Sivut

Sijoitusfilosofiani -Satunnaiskävely

Sijoitus strategia Sijoitusfilosofiani olen nimennyt satunnaiskävelyksi. Vaeltelen seinäkaduilla poimien sijoituksia. Noudatan Malkielin ohjetta, että paras sijoitus tavalliselle tallaajalle on indeksisalkku. Samalla noudatan hänen ohjetta, että jos näet maassa setelin poimi se.


Tutkimusten mukaan salkun tärkein päätös on allokaatio. Alun perin noudatin ohjetta osakkeiden osuus = 100-ikä. Myöhemmin jalostin tätä ajatusta IFA tutkimusten perusteella siten, että sijoituksistani 7% kiinteistö sijoituksissa tuon edellä mainitun ohjeen mukaan. Edelleen tutkimusten perusteella 70-80% välillä oleva jako osakkeiden ja korkosijoitusten välillä tuo parhaan tuotto-riskisuhteen. Mielestäni tämä on mihin sijoituksissa pitää pyrkiä, jonka johdosta olen luopunut ikäsäännöstä. Päivitys 4.9.2021 luovuin 80% tavoitteesta ja nostin sen 95%, kunnes korkotaso on noussut tasolle 3-4%, jotta koroista oleva tuotto-odotus on riittävä.

Tavoiteallokaationi

4.9.2021

95% osakkeissa

5% kiinteistöissä

5% koroissa tai käteisessä

1.10.2015 muutos

80-95% osakkeissa

7,5% kiinteistöissä

12,5% korkosijoituksissa


Pelisalkku max 5%

(Alkuperäinen):

70% osakkeissa

7% kiinteistöissä

23% korkosijoituksissa


Pelisalkussa voi olla pelaamista ja huipputuottojen tavoittelua. Markkinoiden käyttäytyminen on ajoittain irrationaalista ja pitkiä häntiä ja normaalijakaumasta poikkeavia tuottoja esiintyy. Huomautus: Tuotot voi olla myös huonompia.


Korkosijoitukset eivät ole tuottoriski-suhteeltaan hyvä sijoitus nykyisessä nollakorko ympäristössä. Pyrin välttämään alle 4% korkotuottoja. Allokaatio tavoite muuttuu, kun korot nousevat. Paluu askelittain alkuperäiseen tavoitteeseen.


Sijoitusfilosofiani lähtee Ydin-satelliittimallista. Salkkuni ytimen muodostavat indeksisijoitukset (Tällä hetkellä n. 27% salkusta) ja ns. osinkoydin muodostuu osakkeista(Tällä hetkellä 55%). Näitä ydinsijoituksia en myy kokonaan, tasapainotus myynti on mahdollinen. Tavoitteena näiden sijoitusten osuus indeksi- ja osinkosijoitusten osuus yli 33% salkusta ja yhteen laskettuna yli 80%. Näin kaupankäyntikuluni säilyvät maltillisella tasolla ja sijoitukset harkittuja. Indeksisijoituksiin luen kaikki ETF-sijoitukseni, Seligsonin indeksirahastot mukaan lukien matalakuliset korkorahastot.


Osinkoytimeen kuuluvat osakkeet ovat yhtiötä, jotka ovat vahvoja osingon maksajia ja niillä korkea oman pääoman tuotto, joka takaa osingon maksun läpi taloussyklin. Kim Lindsdtröm väittää kirjoissaan osinkojen tasaavan salkun heilahtelua. En ole varma pitääkö tämä paikkansa, mutta osingoilla on ainakin minulle mieltä rauhoittava vaikutus. Osinko laittaa myös aina puntaroimaan sijoituksensa uudestaan. Toisaalta kurssien ollessa alhaalla osinkotuotto on korkea ja osingoilla tulee ostaneeksi alhaisilla kursseilla enemmän kuin korkeilla. Korkea osinkotuotto on tutkitusti johtanut parempaan sijoitusmenestykseen.

Salkulla on neljännesperusta, johon olen asettanut kohtuullisen väljät liikkumavarat. Noin 50% on sijoitettu eurooppalaisiin osakkeisiin, joista 25% pohjoismaisissa osakkeissa. Olen etulyöntiasemassa pohjoismaissa tiedonsaannin suhteen, minulla selkeäetu kielen vuoksi suomalaisissa ja ruotsalaisissa osakkeissa ja edelleen saatavissa olevassa datassa. Tämän jälkeen minulla on noin neljännes Amerikkalaisissa osakkeissa ja noin neljännes aasialaisissa osakkeissa. Täällä hetkellä minulla on enemmän sijoituksia Amerikassa, koska sijoittaminen ja tiedon saanti sieltä on helpompaa ja kustannustehokkaampaa. Taivoitetila on nostaa paino tasan tulevaisuudessa, koska uskon Aasian kehitykseen. Toisaalta pörssihistroain perusteella Ruotsi, Kanada, Austaraalia on antaneet hyviä tuottoja. Pyrin hyödyntämään tätä tietoa. USA:ssa ja Ruotsissa on pörssiystävällinen kulttuuri. Kanadalla ja Austaraalialla erinomaiset luonnonvarat.

