Sivut

torstai 27. kesäkuuta 2019

Havaintoja muistiin kesän pörssiharrastamisesta

Kesän myötä itsellä on jäänyt hiukan enemmän aikaa harrastaa sijoittamista. Tässä on tullut luettua muutama kirja loppuun mm. Joris Luyendijk – Rahan ruhtinaat ja Karo Hämäläisen, Jukka Oksaharjun ja Randow Walkerin Arvo Guru. Tällä hetkellä on luvussa Osakesijoittajan maailmanvalloitus Henri Elon ja Jari Saarhelon kirja. Tämän lisäksi olen katsellut Youtubesta videoita menestyneistä sijoittajista. Tässä sitten kirjaan muutamia ajatuksia muistiin.

Kuuntelin Peter Lynchin opetuksia tässä koostetta.

- Kuka vain voi menestyä markkinoilla
- Et tarvitse koulutusta, tarvitset tutkimusta ja kärsivällisyyttä
- Markkinoilla on monta pokeripeliä, valitse niistä itsellesi suotuisin, jos löydät suotuisamman siirry siihen
- P/E kertoo arvostuksen, älä osta liian kalliilla
- Valitse vahvat yhtiöt joilla kassavirta riittää selviämään vaikeista markkinatilanteista

Warren Buffett, Charlie Munger ja Peter Lynch totesivat saman, älä välitä makrosta välitä yhtiöstä. Taloudellinen menestys näkyy ennen pitkää kurssissa. Pidä hyviä yhtiöitä pitkään. Kaikkien mielestä riski pienenee, kun hinta laskee.

Peter Lynch pyysi katsomaan, että liikevaihto kasvaa ja tase on kunnossa. Kasvuyhtiöillä on joilla kassa kunnossa, on tilaa kasvaa. Selvitä syy miksi ne kasvavat. Odota selvät merkit tuloskäänteestä ennen sijoittamista. Kasvuun ehtii mukaan myöhemmin.

Lynch ja Templeton kehottivat sijoittamaan epäsuosittuun. Lynchin mielestä on parempi olla mukana kovassa kasvussa alalla joka kasvaa hitaasti kuin alalla joka kasvaa nopeasti. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa. Ostamalla halvemmalla pienemmillä odotuksilla menestyy paremmin.

Osakesijoittajan maailmanvalloituksesta jäi mieleen Jarl Waltosen osio. Hän oli ostanut halvalla alle 10 P/E:llä lohifirmoja Norjasta ja Öljy-yhtiötä jolla substanssia P/E:llä. Hän ihmetteli Nordean, SEB ja Swedbankenin polkemista markkinoilla. Kirjasta löytyi useita esimerkkejä ja tilastoja P/E- ja P/B-luvun tuottamasta menestyksestä. Se vaatii vain odottelua ja katalyyttiä. Tomi Salon sijoittajan Six Packin mukaan:

P/E alle 10 on arvosijoitus
P/B kasvu ale hintaan, kun P/B alle 2,5 kasvu yhtiöllä. P/B alle yksi oman pääoman tuotto oletetaan jäävän alle 10%.
ROE pitäisi olla yli 12%, jotta saadaan pitkälle ajalle tyydyttävä tuotto
Omavaraisuus aste tyydyttävä 25-35%
Gearing tyydyttävä 60-120%

