Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Myynti Securitas

Securitas on ollut salkussani pienellä painolla. Myin Securitaksen pois 30.12.2014 hintaan 95,00 SEK. Kyseessä on mielestäni laadukasyhtiö, joka kasvaa tasaisesti ja alkanut laajentua maailmanlaajuisesti. Laajentuminen on tapahtunut aika paljon yritys ostoin ja yritys on kärsinyt sen suurimpien markkinoiden Euroopan ja USA:n talouden heikkoudesta. Tulos ei ole käytännössä kasvanut viiden viimeisen vuoden aikana. Nyt kuitenkin Q3:lla tulos yllätti ja kasvua on ollut näkyvissä viimeisen vuoden. Kurssi kohosikin viiden vuoden huippunsa ja P/E alkaa olla korkeahkolla tasolla 17,9. Sinänsä arvostus ei ole mikään huikea huomioiden varsin hyvä ROE 20% tienoolla, mutta yhtiöllä on jonkin verran velkaa ja uskon voivani palata omistajaksi jossain vaiheessa kohtuullisella tasolla tai sitten teen sijoitukseni kuten H&M:n kohdalla olen pohtinut OMXS30 indeksirahaston kautta. Suurin syy myyntiini on, että en odota Securitakselta kovin kummoista osinkoa, Ruotsin Kruunu on heikentynyt ja Securitas on kohtuullisen velkaantunut. Parantunut tulos johtaa osinko-odotusten kasvuun, mutta Kruunun kurssi ja velka johtaa ehkä pettymykseen. Vastaavasti, jos osinkoa maksetaan niin sitten dippi voi olla kova. Kävi niin tai toisinpäin niin osuus salkusta ei ole kovin suuri. Olen taas askeleen lähempänä selkeämpää salkkua ja pienempiä salkun kustannuksia. 

Myynti OP-Dollari

Myynnit jatkuvat, koska rahaa tarvitaan hankintoihin. Myin OP-Dollarin hintaan 107,95€. Hankin tämän rahaston aikanaan Eurokriisin aikoihin, koska tuntui Euro tuntui yllättävän vahvalta verrattuna dollariin huomioiden Euroopan sen hetkinen tilanne. Johtuen rahapolitiikasta Euro kuitenkin vahvistui edelleen verrattuna dollariin ja tämä sijoitus on mennyt kohdallani pakkaselle. Jälkeenpäin ajateltuna on helppo sanoa, että ei kannata yrittää ennustaa valuuttojen suuntaa eikä erityisesti politiikan päätöksiä. Muutenkaan lyhyen koron sijoitus lähes nollakorolla on oikeastaan spekulatiivinen valuuttasijoitus ja tällä rahastolla on aika huomattavat 0,50% vuotuiset kulut. Nykyisellä korkotasolla on oikeastaan aika mahdotonta kattaa kuluja. Näillä perusteilla en nähnyt mitään järkeä pitää tätä sijoitusta pidempään.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Myynti H&M

Rahan tarpeessa minun piti tehdä myyntejä salkkuuni. H&M on tällä hetkellä kurssihuipussaan ja sen P/E on viiden vuoden huipussaan myös tällä hetkellä 28. Yhtiön tulos on taas vaikeuksien jälkeen lähtenyt kasvuun, mutta minun on hankala arvioida jatkuuko kasvu. Arvostuksella yhtiöön on ladattu kasvu odotuksia kovasti. Tämän hetkinen välittäjäni on alkanut myös periä Ruotsalaisista osakkeista erillistä säilytys maksua, joten minulla tarkoitus siirtää Ruotsin sijoitukset toiselle välittäjälle. Ajankohta tuntui myynnille sopivalta. Myin osakkeet 29.12.2014 hintaan327,50 SEK ja kuittasin osakkeesta 61,7% tuoton, joka tekee 15,4% vuosituoton.

Olen tehnyt vertailu a sijoituksistani ja Ruotsissa kiinnostaa tällä hetkellä useampi sijoitus ja tuntuu kohtuullisen järkevältä hoitaa Ruotsi sijoitukset XACT OMXS30 indeksisijoituksella. Siinä H&m on suurimalla painolla. Minusta on kuitenkin erittäin hankala sanoa, miten H&M menestyy esimerkkinä Nordeaan, Handels Bankeniin, TeliaSoneraan, Swedbankiin, SEB, Atlas Copcoon ja Assa Abloyhin verrattuna. Minusta monella noista on ehkä H&M paremmat tuotto-odotukset lähiaikoina ja indeksillä saisi hyvän jakauman sijoituksia. Voi toki käydä niinkin, että H&M palaa salkkuuni kohtuullisen pikaisesti, se kuuluu ehdottomasti laatuyhtiöihin.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Salkun indeksiydin 11.12.2014 (ETF & indeksirahastot)

Olen sijoitusfilosofiassani asettanut tavoitteeksi pitää salkussani indeksiydintä, jonka kokoa en ole erikseen rajannut. Olen ajatellut, että sen pitää olla merkittävä, jotta kustannukset pysyvät kurissa. Kirjoittaessani sijoitusfilosofiaa ajattelin, että sen pitää olla vähintään sen hetkinen 30%, jotta sillä on merkitystä. En siinä vaiheessa halunnut naulata lukemaa kiinni, koska osuus olisi saattanut tippua alle rajan salkku muutoksilla. En halunnut, että raja johtaisi pakkotoimenpiteisiin ostojen tai myyntien suhteen aiheuttamaan kustannuksia. Minusta oli siinä vaiheessa hyvä tilanne, kun sijoituksissa on 30% osinkoydintä ja 30% osinkoydintä eli sijoituksia, joita en myy. Loppu on sitten tarvittaessa näkemyksen ottoon. Osuus toisaalta suuri, mutta jos vahva näkemys sille pitää olla mahdollisuus. Mielessäni pyöri kuitenkin, että pelisalkku saisi olla korkeintaan 5-10%, mutta sitten mietin, että pitää olla tiettyä liikkumavaraa tarvittaessa huomioida markkinatilannetta allokaatiossa.

Filosofiasta on kulunut aikaa ja ajatukseni ovat selvinneet. Indeksiydin kasvanut tällä hetkellä 43%:ttiin, joka alkaa olemaan minusta hyvää kokoa ja kulut pysyvät kurissa. Minulla on ollut edelleen ajatuksissa kasvattaa indeksisijoituksia. Saan niillä hajautetusti ohjattua salkkuani haluttuun suuntaan. Tällä hetkellä sijoituksissani on pulaa pienistä yhtiöistä. Niillä on mahdollisuus päästä kovempiin tuottoihin ja alue, johon pitää jatkossa kiinnittää huomiota.

torstai 18. joulukuuta 2014

Salkun kymmenen suurinta osakesijoitusta 11.12.2014

Päivitin salkkuni allokaation 11.12.2014 osuudet ovat tästä päivityksestä. Olen aiemmissa kirjoituksissani käynyt läpi muut sijoitukseni lukuun ottamatta osakkeita. Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus tehdä mitään perusteellista analyysiä vaan säännön mukainen tarkastelu. Pyrin arvioimaan tehtyjä sijoituspäätöksiä ja samalla parantamaan salkun tulevaisuuden tuotto-odotusta. Tällä tarkastelulla pyrin keskittymään olennaiseen, salkun allokaatio ratkaisee suurelta osin sijoitus menestyksen. Mielestäni on ehkä helpompaa löytää ne huonosti tuottavat sijoitukset kuin löytää ne huipputuottavat sijoitukset.

Salkkuni suurin osakesijoitus on IBM. Kurssikehitys ei ole ollut kovinkaan mairittelevaa viimeiset kuukaudet ja tulos antanut aihetta uhkakuviin. Liikevaihto on polkenut paikallaan. Yhtiö on joutunut arvioimaan bisneksiä ja tulevaisuutta on varmasti hankala ennustaa, joten tässä sijoituksessa on riskinsä. Yhtiö ostaa noin 5% osakkeistaan takaisin vuosittain ja sillä mahdollisuudet osingon kasvattamiseen pitkälle tulevaisuuteen ja nykyisellä matalalla kasvulla erittäin kannattava. Nykyinen hinta alle 10 P/E:llä alkaa olemaan houkutteleva, mutta yhtiön painosalkussa on suurin, joten en ole ehkä yhtiötä ensimmäisenä lisäämässä, koska en tunne tai ymmärrä yhtiön bisnestä riittävän hyvin. Tämä osake on salkussani suurimmalla painolla, koska sillä minusta parhaat edellytykset pitkäaikaiseen osingon kasvattamiseen. Yhteen hevoseen satsaaminen on selvästi napsanut ns. nilkoille tässä osakkeessa. Aiempi arvioni yhtiöstä:Osto IBM

