodelle 2018. Eli tämän uskotaan heikentävän selvästi yhtiön kannattavuutta. Tämän jälkeen yhtiö on saanut kaikkien aikojen suurimman tilauksensa ja useita muita tilauksia. Yhtiön toimitusjohtaja Lena Olving ostaa yhtiön osakkeita säänön mukaisesti tulosjulkaisujen jälkeen, kun siihen on mahdollisuus. Yhtiön suurin omistaja on kehitysyhtiö Bure Equilty, joka pyrkii pitkäaikaisiin omistuksiin. Toisena voidaan mainita Faman arvosijoitusyhtiö Dimensional Funds Advisors. Nykyseillä euro-kruunu-suhteella ja hinnalla yhtiötä tekisi mieli lisäillä enemmänkin, mutta toistaiseksi olen varovaisesti liikkeellä. Minun on hankala arvioida yhtiön hinnoitteluvoimaa ja alan syklisyyttä ja reagointia sykleihin. Kosketusnäyttö ja LCD näytöt näyttävät tällä hetkellä voittavalta tekniikalta, mutta onko sille uhkaajia? No hyvillä mielin olen tällä hetkellä yhtiön kyydissä.  

Ocean Yield on tullut salkkuun tämän vuoden puolella ja yhtiönä varsin uusi tapaus, se on perustettu vasta 2012. Yhtiö maksaa lähes 105 osinkotuottoa, itse asiassa taidan nykyään saada ensimmäiselle sijoitukselle yli 10% osinkotuottoa. Tämä vähän tietysti herättää kysymyksiä, onko tämä joku velalla osingon pummpaus. Yhtiön takana on kuitenkin vahvaa osaamista varustamo alalta Aker ASA:n pääomistaja Kjell Inge Røkke sekä Aker ASA:n talousjohtaja Frank O. Reite. Aker Finance omista yhtiöstä itse asiassa 66%. Yhtiö pyrkii omistamaan moderneja öljyalan ja teollisuutta palvelevien laivojen omistamiseen joiden. Laivat vuokrataan pitkäaikaisilla sopimuksilla vakaille vuokralaisille. Yhtiö pyrkii vakaaseen bisnekseen ja matalaan jäännösarvoon. Yhtiö on nostanut osinkoaan joka kvartaalia ja payout-ratio on hiukan alle 80%, joten osingon korotusvara alkaa olla rajallinen. Korkojen noustessa alkaa tulla vastaan yhtiön velkaantumisen rajoittaminen. Yhtiö pystynyt kuitenkin kokoajan uusimana ja kasvattamaan laivastoaan, joten mahdollisuuksia kasvattamiseen voi olla pidempääkin. Toiseksi yhtiön uudehko laivasto on tehokkuus mielessä kilpailukykyinen. Laivan varustuksessa ympäristö vaatimusten läpivienti on hankalaa, mutta siitä huolimatta määräykset kiristyvät pikkuhiljaa. Toiseksi kestävän kehityksen yritykset tarkkailevat koko toimitusketjun hiilijalanjälkeä. Tällä hetkellä olen varovainen yhtiön kohdalla, en ole kasvattamassa omistustani, mutta enemmän olen ajatellut ottaa rahaa yhtiöstä ulos osinkoina. yhtiön asiakkaista öljy- ja kaasuteollisuudella on nyt valoisammat näkymät kuin jokin aika sitten.  

ABB on valunut salkussani yllättävän alas. Tämä johtuu osaksi siitä, että yhtiö ei voi enää jakaa osinkoja pääoman palautuksina, jonka johdosta Sveitsin verotus haukkaa yhtiön osingoista ison palan. Olen katsonut viisaammaksi ostella yhtiön suurta omistajaa Investoria, joka saa paremmin hoidettua yhtiönä osingon veroasiat kuntoon. ABB on monialayhtiö joka hyötyy useita megatrendeistä. Yhtiöllä robotiikkassa vahvaa osaamista, samoin meritekniikassa, yhä enemmän tavaraa tuotetaan siellä missä se halvinta ja kuljetetaan kaupunkeihin meriteitse. Ymäristöasiat ovat vahvasti esillä ja sitä voidaan merkittävästi tehostaa automaatiolla ja sähkön säätöjärjestelmillä. Uusiutuva energia vaatii tehokasta säätöä ja lisää automaatiota jopa kulutuspiikkien tasaamista ja kulutuksen ohjaamista ajankohtiin jolloin energiaa tarvitaan. Sähköautoilu ja ladattavat hydridit vaativat laajaa latausverkostoa, joka on tällä hetkellä kehittymätön tai voisiko sanoa suurelta osin rakentamatta. Voi helposti nähdä, että yhtiöllä riittää tekemistä. No arvostukseltaan yhtiö ei ole halpa, mutta laatuyhtiöt harvoin ovat, joten hankinta yli 20% substanssialennuksella Investorin kautta tuntuu ihan fiksulta.

Konecranes nousi ihan viimeaikojen kaupoilla kolmenkymmenen joukkoon sijoituksissani. Yhtiö laajentui Terex kaupoilla joista odottaa saavansa synergia etuja. Yhtiö panostaa digitalisoitumiseen ja olen nähnyt yhtiön automatisoidun varaston toiminnassa teollisuudessa. Uskon samanlaisille varastoille olevan käyttöä muuallakin kuin teollisuudessa ja Terex hankinta on yksi mahdollisuus laajentaa sektoria. Yhtiöllä vahva kasvollinen omistus Hartwallien, Stig Gustavsonin, Herlinien kautta. Tämä on nyt vaikuttanut minusta  Herlienien hevosista kiinnostavimmalta arvostukseltaan. Tämä sijoitus on niitä kohteita joita saatan hiukan keventää, mikäli talous näyttää viilentymisen merkkejä.

Summauksena näistä sijoituksista voisi sanoa, että Nokian Renkaat ja Konecranes voivat olla yhtiötä, jotka syklin taittuessa kevennän. Ocean Yieldia on ajatellut pitää kassavirta koneena. Mycronicia tulen tulevaisuudessa todennäköisesti lisäämään ja ABB on sellainen yhtiö, joka vahvassa holdissa ja lisäilen omistusta tavalla tai toisella sopivissa tilaisuuksissa.

Aiemmat tarkastelut:
Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset
Salkun viisi suurinta osakesijoitusta 16.6.2017
Salkun osakesijoitukset sijaan 12 asti
Salkun 13-20 suurimmat osakesijoitukset 1.11.2017

Edellisen vuoden vastaava tarkastelu: Salkun 26-30 suurimmat osakesijoitukset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti