tiistai 28. helmikuuta 2017

Fingerprint Cards tilanneseuranta

Fingerprint Cardsissa on jälleen tapahtunut jonkun verran ja haluan kirjata tilanteen itselle muistiin. Omissa tunnelmissa uutisissa on kovasti pinnalla kilpailijoiden tapahtumat, jotka tuntuvat esitettävän valossa, että Fingerprint Cardsilla on näköpiirissä ongelmia.

Helmikuun alun jälkeisiä tapahtumia yhtiössä.
Tulos Q4
 - Liikevaihto kasvoi 20%
- Kateprosentti tipahti 2% ollen 44% entisen 46% sijaan, edelleen erinomaisella tasolla
- Käyttö kate tipahti 34%:iin entisestä 38%, edelleen erinomaisella tasolla
- Osakekohtainen tulos kasvoi1,35 SEK/osake edellinen vuosi 1,28 SEK/osake, kasvu 5,4%

Kasvu on hiipynyt, mutta yhtiö on kasvanut edelleen. Voi olla, että liikevaihdon kasvu ei riitä korvaamaan katteen laskua. Kannattavuus on hyvällä tasolla suhteessa kilpailijoihin ja tappiota tekevät tippuvat ennen pitkää kyydistä.

1.2.2017 Fingerprint Cards kertoo ostaneensa iiristunnistusta tekevän Delta ID:n.

 3.2.2017 Lars Söderfelt jätti Swedbankin sisäpiiri informaation väärinkäytösten epäilyn vuoksi. Samana päivänä Fingerprint cardsin kurssi kävi alle 50 SEk. Ostin tuona päivänä osaketta alle 50 SEK. Mielestäni tämä ei liity suoraan Fingerprint Cardsiin. Aiheesta ei mainintaa Fingerprint Cardsin sivulla.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Elecster tilannekatsaus

Elecster julkisti eilen 23.2.2017 vuoden 2017 tuloksen. Kasvatin yhtiön omistusta hiljattain, joten pieni tilanne katsaus on paikallaan. Olen tarkastellut yhtitötä tarkemmin aiemmassa analyysissäni, joten tämä on vain tilannekatsaus.

Tulosraprtoista:

Yhteenveto luvuista
Loka-joulukuu:
Liikevaihto 12,7 MEUR (10–12/2015: 13,0 MEUR)
- Tämä oli itselleni pieni yllätys, että liikevaihtolaski, oletin hienoista kasvua ruplan vahvistumisen myötä
- Raportissa syyksi laitemyynnin vaisuus

Liikevoitto 1,1 MEUR (1,0 MEUR)
- 10% kasvu liikevoitossa
- 10% kasvu on hyvä, mielestäni Lynchmäisen osakkeen menoa, hyvää kasvua ja kukaan ei kiinnitä huomiota

Tulos ennen veroja 1,0 MEUR (0,9 MEUR)
- Tulos kasvoi 11%, mutten samat kommentit kuin edellä
Tulos/osake 0,20 EUR (0,20 EUR)
 - Raportista ei selvinnyt syytä miksi osakekohtainen tulos ei kasvanut

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Bloggarien tuotot Sharevillestä

Kauppalehden keskustelupalstalla ketjussa Holdaus on historiaa Sijoittaja X oli kerännyt Sharevillestä Bloggarien menestyksen, lainausta:

"Katselimpa huvikseni Sharevillestä bloggarien tuottoja, kun niitä seurannassa. (Tässä tuloksia koko historia)

1. Rahaneuvos, salkun historian tuotto 142%, indeksi samaan aikaan 20,74%(Kyseessä hinta indeksi)
- Kyllä tuolla tuotolla voi aika pitkään ratsastella
- Sharpe 2,68

2. Laimea Silli 72,19% Indeksi 46,75%(hintaindeksi)
- 1 v 49,63% vs. 13,87%
- Sharpe 3,29

3. Kottero 29,18% vs. 20,39%
- Tuo kolme vuotta, koska salkku pidemmälät ajalta suora viiva= ilman sijoituksia.
- 1 v. 60,39% vs. 13,87%
- Sharpe 1,46

4. Invesment by ******* 115% vs. 22,78%
- 1 vs. 35,04% vs. 13,87%
- Sharpe 2,98

5. KCapital(Matkalla vaurauteen blogi)31,84% vs. 7,84%
- 1v 35,50% vs.13,87%
- Sharpe 2,23

Juttua Protector Forsikringista

Protector Forsikring vie julkisen puolen isoja vakuutus kilpailuja Suomessa. Linkki Hesarin juttuun:

Tätä on digitalisaatio käytännössä – Nokian kaupunki sai joulukuussa vakuutuksensa 50 prosenttia aiempaa halvemmalla

Halusin tehdä aiheesta blogikirjoituksen, jotta linkki hyvää juttuun säilyy  ja saan omat mietteeni muistiin.  Muutama lainaus jutusta:

"Noin puolet julkisyhteisöjen kilpailutuksista on mennyt viime aikoina Protectorille. Hinnat ovat voineet olla kymmeniä prosentteja muita tarjoajia halvempia. Mutta kilpailijoidenkin hinnat ovat nyt tietysti laskeneet”, vakuutusmeklari Novumin toimitusjohtaja Kalevi Dunder sanoo."

Markkinaosuus kasvaa siis vauhdilla Suomessa. Tuotot aiheuttavat puolestaan pientä huolta.

"Valtaosa viime vuoden 541 norjan kruunun (noin 61 miljoonaa euroa) liikevoitosta tuli sijoitustuotoista. Varsinainen vakuutustoiminta oli hädin tuskin kannattavaa."

Olen hiukan ihmetellyt viimeaikoojen kurssikehitystä, mutta tuo ehkä selventää tilannetta. Sijoitustuotoissa tulee varmasti huonoja vuosia.

Toinen lainaus:

lauantai 18. helmikuuta 2017

Tammikuun kaupat

Tein tammikussa yhteensä 11 kauppaa. Kaupan käyntipalkkiot olivat 55 €, kuten kuukausi tuotoissa on jo esitetty.

Viisi kaupoista kohdistui Fingerprint Cardsiin.Mukana oli veivausta ja osake määrä on kasvanut jokaisella veivillä. Osakkeen heilunta tarjoaa otolliset mahdollisuudet veivaamiselle. Arvostus shorttauksen myötä todella alhaalla. Mustaa uutista puskee tuutista ja niitä oiotaan jälkeenpäin.

2.1.2107 myynti hintaan 66 SEK
11.1.2017 osto hintaan 61,30 SEK
16.1.2017 myynti hintaan 63,45 SEK
23.1.2017 osto hintaan 55,20 SEK
26.1.2017 myynti hintaan 57,50 SEK

5.1.2017 tein normaalit ETF kuukausi ostot iShares Core MSCI World UCITS ETF,iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF ja iShs III-EM Loc.Gov.Bd.UC.ETF Registered Shares USD (IUSP) eli maailmaa, kehittyvien markkinoiden osakkeita ja bondeja.

17.1.2017 ostin kovasti laskenutta Nordnet Superfonden Sverigeä hintaan 305,59 SEK. 

Tämän lisäksi ostin Elecsteriä kahteen otteeseen.
19.1.2016 hintaan 10,80 ja 27.1.2017 hintaan 10,85. Osakkeessa on iso spredi ja tuntuu, että robo hiukan puskee kurssia alas päivän päätteeksi.

torstai 16. helmikuuta 2017

Buffettin portfolion muutoksia Q4/2016

Berkshire Hathaway salkussa on kuhissut Q4/2016 kovasti. Kuusi suurinta sijoitusta Kraft Heinz Wells Fargo, Coca Cola, IBM American Express ja Phillips 66 ovat säilyneet muuttumattomina, mutta niiden osuus salkusta on tipahtanut noin 6%. Ne muodotivat edellisellä neljänneksellä kumulatiivisesti noin 75% salkusta nyt 69%.
Buffett on tankannut varsin vahvasti Applea, jota on nyt 276% enemmän kuin Q2:lla. Raportoitu hinta oli 115,82$. Nyt Apple on sitten salkun seitsemänneksi suurin sijoitus muodostaen 4,49% portfoliosta.

USB Bancorp omistukseen ei ole tullut muutoksia ja se säilyi Top 10 sijoituksissa. Muuta merkittävää on Berkshiren satsaus lentoyhtiöihin. Delta Airlines nousi Berkshiren suurimmaksi sijoitukseksi  2% osuudella ja siitä pääosa hankittiin Q3:lla. Tämän lisäksi Buffett hankki South West Airlinesia, American Airlinesia ja United Continental Holdingsia yli 1% painolla salkkuunsa. Varsin mielenkiintoista, että Buffettin sanoin ”kuoleman loukkuun” on sijoitettu noin merkittävästi. Tulee vääjäämättä mieleen, että onko yhtiössä vallanvaihto menossa.

Uutena salkkuun on tullut Agriyhtiö Monsanto ja SiriusXM Holdings Inc. Myynti puolella on ollut kovaa aktiivisuutta. Deere, Kinder Morgan, Lee Enterprices ja Liberty Media on myyty poissa. Walmart ja Verizon Communications on myyty salkusta lähes kokonaan.  

Buffett 10 suurinta sijoitusta Q4/2016
Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
KHC_ Kraft Heinz
19.21
19.21
2
WFC - Well Fargo
17.6
36.81
3
KO- Coca Cola Co.
11.21
48.02
4
IBM
9.11
57.13
5
AXP- American Express
7.59
64.72
6
PSX-Phillips 66
4.71
69.43
7
AAPL-Apple
4.49
73.92
8
USB - U.S Bancorp
2.95
76.87
9
DAL - Delta Airlines
2.00
78.87
10
CHTR- Charter Communications
1.84
80.71



Muuta aiheeseen liittyvää vanhempaa materiaalia:

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Tarkennuksia sijoitusstrategiaan

Käydessäni läpi ETF-sijoituksiani havaitsin, että en ole määrittänyt itselleni osinkoytimen ja indeksiytimien tavoitteita. Haluan salkkuuni laajan hajautuksen jolloin se lähenteelee joka tapauksessa indeksiä. Suora osakeomistus ei aiheuta indeksisijoituksen pienikään kuluja ellei sellaiseksi lueta veroja osingoista. Osingoilla voi tasapainoittaa tai ohjailla salkkuani jatkuvasti haluamani suuntaan. Asetin nyt ytimen tavoitteeksi yli 33% koskien molempia indeksiydintä ja osinkoydintä.  Yhteensä ytimein pitäisi olla 80% painolla salkussa nyyikisellä allokaatiolla. Kun korot 12,5% ja kiinteistöt 7,5%otetaan huomioon liikkuma varaa ei ole juurikaan jolloin turhan kaupankäynnin osuus jää pieneksi. Olen sallinut itselleni pienen pelisalkun, joka edustaa 5% salkusta.

Tarkennukset on päivitetty Sijoitusfilosofiani -Satunnaiskävely ja Salkku sivuille.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Salkun viisi suurinta ETF sijoitusta 12.2.2017

Tarkastelen salkkuni indeksiytimen osissa. Indeksisijoitusten lukumäärä on kasvanut yli kolmeen kymmeneen ja tarkastelu hetkellä minulla oli 24 osake indeksisijoitusta ja 7 korkoindeksisijoitusta. Sijoituksia on tavallaan hallinnan kannalta liikaa, mutta en halua kasvattaa kustannuksia, jotta ne yhden mukaistuisivat. Pyrin samaan merkittävän osan rahoistani indeksisijoituksiin tuottamaan. Nyt ennustellaan laskua ja osinkoa maksavilla indeksisijoituksilla saan uutta sijoitettavaa mielestäni hyviin kohteisiin ja mahdollisuuden muokata salkkuani haluamaani suuntaan näkemykselläni. Osa sijoituksista taas sitten ei maksa osinkoja tuottaa ilman veroa ja niiden osuus nousee tulevaisuudessa suuremmaksi. Toiseksi minulla erikseen rahastoja ja ETF:iä. Keskimääräisesti ETF:t on halvempia, mutta rahastot taas lunastuksiltaan kustannuksiltaan edullisempia. Lähtökohtaisesti en sijoituksiani myymässä, mutta annan arvoa mahdollisuudelle ottaa pieniä summia tarpeeseen. Toiseksi sijoitukseni ollessa hajautettu eri toimijoille, toimijoista riippuvat riskit pienenevät.

Vanguard FTSE Emerging Markets (VWO) on ollut jo jonkin aikaa salkkuni suurin osakesijoitus. Länsimaat ovat kovasti velkaantuneita ja tuotantoa ja teknologiaa on siirtynyt jatkuvasti kehittyviin maihin. Tekniikkaa on helpoin kehittää kun on uusinta tekniikka olevia tuotantolaitoksia. Toiseksi kehittyvien maiden ikärakenne on taloudelle huomattavasti edullisempi, ikääntyvän väestön osuus on pienempi.

VWO on halvimpia ETF rahastoja kehittyville markkinoille 0,15% vuotuisilla kuluilla ja se laajasti hajautettu yli neljällä tuhannella osakkeilla. Se on myös likvidi ja riittävä vaihto, joten sen voi olettaa selviävän tulevaisuudessa. P/E on 18,5 tätä kirjoitettaessa ja tuotto-odotus tulosten kasvuun 9,2% suhteutettuna on hyvä, kuten myös ROE 16.6%. Luvut ovat toki laskeneet hiukan edellisestä tarkastelusta. Suurimpien sijoitusten kärjen miehittää mielenkiintoiset kasvuyhtiöt. Pidän VWO:ta yhtenä houkuttelevimmasta sijoituskohteista tällä hetkellä edelleen. VWO on pärjännyt varsin hyvin viimeisen kolmen vuoden aikana verrattuna muihin kehittyvien markkinoiden ETF:iin verrattuna 12,76% tuotolla tätä kirjoitettaessa. Rahastolle löytyy toki kilpailijoita.Nordnetin kautta voi ostaa merkintäpalkkiotta I Sharesin Core Emerging Market ETF:n kuukausisijoittamisen kautta. Siinä on mukana kehittyvien maiden pienempiä yhtiöitä ja mahdollisuudet parempaan tuottoon pitäisi olla, koska palkkio 0,20% ja rahasto sijoittaa osingot uudelleen ja pitäisi saada tästä verohyötyä. Vuonna 2016 rahasto kuitekin hävisi VWO:lle tuotossa. Tällä hetkellä minulla on ISharesin ETF kuukausi säästössä 0,46% osuudella salkussa.


Salkkuni toiseksi suurin ETF sijoitus ISharesU.S. Prefferred Stock sijoittaa etuoikeutettuihin osakkeisiin ja pidän sitä sijoituksena korkosijoituksen ja osakesijoituksen välimaastossa. I Shares Preffered Stock sisältää nimensä mukaan etuoikeutettuja osakkeita. Sen osakkeet eroavat muista siten, että näille osakkeille maksetaan määrätty osinko ennen muita osakkeen omistajia. ETF volatiliteetti on aika vähäistä ja kuukausittainen osinko takaa jatkuvaa kassavirtaa, kuten moni korko ETF. Pääsyynä viimeisille ostolleni oli, että rahaston tuottoriski suhde oli parempi kuin Euro alueen yrityslainoissa, joita minulla oli sijoituksena Seligson Euro Corporate Bondin kautta. Euroalueella velkatilanteessa pyörii erilasia uhkia Italian pankkisektroilla, Kreikkassa ja Deutche Bank on oma lukunsa. Tätä kautta Euro alueen riskit ovat kokoajan olemassa. ETF sisältää 299 osaketta, joten hajautus on kohtuullinen. Noin 70% osakkeista on finanssisektorilla. Rahasto on tuottanut 4,8% viimeinen vuosi ja 17,7% viimeiset kolme vuotta ETF Replayn mukaan dollareissa. Oma tuottoni on ollut parempi johtuen dollarin vahvistumisesta. Volatiliteetti on huomattavan matala 4,8%. ETF:n meno on miellyttänyt minua ja pidän sen näillä näkyminen salkussa. Se tuo mukavaa kuukausittaista kassavirtaa, jota sitten sijoittelen eteenpäin aina uudelleen arvioiden sijoituksiani. ETF:än paino on noussut suureksi, koska osakemarkkinoiden turbulenssi oli odotettavissa. Näillä näkyminen en ole enää lisäämässä tätä sijoitusta vaan tasaiseen sijoitan osinkoja uudelleen. 

tiistai 7. helmikuuta 2017

Salkun yhdistelmärahastojen tarkastelua 7.2.2017

Yhdistelmärahastot ovat huonossa maineessa, koska niistä perittään usealla rahastoyhtiöllä kohtuullisen korkeaa hallinnointipalkkiota ja sitten vielä rahastoyhtiön omien kalliiden rahastojen palkkiota.  Minulla on yhdistelmärahastoina omasta mielesätäni jonkulaiset helmet LähiTapiola Maailma 80 (0,63%) ja Seligson Pharos (0,83%). Rahastojen kulut yhdistelmärahastoista on edullisimmasta päästä. LähiTapiola Maailma 80 juoksevat kulut on 1,19% ja Seligson Pharos 0,55%. LähiTapiolan kulut on kivunneet hitaasti ylöspäin ja Pharoksen pysyneet alhaalla ja jopa laskeneet korkean korkopainon seurauksena. Yleisesti nuo kulut on monen rahastoyhtiön yhdistelmärahastoja huomattavasti alhaisemmat.

Yhdistelmärahastot edustavat salkustani 1,46% koko salkusta ja voi tietysti kyseenalaistaa sijoitusten mielekkyyttä ja merkitystä. Sijoitusten myötä salkkujen liikkeitä tulee seurattua hiukan tarkemmin ja olen ollut molempiin sijoituksiin tyytyväinen ja tyytyväinen ammattilaisen näkemykseen ja reagointiin. Tarkoituksena on jatkaa rahastoissa osuuden omistajana. Pharosta olen suunnitellut lisääväni tilaisuuden tullen, mutta LähiTapiola Maailman tilannetta seuraan kriittisesti.

LähiTapiola maailma 80 on voittanut indeksinsä niukasti viimeisen vuoden tuottaen 14,65%, kun indeksi 14,49%(Rahastoyhtiön tammikuun raportti). Maailma 80 on tuottanut kymmenessä vuodessa keskimäärin 5,0% vuodessa ja  on Suomen rahastotutkimuksen viidenneksi parhaiten tuottanut yhdistelmärahasto. Edellisen tarkistelun jälkeen se jäänyt MSCI maailma indeksistä jälkeen.  5 vuoden tuotolla se kuudenneksitoista paras. Uuden isännään (S-Pankki) myötä rahaston usoritus on pikkuhiljaa ollut laskussa. Rahastoa ei markkinoida ja sitä opikeastaan hankala löyttää ostettavaksi. Uusi isäntä voi vaikuttaa rahaston kulurakenteeseen ja salkun hoitajaan. Salkkua on pitkään hoitanut Jari Järvinen. Olen pohtinut rahastosta luopumista. Rahasto ottaa kuitenkin vahvasti näkemystä. Paino kehittyvillä markkinoilla oli korkea lähes 20%, Robeco Kehittyvät Markkinat osake kvantitatiivinen ja Robeco Emerging Conservative Equities sijoitusten myötä. Eurooppasijoitusten osuus matala ja siellä erityisesti pieniä yhtiötä, suurimilla sijoituksilla Seligson OMX Helsinki 25 –indeksiosuus ja LähiTapiola Hyvinvointi A. Salkusta ei löydy suoraa markkina-arvopainotteista Eurooppa- tai Amerikkaindeksi sijoitusta. Tällä hetkellä tuntuu järkevältä jättää verot maksamatta ja antaa salkun rallatella korolle korkoa. Näkemyskään ei tunnu hullummalta. 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Salkun sisältöpäivitys

Siirrytään tässä vaiheessa Fingerin hurjasta menosta salkkuni tuottoon merkittävämmin vaikuttaviin asioihin.

Merkitsin salkkuuni Google Sheets seurantaan luokitteluna kiinteistösijoitukset, pienosakkeet ja arvo-osakkeet. Ensimmäinen korreloi selvästi poikkeavasti osakkeiden yleiseen kehitykseen kanssa ja kaksi viimeistä on ylituottoa tuovia faktoreita.

Kiinteistösijoitukset ovat puhtaita Kiinteistösijoituksia joiksi luen Technopolis, Vanguard International Equity Index Fund ETF ja Vanguard REIT Index Fund ETF. Tämän lisäksi minulla on luonnolisesti lisää kiinteistösijoituksia indeksien kautta, mutta kiinteistö on arvioituna alipainoissa, koska pidän korkojen nousua tulevaisuudessa todennäköisenä, joka vaikuttaa yhtiöiden tulevaisuuden tuottoihin ja sitä kautta arvostukseen.

Pienosakkeiden raja on häilyvä. Olen laskenut piensijoituksiksi Helsingin Mid- Cap yhtiöt ja esimerkkinä Protector Forsikringin. Viimeiselle perusteluna, että se vähemmän seurattu ja ei löydy mm. Google Finance palvelusta. Indeksisijoituksista mukaan on laskettu Vanguardin Small Cap, mutta ei esimerkkinä Mid Cap Value rahastoa.

Arvo-osake on suhteellinen. Olen merkinnyt mielestäni markkinan suhteutettuna jollain mittarilla halvat osakkeet. Esimerkkinä Fortumilla on huomattava kassa suhteessa markkina-arvoon. Fingerprint Cardsin voi mieltää kasvuosakkeeksi, mutta sillä on alahainen P/E ja erittäin alhainen PEG. Applella on megayhtiöistä alhainen P/E. Siinä muutamia esimerkkejä.Vaikeinpia oli mielestäni Wal-Mart. Esimerkkinä osinkoaristokraatti listalta ei löydy juuri Wal-Marttia halvempaa P/E:tä.  

torstai 2. helmikuuta 2017

Luova tutkimus Fingerprint Cardsin tilanteesta ja markkiaosuuksista

Laitetaan nämä tärkeät huomiot ja tunnelmat muistiin Fingerprint Cardsista. Aika vahvasti sellainen tunnelma, että yhtiössä on käynnissä ”blankkaus”. Tässä siis yhdistyy moni tahojen mustamaalaus, jossa negatiivista uutista levitetään tietoisesti ja samalla myydään voimakkaasti lyhyeksi. Yksityiskohtaisempi englanninkielinen selostus täällä.

Olen yrittänyt löytää faktapohjaista puolueetonta tilannetta myyntikehityksestä ja yksi on esitetty blogissani. Kehitys näyttää ainakin yhdellä erittäin henkilömäärällä mitattuna suurella markkinalla hyvältä:Intia haluaa lopettaa korttimaksut vuoteen 2020 mennessä. Linkki vie Kauppalehteen, jossa ilmaisten uutisten määrä rajoitettu. Tässä sitten luova tarkatelu ihan kotimarkkinalta.

Alla Suomen myydyimmät matkapuhelimet tammikuussa eri operaattoreilla. perään lisätty FPC, jos Fingerprintin sensori puhelimessa.

DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2017

1. Huawei P8 Lite FPC
2. Honor 7 FPC
3. Samsung Galaxy S6
4. Samsung Galaxy J5
5. Apple iPhone 7
6. Honor 8 FPC
7. Honor 7 Lite FPC
8. Apple iPhone SE
9. Samsung Galaxy A3
10. Samsung Galaxy S7

Elisa: Henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet tammikuussa 2017

1. OnePlus 3T FPC
2. Huawei Honor 7 FPC
3. Samsung Galaxy J5
4. Huawei P8 Lite FPC
5. Apple iPhone 7
6. Huawei Honor 8 FPC
7. Samsung Galaxy S6
8. Microsoft Lumia 650
9. Huawei Honor 7 Lite FPC
10. Samsung Galaxy A3 (2016)
11. Apple iPhone 6s
12. Apple iPhone 7 Plus
13. Apple iPhone SE
14. Apple iPhone 5s
15. OnePlus 3 FPC

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Salkun tuotto tammikuussa 2017

Salkun tuotto tammikuussa -0,57%:ttia . Kaupankäyntikuluni tipahtivat maltillisemmalle tasolle 55,00 €.

Osinkoja kertyi 77,68 €. Osinkoja tuli 29,19% vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Lasku selittyy ISharesin Preffered Stock ja IShares JP Morgan Emerging Markets ETF:ien maksupäivillä. Edellisenä vuonna maksupäivä oli 31.12 ja ne kirjautuivat tilillinen vasta seuraavan vuoden puolella. Tänä vuonna ne tulivat jo joulukuussa.

Olen tehnyt vertailuja indekseihin ja niitä näyttää olevan vaihtelevasti tarjolla. Suuri ongelma tulee siitä missä valuutassa indeksi lasketaan. Itselleni ainoa oikea mittari on euro, koska teen ostoni pääosin euroissa. Tässä nyt pari vertailua eri indekseistä saa hyvin erilaisia arvoja riippuen mm. valuutasta.  Toiseksi rahastojen ja indeksien arvot on hankala saada täsmällisesti samaan ajankohtaan. Vertailut ovat vain siis suuntaa antavia.

Indeksin tuotto:

OMX Helsinki Bmk Cap tuotto -1,57%

Maailma Indeksi ETF

iShares Core MSCI World USD Acc -1,7%