tiistai 16. joulukuuta 2014

Salkun yhdistelmärahastojen tarkastelua 11.12.2014

Yhdistelmärahastot ovat olleet rahastoja myyvien yhtiöiden rahastusautomaattien maineessa. Parhaassa tapauksessa niistä pyydetään aluksi huomatavan suuri hallinnointi palkkio ja sitten päälle vielä sisältönä olevien pankin omien rahastojen palkkio. Palkkiot vaihtelevat yhtiöittäin ja joukosta löytyy muutama kohtuullisen hintainen vaihtoehto.

Minulla on yhdistelmärahastoina LähiTapiola Maailma 80 ja Seligson Pharos. Noista LähiTapiola maailma 80 on ollut minulla pidempään. Olen pohtinut kerta toisensa jälkeen kannattako rahastoa pitää ja se näpäyttänyt minua kerta toisensa jälkeen saavuttamalla paremmat tuotot kuin olen saavuttanut omalla salkullani. On herännyt kysymys kannattaako minun itse valita sijoituksia.

Tällä hetkellä tilanne on ollut viimeisellä vuodella toisin, salkkuni on tuottanut 10%, kun LähiTapiola maailma 80 9,3%. Silti annan propsit Tapiolan salkun hoidolle, LähiTapiola Maailma 80 on tuottanut kymmenessä vuodessa keskimäärin 6,8% vuodessa ja  on Suomen rahastotutkimuksen parhaiten tuottanut yhdistelmärahasto.  5 vuodella se viidenneksi paras. Toinen yhdistelmärahastoni Pharos on saavuttanut kunnioitettavan 10 vuoden iän ja on sillä ajanjaksolla 9 parhaiten tuottanut rahasto huolimatta maltillisesta 50/50% perustilanteen riskisuhteesta. Salkku jäi oman salkkuni 10% tuotosta kirkkaasti, mikä on toki ymmärrettävää, kun osakkeita on vähemmän ja osakemarkkinoilla kulkenut lujaa.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Salkun korkosijoitusten tarkastelua 11.12.2014

Päivitin salkkuni allokaation ja jälleen on aika tarkastella salkun sijoitukset lävitse. Aloitus tulee korkosijoituksista, joita salkkuni kaipaa hiukan lisää, mutta alhaisen korkotason takia en ole nähnyt niiden lisäämistä järkeväksi.

Lyhyt korko

Salkussani on kolme lyhyen koron sijoitusta Seligson& Co Rahamarkkina rahamarkkina AAA, Tapiola Kassakorko ja OP-Dollari. USA:n ja nyt EKP:n laskettua korkonsa ennätys alas kummoisia tuottoja ei ole täältä odotettavissa, joten olen tyytyväinen 2,73% osuuteen sijoitussalkusta. Joitakin Euroja noista on mahdollista saada kotiinpäin huomioiden verot ja hivenen parempi korko kuin säästötilillä tai määräaikaisilla tileillä. Etuna myös rahojen mahdollisuus ottaa käyttöön tarpeen tullen eikä tarvita jatkuvaa määräaikaisten talletusten uusintaa. Olen kohtuullisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Rahastot ovat edullisia kustannuksiltaan lukuun ottamatta ehkä OP dollaria. Luvassa on lunastuksia tähän sektoriin, koska hankintoja edessä.

