Myin pois Stora
Enson R-osakkeen 9.9.2013 hintaan 6,18
€/kpl. Jälkiviisaana olisi kannattanut odotella pidempään, osake on ollut
myyntini jälkeen edelleen vahvassa nousussa. Stora Enso tekee edelleen vahvaa
kassavirtaa osaketta kohti.
Silti en ole
oikein vakuuttunut yhtiöstä. Paperin tuotantoa erityisesti Euroopassa vaivaa
ylikapasiteetti. Tehtaita suljetaan ja tasearvoa alaskirjataan jatkuvasti.
Yhtiö on ilmoittanut uusista investoineista kehittyville markkinoille. Nämä ovat kuitenkin
paperikoneita. Ymmärrän, että kustannustasoa saadaan laskettua siirtämällä
tuotantoa halvemman tuotantotason maihin. Mutta krooninen ylikapasiteetti ei
purkaudu mihinkään. Pysyykö kustannustaso alhaisena tulevaisuudessa? Epäilen
vahvasti katsellessa näiden kehittyvien maiden inflaatiota, se ratkaisevasti nopeampaa
kuin Euroopassa. Tämän pohjalta minusta paperi ja sellubisnekseltä ei voi
odotella parempia tuottoja pitkälle tulevaisuuteen.
Jouko Karvinen
palkittu innovaatiojohtajana ja puhuu hienosti rethink filosofiasta. Ajatukset
taustalla ovat hienoja, mutta entäpä teot? Onko tämän taustalla oikeita
innovaatioita. Missä Stora Enso selvästi erottuu kilpailijoistaan ja pystyy
hinnoittelemaan tuotteensa itse. En löytänyt tähän positiivista vastausta ja
sen vuoksi päädyin myymään omistukseni. Näin, että sen kilpailijoista esimerkkinä
UPM on paremmassa asemassa metisensä ja energian tuotantokapasiteettinsa
vuoksi.