keskiviikko 27. joulukuuta 2017

MiFID II, ETF:istä ja Nordnetistä

Lainausta Nordnetin tiedoitteesta:
” Arvopaperimarkkinalaki (2007:528) perustuu rahoitusvälineiden markkinoita koskevaan EU-direktiiviin, jonka lyhenne on MiFID (Markets in Financial Instruments Directive). Direktiivin myötä useimmilla Euroopan mailla on samanlaiset säädökset muun muassa arvopaperikaupankäyntiin. 3.1.2018 alkaen lainsäädäntöä vahvistetaan entisestään, kun MiFID II astuu voimaan. Lainsäädäntömuutokset juontavat juurensa vuoden 2008 finanssikriisiin. MiFID II:n tarkoitus on parantaa kuluttajien ja sijoittajien suojaa ehkäisemällä kaupankäyntiä arvopapereilla, joista sijoittaja ei ymmärrä riittävästi. Uuden lainsäädännön tavoitteena on myös lisätä kilpailua finanssialalla.”

Eli 3.1.2108 astuu voimaan uusi rahoitusvälineiden direktiivi. Holhousmentaliteetti jatkuu, EU-kansalaiset eivät saa enää sijoittaa mihin haluavat vaan viranomaiset haluavat päättää, mitä kansalaiset ymmärtävät.  Yleisesti on mm. päätetty, että suomalaiset eivät ymmärrä englannin kieltä ja välittäjät eivät saa kääntää tuotteiden esitteitä kotimaiselle kielelle. Sen sijaan saksakielellä ja ruotisnkielellä olevia UCITS rahastoja voi hyvin myydä, vaikka Martta mummo ei olisi saksaa lukenutkaan ja pitäisi ruotsia paremman kansankielenä. 

Uuden direktiivin johdosta mm.  Amerikkalaisten ja Kanadalaisten ETF-tuotteiden myynti päättyy EU-alueella ellei lainsäädännön määrityksiä täytetä. Hupaisia lause tuo uuden lainsäädännön tavoitteena on lisätä kilpailua finanssialalla. Esimerkkinä Vanguardin ETF-tuotteet ovat yksi maailman tehokkaimmista rahoitus instrumenteista ja erittäin pienillä kustannuksilla. Rahastot ovat tehokkaita indeksirahastoja, jotka seuraavat indeksiä ja sijoittavat varansa määritellyn indeksin mukaan. Koska nämä kooltaan maailman suurimpia rahastoja, ne pystyvät tekemään toimeksi antonsa pienimmillä kustannuksilla. Yhtiö on sen rahaston omistajine omistama eikä pörssiyhtiö. Nyt EU:mme on tehnyt päätöksen, että sulkemalla tämmöinen Nobel palkittu yritys markkinoilta kilpailu paranee. Vai pitäisikö lukea Vanguard ei maksa tarpeeksi rahaa EU-byrokraateille, joten rahastoa ei voi myydä? Miksiköhän EU-alueen talous on köhinyt ja pörssit tuottaneet heikosti?

Toki tässä Eurooppalaiset toimijat tästä kiittävät mm. suurissa vaikeuksissa hetki sitten kierinyt Deutche Bank. Yhtiöhän on kuuluisia suurista johdannaiskaupan osuudesta ja monimutkaisista sijoitustuotteista. Kyllä Eurooppa pelastuu, kun Deutche kyselee asiakkailtaan ja kauppaa johdannaistiuotteitaan tehokkaiden Amerikkalaisten ETF:ien sijaan. Nordnet kehoittaa samoin tutustamaan Nordnet Markets* tuotteisiin. Kyllä se tästä lähtee, kun näihin yksinkertaisiin viputuotteisiin lykätään rahat niin maailma yksinkertaistuu.

