Myin KappAhl
hintaan 30,50 SEK. Kysymyksessä on sijoitus historiani surkeimpia sijoituksia
Nokian sijoituksen teknologia huumassa ohessa. Ostin aikanani yhtiötä hyvänä osingon
maksajana ja toiseksi siksi, että yhtiö maksoi osingon mukavasti joulun alla.
Korkea velkaantuminen ja osingon maksusuhde oli nähtävissä ja sain asiasta
varoituksia joissakin kirjoituksissa. En valitettavasti ottanut niitä kuuleviin
korviini. Elättelin edelleen toivoa paremmasta osallistumalla yhtiön
ensimmäiseen antiin. Tästä olen ehkä jotain oppinut ja poistuin maisemista
Talvivaarana kohdalla ennen antia.
Jotakin tästä
olisi syytä oppia. Olen tunnistanut, että epäonnistuneet sijoitukseni ovat
olleet useassa tapauksessa korkeaa osinkoa korkealla osingon maksusuhteella maksavia
yhtiöitä. Niiden kilpailuasema on ollut pikemmin heikko kuin vahva. Alhaisesta
tunnusluvusta ei ole aina taikaa. Vastaavia sijoituksia on salkussani Comptel ja
Ixonos, jonka kohdalla myös osallistuin antiin. Molemmissa on tiettyjä
tulevaisuuden odotuksia, mutta tästä oppineena niin ei ehkä kannata nojata.
Molemmista yhtiöistä luopuminen on harkinnan alla.
Myin Seligson
Russian Prosperityä pois hintaan 89,690 €. Tämä tuli 50 päivän liukuvan
keskiarvon leikattua 200 päivän liukuvan keskiarvon alaspäin. Näen Venäjän taloudessa ei ole lyhyellä aika
jänteellä kovinkaan suuria positiivisia asioita. Liuskekaasu laskee kaasun ja
muunkin energian hintaa. EU:n politiikka ajaa fossiilisten polttoaineiden
käyttöä alas, Euroopan taloustilanne näkyy Venäjän energian kysynnässä. Venäjän
toukokuu ilmiö on poikkeuksellisen selvä ja voimakas. Syykin on mielestäni ilmeinen,
energian kysyntä tipahtaa ja hinnat laskevat jolloin ennusteita lasketaan.
Hinnat taas yleensä lähtevät nousuun talvea kohti ja tuotto-odotukset nousevat.
Tätä taustaa vasten myin sijoituksistani osan ja pienensin samalla salkkuni riskitasoa.
Tämä sijoitus heiluu kohtuullisen kovasti. Tarkoituksena on tehdä kesän mittaan
ostot takaisin sen mahdollistuessa nykyistä alhaisemmalla hinnalla.
Kuten blogia
seuranneet ovat varmaan huomanneet salkkuni korkopaino on lähtenyt nousuun ja
osakkeita on mennyt myyntiin. Osakemarkkinoilla on mielestäni melkoinen hype ja
toivo paremmasta päällä, vaikka talousennusteet lupaa muuta. Tätä taustaa vasten
olen laskenut salkkuni osake painoa. Euroopan ongelmista ollaan myös
hissukseen. Omalta osaltani olen käteisin kanssa valmis iskemään tiettyihin
valittuihin kohteisiin. Siirtojeni myötä salkun osake-korko tasapaino on lähempänä tavoittettani neutralipainoa.