Kävin erittäin
paljon kauppaa elokuussa. Osa oli veivaamista kiinnostavilla yhtiöillä, osa
siirtoja välittäjältä toiselle ja lisäksi reagoin kurssilaskuun ostoilla ja
siirtämällä rahaa koroista osakkeisiin.
Uusina
hankintoina tuli salkkuun Wells Fargo ja Deere. Sijoitin McDonalsin myynnistä
saamani rahat näihin yhtiöihin. Deere valmistaa maatalous ja Metsätalous
koneita ja on kasvattanut osinkoaan yli 10 vuottaa yhteen menoon eikä ole
alentanut osinkoaan sitten 1987. Yhtiön kassavirta on hyvä. Osingon payout
ratio on alle 30% ja se kasvattanut osinkoaan viimeiset 10 vuottaa 15%
vuositahtia. Ainoa syy miksi en vaihtanut yhtiötä kokonaan McDonaldsiin on sen
syklisyys. Yhtiötä on mahdollista saada toisessa vaiheessa sykliä varmasti
halvemmalla.
Toinen uusi
hankinta on Wells Fargo. Wells Fargo on Warren Buffetin suurimpiin omistuksiin
kuuluva pankki. Sen payout ratio no ollut 2007 lähtien reilusti alle 50%, mitä
se aiemmin maksoi osinkoja. Pankilla on edellytyksiä kasvattaa osinkoaan 15%
vuosi tahtia seuraavat viis vuotta. EPS on kasvanut vuodesta 2007 tämä yhtiö on
niitä, jotka hyötyvät korkokatteen paranemisena aikanaan tulevista koron
nostoista.
Tämän lisäksi
tein uusina ostin Nordnet Superfonden Danmark, Norge ja Sverigeä salkkuun. Nämä
ovat erittäin edullisia indeksirahastoja, jotka eivät painotu
maailmanlaajuisesti suuriin yhtiöihin ja saan salkkuuni keskisuuria pieniä
yhtiöitä halvan indeksirahaston kautta.
Ostoja:
4.8.2015
Deere&Co hintaan 92,92$
5.8.2015 Elecster
hintaan 6,80 €
13.8.2015 Alma
Media hintaan 2,905
13.8.2015 ABB
hintaan 172,40
14.8.2015 Nordnet
Superfonden Danmark hintaan 129,50 DKK
14.8.2015 Nordnet
Superfonden Sverige hintaan 298,03 SEK
14.8.2015 Nordnet
Superfonden Norge hintaan 96,80
20.8.2015
Elecster hintaan 6,77 €
20.8.2015 YIT
hintaan 5,22€
21.8.2015
Seligson Pohjois-Amerikka indeksirahasto hintaan 16,225€
21.8.2015 Seligson
Eurooppa indeksirahasto hintaan 2,634€
21.8.2015
Seligson Pharos hintaan 18,663 €
21.8.2015
Seligson Russian Prosperity hintaan 60,474€
21.8.2015 Seligson
Phoenix hintaan 24,765€
21.8.2015 Seligson
Global Tops Brands A hintaan 6,557€
21.8.2015 Seligson
Aasia indeksirahasto hintaan 4,760€
21.8.2015 Nordea
Bank hintaan 10,34€
25.8.2015 Seligson
Eurooppa indeksirahasto hintaan 2,547€
25.8.2015 Wells
Fargo hintaan 52,20$
26.8.2015
Seligson Pohjois-Amerikka indeksirahasto hintaan 14,598€
26.8.2015 Seligson
Phoenix hintaan 23,331€
26.8.2015 Seligson
Global Top Brands A hintaan 6,019€
28.8.2015 Seligson
Aasia indeksirahasto hintaan 4,759€
28.8.2015
Seligson Phoenix A hintaan 24,402€
28.8.2015 Nordnet
Superfonden Sverige hintaan 282,09 SEK
Myynnit
24.8.2015 Seligson
Rahamarkkina AAA A hintaan 2,514 €