Jotenkin tuntuu, että tässä direktiivissä on menty banaanin käyryyden alueelle. Suitsistaan tiettyjen tuotteiden myyntiä ja tuntuu, että itse päättäjät eivät oikein ymmärrä mitä ovat tekemässä. Tartutaan epäoleellisiin asioihin eikä hoideta itse ongelmaa. Tässä vaikeutetaan monen toimijan sijoittajan toimintaa ja minulla aavistus miten tässä tulee käymään.  Sijoittajat ja sijoituspalveluja tarjoavat yritykset siirtyvät ”muiden lippujen alle” ja isot rahat karkaavat EU-alueelta. Ensimmäisenä tulee mieleen finanssikehto Lontoo, joka saattaakin yllättäen säilyttää asemansa ja alkaa myydä USA:laisia tuotteita. Tämä on suoraan vettä myllyyn uusille eroamisille unionista. Raha virtaa EU:n näkökulmasta veroparatiiseihin kaikilla ns. ”viisailla sijoittajilla” pankkien taistellessa yhä ankarammin ”mummosijoittajien” rahoista. Raha kyllä löytää paikat missä sillä on hyvä olla. Kun raha on paikassa missä verottajalle ei tietoja tipu, kasvaa kiusaus olla kertomatta verottajalle koko rahojen olemassa olosta.

torstai 21. joulukuuta 2017

Salkun suorat osakesijoitukset sijat 26-30

Nokian Renkaat nousi oston myötä kolmenkymmen suurimman sijoitukseni joukkoon. Yhtiö ei ole nykyarvostuksellaan erityisen halpa, mutta lähellä viittä prosenttia oleva osinkotuotto antaa pientä selkänojaa mihin turvata. Yrityksen kasvu on jauhanut paikallaan, mutta suunnitelmia laajentaa tuotantoa uusiin paikkoihin on vireillä. Lisäksi Venäjänä taloudesta on kuulunut parempaa. Voi tietysti kyseenalaistaa onko yhtiön kasvu hiipunut ja tämä mahdollinen skenaario. Tässä tapauksessa yhtiö jää salkkuuni osinkoyhtiöksi jauhamaan osinkoa. Kohtuullinen pääomantuotto antaa turvaa tähän ja yhtiöllä on selvästi hinnoitteluvoimaa pitää renkaitaan premium-hintaluokassa. Testivoittoja ei ehkä ole tullut entiseen malliin, ,joten hiukan hinnoitteluvoima on voinut kärsiä. Siitä huolimatta kuluttaja tietää saavansa laaturenkaat ja on niistä valmis maksamaan. Pidän Nokian renkaissa sen kulutushyödykkeestä joka pitää uusia säännölliseen turvallisuuden vuoksi eikä käytetä ihan loppuun. Johtuen kohtuullisen korkeasta arvostuksesta ja kasvun hiipumisesta Nokian Renkaat on yhtiö, jonka painoa salkussa harkitsen tulevaisuudessa.

Mycronic on kohtuullisen uusi tulokas salkussani ja ansaitsisi ehkä paremman ja perusteellisemman analysoinnin. Yhtiö tekee elektroniikka teollisuuden optimointia, linja-automaatiota ja sillä ratkaisuja juotostekniikkaan. Tämän lisäksi LCD näyttöjä ja älypuhelinten kosketusnäyttöjä ja photomaskeja. En tiedä noiden nimitystä suomeksi. Joka tapauksessa lyhyesti näin, että hyvä kosketusnäyttö tarvitsee useita kerroksia tunnistamaan sormen tai kynän tarkasti. Nämä pitää saada pieneen tilaan ja hyvä herkkyys. Yhtiön korkea pääomantuotto (ROE 52%) kertoo hyvästä hinnoitteluvoimasta. Erittäin harvinaista, että tällaisella pääoman tuotolla saa yhtiötä alle 14 P/E-luvulla ja yhtiö kasvaa kovaa vauhtia. Yhtiö on ollut syksyn aikana aika vahvasti shortattu. Näkymiä pidettiin heikkoina johtuen tilausmäärien laskusta vuodelle 2018. Eli tämän uskotaan heikentävän selvästi yhtiön kannattavuutta. Tämän jälkeen yhtiö on saanut kaikkien aikojen suurimman tilauksensa ja useita muita tilauksia. Yhtiön toimitusjohtaja Lena Olving ostaa yhtiön osakkeita säänön mukaisesti tulosjulkaisujen jälkeen, kun siihen on mahdollisuus. Yhtiön suurin omistaja on kehitysyhtiö Bure Equilty, joka pyrkii pitkäaikaisiin omistuksiin. Toisena voidaan mainita Faman arvosijoitusyhtiö Dimensional Funds Advisors. Nykyseillä euro-kruunu-suhteella ja hinnalla yhtiötä tekisi mieli lisäillä enemmänkin, mutta toistaiseksi olen varovaisesti liikkeellä. Minun on hankala arvioida yhtiön hinnoitteluvoimaa ja alan syklisyyttä ja reagointia sykleihin. Kosketusnäyttö ja LCD näytöt näyttävät tällä hetkellä voittavalta tekniikalta, mutta onko sille uhkaajia? No hyvillä mielin olen tällä hetkellä yhtiön kyydissä.  

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

PIGS:it seurantaan

Löytyi hyvä kohde PIGS-maiden lainojen korkojen seurantaan, joten laitetaan muistiin.

PIGS korot

EKP puolittaa arvopaperien oston ensi vuoden alusta, joten korkoihin voi tulla värinää. Noiden ostaminen on aika kyseenalaista, riski korkojen noususta kova ja esimerkkinä NOFI:n kautta saa tilille samansuuruista tai parempaa korkoa.

Tästä uutisesta tulee mieleen, että yritetäänkö tuodsa ulos tilannetta kaikki hyvin, kun ongelmia näköpiirissä?

Portuguese bond yields hit best level against Italy and Spain since Jan 2010

Aiheeseen liittyvää:
Ajatuksia korkosijoituksista
Salkun allokaatio
Salkun korkosijoitusten tarkastelua 27.1.2017
Sijoitusfilosofian päivitys ja korkosijoituksista

maanantai 11. joulukuuta 2017

Taaleri kuukausikatsaus

Suomen sijoitustutkimuksen mukaan Taaleri rahastoyhtiön nettomerkinnät olivat marraskuussa -2,5 miljonaa €. Rahastopääoma on laskenut lokakuun 888,77 miljoonasta eurosta 877,16 miljoonaan eli noin 1%:n.

Fellow Financen nostetut lainat kasvoivat 190 785436,02 euroon edellisen kuukauden 187 751980,58 eurosta. Lainoja on nostettuna  1,6% enemmän kuin edellisessä kuussa. Lainasummat ovat kasvaneet hiukan alkuvuotta hitaammin. Saksaan avattu palvelu ei ainakaan tällä hetkellä näy nostetuissa lainoissa. Lainat eivät ole olleet enää potentiaalisessa kasvussa.

Taalerin hallinnoitavat varat ovat edelleen korkeammat kuin edellisessä välitilipäätöksessä. Seuranta ei ota huomioon Garantian liiketoimintaa, jolla on mielestäni tällä hetkellä hedelmällinen kasvumaa perä koron nostojen uhkien ollessa päällä ja yhteistyösopimusten myötä. Samoin kovaa vauhtia etenevää Energialiiketoimintaa ei ole huomioitu. Marraskuussa Taaleri on kertonut investoivansa Serbian suurimpaan tuulipuistoon.

15.11.2107 Taaleri ilmoitti myyneensä ensimmäisen Metsärahastonsa.

22.11.2017 sisäpiiristä Tuomas Syrjänen osti yhtiön osakkeita.

Aiempia kirjoituksia yhtiöstä: 

perjantai 8. joulukuuta 2017

Fingerprint Cardsin näytönläpitunnistuksella ensimmäinen puhelin

Huawei Nova 2S puhelin julkaistu näytönläpi sormenjälkitunnistuksella. tunnistimena Fingerprint Cardsin FPC1267 tunnistin.

https://corporate.fingerprints.com/en/2017/12/08/fingerprints-sensor-fpc1267-in-huawei-nova-2s/

Kurssi mataa yhä kaikkien aikojen pohjissa 16,52 tätä kirjoittaessa. Yllättävän nopeasti tuli ensimmäinen julkaisu minun mielestäni.

Salkun tuotto marraskuussa 2017

Salkun tuotto marraskuussa -0,05%:ttia . Kaupankäyntikuluni olivat 205,39€. Kulut olivat tässä kuussa korkeat, ostin poikkeuksellisen paljon, koska olen realisoinut omaisuutta eräästä kohteesta ja sijoittelen ne eteenpäin. Vaihto tuli lähes 30000€ edestä, joten kulut olivat selvästi alle 1% luokkaa per kauppa.

Osinkoja kertyi 310,35€. Osingot kasvoivat 103,63% edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Marraskuulle osuu useampi isoa osinkoa maksavana sijoitus, joka isohkolla painolla salkussani.

Vertailu indeksiin


OMX Helsinki GI tuotti marraskuussa -2,98%, joten pärjäsin tuottoindeksille tässä kuussa selvästi.

Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto lokakuussa 2017

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset

Salkun läpikäynti jatkuu ja vienyt hiukan aikaa. En ole suuresti kantanut stressiä tarkastelusta, olen pyrkinyt muokkaamaan salkun sijoituksia ja allokaatiota haluamaani suuntaan. Sijoitettavaa on löytynyt. Sijoitusten järjestys on elänyt ja kahden kymmenen joukkoon on noussut uusia yhtiötä. Jatkan osakkeiden läpikäyntiä ja katson jos löytyy uutta siivottavaa.

CVS Health on noussut salkkuni suurimpiin yksittäisiin sijoituksiin lähiaikoina. Analysoin yhtiön täällä juuri, eikä minulla ole tällä erää siihen lisättävää. Pidän yhtiötä salkussa ja näillä tasoilla saatan harkita lisäostoja. Nyt haluan hetken katsella Amerikan tilannetta.

Suomen Hoivatilat on ponnistanut samoin viime aikojen ostoilla 20 paremmalle puolelle. Hoivabisnes on saanut kovasti siipeen viime aikoina, mutta samalla ei ole mielestäni tarpeeksi kiinnitetty Hoivatilojen bisnekseen. Se hallinnoi useita kouluja ja päiväkoteja pitkäaikaisilla sopimuksilla Oulussa, jossa syntyvyys on Suomen mittapuussa kovaa uskonnollisista syistä. Kaupunki ei itse halua investoida tiloihin ja Hoivatilat saa varmoja pitkiä vuokrasopimuksia. Oulu on edelleen yksi Suomen kasvukeskuksista. Sillä on tietty vakaa kassavirta näistä ja kiinteistöjä nopeaan tahtiin maksettuna. Takuita on edelleen nopeaan kasvuun. Omalta osaltani lisäsijoituksia rajoittaa mahdollisuus osakeanneista.

Hanes Brands on tullut salkkuuni vastikään. Yhtiö on näyttänyt kääntäneen ongelmat voitokseen ja saanut oman osansa näiden vaateyhtiöiden erityisesti urheiluvaate puolella iskuista (Nike). Ostin yhtiötä pariin otteeseen osinkokoneeksi salkkuun.

Applea olen tehnyt yhden suuremman oston ja suotuisan kurssikehityksen vuoksi se kirinyt salkun 20 suurimman sijoituksen joukkoon. Yhtiöllä on vahva brändi hinnoitteluvoimaa ja sain sitä edulliseen hintaan. Siiten hinta nousi nopeahkosti enkä saanut niin paljon kuin olisin toivonut muuan Mr.Buffettiin ostojen myötä.

Resurs Holding on internet pankki ja maksupalvelu yritys. Se on kasvuun nähden huomattavan alhaisesti arvostettu ja yhtiön kohdalla pelätään regulaation pahenemista. Osittain tämä jo tapahtui Norjassa. Yhtiö maksaa osinkoa kaksi kertaa vuodessa ja osinkotuotto tällä hetkellä 7%. Yhtiö kasvaa hyvää vauhtia ja muihin vastaaviin alhaisesti arvostettu. Olen itse tavannut yhtiön palveluja hyvän palvelun erikoisliikkeissä, joita käytän toistuvasti. Yhtiössä on ”pikavippi” firmana riski Ruotisin asuntokuplan myötä. Pikavippitoiminta on vain osa bisnestä ja yritys laajentunut vahvasti muihin maihin kuin Ruotsiin. Pidän yhtiötä osana osinkosalkkuani.


Tämän myötä olen käsitellyt sijoitukseni 25 suurimman osalta. Nyt kirjoitetuista en ole tehnyt syvällisempää analyysiä CVS Healthia lukuun ottamatta ja jossain vaiheessa olisi sen paikka. Suuruus järjestys sijoituksissa ei ole ihan toivomani, mutta en näe suurta syytä kaupankäyntiin. Ostelen tasaisesti lisää tilaisuuksien tultua. Salkkuni on tavallaan indeksi painotettuna tietyillä osakkeilla ja eritysstrategioilla. Nyt, kun hillitsee kaupankäyntiä niin, uskon, että hyvä tulee. 

