Lisäsin salkkuni Svenska Handelsbankenia ja pienen erän Nordeaa. Pankkisektori on maailmanlaajuisesti ollut aika alhaalle arvostettu. Digitalisaation ja teknologiayhtiöiden on arveltu iskevän siihen lujasti. Toisaalta nollakorot ovat olleet jo pitkään vallalla ja toimintaympäristö pankeille on vaikea, koska korkokate on alhainen. Lisäksi Italian tilanne on vaikea ja pankkien ongelmat Italiassa heijastuvat kyllä pohjoismaihin. Italia ei kuulu Suomen eikä Ruotsin tärkeimpien kauppakumppaneihin.
Tässä kirjoituksessa en lähde arvioimaan Svenska Handelsbankenia enkä Nordeaa tarkemmin yhtiönä vaan arvioin niiden toimintaympäristöä. Lyhyesti totean niiden edenneen viimeaikoina eri suuntiin. Handelsbanken on jatkanut tasaista puurtamistaan ydin alueellaan, sen tulos on kehittynyt ihan mukavasti. Svenska Handelsbanken ilmoitti lopettavansa Balttian toiminnot. Nordealla on ollut aika vaikeaa. Se on tehnyt suuren IT-projektin, vähentänyt konttoreita ja muuttanut pääkonttorin Ruotsista Suomeen.
Perustelen hiukan miksi sanon pankkisektoria halvaksi. Pankkisektori on halpa tasearvolla mitattuna ja samoin P/E-luvuilla mitattuna. Pörssillä on oletus, että tulokset laskevat edelleen tai ettei yhtiöt pysty pitämään nykyistä tulostasoa. Nordea on ilmoittanut pyrkivän pitämään kasvavaa osinkoa ja se tarkoittaa seuraavalle vuodelle yli 10% osinkotuottoa. Tämä on erittäin korkea osinkotaso ja saanut ihmettelyä osakseen esimerkkinä pitkään
bloganneelta Laimealta silliltä. Itselläni puolestaan pisti silmään Seeking Alphassa Nordean nousu listalle 50 suurinta osinkoa maksavan ulkomaisen osakkeen listoille. Minusta vaikuttaa, että Nordealle on nyt katalyyttejä aliarvostuksen purkautumiselle.
1. Nordea on kärkipäässä jo erilaisilla seurantalistoilla.
2. Nordea on jo herättänyt tuolla
kirjoituksella esimerkkinä ulkomaista kiinnostusta
3. Nordea tulee erilaisiin osinkoindekseihin, jonka seurauksena tulee osakkeelle kysyntää indeksirahastoilta
4. Nordean osuus OMXH25 ja Eurooppa-indekseissä. Nordea ei päässyt 50 indeksiin, mutta mikäli ko. katalyytit toimivat se sinne jollain aika välillä lähitulevaisuudessa nousee.
Nordea on minusta selvästi ”tupakan tumppia” erityisesti Ruotsissa. Se on ensin vihattu johtuen Wahlroosin lausunnoista ja toiseksi muutosta Suomeen. Se on kärsinyt näistä, mutta nyt minusta laivan voidaan ajatella kääntyneen hiukan. Nyt likapyykkinä koneessa lingotaan toisia yhtiöitä. Johtuen rahanpesusta siellä on pääosassa Danske ja Swedbank. Tilanteesta voivat hyötyä muut pohjoismaiset kilpailijat ja tällä hetkellä kurssissa on pelkoja niiden osuudesta asiaan. Uskoisin Handelsbankenin ja SEB olevan tällä hetkellä Ruotsalaisten ykkösvaihtoehto, mutta voi noilta Danskelta ja Swedbankilta tulla murusia Nordealle. Tästä kuitenkin päästään sitten vertailuun arvostuksesta. Seeking Alphan kirjoituksen
listalla Nordea menee samaan lokeroon Intesa Sanpaolon kanssa, joka on Italialainen pankki. Sillä on erittäin suuret riippuvuudet Italian pankkisektoriin ja lainoihin. Vastaavasti rahanpesu tilanteensa kanssa rypevä Swedbank on edelleen Nordean alapuolella osinkotuotossa. Danskea ei listalla näy, mutta Handelsbanken löytyy listauksesta.
Mitkä on sitten nämä monella mittarilla suuret uhkakuvat? Suuret yhtiöt menevät pankkisektorille ja vie markkinat. Suomi ja Ruotsi on väestömäärältään pieniä markkinoita ja kielen ja sääntelyn vuoksi vielä suojassa. Tällä on toki pieniä ja ketteriä vertaislainayhtiöitä, kuten Resurs Bank ja Bank of Norwegian. Samalla on pohdittu millä kivijalkapankit pitää asiakkaita. Maahan muuttajilla on ollut ainakin tarve hankkia pankkitili ja tätä tarvitaan tukien maksamiseen. Epäilen, että Googlen tai Applen kaltaiselle yhtiölle ei ole ihan helppoa hoitaa lakimääräisiä toimintoja. Sama koskee vertaislainyhtiöitä. Pankit ovat vieneet suurelta osin tunnistautumisen markkinan. Tästä on kyllä selvästi EU-tasolla halua päästä eroon ja mobiilitunniste valtaa alaa. Itse näen pankeilla olevan tästä hyvä kokemus ja uskon edelleen jatkavan merkittävänä toimijana. Voi toki olla, että bisnes eriytyy pankin muusta toiminnasta. Pidän kuitenkin mm. Nordean ja S-pankin mobiilitunnistaumisia hyvinä ratkaisuina.
Pankeissa on jo paljon pahaa kursseissa ja sellaisissa tapauksissa yleensä pienikin valon pilkahdus riittää kohottamaan kurssia. Matalat korot on ongelmallisia pankeille ja syö tulosta. Nyt koron nostot näyttää EKP:n kohdalla siirtyneen taas kauemmaksi ja korot voivat jopa laskea. Kulutusluottoja voi seurata erilaisista palveluista ja esimerkkinä
LUOTTO.ORG. Tämä valikoitui itselleni siksi vertailuun, että siinä on Resurs Bankin, Bank of Norwegianin, Klarna ja Nordax Bank. Nuo ovat mielestäni niitä kovia kilpailijoita pankeille. Lainan todellinen vuosi korko on 4,5% minimi ja maksimi 50%. Itse näen ainakin edelleen pankeille paikan esimerkkinä vakuudellisten autolainojen kanssa.