torstai 26. huhtikuuta 2018

Blogin virstanpylväitä ja muistelmatarina

Blogini pääsi sijoitustalous.fi:n valitsemien Suomen parhaat sijoitusblogit 2018 listalle. Hiukan ennen valintaa blogilleni tuli toinen virstanpylväs vastaan. Bloggerin tilastojen mukaan blogia on luettu yli miljoona kertaa. Osallistuin ennen vuoden alkua Roadmap2Retire Top Invesmetn Picks 2018 kisaan. Olen ollut koko alkuvuoden kisassa kärkipäässä omalla valinnallani Sampolla. Sampo ei ole erityisemmin tuottanut, mutta salaisuus on siinä, että se ole ollut tappiollakaan kovin paljoa, joka on jo riittänyt hyvään sijoitukseen.  Tämä on poikinut blogilleni paljon ulkomaisia lukijoita erityisesti Kanadasta co-päästeestä tulkittuna. Ensimmäistä kertaa blogin historiassa minulla on ollut enemmän lukijoita ulkomailta kuin kotimaasta.

Sijoitutalous.fi:n yhteydenotossa minulta kysyttiin kysymys, mikä innosti minua aloittamaan sijoittamisen. Oikeastaan en osannut vastata tarkasti kysymykseen ja kirjoitin lyhyesti tarinan omasta sijoittamisesta ja osaksi säästämisestä. Tässä yhteydessä ajattelin julkaista tekstin hiukan täydennettynä omassa blogissani.

En tarkasti muista milloin olen ensimmäisen osakkeeni saanut, joka tapauksessa vanhempani on osakesijoittamisen minulle aloittaneet. Olen saanut sijoittamisen "ädinmaidossa". Ensimmäinen muistikuvani sijoittamisesta on ajalta, kun muistan alle kouluikäisenä vanhempani keskustelivat osallistutaanko Suomen Yhdyspankin antiin minun ja veljeni osalta. Muistan osakkeen hinnan olleen 1 markan ja itse ihmettelin miksi ne siitä niin pitkään juttelevat. Summa oli saatavissa kasaan helposti pulloja keräämällä. Minä kävin tuohon aikaan keräilemässä pulloja ja viinapulloja löytyi kotimme lähistöltä helposti, koska lähistöllä oli "räkälä", josta asiakkaat kävivät omilla pulloillaan nurkan takana. Keräilin sitten sieltä pullot talteen ja vein viereisessä korttelissa olevaan Alkoon. Minua oli kielletty sinne menemästä, perusteluna tien ylitys, joka oli vaarallista. Varmaan takana oli samoin, se , että äitini ei halunnut alle viisivuotiaan käyvän Alkossa. Tätini muistaa edelleen, kun hoitamassa minua ja eräs kaverini oli ensimmäisenä tädilleni raportoinut: Warren (5v.) on käynyt Alkossa. Tässä oli kyse vain siitä, että vein pullot Alkoon ja ostin matkalla olevasta kioskista rahoilla karkkeja. Kaverini olisi halunnut osingoille, mutta tiukka osakesäästäjä ei osinkojaan muille jakele.


 Eli vanhempani olivat minulle ja veljelleni osakkeita hankkineet ja keskustelivat hankitaanko niitä lisää. Kun osakkeet aikanaan myin, muistan, että kaikkia hankintatietoja ei löytynyt ja niitä metsästettiin mm. pankin tallelokeroista. Kaikille tiedoksi, että myyminen onnistui helposti, mutta enemmän oli kysymys käytetäänkö verottajalle hintana hankintameno-olettamaa vai hankintahintaa. Ulkomuistista kaikki meni hankintameno-olettamalla. Tästä voi jokainen miettiä osakesijoittamisen kannattavuutta. Minun kannatti yli 20 vuoden pitoja-ajalla myydä sen aikaisen Meritan osakkeeni niin, että hankinta hinta oli 20% aikaisesta kurssista kuin käyttää alkuperäistä hankintahintaa. Eli suhteutettuna nykyiseen Nordeaan, jos olisit ostanut sitä joku aika sitten laskennan helpottamiseksi 10€ kurssiin sinun ei 20 vuoden kuluttua myydessäsi kannata käyttää hintaa 10 € vaan 20% sen aikaisesta kurssista. Tämä tarkoittaa siis, että kurssi on pitkästi päälle 50€. Luonnollisesti olet nauttinut normaalisti tämän lisäksi osingot. Omalta osaltani jäi veroissa +/-, kun myin samalla yli 40€ kurssilla Meritan kanssa noin samaan kurssiin tippuneet Nokian osakkeet samalla.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Salkun tuotto maaliskuussa 2018 ja Q1/2018

Salkun tuotto maaliskuussa -3,44% %:ttia ja Q1 -5,45%. Kaupankäyntikuluni laskiivat tasolle 94,99 €. Kulut olivat 0,51% kaupankäyntivolyymista (17650,73€) ja 1,77% lisätystä pääomasta (5070€). Olen varsin helpottunut salkkuni edellistä laskelmaa pienemmästä laskusta koko Q1:lle. Tietysti ei voi olla tyytyväinen salkun painellessa pakkaselle, mutta salkkuni on itseäni miellyttävä juuri nyt. Vaikka salkkua lyöty, tulevaisuus ei näytä minusta huonolta, tuotto-odotukset ovat nousseet.

Osinkoja kilahti tilille 1053,86 €. Osingot nousivat edellisen vuoden maaliskuusta -91,76%. Toinen perättäinen kuukausi, jossa osingot kasvavat lähes 100%. Olen panostanut osinkoihin ja pyrkinyt saamaan niitä vuoden alkuun sen jälkeen, kun EKP:n rahapolitiikan kiristäminen on näyttänyt vuoden alusta todennäköiseltä.

Euron vahvuus on hiukan yllättänyt, mutta odottelin pientä kurssiheiluntaa. Osinkokehityksen pitäisi jatkua vahvana edelleen seuraavina kuukausina. Olen edelleen aika varovaisesti liikkeellä markkinoilla ja panostanut kehittyvien markkinoiden korkoon, joka tällä hetkellä mielestäni mielekkäin korko sijoittaa. Valuuttakurssit ovat tuntuneet salkussa. Jatkan sijoitussuunnitelmani mukaan ja ostelen pikkuhiljaa lisää osingoilla ja käteisellä. Osinkoprosentit ovat nousseet jo muutamissa osakkeissa varsin mukaviksi.

Edellinen: Salkun tuotto helmikuussa 2018

Kokeile Rahastoneuvojaa*

*-merkityt ovat affliate linkkejä, oista kirjoittaja voi saada komissiota.