Sitten mennään omiin huomioihin ja havaintoihin. Kirjassa oli laatuyhtiö tarkastelu kesällä 2018. Siinä Taaleri oli päässyt laatuyhtiö listalle ja listattu P/E 13. Erot olivat kirjan mukaan isoja ja finanssiyhtiöille tyypillisesti tulee matala P/E- koska ne kärsivät syklin muutoksesta. Huomattavaa on Taalerin kurssipudotus 10 euron päältä 7 euron tasoon. Tuloksessa kulmakerroin on alaspäin, mutta hiljattain tulleen Inderesin sanoin varovaisen tulosvaroituksen mukaan tulos jää hiukan edellisestä vuodesta. Lueskellen tulos varotiusta tarkemmin se kertoo alkuvuoden menneen huonosti ja loppu vuoden kirivän tilanteen normaaliksi. Tilanteelle on useampi ajuri. Yksi on irtaantuminen Texasin tuulipuisto hankkeesta. Toinen on perustettava asuntorahasto, jonka myymisen täyteen Inderes arvioi olevan helppoa. Vertailu kaudella H2/2018 on lisäksi Geotermisten hankkeiden alaskirjaus rasittamassa tulosta. Taaleri on lanseerannut alkuvuoden aikana Tallikiinteistöt rahaston, joka alkaa näkymään tuloksessa. Yhteistyö Nordnetin kanssa Taalerin rahastojen myymiseksi voi alkaa tuottaa hedelmää vuoden loppupuolella. Lynch kehottaa odottamaan, että kehitys näkyy tuloksessa, mutta seuraan suurella mielenkiinnolla Taaleria. Johto on uusi ja en tiedä miten he asian ilmaisevat. Minusta olisi oman kauden tulospalkkioiden määräytymisen vuoksi hyvä mahdollista tulla tilanne, jossa putsataan pesä. Taaleri voi siis kurssiltaan laskea vielä huomattavasti. Arvostus on minusta suhteessa yhtiön laatuun erittäin pessimistinen. Taaleri Six Packillä P/E:llä arvo-osake, P/B:llä kasvua ale hintaan. Pääomantuotto on erinomaisella tasolla, omavaraisuus hyvä tai erinomainen ja nettovelkaantumisaste hyvä.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Ostoja ja ajatuksia pankeista

Lisäsin salkkuni Svenska Handelsbankenia ja pienen erän Nordeaa. Pankkisektori on maailmanlaajuisesti ollut aika alhaalle arvostettu. Digitalisaation ja teknologiayhtiöiden on arveltu iskevän siihen lujasti. Toisaalta nollakorot ovat olleet jo pitkään vallalla ja toimintaympäristö pankeille on vaikea, koska korkokate on alhainen. Lisäksi Italian tilanne on vaikea ja pankkien ongelmat Italiassa heijastuvat kyllä pohjoismaihin. Italia ei kuulu Suomen eikä Ruotsin tärkeimpien kauppakumppaneihin.

Tässä kirjoituksessa en lähde arvioimaan Svenska Handelsbankenia enkä Nordeaa tarkemmin yhtiönä vaan arvioin niiden toimintaympäristöä. Lyhyesti totean niiden edenneen viimeaikoina eri suuntiin. Handelsbanken on jatkanut tasaista puurtamistaan ydin alueellaan, sen tulos on kehittynyt ihan mukavasti. Svenska Handelsbanken ilmoitti lopettavansa Balttian toiminnot. Nordealla on ollut aika vaikeaa. Se on tehnyt suuren IT-projektin, vähentänyt konttoreita ja muuttanut pääkonttorin Ruotsista Suomeen.

Perustelen hiukan miksi sanon pankkisektoria halvaksi. Pankkisektori on halpa tasearvolla mitattuna ja samoin P/E-luvuilla mitattuna. Pörssillä on oletus, että tulokset laskevat edelleen tai ettei yhtiöt pysty pitämään nykyistä tulostasoa. Nordea on ilmoittanut pyrkivän pitämään kasvavaa osinkoa ja se tarkoittaa seuraavalle vuodelle yli 10% osinkotuottoa. Tämä on erittäin korkea osinkotaso ja saanut ihmettelyä osakseen esimerkkinä pitkään bloganneelta Laimealta silliltä. Itselläni puolestaan pisti silmään Seeking Alphassa Nordean nousu listalle 50 suurinta osinkoa maksavan ulkomaisen osakkeen listoille. Minusta vaikuttaa, että Nordealle on nyt katalyyttejä aliarvostuksen purkautumiselle.

1. Nordea on kärkipäässä jo erilaisilla seurantalistoilla.

2. Nordea on jo herättänyt tuolla kirjoituksella esimerkkinä ulkomaista kiinnostusta

3. Nordea tulee erilaisiin osinkoindekseihin, jonka seurauksena tulee osakkeelle kysyntää indeksirahastoilta

4. Nordean osuus OMXH25 ja Eurooppa-indekseissä. Nordea ei päässyt 50 indeksiin, mutta mikäli ko. katalyytit toimivat se sinne jollain aika välillä lähitulevaisuudessa nousee.