Tämän lisäksi pyrin hyödyntämään sijoitustoiminnassani tutkimustuloksia ja sijoitusviisauksia. Tärkein niistä on pitää kulut pienenä. Kulut pysyvät pienenä indeksisijoituksilla sekä osta ja unohda osakkeilla sekä kiinnittämällä huomiota merkintä/ostotoimeksi antojen ja lunastus(toimeksiantojen)palkkioihin sekä minimoimalla kustannuksia aiheuttavan kaupankäynnin. Pitkässä juoksussa monta ostettua osaketta on lähes indeksi ja pienemmillä kiinteillä kuluilla, jos ei käy kauppaa. Kun taas pyrkii tekemään jokaisen oston erilaisilla mittareilla halvalla, saa halvan indeksi salkun. Toisaalta indeksin voi voittaa vain poikkeamalla indeksistä.

Pyrin hyödyntämään sijoitustoiminnassani anomalioita. Pidän vähintään 25% sijoituksistani arvo-osakkeissa. Osinkoanomalia on jo mainittu. Käytän myös hyväkseni mm. seuraavia listoja tai tutkimuksia. Pienosakkeet, arvo-osakkeet, Magic Formula, Piotroski F-score, Mohanran G-score, Dogs of Dow ja PEG-luku. Jos löydän näiden avulla mielestäni helmen, poimin sen talteen Malkielin ohjeen mukaan. Tutkimuksien mukaan anomalioita myös kuolee, joten niitä ei voi ehkä jatkuvasti hyödyntää. Minusta pitää käyttää sellaisia anomalioita, jotka vähemmän pinnalla. Minusta markkinat ei ole täysin tehokkaat vaan olen koherentin markkinateorian kannattaja.

Uskon ajoitukseen. Ajoitus on yksi tärkeimmistä sijoituspäätöksistä. On varmasti tosi, että kukaan ei voi ajoittaa täydellisesti, mutta markkinoiden menoa voi tulkita usealla eri tavalla. Tekninen analyysi ja käyrät ovat hyvä apuväline fundamenttien rinnalla. Korkotaso taas vaikuttaa rahan hinnan kautta kaikkien yhtiöiden tuloksiin, matalla korko tasolla yritysten tulokset ovat parempia ja korkotuotto huono. Edelleen matalalta mennään ylös jolloin pitkien korkojen tulevaisuuden tuotot heikkenee. Edelleen yksinkertaisilla arvostusluvuilla voi hyvin päätellä yleistä hintatasoa. Ei tee varmasti huonoja sijoituspäätöksiä, jos ei koskaan osta tai myy P/E:n ollessa yli 20. Vastaavasti tekee varmasti kohtuullisen hyviä sijoituspäätöksiä ostaessaan P/E:n ollessa alle 10 tai P/B:n alle 1,5. Käytän salkkuni allokoitiin myös 200 päivän leikkausta 50 päivän keskiarvolla. Toimin näin vain valituilla rahastoilla, joilla pystyn pitämään kustannukset pienenä. Myyn puolet sijoituksen kokonaisarvosta, kun 50 päivän keskiarvo leikkaa 200 päivän keskiarvon ylhäältä alas. Tämä tarkoittaa yli 50 % todennäköisyydellä noin, että voin ostaa sijoituksen takaisin halvemmalla samojen käyrien leikatessa toisinpäin tulevaisuudessa. Aloitan kuitenkin ostoni takaisin heti, kun sijoitus näyttää ylimyytyä RSI<30%. Täällä pyrin parantamaan olemistani mukana parhaina nousupäivinä ja ostamista halpaan kurssiin. Rahaston P/E vaikuttaa sijoitukseni kokoon. Matala P/E nostaa sijoitus summaa.

Pyrin ostamaan keskimääräistä halvemmalla ja se tapahtuu seuraavasti. Pyrin tarkistamaan, että sijoitukseni on jollain kriteerillä halpa, esimerkkinä keskimääräistä halvempi P/E tai P/B, joko historiallisesti osakkeelle tai indeksille. Käytän myös teknistä analyysiä. Kun ostan odotan, että RSI<40% mielellään alle 30%, kun taas myyn RSI pitää olla yli 50%. Tällä ostan valitsemaani aikajaksoa keskimääräistä halvemmalla ja myyn kalliimmalla. Kannattavuuden pyrin varmistamaan ja tulevaisuuden tuotot, että en yleensä osta osaketta, jonka ROE on alle 12%. Kun useampia kriteerejä täyttyy yhtä aikaa teen hyviä sijoituksia. Kun jatkan toimintaa tinkimättömästi vuodesta toiseen teen keskimääräistä parempia sijoituksia ja minulla mahdollista voittaa indeksi. Salkkuuni on myös valittu toimialarahastoja, jotka ovat historiallisesti olleet hyvin tuottavia.