Pitkät korot

Suurin sijoitus pitkissä koroissa on Ishares JP Morgan USD Emerging Markets eli kehittyvien markkinoiden korkorahasto 6,6% painolla salkustani. Sijoituskohteena kehittyvien markkinoiden korot ovat edelleen mielenkiintoinen. Olen harkinnut jopa hiukan lisääväni omistuksia kehittyvien markkinoiden korkoon. Rahasto on selvästi salkkuni suurin sijoitus ja olen miettinyt kannattaako osuutta enää nostaa. Olen tyytyväinen rahaston tapaan tuoda tasaista kuukausittaista kassavirtaa. Lisäksi olen pohtinut osasijoituksista tehdä yrityskorkoon tai jopa high yield lainoihin kehittyville markkinoille. Rahasto on tuottanut 4,3% viimeinen vuosi ja 13,4% viimeiset kolme vuotta. Tuotto no EFT replaystä dollareissa huomioiden osingot.

torstai 11. joulukuuta 2014

Salkun allokaatiopäivitys 11.12.2014

Salkun sisältö on päivitetty salkkusivulle. Allokaatiota on tutkimusten mukaan tärkein tuleviin tuottoihin vaikuttava tekijä.  Kokonaisuudella on suurempi merkitys sijoitus menestykseen. Kokonaistilanteen tarkastelemiseksi olen päivittänyt allokaation salkku sivulle. Salkkuni on pysynyt viime ajat melkoisen vakiona ja muuttumattomana.   Korkojen ja osakkeiden suhde on tavoitteessaan 80% osakkeita 20% korkosijoituksia.

Korkosijoituksien osuuksissa ei ole suuria muutoksia, osuudet ovat muuttuneet korkeintaan muutamia kymmenyksiä.  Salkkuni ytimen osuus on hiukan kasvanut lisääntyneiden indeksisijoitusten myötä. Arvo-osakkeiden ja pienosakkeiden osuus on laskenut. Arvo-osakkeita on salkussa nyt 17% aiemman 21% sijaan. Tällä hetkellä niiden löytäminen on mielestäni entistä haastavampaa enkä halua lisätä salkkuni Venäjä äärettömästi.  Kehityksessä näkyy lähinnä se, että olen käyttänyt aikaani yksittäisten sijoitusten tutkimiseen vähemmän. Sijoitusten määrä on vuodessa hiukan tipahtanut, myyntiin ovat menneet Boliden, Basware ja lisäksi luovuin OP-Itä-Eurooppa rahastosta, kun se oli mahdollista sulauttamisen yhteydessä ilman kuluja. Salkun siivous jatkunee lähiaikoina muutamalla rahastolla. Edessä on vuosittainen sijoitusten tarkastelu.

Edellinen: Salkun allokaatiopäivitys

tiistai 9. joulukuuta 2014

Salkun tuotto marraskuussa 2014

Salkun tuotto marraskuussa 0,96 % ja vuoden alusta 10,03%.

Osinkoja kilahti tilille 64,96€. Kasvua edellisen vuoden marraskuuhun tuli 7,73%.

Salkussa ei tapahtunut mitään ja kustannukset ovat pysyneet hyvin kurissa. Suunnitelmissa salkun tarkastelu, mutta teen sen todennäköisesti vuoden vaihteen jälkeen. 

Edellinen: Salkun tuotto lokakuussa 2014

perjantai 21. marraskuuta 2014

Buffettin portfolion muutoksia Q3/2014

Buffett tai Berkshire on ollut hivenen ostolaidalla viime aikoina, vaikka suuria muutoksia 10 suurimman omistuksen joukossa ei ole tapahtunut. Huomionarvoisinta on ehkä se, että Direct TV on noussut takaisin kymmenen suurimman sijoituksen joukkoon ja sitä lisätty huomattavasti, kun edelliset neljännekset sitä päinvastoin vähennettiin. Toinen huomion arvoinen asia on, että IBM:ää on lisätty hinnan tiputtua aika huomattavasti tulosjulkistuksen jälkeen. IBM nousi jälleen Buffettin kolmanneksi suurimmaksi sijoitukseksi ohi American Expressin. Samaten pienet lisäykset Walmarttiin ovat jatkuneet.

Kymmenen suurimman sijoituksen ulkopuolella on tapahtunut kohtuullisesti. Öljy-yhtiöiden vähennykset ovat jatkuneet Phillips 66, National Oilwell Fargo Inc ja Conocon osalta. Charter Communications on noussut 20 joukkoon huomaattavalla lisäyksellä. Liäksi kohtuullisen huomattavia lisäyksiä on tullut General Motorsiin, Suncor energyyn, Visaan ja Master Cardiin.