Aiheeseen liittyvää:

Edellisiä tarkasteluita:

Edellisen vuoden tarkasteluita

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ajatuksia korkosijoituksista

Kurssit nakuttavat edelleen uusia huippuja mm. Amerikassa. Esimerkkinä Buffett on sanonut osakkeiden arvostuksen olevan järkevä nykyisellä korkotasolla. Tästä herää itselle mieleen kysymys, onko korkotaso järkevä? Keskuspankit ovat elvyttäneet vahvasti ja korot ovat lähteneet pikku hiljaa nousuun USA:ssa ja EKP on ilmoittanut puolittavansa tukiostot.

Koron nousu vaikuttaa osakkeisiin usealla momentilla. Se nostaa yritysten rahoituskuluja, lähes jokaisella yrityksellä on lainaa toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Näistä maksetaan jatkossa enemmän. Toiseksi se vähentää investointiin käytettävissä olevia rahoja. Esimerkkinä asuntoja ei voida enää ostaa samalla hintatasolla samalla lyhennyksellä kuin ennen konkreettisena esimerkkinä. Jos olet valmis laittaamaan Bemarin lainan lyhennykseen 500€ kuussa, et saa samaa Bemaria.
Lisäksi korko vaikuttaa sijoittajien ajatteluun. Osa käyttää velka vipua ja 5% osingolla ja 0,99% korolla velkavipu lyhenee aika hyvää vauhtia. Koron noustessa 3%, pelkällä osingolla lyhennys alkaa arveluttamaan. Toiseksi korkosijoitukset eivät heilu niin paljon kuin osakesijoitukset. 3% tuotto koroista on turvallisempaa ja myytävissä helpommin samaan hintaan, yhtä rajuja muutoksia sen hiinassa ei ole tiedossa.

Sinänsä en tiedä onko tässä sitten skenaariona mitään suurta kriisiä. Sijoitus maailmasta löytyy useita sloganeita ja ns. totuuksia. Korkojen sanotaan ennustavan tai tietävän osakemarkkinoita paremmin tulevaisuutta. Jos osakemarkkinat ja korko sanoo toista tulevaisuudesta seuraa korkoa. Kolmannen koron noston sanotaan olevan myrkkyä osakemarkkninoille ns. ” three steps and a stumble”. Vaikka korko nousee kolme kertaa se edelleen historiallisesti huippualhainen ja yrityksillä ennennäkemätön tilaisuus tehdä tulosta. Korko markkinoilla puhutaan ns. Death crossista, joka tarkoittaa, että pitkän koron 100 päivän liukuva keskiarvo leikkaa alhaalta ylös 50 päivän liukuvan keksiarvon.  Katsotaampa sitten esimerkkinä Vanguard Long Term Bondin käyrä.

Death Cross on juuri tullut. Tätä tilannetta ei ole kuitenkaan Euroopan markkinoilla. Tämä tarkoittaa, että USA:n markkinoille ennustetaan korkomittareilla laskua jota ei toistaiseksi tapahtunut.
USA:n koroista saa pikku hiljaa pikku tuottoa. Tämä yleensä johtaa virtaan USA:n bondeihin ja dollari vahvistuu. Merkittävämpiä virtoja tulee Öljyn myyjiltä ja Kiinalta, joka vie huomattavasti tavaraa Kiinaan. Viimeaikaiset tapahtumat vahvistavat näitä, öljyn hinta noussut ja USA:n taloudella mennyt hyvin. Näillä tarve omista dollareita ja ne laittanet poikimaan rahoitusmarkkinoille. Euro on ihmeen vahvana ilmeisesti EKP:n osto-ohjelman pienentämisen johdosta. Mielenkiinnolla odotellen, kuka ostaa PIGS bondeja Banco Bilbaon tai vastaavan bondeja 0,5%-1,0% korolla kun näillä saa USA:sta 3% korkoa. Markkinoilla on ollut kohtuulllisen vahvoja reaktioita, kun PIGS korot kohoavat.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Fingerprint Cards kirje ostotarjouksesta ja tilanteesta

Eilen 24.11.2017 aluksi DI uutisoi Fingerprint Cardsin saaneen kirjeen, jossa Kiinalainen Beijing Watertek valmistautuu ostotarjoukseen yhtiöstä.  Fingerprint Cards ei itse usko tarjouksen läpi menoon. Kyseessä on sama yhtiö, joka yritti ostotarjousta tasan vuosi sitten.