En usko myöskään, että pystyn ainoastaan itse menestymään parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän vuoksi käytän toiminnassa hyväksi valittuja sijoitusrahastoja ja peesailen mielestäni hyvien tilaisuuksien tullen menestyneitä sijoittajia. Rahastojen valinnassa käytän hyväksi tutkimustulosta, että pienemmillä kuluilla toimivat rahastot tuottavat hiukan keskimääräistä paremmin.

Keskimääräisyys leimaa muutenkin sijoitustoimintaani. Pyrin tekemään suuren osan asioita keskimääräistä paremmin. Pyrin pitämään sijoituksiani keskimääräistä (Erään tutkimuksen mukaan vähän reilu kaksivuotta) pidempään. Tämä yhdistettynä koko salkun edulliseen kustannusrakenteeseen minulla on edellytykset menestyä keskimääräistä paremmin.

Periaatteeni perustella on jokainen sijoitus. Jokainen sijoitus pitää olla perusteltu, miksi se keskimääräistä parempi ja perusteluja pitää löytyä useampi. Mitä isompi sijoitus sitä useampi perustelu, miksi hankinta on keskimääräistä parempi.

Viimeisenä periaatteena on pysyä tiukkana. Jos en tiedä mitä tehdä en tee mitään, pysyn sijoitus päätöksissäni ja noudatan allokaatiotani. Pysyn markkinoilla kaikkina aikoina, koska en tiedä milloin se suuri nousupäivä tulee. En tee suuria muutoksia salkkuuni kerralla siltä varalta, että olen väärässä. Allokaatio määrää pitkällä aikavälillä sijoitukseni tuotosta suurimman osan. 

Edit: 15.2.2017 Tarkennettu tavoite Osinkoytimen osuudelle ja Indeksiytimen koolle.

Edit: 4.9.2021 Päivitys

6 kommenttia:

  1. Meillä on näköjään muutamia samoja periaatteita sijoitustoiminnassa.

    Tarkastelin salkkuasi, niin mikä osa siitä edustaa kiinteistöjä? Vai lasketko kiinteistösijoitukset tämän salkun ulkopuolelle? Oon kiinnostunut REIT ETF:stä seuraavana etf- ostona. Niillähän on perinteisesti ollut kova osinkotuotto

    VastaaPoista
  2. Lasken kiinteistöiksi seuraavat

    I-Shares S&P Dev. ex-US Property Index Fund 2.35 %
    Technopolis 2.28 %
    Tapiola Infra 0.47%

    Tapiola Infra ei ole varsinaisesti kiinteistö, mutta defensiivinen siinä mielessä, että huonossa taloustilanteessa usein elvytetään infrarakentamisella. Kiintesitö se historiallisesta syystä salkussani, koska oli aiemmin Tapiola Kiinteistö.

    Pitäisi oikeastaan päivittää kiinteistölaskenta. Isoimmat ETF sijoitukseni, sekä Seligsonin Aasia indeksi rahasto edustavat varmasti merkittävää osaa kiintesitösijoituksistani.

    Haluaisin lisätä salkkuuni Vanguardin REIT ETF:n. Kesällä sormi painoi jo ostonappia, mutta välittäjäni kautta ei saanut ostettua sitä netistä.

    VastaaPoista
  3. Moi.
    Aikaa on kulunut liki neljä vuotta.

    Onko tavoiteallokaatio edelleen sama? Itsellä kiinteistöjä 15% ja korkoja vain 1-2 %.

    VastaaPoista
  4. Moi

    Tavoiteallokaatio ei ole enää sama. Olen asettanut osakkeille haitarin 80-95%. Kiinteistöt edelleen sama tavoite 7,5% ja korkosijoituksia laskettu. Pyrin välttämään matalia alle 4% korkosijoituksia. 95% tulee siitä, että aina pitää olla 5% "käteispuskuri" ostoille.

    Osakkeiden osuuden noston on mahdollistanut kasvanut salkku. Minulla on koko ajan irroitettavissa jostain riittävästi ja fiksusti rahaa kohtuullisen pikaisiin tarpeisiin.

    VastaaPoista
  5. Mitä kuuluu pelisalkkuusi? Kenties kryptovaluuttoja tai muita arpalippuja?

    https://miesnurkka.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Tällä hetkellä pelaan Lehdolla, Taalerilla, Betssonilla ja Telialla. Lisäksi rahastoista Handelsbanken Pohjoismaiset pienosakkeet, Handelsbanken kehittyvät markkinat ja Evli Maailma ja Evli Suomi pienosakkeet. Käyn noilla teknistä kauppaa ja uskon lyheyn aika jänteen nousu potentiaaliin. Tosin rahastoissa nousu aika lailla jo realisoitui ja olen jo ollut kevennyspuolella.

    VastaaPoista