Kymmenen suurinta sijoitusta Q3/2014


Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
22.3
22.30
2
KO- Coca Cola Co.
15.83
38.13
3
IBM
12.41
50.54
4
AXP- American Express
12.31
62.85
5
WMT - Walmart Stores
4.28
67.13
6
PG - Procter& Gamble
4.1
71.23
7
XOM - Exxon Mobil
3.59
74.82
8
USB - U.S Bancorp
3.11
77.93
9
DVA-DaVita HealthCare Partners
2.55
80.48
10
DTV-DirectTV
2.41
82.89

torstai 13. marraskuuta 2014

Myynti Boliden

Edessä on hivenen isompi hankinta, jonka vuoksi tarvitsen hiukan käteistä. Investointina peltilehmä ei ole mikään hyvä, mutta perhe vaatii enemmän tilaa. Tavoitteena on nyt sitten päästä kuitenkin autoilun osalta kohtuullisin kustannuksin.

Ensimmäisenä myynti listalle joutui Boliden. Hankin yhtiön aikanaan, kun raaka-aineiden hinnat olivat korkealla ja nousussa. Samaan aikaan yhtiö oli aliarvostettu reilusti alle 10 P/E:llä. Odotin yhtiön tuloksen paranevan raaka-aineen hintojen nousun vuoksi, mutta se ei parantunut ihan toivomallani tavalla. Nyt yhtiön tuloksen odotetaan paranevan ja se näkyy myös arvostuksessa, kun yhtiöllä on yli 20 P/E.


Minulla oli kohtuullisen helppo päätös myydä yhtiö. Se pääomavaltaista teollisuutta, jolta ei voi odottaa korkeita pääoman tuottoja vaan en menevät vuosien saatossa investointeihin. Toiseksi ostoni jälkeen on käynyt niin, että välittäjäni on alkanut perimään Ruotsalaisista osakkeista erillistä minimi palkkiota, jonka seurauksena ruotsalaisten osakkeiden säilytyskustannukset ovat korkeahkot, koska niitä on salkussani pienehkö määrä. Minulla on tarkoitus hankkia toinen välittäjä, jolle siirrän ruotsalaiset omistukset. Siirto projektini alkaa nyt siten, että myyn tässä käteisen tarpeeseen ne Ruotsalaiset osakkeet joista olen tässä vaiheessa halukas luopumaan. 

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Salkun tuotto lokakuussa 2014

Salkun tuotto lokakuussa 1,61 % ja vuoden alusta 9,01%.

Osinkoja kilahti tilille 145,78€. Kasvua edellisen vuoden lokakuuhun tuli 61,64%.

Salkussa oli pitkästä aikaa aktiivisuutta, kun isompien hankintojen vuoksi tarvitsen käteistä ja tein yhden myynnin. Tämän johdosta oli  kuluja 10,70€ syömässä tuottoja. Myynnistä erikseen myöhemmin.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Buffettin portfolion muutoksia Q2/2014

Buffett on jatkanut Q1:ltä tuttua linjaa ja on vähentänyt Direct TV:n omistusta niin, että se tipahtanut 10 suurimman omistuksen joukosta. Tilalle on noussut Moody*s Corp., jonka omistus ei ole muuttunut.  Lisäksi Bershire on jatkanut edelleen Phillips 66 omistuksen vähentämistä. Muutenkin Buffettin vähennyksiä on kohdistunut öljy-yhtiöihin.

Lisäuksiä on tullut IBM:ään, Walmarttin, Chicago Bridge & Iron Companyyn, Verizon Communicationiin ja Suncor Energyyn.

Kymmenen suurinta sijoitusta Q2/2014

Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
22.64
22.64
2
KO- Coca Cola Co.
15.75
38.39
3
AXP- American Express
13.37
51.76
4
IBM
11.82
63.58
5
WMT - Walmart Stores
4.1
67.68
6
PG - Procter& Gamble
3.86
71.54
7
XOM - Exxon Mobil
3.85
75.39
8
USB - U.S Bancorp
3.23
78.62
9
DVA-DaVita HealthCare Partners
2.53
81.15
10
MCO- Moody's Corp.
2.45
83.60