Nordea on minusta selvästi ”tupakan tumppia” erityisesti Ruotsissa. Se on ensin vihattu johtuen Wahlroosin lausunnoista ja toiseksi muutosta Suomeen. Se on kärsinyt näistä, mutta nyt minusta laivan voidaan ajatella kääntyneen hiukan. Nyt likapyykkinä koneessa lingotaan toisia yhtiöitä. Johtuen rahanpesusta siellä on pääosassa Danske ja Swedbank. Tilanteesta voivat hyötyä muut pohjoismaiset kilpailijat ja tällä hetkellä kurssissa on pelkoja niiden osuudesta asiaan. Uskoisin Handelsbankenin ja SEB olevan tällä hetkellä Ruotsalaisten ykkösvaihtoehto, mutta voi noilta Danskelta ja Swedbankilta tulla murusia Nordealle. Tästä kuitenkin päästään sitten vertailuun arvostuksesta. Seeking Alphan kirjoituksen listalla Nordea menee samaan lokeroon Intesa Sanpaolon kanssa, joka on Italialainen pankki. Sillä on erittäin suuret riippuvuudet Italian pankkisektoriin ja lainoihin. Vastaavasti rahanpesu tilanteensa kanssa rypevä Swedbank on edelleen Nordean alapuolella osinkotuotossa. Danskea ei listalla näy, mutta Handelsbanken löytyy listauksesta.

Mitkä on sitten nämä monella mittarilla suuret uhkakuvat? Suuret yhtiöt menevät pankkisektorille ja vie markkinat. Suomi ja Ruotsi on väestömäärältään pieniä markkinoita ja kielen ja sääntelyn vuoksi vielä suojassa. Tällä on toki pieniä ja ketteriä vertaislainayhtiöitä, kuten Resurs Bank ja Bank of Norwegian. Samalla on pohdittu millä kivijalkapankit pitää asiakkaita. Maahan muuttajilla on ollut ainakin tarve hankkia pankkitili ja tätä tarvitaan tukien maksamiseen. Epäilen, että Googlen tai Applen kaltaiselle yhtiölle ei ole ihan helppoa hoitaa lakimääräisiä toimintoja. Sama koskee vertaislainyhtiöitä. Pankit ovat vieneet suurelta osin tunnistautumisen markkinan. Tästä on kyllä selvästi EU-tasolla halua päästä eroon ja mobiilitunniste valtaa alaa. Itse näen pankeilla olevan tästä hyvä kokemus ja uskon edelleen jatkavan merkittävänä toimijana. Voi toki olla, että bisnes eriytyy pankin muusta toiminnasta. Pidän kuitenkin mm. Nordean ja S-pankin mobiilitunnistaumisia hyvinä ratkaisuina.

Pankeissa on jo paljon pahaa kursseissa ja sellaisissa tapauksissa yleensä pienikin valon pilkahdus riittää kohottamaan kurssia. Matalat korot on ongelmallisia pankeille ja syö tulosta. Nyt koron nostot näyttää EKP:n kohdalla siirtyneen taas kauemmaksi ja korot voivat jopa laskea. Kulutusluottoja voi seurata erilaisista palveluista ja esimerkkinä LUOTTO.ORG. Tämä valikoitui itselleni siksi vertailuun, että siinä on Resurs Bankin, Bank of Norwegianin, Klarna ja Nordax Bank. Nuo ovat mielestäni niitä kovia kilpailijoita pankeille. Lainan todellinen vuosi korko on 4,5% minimi ja maksimi 50%. Itse näen ainakin edelleen pankeille paikan esimerkkinä vakuudellisten autolainojen kanssa.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Pohdiskelua omista vahvuuksista ja sijoitusstrategiasta

Olen nimennyt sijoitusstrategiani satunnaiskävelyksi. Vaeltelen seinäkadulla poimin seteleitä maasta. Jos hyvä perusteltu tilaisuus tulee, tartun siihen. Uskon markkinoilta löytyvän hyviä tilaisuuksia. Olen maininnut etten ainoastaan itse pysty parhaimpaan mahdolliseen tulokseen. Olen hiljattain kuunnellut Buffettia ja Wahlroosia ja molemmat totesivat jättävänsä asiat niille ihmisille, jotka osaavat ne parhaiten. Olen viime aikoina tehnyt tarkastelua sijoitustuotoistani ja todennut, että rahastoni ovat menestyneet hyvin. Olen osannut valita näihin hyviä rahastoja ja niiden hoitajia. Rahastoissa on tullut hutejakin, mutta olen ne siivonnut salkustani.