Uutinen aluksi nosti yhtiön kurssia 30% mutta sitten päivän mittaan valui 15% nousuun.
Sijoitus mielessä uutinen ei paranna yhtiön tulos-odotuksia yhtään, mutta kertoo Kiinalaisyhtiön kiinnostuksesta yhtiöön edelleen. Nyt hinta varmasti houkutteleva ja edellinen tarjous oli tasolta 80-10 SEK, joten  uskoisin Kiinalaisilla olevan nokitusvaraa. Nykyinen kurssitaso tarkoittaa 500% nousua tasolle 100 SEK. yhtiöstä on lisäksi lyhyeksi myytynä 11,21% osake kannasta, joten hiukan ihmettelen kurssireaktion vaisuutta. Toki  varmasti liikkeellä on pelimiehet, mutta kyllä lyhyellä positiolla on melkoinen riskiprofiili tässä vaiheessa. Toiseksi shorttaus alussa perustui siihen, että yhtiöllä vain yksi tuote, sormen jälkitunnistimet. Nyt löytyy toinen, irisskannaus.

Yhtiön johto ei ole mikään luottamusta herättävä, joten kyllä tässä tietenkin pikkuisen käy mielessä, että taas vedätetään. Mutta toisaalta yhtiön johdon omistus on pienimmillään, joten siihen ei ole mitään syytä. Mielestäni tilanne on nyt päinvastoin, suurena riskinä suuromistaja Carströmin puolelta, että kiinalaiset pääsevät säätämään yhtiöön mukaan suurella osuudella liian halvalla.
Uutisen myötä jäi pienemmälle huomiolle, että yhtiö sai sopimuksen maksukorteista Idemialle. yhtiö mainostaa itseään maailman johtavana identiteetin tunnistajana. Kukaan tuskin huomasi, että yhtiön tunnistimia meni taas yhteen puhelimeen lisää.

Pieniä hyviä uutisia tippuu yhtiöstä kokoajan. Hankala arvioida millainen seuraava tulos tulee olemaan, se voi olla vielä lyhyeksi myyjien paikka, mutta kaksi maksukorttisopimusta puhelimen näytö läpi sormenjäljen luku, irisskannaus muutamaan puhelimeen muutamia hyviä asioita mainitakseni antaa ainakin minulle uskoa tulevasta. En halua yhtiön painoa nostella kovin paljoa suuremmaksi, mutta täytyy sanoa, että ostonappia syyhyttää. Laitanmpa loppun muutaman sloganin.

”Ole rohkea, kun muut on pelokkaita”
Warren Buffett

"Kurssinousu syntyy pessimismin aikaan, kasvaa epäilyn vallitessa ja kuolee euforiaan. "
Sir John Templeton


Mikä on sinun näkemyksesi tilanteesta?

Lisähuomiot: Anonyymi osti eilen kalliiilla ja myy tänään halvalla. 

Muita kirjoituksia yhtiöstä:

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Osinko-ETF vertailua

Olen katsellut salkkuuni osinko ETF:iä, koska markkinoilla ollut nousua ja arvostus noussut melkoisen korkeaksi. Olen lukenut tunnusmerkkejä laskulle eri lähteistä ja useamman mukaan osakemarkkinoiden lasku lähenee.

Esimerkkinä kolmatta koron nostoa on sanottu tuhoisaksi osakemarkkinoille. Tämä on pian edessä Amerikassa. Erään keskustelupalstan nimimerkin kommentti oli seuraava: ”Kun Amerikka kerran yskäisee niin muulla maailmalla on löysät housussa.” Amerikka on edelleen johtava tekijä rahoitusmaailmassa, tosin Aasian paino kasvaa kokoajan. Toisaalta korot on edelleen historiallisen alhaiset ja yrityksillä ennen näkemättömän hyvä tilanne hankkia rahoitusta. Koroista ei juuri saa tuottoa ja mahdollisuus huonoon korkosijoituksen on ennen näkemättömän hyvä.
Eräs totuus sanoo, että oikea aika luopua osakkeista on, kun inflaatio alkaa jyllätä. Inflaatio on edelleen ollut aika hidasta, mutta esimerkkinä Ruotsissa ylitettiin 2% raja. Suomessa palkan korotuksissa puhutaan 3% tasosta. Öljy on noussut aika rajusti ja korot nostaa asuntolainojen kustannuksia. Enteitä inflaation kiihtymisestä löytyy.

No en osaa sanoa varmuudella ollaanko pörssissä vielä nousu kiihdytyksessä vai alkaako huiput kolkutella. Rahaa ei kannata jättää makaamaan tuottamattomana ja heikompikin tuotto on tuottoa. Osinko ETF:t tuntuvat tässä vaiheessa ihan kohtuullisilta sijoituksilta. Keräsin alla olevan taulukon vertailuksi eri osainko ETF:istä. Olen tarkoituksella rajannut ulos Amerikan, koska se on suurella painolla indeksissä tällä hetkellä ja minulla löytyy Amerikka muiden sijoitusten kautta. Lisäksi minulla on pieni potti Nordnetin kuukausisäästön kautta iShares MSCI USA Dividend IQ ETF:ää.

ETF
IDV
IGRO
VIGI
VYMI
SPYW
SPYG
SDIV
Kulut
0.50 %
0.22 %
0.25 %
0.32 %
0.30 %
0.30 %
0.58 %
P/E
13.49
17.56
25.3
14.9
16.75
12.84
11.66
Osinko
7.00 %
4.44 %
1.68 %
2.93 %
3.15 %
3.86 %
6.57 %
Tuotto-odotus
7.41 %
5.69 %
3.95 %
6.71 %
5.97 %
7.79 %
8.58 %
Tuotto-odotus
kulujen jälkeen
6.91 %
5.47 %
3.70 %
6.39 %
5.67 %
7.49 %
8.00 %
Pääomantuotto


20.20 %
15.10 %


9.30 %
Osakkeita
97
405
245
908
40
28
100

Ensimmäisenä löytyvät kulut yhtiöiden sivuilta kerättynä, tämän jälkeen P/E ja osinkotuotto samasta lähteestä. Tämän jälkeen olen laskenut tuotto-odotuksen 1/P/E ja edelleen tuotto-odotuksen kulujen jälkeen. Pääomantuotto on merkitty näkyviin niiden osalta joista se on löytynyt. Hajautuksen laajuuden vuoksi olen merkinnyt ylös osakkeiden määrät.

torstai 16. marraskuuta 2017

Buffettin portfolion muutoksia Q3/2017

Berkshire Hathaway sijoitukset on jälleen raportoitu. Yhtiön liikkuja seurataan tarkasti ja sijoituksia pidetään Buffettin tekeminä. Tärkeää huomata, että hänen lähimmät apulaisensa Todd Combs ja Ted Weschler saavat tehdä pienempiä siirtoja salkussa.

Suurena liikeenä on Bank of American hankinta. Se nousi kertaheitolla viidenneksi suurimmaksi sijoitukseksi 9,68% osuudella. Suuren hankinnan johdosta muiden sijoitusten osuus salkun painosta tipahti kohtuullisen merkittävästi.

Wells Fargo on kirinyt ohi Kraft Heinzistä kurssikehityksen vuoksi eikä pieni 0,80% kevennys näy siinä. Mitään dramaattista vähennyksessä ei ole vaan Berkshire joutuu tekemään omien ostojen vuoksi vähennyksiä ettei sen omistus ylitä 10% ja tämän johdosta se välttää luokittelun pankiksi ja sen mukanaan tuomat raskaat raportoinnit.

Q1:llä 2017 Apple nousi Berkshire Hathawayn kolmanneksi suurimmaksi sijoitukseksi ohi pitkäaikaisen suurimman sijoituksen Coca Colan. Q3 yhtiötä lisättiin edelleen salkkuun, mutta varovaisesti lisäystä oli 3% vanhaan verrattuna.

Q1:llä 2017 aloitettu ja Q2:lla 16% painolla jatkunut IBM:n vähentäminen sai jatkoa. IBM:ää on varsin merkittävästi pienennetty 31,54% omistuksesta ja minusta näyttää vahvasti, että yhtiöstä ollaan luopumassa. Vähennyksellä IBM tipahti sijoitusten suuruusjärjestyksessä sijalle 8.
Charter Communication tipahti kymmenen suurimman sijoituksen listan ulkopuolelle 10,10% vähennyksellä.

Muista tapahtumista 10 suurimman sijoituksen ulkopuolella voi ostettu Monsantoa ja  Syncrony Finacialia on lisätty edelleen. Wabco Holding on myyty salkusta poissa kokonaan.

Bershire on nostanut pankkisektorin painoa huomattavasti kahden viime neljänneksen aikana hankkien Bank of Americaa ja Bank of New Yorkia.