torstai 9. lokakuuta 2014

Omat ajatukset Kondratieffin syklistä


Kondratieffin syklistä löytyy paljon kirjoittelua ja monessa yhteydessä on esitetty, että talvi on alkanut  vuoden 2000-luvun teknologia romahduksesta ja useissa kirjoituksissa sen odotetaan olevan lopuillaan. Mielestäni ei olla vielä lopussa, koska velka ei ole pyyhkiytynyt poissa ja edelleen yhteiskunta on huomattavan kulutusorientoitunut. Maailman suurimman talouden yhdysvaltojen velkakatto tulee vastaan tasaisen varmasti. Yksityisten kuluttajien velkaantuminen kävi varmasti huipussaan Amerikassa. Itse odotan, että tässä vielä käydään tietty loppuhuipennus alhaisella korkotasolla. Keskuspankit haluavat inflaation liikkeelle ja jossain vaiheessa se lähtee liikkeelle. Velkaa ei vielä pidetä yleisenä pahana. Puhutaan kaupungistumisen supersyklistä. Oman näkemykseni mukaan kupla rakennetaan Metropolien kiinteistö sektorille. Nyt jo selvästi halutaan hankkia kasvukeskuksien kiinteistöjä. Näiden arvoa nyt sitten nostetaan keinotekoisesti lainarahalla ja niiden ostaminen on lähtökohtaisesti rationaalista. Niiden arvon voidaan arvioida nousevan, käyttöaste on vuokrakäytössä korkea, vuokratuotto kovan kysynnän takia hyvä.   Kaikki näyttää hyvältä ja se on niin kauan hyvää, kun systeemiin voidaan pumpata velkarahaa eri reittejä. Yksityinen velka, valtion velka, rahastot ja osakeyhtiöt, osakeyhtiöt tuovat uutta rahaa uusilla listautumisilla ja osake anneilla.

Hyvä kuvaus nykyisestä tilanteesta: 

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kondratieffin sykli

Nikolai Kondratieff on kirjoittanut kirjan Long Waves in Economic Life. Kondratieff oli Joseph Stalinin palkkaama ekonomisti. Tuohon aikaan kommunismin ja kapitalismin välinen taistelu oli kovimmillaan. Stalin halusi, että Kondratieff selvittäisi syyt, minkä takia kapitalistinen maailma tulee aikanaan tuhoamaan itsensä. Kommunistiseen ajattelumallin mukaan markkinavoimat ja yksilön tahto, ahneudessaan ei voi kestää kovin pitkälle ennen lopun tuloa. Kondratieff ennusti vuoden 1929 romahduksen etukäteen ja sitä seuranneen suuren laman päästen tutkimuksellaan Stalinin suosioon. Valitettavasti omalta kannaltaan hän tuli tutkimuksissaan lopputulokseen, että talous nousee lamasta vahvempana kuin koskaan. Stalin ei pitänyt lopputuloksesta ja Kondratieffin karkotettiin Siberiaan, jossa myöhemmin kuoli 1936. 

Kondratieff tutki historiaa 1700-luvulta lähtien. Hän tuli tutkimuksissaan tulokseen, että taloudessa on olemassa pitkiä syklejä, joiden eri vaiheet seuraavat toisiaan useiden kymmenien vuosien erotuksella. Kondratieff jakoi syklin neljään osaan, K-Kevät, K-Kesä, K-Syksy ja K-talvi.

Kondratieffin tutkimus perustui pääosin inflaatioon ja deflaatioon, siis hintojen kehitykseen, korkojen muutokseen ja talouden kasvuun ja sen supistumiseen.

Kondratieffin vuodenajat:

K-kevät:

Talous on palautunut K-talven syvästä lamasta. Deflaatio on vaihtunut hiljalleen takaisin inflaatioksi ja kasvuksi. Valtio ei osallistu tämän vaiheen kasvuun vaan toimii talouden kannalta passiivisesti, ei ota velkaa eikä osallistu talouden tukemiseen. Edellinen lama deflaation myötä on jättänyt jälkeensä hintarakenteen, jossa hyödykkeiden ja palveluiden hinnat ovat alhaisia ja palkat korkeita. Kulutus on vähäistä, ongelmana on edelleen korkea työttömyys ja epävarmuus tulevasta.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Onko osakemarkkinoilla kupla?

Omat ostoni ovat jääneet viime aikoina vähäisiksi. Osa syynä on korkeahko arvostus taso, mielestäni markkinoilta on hankala löytää kohtuullisen hintaista ostamista. Tällä hetkellä minua eniten kiinnostusta herättäneet sijoitukset ovat Nokian Renkaat ja YIT. Molemmilla on korkea Venäjäriski ja oman näkemykseni mukaan tilanne Venäjällä ei ole näillä näkymin helpottamassa päinvastoin uusia pakotteita tulee molemmin puolin jatkuvasti. Huolestuttavinta on mielestäni nyt Putin uusimmat kaavailut laki muutoksista, jotka mahdollistaisivat omaisuuden siirtämisen valtiolle. Erityisesti Nokian renkailla tämä on uhka, koska merkittävä osa sen tuotantokapasiteetista on Venäjällä.

Idea kirjoitukselleni tuli Arvo Paperin vasta ilmestyneestä Sijoitusoppaasta, jossa oli mainittu osaketärppejä osakepoimijoille. Pääosa yhtiöistä liikkui yli 20 P/E-luvulla, jota pidetään yleisesti sijoituskirjallisuudessa kalliina arvostuksena. Toki tähän vaikuttaa muut mittarit, kuten korkotaso, velkaantuneisuus, kasvu yms. Siitä huolimatta taso on mielestäni korkea. Korot eivät tule pysymään ikuisesti poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Riskilisät ovat alhaalla sekä osake- että lainamarkkinoilla. Suunnalla ei kohta ole vaihtoehtoja ainoat suunnat ovat ylös ja ne vahvistavat toinen toistaan ja korreloivat käänteisesti osakemarkkinoiden kanssa.

Tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan kuplia ei voi syntyä vaan markkinat hinnoittelevat osakkeet aina oikein. Kuplia muodostuu oikeastaan behavioristien mukaan järjettömästä innostuksesta, jollaiseksi voi ajatella esimerkkinä teknologiakupla, jossa teknologia osakkeiden hinnat kohosivat pilviin. Kupla ajattelu perustuu pitkälle siihen, että markkinoilla esiintyy aaltoliikettä innostuneisuudesta pessimismiin. Omasta mielestäni nämä ovat todellisia ilmiöitä. Suurimman vaikutuksen itseeni on tehnyt Kontratievin sykli, josta myöhemmin lisää omana juttunaan.

Olemmeko sitten nyt kuplassa? Seppo Saario on kirjassaan Miten sijoitan pörssi osakkeisiin tehnyt varsin hyvän setin kysymyksiä, onko oikea aika ostaa vai myydä osakkeita.

Arvopaperi markkinoita koskevia kysymyksiä:

Mikä on osakkeille maksettujen osinkojen keskimääräinen tuotto?

Vastaus: 5,16% Shillelrin S&P500 mukaan, ei hälyyttävä taso.

torstai 2. lokakuuta 2014

Salkun tuotto syyskuussa 2014

Päivityksille jatkoa.

Salkun tuotto syyskuussa -1,19 % ja vuoden alusta 7,22%. Q3 tuotto oli 1,56%.

Osinkoja kilahti tilille 143,0€. Laskua edellisen vuoden syyskuuhun tuli -15,99%.

Salkun tuotto elokuussa 2014

Päivitysputki tuottojen osalta jatkuu.

Salkun tuotto elokuussa 2,76 % ja vuoden alusta 8,66%.

Osinkoja kilahti tilille 60,80€. Laskua edellisen vuoden elokuuhun tuli -33,81%.


Kuukausi oli varsin vauhdikasta nousua erityisesti dollaripohjaiset sijoitukset nousivat kovasti, joita on painotettu salkussa viime aikoina aika paljon. Osinkojen lasku selittyy Dovren osinkojen maksupäivän siirrolla. 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Salkun tuotto heinäkuussa 2014

Blogin päivitykset ovat eläneet pientä hiljaiseloa ja kuukausituottoja ei ole päivitetty, joten nyt tulle vähän myöhässä heinäkuun tuotot. Sijoitus asioihin ei ole jäänyt oikein aikaa ja rahoja on varattu hiukan suurempiin hankintoihin.

Salkun tuotto heinäkuussa 0,55 % ja vuoden alusta 5,88%.

Osinkoja kilahti tilille 179,41,09€. Laskua edellisen vuoden heinäkuuhun tuli -8,41%.