En ole rajannut mitään strategiaa tai anomaliaa pois salkustani. Pidän vahvuutenani sijoittamisessa intohimoa asiaan ja haluan oppia koko ajan sijoittamisesta uutta. Useissa kirjoissa kehotetaan valitsemaan oma pelikenttä missä on vahvoilla. Osaan nimetä alueita mitkä tunnen mielestäni keskivertoa paremmin, mutta riittääkö se parempiin tuottoihin? Useissa tapauksissa vastassa ovat ammattilaiset. Yksi ehdoton vahvuuteni on sijoittamisessa allokointi. Minulla on jo hyvin pitkään ollut salkku suunnitellussa osake-korko suhteessa. Lisäksi olen pysynyt seuraamaan suunnitelmaani erilaisia sijoitustyyppejä. Salkustani löytyy suunnitellusti osinko osakkeita, indeksisijoituksia, pienosakkeita ja arvosijoituksia. Salkkuni meno on kokonaisuutena aika tasaista millaista olen sen halunnut olevan. Olen ollut mielestäni liian arka, osakepaino olisi saanut olla suurempi. No näistä nyt sitten esimerkkinä nostin osakepainoani joulun alla laskussa ja ehdin jälleen keventelemään ennen kevään laskua. Tunnistin nämä pörssin tunnelman muutokset. Salkkuni on erittäin hajautettu tarkoituksella, etten pysty suuren suuria muutoksia tekemään. Tämän johdosta merkitys salkkuun on vähäinen. Tiedän, että näissä pystyy helposti epäonnistumaan. Muutama päivä voi tuoda merkittävän osan tuotoista. Olen kuitenkin molempien välittäjieni salkuissani OMXH25- indeksiä edellä viimeiset 6 kuukautta ja vuoden tuotoissa.

Suurimmat epäonnistumiseni ovat selkeästi yksittäisissä osakkeissa. Niissä voi nimetä vielä kohteeksi hakemani kasvuosakkeet. Potin reippaasti takkiin Protector Forsikringissä ja Fingerprint Cardsissa. Myin ne vielä huonoon aikaan salkun siivouksessa, molemmat on myyty vuoden sisään ja molempien kurssit on selvästi korkeammalla nyt. Myin ne selvästi väärään aikaan. No Lehto on kolmas epäonnistumiseni. Tässä päästään edelleen siihen, että kaikki nämä yhtiöt voivat olla vielä hyviä sijoituksia tulevaisuudessa. Pitää vain odotella pidempi aika.

Suuren osan hyvistä sijoituksistani olen tehnyt seuraamalla rikkaita. Olen sijoittanut yhtiöihin tai rahastoihin joihin hyvin menestyneet sijoittajat ovat sijoittaneet. Olen strategiaani merkinnyt en usko pärjääni yksin vaan käytän menestyneitä sijoittajia hyväksi.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Rahastojeni pidemmän aikavälin tuottotarkastelua

Minulla nousi esiin Nordnetin* sosiaalisen median palvelussa Sharevillessä* rahastosijoitukseni Suomi Arvo rahastoon. Sijoitus on ollut tuotoltaan erinomainen ja samalla huomasin salkustani löytyvän useita muita hyvän 10 vuoden tuottohistorian omaavia rahastoja. Osaan ensimmäisiä sijoituseriä on tullut kymmenen vuotta täyteen. Samalla olen tehnyt havaintoja, että Nordnetin rahastot ovat olleet omalta osaltani aika hyviä sijoituksia, suurin osa yhä plussalla huolimatta vahvasta kurssilaskusta. Olen ottanut hiljattain muutamaan mielenkiintoiseen rahastoon avaus positiot ja kirjoitan niistä hiukan myöhemmin. Nordnet mahdollistaa sijoittamisen ilman merkintä ja lunastuspalkkioita useiden rahastoyhtiöiden rahastoihin. En ole halunnut jakaa viime aikoina enää sijoituksiani uusiin paikkoihin mielesätni hyvien rahastojen valitsemiseksi. Nordnetissä* hallinta tapahtuu samasta paikasta.

Alla tarkastelu, jossa lähteenä 10 vuoden tuotoille on Huhtikuun 2019 rahastoraportti. Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta ja nyt ollaan juuri sellaisessa vaiheessa, että ollaan lähes 10 vuotta finanssikriisin pohjasta. Itse asiassa olen ostanut juuri mainittua Suomi Arvo rahastoa viimeisen kerran 4.3.2009, joka hyvin lähellä finanssikriisin pohjaa. Olen myynyt rahaston poissa helmikuussa, mutta sen tuotto 267,60% tähän päivään. Valitettavasti Kauppalehden salkkupalvelu ei näytä arvopäivää tätä kirjoittaessa. Itse kriisin pahin vaihe oli mielestäni 15.9.2008 jolloin Lehman Brothers kaatui. Pörssi lasketteli siis vielä pitkään tuon jälkeen. No mennään takaisin tarkasteluun. Tässä on tarkastelua ja muutamia otoksia ostoistani ja niiden kokonaistuotto.

Tässä otosta salkkuni rahastovalinnoista:

1. Seligson Global Top 25 Pharmaceuticals, tuotto 10 vuotta per vuosi 13,7%.

- Oma osto 25.8.2009 tuotto 214%, ostossa 10.11.2009 vielä parempi tuotto 220%.

2. LähiTapiola Hyvinvointi, tuotto 10v. 15,4%

- Osto 11.6.2009, tuotto 290%

Terveydenhuolto sektorin tuotto 10 v. 13,7%.

Top Pharma on indeksirahasto, joka tietyllä tapaa on aktiivinen tai ottaa näkemystä. Yhtiöt on valittu brändiarvostuksen perusteella. Tästä huolimatta se on indeksisijoitus, joka tuottanut indeksin verran. Olen lukenut tutkimuksen, jossa terveyden huollon kerrottiin olevan parhaiten tuottanut sektori noin 15% vuosituotoilla historiallisesti. Olen lukenut tutkimuksia, jossa on todettu aktiivisella salkunhoidolla pärjättävän yksittäisillä sektoreilla. Salkun hoitajat osaavat valita parhaat sektorin osakkeista. Kokonaisindeksille ei pärjätä, koska ei olla oikeilla sektoreilla kiinni oikeaan aikaan. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että LähiTapiola Hyvinvointi on voittanut indeksin ja tuottanut yli 15%. Harmittavaa vain, että panostukseni olisi saanut olla suurempi. Nämä kaksi valikoitui ensimmäiseksi, koska Top Pharma on suurin rahastosijoitukseni.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Salkun tuotto Toukokuussa 2019

Salkun tuotto Toukokuussa -4,13%:ttia. Salkun tuotto tipahti tasolle 10,92% vuoden alusta. Kaupankäyntikuluni nousivat 100,31€ tasolle. Kulut olivat 0,79% kaupankäyntivolyymista (12653,64€) ja 1,81% lisätystä pääomasta (5534,02€).

Osinkoja kertyi 782,17€. Osinkoja tuli 35,54% vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Suurimpana syynä on Sammon osingon ajoittuminen tälle vuotta huhtikuulle. Sampo on salkkuni suurin yksittäinen sijoitus ja maksaa osinkoa vain kerran vuodessa.

Tilanne kauppasodan osalta on muuttunut melkoisesti viime kuusta ja yltynyt USA:n ja Kiinan nokitteluksi. Enää kyseessä ei ole pelkästään tullit vaan tuotteiden käyttökiellot ovat astuneet kuvaan mukaan. Vaikutukset ovat arvioiden mukaan kovia maiden talouteen ja ensimmäiset tulos varoitukset asiasta on nähty Suomessa Fiskarssin toimesta. Olen kuitenkin odotellut tilannetta ja tehnyt ensimmäisiä ostoja. Olin jo varaillut käteistä ostoja varten osingoista muuten hiukan keräillyt rahaa varastoon. Olen ostellut melkoisen runsaasti ja lisäksi veivannut salkkua hiukan mieleiseen muotoon. Nordnet osinkokampanjan puitteissa olen siirtänyt hiukan sijoituksia Nordnettiin*, jotta vältyn säilytyspalkkiolta. Kulujen optimointi kannattaa pitkässä juoksussa.

Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto Huhtikuussa 2019

* AFfliate-linkki, josta kirjoittaja voi saada komissiota.