Buffett 10 suurinta sijoitusta Q3/2017

Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
14.41
14.41
2
KHC_ Kraft Heinz
14.21
28.62
3
AAPL-Apple
11.63
40.25
4
KO- Coca Cola Co.
10.13
50.38
5
BAC- Bank of America
9.68
60.06
6
AXP- American Express
7.72
67.78
7
PSX-Phillips 66
4.16
71.94
8
IBM
3.02
74.96
9
USB - U.S Bancorp
2.57
77.53
10
MCO- Moody's Corp.
1.93
79.46

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Sampo teki sen taas

Sampon kurssi on pysynyt hyvin asemissa, vaikka osakkuus yhtiöt Nordea on lasketellut vahvasti julkistettuaan tuloksen. Tämä on ihmetyttänyt hiukan itseäni Nordean ja Sammon omistajana ja useaa muuta. Itselläni Nordea on korkean osinkonsa kanssa kutkutellut ostonappulaa. Naputtelin yhtiöiden uudet tulokset exeliini ja Sampo kirmasi yllättäen kärkeen. Tilanne vaati tarkempaa selvittelyä.

7-9/2017 tulosta lueskellessa tuli melkoinen yllätys. Osakekohtainen tulos oli kasvanut 2,01 €/osake edellisen vuoden 0,71€/osake. Ilman Topdanmarkin tytäryhtiöksi liittämisestä johtuvaa kertaluontoista erää EPS oli 2,09€. Tulos on siis kasvanut 183%/194%. Siis mitä, Sammon vakaa ja ennustettava tulos?

No katsellapa tarkemmin mistä tuloskasvu johtuu?

Milj/€
7-9/2017
7-9/2016
Tulos ennen veroja
1181
450
IF
202
207
Topdanmark
744
17
Osakkuusyhtiö Nordea
169
182
Mandatum
64
53
Omistus yhteisö(pl. Nordea)
0
-9
   
Tulos kasvu tulee siis Topdanmarkista ja Mandatumista ja omistusyhteisö ei tee tappiota. Oikeastaan Mandatumin ja omistus yhteisön parannus noin kuittaa Nordean ja IF:in heikennykset.

Miten tässä näin on päässyt käymään? Top Danmak tekee 62% Sammon tuloksesta. Sammon omistus osuus Topdanmarkissa  nousi yli 30% syksyllä 2016 yhtiön omien ostojen seurauksena. Sampo teki yhtiöstä pakollisen ostotarjouksen hintaan 183 DDK ale markkinahintaan. tästä huolimatta Sampo sai yllävään hyvän potin osakkeita. Mitä tämän jälkeen on tapahtunut? Topdanmarkin tulos on kasvanut 30% ja yhtiö edelleen treidaa mielestäni edullisella P/E:llä hiukan alle 13 ainakin huomioiden yhtiön ROE 33% ja tuloskasvu. Nyt kurssi 265 DDK. Sammon hankintahintaa ostolle on hankala arvioida. Yhtiön on kuitenkin liputtanut 20% omistusosuuden 16.5.2011. Tuona päivänä kurssi on heilunut välillä 90-96 DKK. Voi ajatella Sampon ostaneen nuo osakkeet alle 90 DKK hintaan. Tämän jälkeen omistusosuus on ilmeisesti noussut omien ostojen seurauksena aina ostotarjoukseen asti.

No nyt on niin, että Topdanmark näyttää tekevän suuren osan Sampon tuloksesta. Sampo teki sen taas, tämä on taas yksi näytös Sampon osaamisesta.  


Sampo on ilmoittanut ettei se nosta Nordean omistusta enää ettei joudu tekemään pankkiraportointeja. Sen sijaan se pyörinyt mm. Saxo Pankin, Netsin ja Asiakastiedon kimpussa. Mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää. Tuokin Topdanmark on mielenkiintoinen näytös pitkäaikaisesta omistamisesta.  Mielenkiinnolla vain odottelen, että korot hiukan nousevat ja saavat hiukan vääntöä Sampon tulokseen.  


Disclaimer: Omistan ja ostan Sampoa. Yhtiön tulos kasvaa "180% vauhtia" ja omin sanoin pyrkii ennustettavaan tulokseen. P/E on alle 11 ja osinko yli 5% ja osinko käyrästä halutaan esteettinen. Viimeksi mietin pitäisikö ostaa kurssilla 19-22€. Nyt en mieti vaan ostan.  

Aiemmat kirjoitukset yhtiöstä: