Olen ottanut
uuden pisteytyssysteemin osakkeille käyttöön, josta kirjoittelin blogiin
toukokuussa Sijoitusstrategian jatkotarkastelua. Minulla on jo aiemmin ollut tavoite nostaa indeksipainoa 40%:ttiin. Olen havainnut, jotta riveillä olisi salkussani merkitys joudun nykyisillä ostoerillä tekemään useita ostoja ja käteisen raapiminen vie aikaa. Sijoitusten vähentäminen on jo pitkään ollut tavoitteena. Lisäksi olen todennut olevani liian impulsiivinen ostaja. Pieni tarkstelu miten olen onnsitunut on paikallaan.
Olen saanut salkkuani siivottua ihan mukavasti viime aikoina. Olen halunnut keskittää salkkuani Nordnettiin helpomman hallittavuuden vuoksi, suurin paino sijoituksista on joka tapauksessa siellä. Op:n salkussa rivit on vähentyneet tasaiseen, sain hiljattain pienen Telia position myytä poissa. Lehdon myin heti tuloksen tultua nykykurssiin hyvään hintaan pois Nordnet salkusta, OP:n salkkuun en ehtinyt samaan hintaan ja myin pienen erän. Siilin myin poissa toimitusjohtajavaihdoksen jälkeen. En osaa sanoa millainen on yhtiön tulevaisuus ja oman osansa vaikutti tipahtaminen Inderesin maalisalkusta. Myyminen kesti, mutta sain edelleen myytyä ihan kivaan hintaan suhteessa listautumismerkintähintaan. Ehkä suurin syy on johto, en voi sanoa, että yhtiöllä hyvä johto, jos sellaista ei ole.
Ulkomaisista osakkeista olen keventänyt Deereä kahteen otteeseen. Deere on ollut loistava sijoitus, mutta se alkaa olemaan mielestäni kallis ja siihen ladattu paljon tulevaisuuden odotuksia. Se ei ollut pisteytyslistani kärjessä, mutta siitä huolimatta suuria sijoituksia. Osinkotuotto prosentti oli alle yhden. Deere on edelleen salkussani ja ihan hyvällä osuudella. Tilalle hankin yhtenä esimerkkinä Lockheed Martinia, jonka P/E 14, kun taas Deere 24. Molemmilla on hyvä tilauskanta, markkinajohtajia alallaan poikkeuksellista tekniikkaa. Tuntuu paremmalta siirtää panoksia edullisempaa noin 3% osinkotuottoa maksavaan.
Myin salkustani kokonaan poissa PPL corporationin. Tämän hetken tuloksella laskettuna P/E oli 94 ja oman pääoman tuotto reilusti alle vaatimukseni 12%. Yhtiöllä on hyvä osinkotuotto, mutta en jää odottelemaan mahdollista osingon laskua. Tämän osalta rahat menivät pääosin Lockheed Martiniin.
Ostoni on kohdistuneet pääosin listani kärkiyhtiöihin. Aluksi on ostettu Abbvietä, mutta kurssin noustua ja tuloskauden vaihduttua yhtiö tipahti kärkisijoilta hiukan alemmaksi. Yhtiöt tiputti yksittäisestä uutisesta 1.9.2021 10%, jossa sitten kyllä tarrasin kiinni yhtiöön 107,50 hinnalla ja myin vielä samana päivänä kahta osaketta lukuunottamatta sijoituksen poissa hintaan 110,5$. Tuloksena pikku voitto ja osinkojen uudellkeen sijoitus. Sitten olen ostanut muita kärkisijojen osakkeita Investoria, Lockheed Martinia, Aflacia ja Home Depotia. Kärjen tuntumasta vielä Sampoa. Sammon ostot jäi hiukan negatiiviseksi sillä olen hiukan keventänyt yhtiötä OP:n salkusta. Kevennykset painottuvat 44€ tuntumaan, kun taas ostot hiukan päälle 43€.
Olen tehnyt pari ostoa ohi listan kärjen ja ne ovat Kamux ja Alibaba. Tässä on sitten saatu oppia listasta ja molemmat tarvitsisivat parempia pisteitä teknisesti ja olen selvästi hoppuilut ja tehnyt ostoja liian aikaisin. Molemmissa on samanlainen tilanne tuloksen osalta, se ei mielestäni näy suoraan luvuissa. Alibaba on jatkanut vahvaa tuloksen tekoa ja kasvua, mutta kertaluontoinen sakko näkyy luvuissa. Kamux taas on jatkanut liikevaihdon kasvua, mutta kate ei ollut toivottu. Lynch kyllä sanoo näistä kasvuyhtiöistä odota näyttöä tuloksen parannuksesta.
OP:n salkun puolella olen vähennellyt pikku hiljaa F-Securea ja vauhti on kiihtynyt viime päivinä kurssin noustua kovasti listautumisuunnitelman julkitulosta. Yhtiön kasvu on minulle edelleen vähän arvoitus ja kahdeksaa kymppiä lähentelevä P/E antaa aika suuria tulevaisuuden odotuksia.
OP:n salkussa olen pitänyt pientä peliä Betssonin lapuilla. Kesän kyykkäystä 70 SEK alapuolelle en ooikein ymmärtänyt ja lapion osaketta salkkuun. Nyt 80 SEK paremmalla puolella olen myynyt omistuksiani hinnan kohotessa kiihtyvästi.
Rahastopuolella olen edennyt salkun selkeyttämisessä samoin. Olen myynyt ex-Taalerin arvorahastot ja sykäys tuli siinä, kun salkunhoitajat ilmoittivat irtisanoutuneensa. Tämän lisäksi olen siivonnut salkusta Franklin Natural Resources rahaston, kulut korkeat ja tekninen vahvuus pysähtyi. Handelsbankenin rahastoista myin Kestävä Energia ja Kiina rahastot. Aktiivisina ne eivät ole mitenkään edullisia ja tekninen vahvuus on poistunut. Noissa voi olla edessä pidempää laskettelua ja parempi seurata sivusta. Painotan enemmän edullisia indeksirahastoja.
Kokonaisuutena olen tyytyväinen kurinalaisuuteeni sijoituksissa. Alibaba ja Kamux oli pieniä poikkeuksia, mutta pidän yhtiöitä hyvinä ja aika on pitkäjänteisen sijoittajan ystävä. Käteistä on kertynyt mahdolliseen syyskuun turbulenssiin jonkun verran. Uusi listani on tuntunut toimivan hyvin. Se estänyt minulta impulsiivisia ostoja ja systemaattiset ostokohteet on tuottaneet hyvin, jos olen niitä ehtinyt ostamaan. Mm. Investor on listan kärjessä ollessaan noussut toukokuun 175 SEK nykyiseen yli 200 SEK arvoon. Home Depot puolestaan kiilasi kärkikahinoihin Heinäkuussa 300 taalan kurssilla, josta jyrkkä nousu ja nyt taas 325 taalan tasolla huutaa ostamaan. Samoin tekee Lockheed Martin. Lepikkö juuri eilen kertoi Traders Clubissa Nasdaqin koskettävan kanavan yläalaitaan, josta voi pikku korjausta tulla, joten pitää yrittää massien kanssa vähän malttaa. Pikku summa ETF kuukausisäästöön ja seuraillaan tilannetta.
Aika hyvin arvattu Nasdaqin suhteen, näin jälkikäteen katsottuna.
VastaaPoista