Maalikuussa olin
kauppojen suhteen kohtuullisen rauhallinen. Kuun alussa ostelin normaalit
kuukausisäästöt ETF:iin. Kehittyvien maiden korkoa, Maailma Core indeksiä ja
IShares Core kehittyvät markkinat.
Fingerprint Cardsia
ostin paina tulosvaroituksen jälkeen yhtiötä 37,90 SEK hintaan. Ostos oli ihan
turhan hätäinen, yhtiötä olisi saanut halvemmalla. Tunteet pääsi liikkeelle tässä yhtiössä.
Välillä kävi mielessä panna koko roska myyntiin, mutta hätäilemällä ei yleensä
hyvä tule. Johto ei herätä luottamusta olen kantapään kautta oppinut sen tärkeyden.
Tällä hetkellä seuraan tilannetta rauhassa. Yhtiön meno näyttää synkältä, mutta
itse olen ainakin joitakin valopilkkuja siinä nähnyt. Parempi nyt seurailla
tilannetta sivusta.
Kuun lopussa
ostelin hiukan Seligsonin Top Pharmaa, Top Bransiä ja Amerikkaa. Kurssit
sukelsivat Amerikassa, euro oli vahvimmilla pitkään aikaan suhteessa dollariin,
joten päästin vähän lisätä Amerikka sijoituksia kevyesti.
Elecsterillä
heitin pienen veivin ostaen yhtiötä 10,85€ ja myyden seuraavana päivänä 11,00€.
Veivillä lisäsin vähän omistustani. IAT:n robo käy osakkeella spredi kauppaa ja
näyttää aina tyhjentävän position yöksi. Tunnistin tilanteen ja laitoin
myyntilaitaan pilkin. Myöhemmin laitoin rahat kiinni Taaleriin. Yhtiö tippunut
osingon jälkeen aika alas. Varmaan pikku hiljaa tankkailen tätä Nordnetin kampanjan
edullisilla välityspalkkioilla ja saatan nassauttaa jonkun vero myynnin, jos
sopiva tilaisuus tulee.
Kaupankäyntitkulut
olivat varsin maltilliset 13,01€.
Kaupat
Toiminto
|
Arvopaperi
|
Aika
|
Hinta
EUR/kpl
|
Kulut
EUR
|
Osto
|
Seligson
Gl.Top 25 Brands A
|
31.03.2017
|
7.92
|
0
|
Osto
|
Taaleri
|
30.03.2017
|
7.88
|
0.99
|
Myynti
|
Elecster A
|
30.03.2017
|
11.00
|
0.99
|
Osto
|
Elecster A
|
29.03.2017
|
10.85
|
0.99
|
Osto
|
Seligson P-Amerikka Indeksirah. A
|
29.03.2017
|
20.67
|
0.04
|
Osto
|
Seligson Gl Top 25 Pharmaceut. A
|
29.03.2017
|
27.38
|
0
|
Osto
|
Fingerprint Cards B
|
21.03.2017
|
3.98
|
10
|
Osto
|
iShs EM Loc.Gov.Bd.UC.ETF USD (IUSP)
|
06.03.2017
|
58.99
|
0
|
Osto
|
iShares Core MSCI World UCITS ETF
(EUNL)
|
06.03.2017
|
44.13
|
0
|
Osto
|
iShares Core MSCI Emerging Markets
IMI UCITS ETF
|
06.03.2017
|
22.66
|
0
|