Edellinen: Salkun tuotto kesakuussa 2014

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Salkun tuotto kesäkuussa 2014

Salkun tuotto kesäkuussa 0,77 % ja vuoden alusta  H1 tuotto 5,56%. Q2 tuotto 3,94%.

Osinkoja kilahti tilille 123,09€. Laskua edellisen vuoden kesäkuuhun tuli -28,80%.

Pää syynä osinkojen laskuun oli ETF osinkojen maksu Heinäkuun puolella. Plusmerkkinen kuukausi oli pieni yllätys, kun kesältä on jäänyt mieleen vähän mollivoittoinen meno. Osto ja myynti rintamalla en ole tehnyt mitään.

Edellinen: Salkun tuotto toukokuussa 2014

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Salkun tuotto toukokuussa 2014

Blogin pitämiseen ei ole ollut aikaa ja tuotto päivtyksiä jäänyt tekemättä. Tässä nyt sitten aloitus.

Salkun tuotto toukokuussa 2,27 % ja vuoden alusta 4,93%.

Osinkoja kilahti tilille 258,66€. Kasvua edellisen vuoden toukokuuhun tuli 30,08%.

Toukokuussa oli ilmoilla tietty hurmos ja tunnelmat olivat enemmän myyntipuolella. En tehnyt suuria myyntejä, ainoana luopuminen Sievi Capitalista osto tarjouksen myötä. Omistus oli pieni ja myyntipalkkion välttäminen on merkittävä voitto. Nousuvara oli syöty osto tarjouksen myötä vuoden aikajänteellä, joten ajattelin luopua omistuksesta ja sain pientä kevennystä osakkeisiin ja toisaalta käteisvaroja.

torstai 29. toukokuuta 2014

Buffettin portfolion muutoksia Q1/2014

Vertailu on jäänyt vähän myöhään tällä kertaa. Teen vähän poikkeavaa vertailua vuoden takaiseen tilanteeseen. Buffett on tehnyt kohtuullisen isoja liikkuja ja ne eivät tunnu portfolion yhtiölistaa selailemalla juuri näkyvän. Vertailemalla tilannetta muutoksia on tullut. 10 suurinta sijoitusta on enää 80% portfoliosta, kun ne vuosi sitten olivat 86%. Vuosi sitten Wells Fargo, Coca Cola ja IBM olivat yhdessä 56% portfoliosta. Nyt IBM on vasta neljänneksi suurin omistus. IBM:n ja Coca Colan osuus on molempien tipahtanut 4% koko portfoliosta. Onko tämä näkymyksen otto Buffetilta? Mielestäni ei ainakaan suuresti, hän ei ole myynyt yhtiöitä pois vaan sen sijaan ostanut suuresti. Buffett on löytänyt mielestään mielenkiintoista ostettavaa ja ostanut paljon.

Mielenkiintoista on sitten mitä Buffett on ostanut. Q1/2014 Buffett on ostanut aika potin Walmarttia hintaan 76 $, Wells Fargoa lisäilty pitkin vuottaa, mutta lisäksisen kurssikehitys on ollut suotuisa. Hiljattain hankittiin Exxon Mobil. Yhdenneksitoista suurin omistus on tullut salkkuun hiljattain ja se on Goldman Sachs.
Q1/2014 huomion arvoista on lisäksi, että AT&T on tehnyt ostotarjouksen DirectTV:stä. Buffett on vähentänyt Direct TV:n omistusta piirun. Tämän lisäksi Buffett on alkanut vähentämään isolla kädellä Phillips 66, ostettuaan siitä ilmeisesti mielestään tärkeimmän osan. Pitkin vuotta ostoissa on paistanut keskittyminen pankkisektoriin ja öljyyn. 

Kymmenen suurinta sijoitusta Q1/2014

Q1/2014
Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
21.79
21.79
2
KO- Coca Cola Co.
14.62
36.41
3
AXP- American Express
12.9
49.31
4
IBM
12.44
61.75
5
WMT - Walmart Stores
4.19
65.94
6
PG - Procter& Gamble
4.02
69.96
7
XOM - Exxon Mobil
3.8
73.76
8
USB - U.S Bancorp
3.24
77.00
9
DTV-DirectTV
2.49
79.49
10
DVA-DaVita HealthCare Partners
2.45
81.94

Edellinen: