perjantai 7. joulukuuta 2018

Salkun tuotto marraskuussa 2018

Salkun tuotto marraskuussa -0,79%:ttia . Kaupankäyntikuluni kohosivat tasolle 176,60€. Kulut olivat 1,06% kaupankäyntivolyymista (16622,37€) ja 2,19% lisätystä pääomasta (8050,59€). Pääomani pieneni edellisessä kuussa, jossa suurena vaikuttajana oli Technopolisen myynti ostotarjouksen myötä. Olen internesistä lukenut, että blogit ja keskustelu on hilljentynyt ja mitään ei tapahdu, kun toivottu lasku sitten tulee. Tässä on nyt oma vastaukseni aiheeseen. Ostoja tuli kuukauteen 12336,485 edestä ja summa vuoden suuriin. Lisätty pääoma on taas 30% suurempi muissa kuukausissa. Ostoja on siis tullut todella runsaasti ja olen ehkä vähän suurella osakepainolla ajatellen mahdollista pidempää kurssilaskua.

Osinkoja kertyi 515,90€. Osinkoja tuli 66,23% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Olen panostanut vahvasti viime aikoina osinkoihin, koska olen odottanut ostopaikkoja. Osinkokertymäni pitäisi olla edelleen kasvussa hyvää tahtia seuraavan puolivuotta ja antaa tulivoimaa ostoihin jatkossa, vaikka olenkin jo tässä vaiheessa ostellut kovasti.

Kirjataan tähän katsaukseen vielä ylös tunnelmat markkinoilta. Ihan viime päivinä USA:n korkokäyrä on osalla korkoja käänteinen jota pidetty merkki taantumasta tai oikeastaan 2 vuoden ja 10 vuoden korkojen leikkaus on suurella todennäköisyydellä ennustanut taantuman ja huonot osaketuotot. Tätä kirjoittaessa 7.12.2018 Nasdaq 100-indksi on tehnyt kuoleman ristin eli 50 päivän liukuva keskiarvo leikannut 200 päivän liukuvan keskiarvon ylhäältä alas ja S&P500 indeksi on 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella ja 50 päivää näyttää todennäköisesti leikkaavan 200 päivää ylhäältä alas. Eli Maailman suurin markkina on pian laskutrendissä. Tämä yskähdys on yleensä johtanut laskuun ympäri maailman. Reunamarkkinat myydään ensin. Tämän johdosta olen vähän odottavaisella kannalla. Odottelen tulivoimaa ensi vuoden puolella tulevista osingoista ja katson menoa sekä yrityksen tuloksia ja näkymiä. En oikein hyviä myyntikohteitakaan enää tahdo löytää ja tarkoitus enemmän veivata salkussa toivon mukaan pieniä voittoja. Olen panostanut defensiivisiin arvo-osakkeisiin enemmän, jotka eivät hetkahda laskusta.

Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto lokakuussa 2018

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Salkun siivousta

Olen jo aiemmin salkun osakkeiden tarkasteluissa kirjoittanut, että etsin salkusta siivottavaa. Kurssihuipennus alkaa olla lähellä jollei jo ollut. Käteistä on hyvä varata ostoihin. Käyn tässä lävitse salkun viime aikaista siivousta.

Technopolis lähti salkusta ostotarjouksen myötä. Myin hyvin pienen osan osakkeista yli tarjoushinnan ja loput säästin lunastukseen. Tämä osui kohtuullisen hyvään ajoitukseen, kun pörssiin tuli vähintään melkoinen korjausliike. Olen sijoittanut rahoja takaisin pikku hiljaa ja käteistä on vielä jonkin verran tästä jäljellä. Technopolis edusti salkussani kiinteistösijoitusta ja olen vain osan rahoista sijoittanut kiinteistösektoriin. Korkojen nousu yleensä kolahtaa velkavivutettuihin yhtiöihin ja ihan viime aikoina ei ole löytynyt sellaista alennushintaa kiinteistöyhtiöissä, kun on ollut muissa yhtiöissä. Olen pienia osuuksia ostellut eri REIT-yhtiöihin Iron Mountain, Realty Income, Store Capital ja WP Carey.

10.11.2018 tein pienen teknisen kevennyksen muutamaan yhtiöön, kun mielestäni näytti todennäköiseltä, että lasku jatkuu. Myin setin Lehto Groupia hintaan 7,33€. Yhtiö syklinen yhtiö ja suurella painolla salkussani, joten minusta yhtiöllä oli laskuvaraa. Tasasin yksittäisen yhtiön riskia ja valmistauduin ostamaan takaisin halvemmalla. Näin kävikin, olin vain liian kärsimätön. Näytti, että yhtiö lähtee nousuun ja jouduin ostamaan kalliimmalla takaisin. Yhtiö kuitenkin valui myöhemmin 5€ tasoille. Opetus, pitää toimia pitkäjänteisemmin.

Edellisen myynnin lisäksi myin OP:n alentuneiden palkkioiden myötä salkustani Exel Composites yhtiön. Nordnetin salkkuun yhtiö vielä jäi jouduin korkeammista kaupankäynti palkkioista. Exel on ollut salkussani vain lyhyen aikaa ja olen lukenut yhtiöstä pidemmän aikaa hyviä arvioita Random Walkerilta. Minä yhdyn arvioihin, yhtiöllä on ihan hyvä bisnes ympäristö, se on laajentunut yritys ostolla ja tulos kasvuun on eväitä. Yhtiön on kuitenkin syklinen. Lisäksi minua on häirinnyt sellainen huomio, että Exel pettää aina. Toisin sanoen yhtiö säännön mukaisesti tuntuu pettävän sijoittaneiden odotukset. Joku yrityksessä ei mielestäni toimi. Tämän vuoksi katsoin parhaimmaksi siivota yhtiön salkusta. Jos rymistellään kunnolla, omien sijoitusten päällä pitää uskaltaa istua. Exel ei ole minulle sellainen yhtiö.

Lisäksi siivosin OP:n salkusta Dovre Groupin. Yhtiö on esittänyt väliin ihan lupaavia kasvulukuja ja näkymiä, mutta pidemmässä juoksussa kehitys on jauhanut paikallaan ja tulos pyörinyt nollan tuntumassa. Yhtiön on edelleen suurelta osalta öljy painotteinen insinööritoimisto tai konsulttiyhtiö, joten sen tulos riippuu pitkälle öljystä ja konsultointi on suhdanne herkkää. Jos suhdanne heikkenee öljyn hinta sukeltaa ja investoinnit öljyteollisuuteen vähenee ja konsultointia vähennetään. Tällä hetkellä on jo öljyn hinta sukeltanut. Minulle jäi enää erittäin pieni erä yhtiötä Nordnet salkkuun. Sieltä myynti ei kannattavaa kustannussyistä.

10.11.2018 siivosin salkusta Oriolan. Kannattavan liiketoiminnan tekeminen on hankalaa ilman toimivaa toiminnanohjausjärjestelmää. Edelleen hankala ajatella sellaisen yhtiön olevan kilapilukykyinen. Samaan aikaan kilpailu näyttää kiristyvän Suomen apteekkimarkkinoilla. Venäjän markkinat ovat olleet vaikeita Suomalaisille yhtiöille. Apteekki toiminta on toki defensiivistä ajatelleen tulevaa, mutta en näe tämän yhtiön olevan hirvittävän vahvoilla. CVS saa edustaa apteekkisektoria salkussani.

Deere on ollut minulle erinomainen sijoitus ja sen arvostus on mielestäni kohtuullisen korkeaksi. sen bisnes on syklistä, vaikka yhtiö on vahva ja päädyin hiukan keventämään yhtiötä sen osuuden noustessa salkussani suureksi, hyvän kurssikehityksen myötä.

10.11.2018 tein tekniset kevennykset Handelsbanken USA indeksiin ja Spiltan Aktiefond Invesment Bolagiin. Hankin molempia rahasatoja pariin otteeseen takaisin halvemmalla hinnalla.

Johtuen Sampon kohtuullisen suuresta pudotuksesta ja samaan aikaan Protector Forsinkringin aika isosta noususta päädyin myymään Protector Forsikring yhtiön. Yhtiö on varsin mielenkiintoinen minusta edelleen, se uudistaa vakuutusalaa. Se näyttää kuitenkin tekevän Buffettin varoittaman virheen vakuutusyhtiöllä. Vakuutuksia ei saa myydä liian halvalla ja kulusuhde nousta liian korkeaksi. Yhtiö on tehnyt tuloksen pitkälle sijoitustuotoilla ja kulusuhde on minun kriteereillä tällä hetkellä liian korkea. Syitä siihen on ollut sää ja sokeritoukat. Sampolla on toimintaa pohjoismaissa eikä siltä löydy vastaavia selityksiä. Minusta Sampo vaikuttaa tässä vaiheessa paremmalta kortilta, sillä kulusuhde ja riskit hallinnassa.

23.10.2018 myin noin puolet Seligson Euro-Obligaatio rahastosta. Minusta rahastoriskituotto-odotus on erittäin heikko. Italian korot jo nousevat ja muiden euromaiden aikanaan perässä. Korosta on hankala saada tuottoa.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Markkinatilanteesta teknisesti

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani kirjoitellut markkinatilanteesta. Osakkeet on tietyillä mittareilla kalliita ja eletään kirjoituksen Ajatuksia pörssilaskusta huipun läheisyyttä ja voidaan olla matkalla alas. Olen kertonut kirjoituksessani Salkun suorat osakesijoitukset sijat 46-50 tarkoituksenani siivota salkkua ja poistaa sieltä huonoja sijoituksia ja satsata vahvoihin.

Markkinatilanteesta sen verran, että S&P500 on tällä hetkellä pitkästä aikaa sitten 2015-2016 vuoden vaihteen jälkeen 200 päivän liukuvan keksiarvon alapuolella.

50 päivän liukuvakeskiarvo (punainen) ei ole ainakaan vielä 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella. 200 päivän liukuvakeskiarvo on kuitenkin kääntynyt laskuun, joka on yksi merkki laskutrendistä teknisesti. Kuva on tarkoituksella laitettu kynttilöillä. Paksu osa kertoo päivän avauksen ja lopetuksen. Jos se punainen päätös on alempana ja vihreä, jos päätös ylempänä. Ohut viivat kertoo ylimmän ja alimman kurssin. Kuvasta näemme, että lasku pysähtyi lokauussa 200 päivän liukuvaan keskiarvoon joksikin ajaksi. Sitten mentiin läpi ja noustiin uudestaan ylös, mutta ei päästy 50 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle. Tällä hetkellä otellaan kovasti ollaanko nousussa vai laskussa.

CNN Fear&Greed mittari (ahneus-pelkomittari) näyttää edelleen äärimmäistä paniikkia. Mielestäni mittari on varsin fiksusti rakennettu, se mittaa volatiliteetti-indeksisiä VIX, turvasatama hakua eli sijoitusia bondeihin, osakkeiden määrää, jotka ovat 52 viikon pohjissa. Tämän lisäksi se katsoo roskalainojen korkoeroa turvallisempiin lainoihin. Huonmossa markkinatilanteessa tämä kasvaa.Lisäksi käytössä on McLellan indikaattori, Put ja Call ratio ja liukuvakeskiarvo. Näistä summataan tilanne.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Salkun tuotto lokakuussa 2018


Salkun tuotto lokakuussa -4,98%:ttia . Kaupankäyntikuluni kohosivat tasolle 128,24€. Kulut olivat 0,70% kaupankäyntivolyymista (18273,23€) ja -8,27% lisätystä pääomasta (-1550,87€). Pääomani pieneni pääasiallisesti Technopoliksen myynnistä ostotarjouksen myötä. Tämän lisäksi siivosin salkustani muutamia yhtiöitä. Niistä kirjoittelen myöhemmin.

Osinkoja kertyi 473,32 €. Osinkoja tuli 356,52% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Olen panostanut vahvasti edellisenä vuonna osinkoihin tälle vuodelle, koska olen odottanut tälle vuodelle ostopaikkoja. Osakkeiden näkymät eivät ole huonot, mutta kohoavat korot ja inflaatio vaikeuttavat yritysten toiminta ympäristöä. Osassa yhtiöitä tapahtuneet yli 50% pudotukset ovat varsin rajuja ja olen ostanutkin Euromääräisesti aika paljon.


Koska lokakuussa kurssit rytisi aika paljon niin kirjaan tunnelmat tällä hetkellä ylös. Mielestäni tunnelma kävi välillä paniikin omaisena ehkä enemmän Amerikassa kuin Suomessa. Itse tein muutamia myyntejä varatakseni käteistä, liikkeeni olivat kohtuullisen rationaalisia ja ostoja oli paljon 24-25.10. Tilanteessa oli hyvät ainekset pahempaan laskuun. Hyvillä tuloksilla kurssi saattoi laske rajusti ja heikoilla puolestaan tilanne pysyi samana. Minusta markkinoilla on hyviä valikoituja ostopaikkoja.  

Edellinen tarkastelu: Salkun syyskuun 2018, Q3 tuotot

lauantai 27. lokakuuta 2018

Ajatuksia pörssilaskusta

Kirjoittelin aiemmin osakemarkkinoiden arvostuksesta. Mielestäni arvostus on järkevä, mutta mittareilla Shiller P/E tai Tobin Q markkina on kallis. Investorissa on hyvä esitys pörssin yhdeksästä vaiheesta.
Lainaus:”4. Kurssinousu lähestyy loppuaan

Pörssissä on kasvava määrä uusien yhtiöiden listautumisanteja. Sijoituksia markkinoidaan agressiivisesti ja uusia sijoitustuotteita esitellään kiihtyvässä tahdissa. Sijoittajan mielestä nyt on oikea aika ostaa - osakkeet voivat vain nousta!

Talousennusteet muuttuvat varovaisemmiksi. Tilanne näyttää liian hyvältä jatkuakseen.

5. Huippu

Media on täynnä nuoria menestyjiä muodikkailta aloilta. Talouskeskustelua leimaa puhe uudesta ajasta: Vanhat menetelmät eivät enää pidä paikkaansa, nyt on uusi aika. Yksityisten ihmisten osakeomistukset ovat kasvaneet tuntuvasti. Osa sijoitusammattilaisista vähentää osakesijoitusten painoa salkussa.

6. Huippu on ylitetty

Talousennusteet ovat vielä positiivisia. Riskipitoisimpien yhtiöiden osakkeet laskevat jyrkästi. Yritykset pistävät nopeasti investointeja jäihin.

Osakekauppaa käydään suurella volyymilla, laskevin hinnoin. Sijoittajan mielestä on liian varhaista myydä - osakkeet ovat pitkän aikavälin sijoituksia.

Lähde: Investor
Read more: http://www.investori.com/j/artikkelit/yleistae-sijoittamisesta/101-porssin-sykli-vaiheet#ixzz5V6dbrFX1

Kuulostaako tutulta? Kohtaan 4 esimerkkinä lukemalla Nordnetiä* voi helposti todeta listautumisia tulevan kuin sieniä sateella. Tulossa  mm. Viafin 30.10 ja Rush Factory. Fellow Financen anti oli juuri. Nordnetiltä* on tulossa uusia sijoitustuotteita.

Mediassa on esillä useampia uusia menestyneitä sijoittajia.

Kohta 6. Talous ennusteet ovat vielä positiivisia. Check. Riskipitoisimpien osakkeiden kurssit laskee jyrkästi. Check. Osakekauppaa käydään suurella volyymillä. Check.

Mitä seuraavaksi? Lainaus Investorista:

"7. Bear market - kurssit ovat matkalla alas

Osakekurssit näyttävät voivan mennä vain alaspäin. Yritykset antavat tulosvaroituksia. Talousnäkymät näyttävät synkiltä ja ennusteiden mukaan tilanne voi entisestään huonontua. Yritykset lomauttavat ja irtisanovat. Keskuspankki pudottaa ohjauskorkoa. Sijoittajan suku ja ystäväpiiri on täynnä jälkiviisaita. Media esittelee pettyneitä piensijoittajia.

Lähde. Investor


Read more: http://www.investori.com/j/artikkelit/yleistae-sijoittamisesta/101-porssin-sykli-vaiheet#ixzz5V6hY4bj7

Tulosvaroitukset ovat vähissä jollei siihen lasketa Lehtoa ja Outoteciä. Nokia kertoi irtisanomisista.

Itse vedän tästä yhteenvetona, että näyttää, että markkina on menossa alas. Mutta kuinka paljon ja miten tulokset heikkenevät? Mikä tuloksia heikentää? Korkoja ei ole nostettu Euroopassa eikä Japanissa. Epävarmuus, ovatko ihmiset peloissaan työpaikoistaan? Kuohunta tapahtuu varmasti pitkälle Italian suunnalla tällä hetkellä. Samoin Saksan pankkisektorilla. Euroopan pankkisektoria ei ole siivottu, kuten tapahtui Amerikassa. Kreikka ei ole hoidettu kuntoon. EKP lopettelee velkakirjaostoja ja tämä nousee esiin epäluotettavampien maiden korkoejn noustessa. Onko muita mörköjä? Kauppasota. Minusta näyttää, että tilanne on neuvottelua uusista sopimuksista, USA ei ole tyytyväinen tilanteeseen ja osaltaan perusteltua. Vientitullit Eurooppan USA:sta on esimerkkinä suuremmat kuin Euroopasta USA:han. Sama koskee Kiinaa. Tässä mennään politiikkaan ja kehitystä ei voi ennustaa. Itse olen tehnyt seuraavat johtopäätökset:

maanantai 1. lokakuuta 2018

Salkun syyskuun 2018, Q3 tuotot


Salkun tuotto oli syyskuussa 0,04%:ttia. Toisen vuosineljänneksen Q3 tuotto oli -3,12%:ttia. Tämä tuotto on ihan kohtuullinen huomioiden turbulenssin markkinoilla ja kertomalla neljällä vuosi tuotoksi tulisi yli 12%, jota pidän erinomaisena tuottona.

Osingot syyskuussa olivat 353,71€ joten edellisen vuoden syyskuuhun kasvua 14,26%:ttia. Vuoden kokonaisosinkosumma ylitti 5000€ ollen tässä vaiheessa vuotta 5338,26€.

Kulut tipahtivat 25,10€ tasolle syyskuussa, vaikka kävin kohtuullisesti pikkukauppaa. Olen tyytyävinen, että sain pidettyä kulut ja suuremmat ostot kurissa. Odottelen vähän Italian tilanteen etenemistä ja markkinoiden reaktioita USa:n koron nostoihin ja EKP lainaohjelman päättymiseen. Uutena juttuna olen pyrkinyt sijoittamaan osingot OP:ssä suoraan uusiin osinkosijoituksiin. 

Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto elokuussa 2018

tiistai 25. syyskuuta 2018

Salkun suorat osakesijoitukset sijat 46-50

Jatkan salkku tarkastelua, tarkoituksena siivota salkkua näin syklin ollessa lähellä loppuhuipennustaan.

Sijalla 46 sijoituksissani on Restaurant Brands International. Ostin yhtiötä ns. kokeiluposition. Yhtiö omistaa 23000 pikaruokapaikkaa Amerikassa ja sen brändeja on Burger King, Tim Hortons ja Popeyes Louisiana Kitchen. Yhtiö on melkoisen velkainen ja korkojen nousu ilmeisesti nostanut pelot pintaan yhtiön osalta. P/E on alhainen, ROE 38% ja kasvu kovaa EPS:sissä. PEG-luku on 0,25. Yhtiön osinko on yli 3% ja korkeampi kuin S&P500 keskimäärin. Berskhire Hathaway iskiessä kiinni yhtiöön rohkaistun itsekin sijoittamaan Nordnetin osinkorahat yhtiöön. Yhtiön Altman Score on riskitasoilla ja tätä kautta voidaan pitää riskisijoituksena. Jenkkien kasvava terveystietoisuus pelaa tätä pikaruokaa vastaan. Mutta yhtiön marginaalit näyttävät olevan kunnossa, joten ihan hyvältä tämä näyttää.

Elisa on salkussani sijalla 47 ja sitä olen ostanut vain edellisen yhtiön tapaan kokeiluposition. Yhtiön arvostusta on moitittu kalliiksi ja se on maksanut tuloksensa lähes kokonaan ulos osinkoina. Osinko on ollut muhkea ja yhtiön toiminta vakaata. Yhtiö tuntuu hyvin mukautuvan nopeasti muuttuvaan tietoliikenne maailmaan ja on vahva omalla alueellaan. Olisin toivonut aikanaan ostavani enemmän yhtiötä. Nyt osto hinnat on karanneet, mutta osingot ovat hyvät tässä korkotilanteessa.

Olvi on toinen Elisan kanssa yhtä aikaa salkkuun tullut osake. Ostin kokeiluposition ja yhtiö on aina tuntunut hiukan hintavalta, mutta laadukkaalta yhtiöltä. Minun on ollut vähän hankaluuksia verrata arvioida sen kilpailukykyä suhteessa jättiläisiin, kuten Coca Cola ja Pepsi. Toisaalta pienpanimoissa on hypeä joka polkee hintaa. Olvi hyvin selvinnyt puristuksessa ja Oksaharju mainostaa laatuyhtiönä. Ostelin ihan pienen siivun yhtiötä juuri lisää. Enää yhtiössä ei ole Angry Bird hypeä, jonka johdosta myynti loikkasi aikanaan. Yhtiö on hyvin suoriutunut muutoksiin markkinoillaan. Tällä hetkellä yhtiö alkaa olemaan kiinnostavasti hinnoiteltu. Saatan lisätä yhtiötä lisää.

Outotec on salkussani pienellä painolla. Viimeaikainen meno on ollut aika taaperrusta ja Teräsvasaran tulo johtoon oli tervetullut liike. Kaivosmarkkinat näyttävät edelleen vaikeilta, mutta sähkö on tulossa autoiluun joka asettaa painetta kaivossektorin kysyntään jatkossa. Outotecillä voi hyvin olla tulevaisuuden tekniikoita ja saatan pidellä tämän pienen position. Toisaalta en vielä ole huomannut merkkejä tulosparannuksesta. Saatan keventää yhtiötä myyden OP:n salkusta osakkeeni poissa, Nordnet salkussa osuus niin pieni ettei nykyhinnoilla ja kauppa tasolla kannata myydä. Yhtiö on ollut yksi heikoista sijoituksistani siitä huolimatta, että salkuissani tällä hetkellä plussalla. Tappioita on kerätty repullinen.

Konecranes on jäänyt salkkuuni pienelle painolle. Olen useaan otteeseen katsellut samaan aikaan Cargotecia ja Konecranesia. pariin otteeseen valinta on osunut Cargoteciin ja Konecranes on jäänyt pienelle painolle. Molemilla on mielestäni hyvää automatisoitua varastointitekniikkaa jolle voi povata mukavaa kasvua tulevaisuudessa. Toisaalta kauppasota ja protektionismi muodostaa tähän yhtiöön uhan. Terex-kauppa saa yhtiölle uutta kasvualustaa ja tilaus kanta on hyvä. Tilanne vaikuttaa hyvältä ja saatan tätä jopa lisäillä. Pidän yhtiötä hyvänä.     

Sijoilta 46-50 ei suuresti löytynyt vähennettävää. Outotecin kohdalla tilannetta on hankala arvioida. Yhtiössä ei enää ole pessimismiä vaan tulevaisuuden odotusta. Miten ne lunastetaan jää nähtäväksi. Mietin kovasti ainakin toisesta salkusta pikku possan siirtämistä paremmin osinkoja maksaviin yrityksiin.

Aiemmat tarkastelut:
Salkun viisi suurinta osakesijoitusta 16.6.2017
Salkun osakesijoitukset sijaan 12 asti
Salkun 13-20 suurimmat osakesijoitukset 1.11.2017
Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 26-30
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 31-35 ja tapahtumia
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 36-40

perjantai 21. syyskuuta 2018

Salkun suorat osakesijoitukset sijat 41-45

Lisäsin kesän aikana Exel Compositesia. Yhtiö on ollut Random Walkerin pitkäaikainen suosikki ja itse en ole ollut yhtä vakuuttunut yhtiöstä. Sellainen Exel pettää aina olo on tullut yhtiöstä. Näitä hyviä analyysejä yhtiöstä löytyy mm. täältä ja täältä. Minulla on tiedossa, että uusien teknologioiden läpilyöminen vie aikaa yllättävän pitkästi. Vaikka parempi teknologia on olemassa, mutta sitä ei haluta käyttää, koska pelätään ja halutaan turvautua vanhaan. Komposiitit ovat lyöneet läpi mm. urheiluvälineissä jääkiekko ja salibandymailat. Jossakin vaiheessa kehitys siirtyy muualle. Kesän aikana tilauskanta ja pörssikurssi näyttivät kehittyvän yhtiöllä kovasti eri suuntaan ja ajattelin ostaa yhtiötä siivun. En edelleenkään oikein tunne tilannetta yhtiön kanssa helpoksi ja jään odottelemaan mitä tuleman pitää. Epäilen kovasti, että markkinamyrskyssä saattaa myyntinappula olla herkässä tämän yhtiön kohdalla. Tulosraportin tullessa voi tämän kyydissä olla mukavaakin. Tosin tappiollisen yrityksen osto Yhdysvalloista ei oikein lupaa hyvää. Olen useamman suomalaisen yrityksen kohdalla Amerikan seikkailut eivät ole päättyneet mitenkään ruusuisesti.

Scanfil on ollut salkussani pitkään ja siitä on irronut ja ostettu poissa Sievi Capital. Ostin yhtiön perinteiseksi arvosijoitukseksi alhaisella P/E:llä ja P/B:llä. Yhtiö on jakanut tasaisesti osinkoa ja lisänä mainittu bonus. Hintakin on alkanut pikku hiljaa kivuta ylöspäin ja pientä kasvua ollut mukana. Takaset ovat miellyttävä tarkka kirstun vartija, mutta Sievi Capitalissa saatiin pieni tahra kilpeen. Ostotarjous ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja harmittaa erityisesti nyt, kun iLog arvo alkaa realisoitua. Jatkan kuitenkin Scanfiln holdailua. Välillä on käynyt mielessä ostella lisää, mutta Sievi Capital vähän raksuttelee takaraivossa. Onko Takaset kuitenkaan osakkeenomistajan asialla vai omalla asialla? No salkussa yhtiö pysyy.

Telia on salkussani sijalla 43. Teliaakin voi luonnehtia arvosijoitukseksi. Se on halpa vaikkapa verrattuna Elisaan ja siksi olen sitä enemmän salkkuuni ostanut. Halpuuteensa on syynsä, nyt seikkailtu kaukomailla ja haaskattu rahaa. Pariin kymmeneen vuoteen mahtuu yhtiön seikkailut Saksassa ja ilman osto sieltä. Nyt näyttää joka tapauksessa suunta paremmalta, kupruja on korjattu ja suunta järkevään, joten katsellaan mitä tulee ja hyvää osinkoa kertyy. En pidä Telia kuitenkaan hyvänä yhtiönä kilpailijoista löytyy parempia. Minusta edellytykset tuloksen parannukselle on olemassa, joten yhtiöllä paikkansa salkussani löytyy.

torstai 20. syyskuuta 2018

Sijoittamisen riskit

Sijoittamisen riski on hyvin yleisesti pidetty samana kuin volatiliteetti tai oikeammin sitä mittaroidaan volatiliteetillä. Tämä on hyvin yleisesti todettu huonoksi mittariksi. Vasta argumenttina usein toimii, että se paras riskin mittari.

Warren Buffettin sanotaan ajattelevan riskistä eri tavalla. Ajattelin ottaa lusikan kauniiseen käteen ja tehdä oman riskiluokituksen tai listan, jossa yksinkertaisesti sijoittamisen riskit.

Riskit suurimmasta pienimpään

1. Monimutkainen sijoitus tuote lävähtää isossa mittakaavassa reisille

Normaalin sijoitustuotteen lasku päättyy nollaan ja maksimitappio on oman sijoitetun pääoman menettäminen eli 100% tappio. Nousu sen sijaan voi olla yli 100% ja joillaki Bear-tuotteella on mahdollista tehdä suurempi tappiko kuin sijoitettu pääoma. Eli on pakko ostaa takaisin suuremmalla summalla kuin aiemmin itse tuotetta ostanut ja /tai maksamaan sitten lainatun tuotteen osinkoja alkuperäiselle omistajalle.

2. Konkurssi

Konkurssi on tapaus, jossa sijoitetun pääoman voi menettää lähes kokonaan. Siitä huolimatta yleensä saa jotain takaisin. Selvitystilassa olevan osakkeen voi yhä myydä yhä pörssissä. Konkurssi voi olla yllättävä, markkinoilta löytyy tilanteista joissa tilanteesta on annettu väärä ylioptimistinen kuva ja kirjanpitoa sävelletty.

3. Vastapuoli riski
Yksi suuri riski mitä ei tule usein ajateltua on vastapuoli riski. Oikeastaan se kuuluu edelliseen kohtaan konkurssi, mutta tulee eri tavalla. Tämä tulee esille rahastoissa ja tietyissä vakuutus tuotteissa ja epäsuorasti replikoiduissa ETF:ssä. Tämä riski totetuu, kun vastapuoli menettää maksukykynsä. Tämä ei ole kovin tavallista, mutta esimerkkinä finanssikriisissä Bear&Stearsin ja Lehman Brothers olivat vastapuolina isossa määrässä erilaisia sijoitustuotteita. Monien sijoitukset kärsivät merkittäviä menetyksiä tämän vuoksi jopa suomalaisissa pankeissa. Harva tulee katsoneeksi esimerkkinä vakuutuskuorissa kuka on vastapuoli ja mitä tapahtuu, jos se menettää maksuvalmiuden. Moni katsoo, että oma pankki ei vaikuta asiaan ja sitten taustalla oikeasti häärii iso Amerikkalainen pankki.

4. Velkojen maksamatta jättäminen

Kohtuullisen suuri riski on yrityksen maksuvalmiuden menetys ja velkojen maksamatta jättäminen. Tämä voi näkyä velkakirjasijoittajalle saamisina ja korot ja maksut eivät tule ajallaan. vastaavasti osakkeelle tämä näkyy helposti tuloksessa, koska luottoluokitus yleensä laskee. Lisäksi liiketoiminnan pyörittäminen voi vaikeutua maksuhäiriömerkintöjen vuoksi.

5. Kauppasota

Kauppasota hidastaa kauppaa ja taloudellista aktiivisuutta ja rahan kiertonopeutta. Yrityksille se voi vaikeuttaa hyödykkeiden saatavuutta ja korottaa hintaa hallitsemattomasti. Sijoittajalle tämä voi aiheuttaa tilanteen, että hyödykettä jonka ennen olisi sijoituksillaan saanut ei enää saa hintojen noustua.

6. Verotus

Verotus voi laskea tuottoa lasketusta ja tavoitellun hyödykkeen saaminen tavoiteltuun hintaa ei välttämättä onnistu määritellyssä ajassa. Verotus voi laskea yritysten tuottoa ja sitä kautta sijoittajan tuottoa.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Arvostuksesta, ovatko osakemarkkinat kalliit?

Viimeaikoina mm. Sijoitustiedossa ja Sharevillessä on keskusteltu markkinoiden arvostuksesta. Yhtenä lähtökohtana on ollut indeksisijoittamisesta kirjan tehneen Marko Erolan kommentit Teerenpeleissä tehtyyn haastatteluun. Erola kirjoitti tämän jälkeen artikkelin sijoitustietoon omista ajatuksistaan.

Teerenpeleissä käytiin varsin mehukas keskustelu arvostuksesta ja koron vaikutuksesta arvostukseen. Haluan tähän nyt sitten kirjata itselleni omat ajatukset arvostuksesta ylös. Erola listasi arvostuksen mittariksi CAPE, Tobin Q ja Buffett-indikaattorin. CAPE ja Tobin q on käsitelty englanniksi täällä. Olen samaa mieltä Erolan kanssa, että USA:n markkinat ovat noilla mittareilla korkealle arvostetut. Sijoitin ensimmäisen kerran Vanguard Total Stock Markettiin parhaana pitämääni ETF:ään 2010. Pidin jo silloin markkinoita kalliina. Nyt tuo sijoitus on 173% plussalla plus kahdeksan vuoden osingot. Disclaimer nykyiseen tyyliin ajatteluuni saattaa vaikuttaa onnistunut sijoitus. Tämä ei ole mikään sijoitussuositus vaan totean mahdollisen ajatteluuni vaikuttavan asian. Markkina voi siis mielestäni korkeasta arvostuksesta huolimatta tuottaa ja erityisesti ennätysalhaiset korot tekevät tilanteesta mutkikkaan.

Pyysing toi keskusteluun korkotason ja sitä voidaan huomoioida esimerkkinä niin sanotulla FED:in mallilla. Siinä ohjauskorkoa verrataan P/E-luvun käänteislukuun. No USA:n valtion nyt korko on noin 3% ja Shiller P/E 33, joten 1/P/E=1/33=0,03 eli 3%. Markkinat on tämän perusteella järkevästi arvostettu. FED luvun ennustettavuus on huono, siitä voi lukea vaikka täältä ja muuta kritiikkiä. 

Pyysing edelleen toi esille sijoittamisen dialemman. Mikä on markkinoilla kallista? USA:ssa arvostukset on korkealla ja indeksiin ei ehkä kannata sijoittaa, mutta sieltäkin löytyy maltillisesti arvostettuja yhtiöitä ja toimialoja. Pyysing toi varovasti keskustelua Eurooppaan. Erola taas ihan perustellusti toi esille sen, että USA:n romahduksessa muu maailma romahtaa ”pesuveden mukana”. Tähän itse uskon samoin. USA:n halussa on edelleen suuriosa sijoitusomaisuudesta ja sikäläiset toimijat lyhyeksimyyvät reunamarkkinat laskussa varmasti suurten voittojen toivossa.

Shillerin P/E:n on todettu toimivan useimmilla markkinoilla ennustaen hyvin viittä vuotta pidempiä tuottoja. Nyt sitten ajatellaan, että miten markkinat tuottavat, pitäisi ajatella pitkäjänteisesti välittämättä markkinaheilunnasta niin vaikeaa kuin se onkin. Maailmasta edelleen löytyy markkinoita joiden voi ajatella tuottavan hyvin.

Star Capitalin listalta Venäjän CAPE 6,4 eli tuotto-odotus 15,62% joka on korkeampi kuin Venäjän korko, joka korkea sekin. Venäjältä voi odotella korkeaa tuottoa, jos talous kehittyy normaalisti eikä poliittiset riskit aiheuta halaa talouteen. Toisena poiminta Kiina CAPE 16,4 ei ole alhainen, mutta 7,4 P/E on erittäin alhainen samoin P/B 0,9 on siis alle kirja-arvon. Kiina on suorittanut viimeiset vuodet hyvin. Vastaavasti Venäjä on tuottanut huonosti. No nyt, jos Venäjä alkaa viiteen vuoteen suorittaa hyvin niin tuotot on hulppeat. Vastaavasti, jos Kiinan hyvä suorittaminen jatkuu on siellä mehukkaita tuottoja ehkä alle viiden vuoden. Muina poimintoina Puola ja Etelä-Korea joilla menee aika hyvin ja ovat ehkä epävakaan maan läheisyydessä. Tällä sijoitustiedon Daytraderin poimintoja aiheesta.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Salkun tuotto elokuussa 2018


Salkun tuotto elokuussa 1,45%:ttia . Kaupankäyntikuluni kohosivat tasolle 24,63€. Kulut olivat 1,52% kaupankäyntivolyymista (1607,19€) ja 1,75% lisätystä pääomasta (1258,17€). OP:n alennettua hintoja suuren osan kaupn käynnistä siirryttyä sinne kulujen taso on tippunut.

Osinkoja kertyi 362,67 €. Osinkoja tuli 85,95% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Olen panostanut vahvasti edellisenä vuonna osinkoihin tälle vuodelle, koska olen odottanut, että vuoden alun jälkeen tulee ostopaikkoja, kuten kävikin. Osakkeiden näkymät eivät ole huonot, mutta kohoavat korot ja inflaatio vaikeuttavat yritysten toiminta ympäristöä. Tuloskausi on ollut aika vaisu tähän mennessä ja hiukan olen varovaisemmin liikkeellä.

Technopoliksesta tuli ostotarjous hintaan 4,65€. yhtiö on salkussani kohtuullisella painolla ja sieltä irtoaa kohtuullisesti sijoitettavaa. Ostotarjouksen noin 14% preemio ei ole kovin huikea, mutta kyllähän tuo reilun vuoden tuotot tuo kerralla.  


Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto heinäkuussa 2018

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Salkun tuotto heinäkuussa 2018

Salkun tuotto heinäkuussa 1,73%:ttia . Kaupankäyntikuluni kohosivat tasolle 13,91€. Kulut olivat 0,79% kaupankäyntivolyymista (1756,04€) ja -2,75% lisätystä pääomasta (-488,60€). Pitkästä aikaa vähensin salkustani pääomaa. Kevennykseni kohdistui Svenska Handelsbankeniin jota ostin vielä 20.7.2018 hintaan 97,80 SEK. Kevesin sitten 31.7.2018 yhtiötä 108,65 SEK hintaan. Ruotsin taloudesta on tullut hyviä uutisia, mutta asuntomarkkinoiden tilanteesta ollaan edelleen huolestuneita EKP tiedotti rahapolitiikan olevan yhä kevyttä pitkään ja Japanin keskuspankki hillitsee korkojen nousua. Korkojen nousu siis lykkääntyy ja vaikeuttaa pankin tuloksen parannusta. Asuntolainatilanne on yhä tiukka Ruotsissa. Nämä ei ole huippupositiivista uutista yli ostetussa tilassa olevalle yhtiölle. Vastaavasti hyvän tilanne ei ole näkynyt kaikissa Ruotsalaisissa vientiyhtiöissä. Kärkyn muutamaa enkä halua nostaa osakepainoa kovin paljoa.

 Osinkoja kertyi 301,37 €. Osinkoja tuli 194,94% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Olen panostanut vahvasti edellisenä vuonna osinkoihin tälle vuodelle, koska olen odottanut, että vuoden alun jälkeen tulee ostopaikkoja, kuten kävikin. Osakkeiden näkymät eivät ole huonot, mutta kohoavat korot ja inflaatio vaikeuttavat yritysten toiminta ympäristöä. Tuloskausi on ollut aika vaisu tähän mennessä ja hiukan olen varovaisemmin liikkeellä.

Edellinen tarkastelu: Salkun kesäkuun, 2018 Q2 ja H1 tuotot

Reaaliaikainen salkku

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Salkun kesäkuun, 2018 Q2 ja H1 tuotot


Salkun tuotto oli kesäkuussa 0,75%:ttia. Toisen vuosineljänneksen Q2 tuotto oli 2,41%:ttia. Vuoden alusta oleva puolivuotistuotto H1 on -2,89%.

Osingot kasvoivat 417,18€, jossa kasvua 38,40% edellisen vuoden kesäkuuhun.

Kävin määrällisesti hyvin lähelle normaalimäärän kauppoja, yhteensä 30 kpl. Kaupankäyntikulut tipahtivat edellisestä kuun 138,18€:stä alle puoleen 61,13€:oon. Pääsyynä laskulle oli kaupankäynti pääsääntöisesti kotimaisilla osakkeilla ja rahastoilla. Lisäksi kuun lopussa kävin kauppaa OP:n alennetuilla palkkioilla.

Salkkuni pärjäsi viimeisen kuukauden varsin hyvin indeksiä vastaan ja viimeiset kolme kuukauttakin on menneet kohtuullisesti. Olen hiukan odotellut Euroopan värinöitä ja niitä on tullut Italian vaalien myötä. Olen lomaillut varsin rauhallisesti Heinäkuun salkkuni kanssa ja tyytyväinen, että olen pystynyt pitämän sormet poissa nappuloilta.


Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto toukokuussa 2018
Edellinen vuosi: Salkun kesäkuun 2017, Q2 ja H1 tuotot

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Salkun suorat osakesijoitukset sijat 36-40

Markkinatilanne on ollut jonkun aikaa levoton ja olen jatkanut salkkuni läpikäyntiä. OP:n hinnaston muutos mahdollistaa salkun muokkaamisen pienemmin kustannuksin. Olen jatkanut tämän johdosta salkun läpikäyntiä ja katselen onko myynti ehdokkaita. Käteisen kasvattaminen ostotilaisuuksia varten voi olla järkevää. Toisaalta sijoituksen vaihtaminen paremmilla tuotto-odotuksilla olevaan voi olla järkevää.

Sijalla 36 oleva Coca Cola on ollut salkussani pitkään. Yhtiössä on jo välillä odoteltu korkean osingonmaksusuhteen vuoksi osinkoaristokraatti tittelin menestystä ja epäilty kykyä nostaa osinkoa. Tämä voi olla jossain vaiheessa edessä ja näkyä kurssissa. Yhtä hyvin voi olla mahdollista jatkaa pieniä nostoja tästä eteenpäin. Olen välillä miettinyt hevosen vaihtamista Pepsicoon, mutta eiköhän tämä salkussani jatka. Tein pienen kevennyksen Cokikseen ja hajautin sijoitustani Starbucksiin. Tämä pysynee salkussani ainakin niihin vaikeisiin aikoihin, jossa tämä on sitten vahvoilla. Siihen asti rallattelen osinkoja kotiin.

Sijalla 37 on Nokian renkaat. Minulla on vähän kaksijakoinen tunnelma yhtiöstä. Se tuntuu laatuyhtiöltä, mutta testihuijaukset ovat panneet hiukan epäilemään yhtiön kilpailukykyä. Tehtaat poliittisesti epävakaalla Venäjällä ovat riski. Johtoa on vaihtunut. Näiden syiden takia en saa itselleni perusteltua, miksi tämä olisi sellainen varma sijoitus. Se ei ole vaan on riskinen ja en ole oikein koskaan saanut sellaista hyvää perustelua miksi tämä suurella varmuudella parantaa tulostaan. Tilanne on jäänyt tähän osuuden ollessa salkussa kohtuullisen pieni. Mukava osingon maksaja ja pysynee salkussa ilman suuria muutoksia.

38 sijalla sijoituksissani on Gjensidige Forsikring. Yhtiötä voidaan pitää laadukkaana vakuutusyhtiönä. Sillä on ollut pitkään hyvä lähellä 20% oleva ROE ja maksaa mukavaa yli 5% osinkoa. Halusin riskimielessä hajautusta salkkuuni. Sijoitusta ei voi pitää huippuonnistuneena sillä yhtiö raportoi juuri huonon tuloksen johtuen ankarasta Norjan talvesta ja auto-ongelmista. Yhtiön omistaja rakenne ei ole paras mahdollinen ja yhtiöstä tulee eurosijoittajalle valuuttariskiä. Pidin kuitenkin vakuutus ja pankkisektoria muihin toimialoihin erittäin alhaalle arvostettuna ja halusin lisätä salkkuuni. Tämä yhtiö oli laadukas ja tuntuu siltä edelleen Fyysikon osingot teki hienon vertailun, joka vahvisti käsitystäni. Tämä on pysyy salkussani ja tarkasteln yhtiötä tuloskauden jälkeen.

Sijalla 39 oleva Scanfil on ollut salkussani pitkään kymmenisen vuotta. Ostin sen arvosijoituksena salkkuuni ja se maksanut mukavaa osinkoa koko historiansa ajan. Siitä on lisäksi irronnut Sievi Capital, jonka myin ostotarjouksessa. Tämä on ainoa kuhmu minkä tämä sijoitus saa. Ostotarjous ei jättänyt oikein hyvää makua suuhun suuromistaja Takasista. He eivät katso aina osakkeen omistajan etua. Pidän kuitenkin heidän tarkasta tyylistään yhtiötä. Scanfil pysyy salkussani. Se on lähtenyt kasvamaan yritysostoin ja tilanne näyttää ihan hyvältä. Tämä on ollut hold asennossa ja välillä miettinyt jopa lisätä omistusta.
  
Sijalla 40 Herlinien Kone. Tämä on minulle hankala yhtiö hankkia. Lähes aina yhtiö tuntuu kalliilta ja ala on suhdanne herkkä, joten ostaminen ja pitäminen on ollut minulle hankalaa. Yhtiö oli hetken aikaa minulla suuremmalla painolla salkussani, mutta kevensin positiota hiljattain. Taas harmittaa yhdistymisen ollessa mahdollisesti tulossa. Antti Herlin pitää hyvää huolta yhtiöstä, mutta hivenen minua arveluttanut johto, suoritus ja kasvu eivät ole jatkunut samalla tasolla kuin Matti Alahuhdan ollessa johdossa. Alahuhdan aikana Kone tuntui voittavan markkinaosuuksia kilpailijoilta nykyisellään sitä ei ole tapahtunut. Tämä on tehnyt oman osansa, että yhtiö on tuntunut kalliilta. Ehkä hinta jossain välissä käy tasolla jossa yhtiötä kiinnostaa ostaa. Tällä hetkellä pitelen positiotani ja kasvattelen ehkä hyvin varovaisesti.

Pidän kaikkia viittä listattua yhtiötä varsin laadukkaana. En löydä niistä kuitenkaan piirrettä miksi ne olisivat paras mahdollinen sijoitus. Pidän ne mielelläni salkussani, mutta en hanki lisää, mutta en näe mitään syytä niistä luopua. Myynti aiheuttaa kustannuksia ja kaikki voivat suorittaa paremmin on itse odotan tai markkinat odottavat.  


Aikaisemmat tarkastelut:
Salkun viisi suurinta osakesijoitusta 16.6.2017
Salkun osakesijoitukset sijaan 12 asti
Salkun 13-20 suurimmat osakesijoitukset 1.11.2017
Salkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 26-30
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 31-35 ja tapahtumia

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Salkun suorat osakesijoitukset sijat 31-35 ja tapahtumia


Salkkuni tarkastelun tarkastelu jäi hiukan kesken. Tämä johtuu osittain sijoitusteni suuresta määrästä. Tämä ei tarkoita etten olisi niitä miettinyt. Osa sijoituksista on niin pieniä, että niistä ei kannata kulujen vuoksi luopua, mutta ehdottomasti suurin osa on sellaisia joita pidän hyvinä yhtiöinä ja haluan olla mukana. Olen sijoittanut koe position, mutta en ole lähtenyt lisäämään enemmän. Nyt tilanne on hiukan muuttunut koska OP alensi kaupankäynti kulujaan 1% maksimiin kaupasta. Tämä mahdollistaa pienempien erien siivoamisen salkusta. Olen ajatellut siivota salkkuani, koska syklin huipun merkkejä on ilmoilla ja aloitan pikku hiljaa salkun siivoamisen.

Aloitin siivoamisen jo tässä vaiheessa myymällä salkustani Caverionin. Yhtiö on tullut aikanaan salkkuuni irtaantuneena YIT:stä. Osuus jäi pieneksi. Yhtiön liiketoiminta tuntui ihan fiksulta vakaammalta kuin rakennusliiketoiminta. Annoin yhtiön jäädä salkkuuni Herlienien tankatessa yhtiötä. Seuratessani yhtiötä en ole vakuuttunut sen menosta. Se ei ole vakaa osinkokone, kuten oletettu. Tulos heiluu ja en oikein osaa sanoa mihin ollaan menossa. Oletan laskua syklin taittuessa. Itse en löydä perusteita miksi se tuottaisi paremmin kuin indeksi. Panin yhtiön myyntiin ja jätin varat odottelemaan osto paikkoja. Itse asiassa Samalle päivälle tarttui Sampossa pilkki hintaan 41,11€.

Salkkuni 31 suurin sijoitus on Wärtsilä. Yhtiön osuus salkussani on harmittavan pieni. Yhtiö on selvästi laadukas ja sillä osaamista ja hinnoitteluvoimaa alallaan. Se hyötyy globalisaatiosta ja hiilidioksidin vähentämistavoitteista. Se kuin varkain ratsastaa megatrendeillä. Yhtiöllä on vakaata kasvollista omistusta Wallenbergien, Ehnroothien (Fiskars) ja Ingmannien kautta. Se on syklinen ja minulla on ollut vaikeuttaa löytää hyvää ostopaikkaa lisää odotellessani syklin loppua. Kenties pian alkavat yulla ne ostopaikat. Nykyarvostuksella en ole yhtiötä suuresti lisäämässä suurella painolla, mutta en ole kyllä yhtiöstä luopumassakaan. 

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Huomioita Internetistä koskien sijoituksiani ja hiukan ajatuksia koroista

Ensimmäisenä huomioin Warren Buffettin haastattelun, jossa hän kertoo, että USA:lla on edessä vielä 4-5 hyvää vuotta taloudellisesti. Näkymät on liike-elämässä hyvät. Buffettin suuria sijoituksia ovat KraftHeinz ja Apple. Korkotaso on edelleen Yhdysvalloissa alhaalla 5% tasoon on matkaa. Huomion arvoisinta Buffettin kommentti, että sijoituksia ei pidä ajatella puolen vuoden tai vuoden näkymillä. Huomion arvoista, että hänen näkemyksensä on selkeästi markkinaennusteita vastaan.

Omavaisuushaaste hankki AT&T salkkuun ja tarkasteli yhtiön tilannetta Suomeksi. Hän kiinnitti kirjoituksessan huomiota velkataakkaan.

Henri Elo puolestaan kirjoitti laatuyhtiöistä. Omana huomiona, että salkkuni suurimmasta päästä olevat sijoitukset löytyivät P/E-luvulla pienimmästä päästä laatuyhtiöt listalta. Elo listasi potentiaalisiin tulevaisuuden laatuyhtiöihin suurella painolla salkussani olevat Lehdon. Tämän lisäksi sieltä löytyi Detection Technology, Scanfil ja Hoivatilat joita minulla on kaikkia salkussani. Mitään mainintaa makrotasosta ei löydy.

Luin juhannuksen aikaan Laatu Guru kirjan loppuun ja aloitin lukemaan Arvo Gurua. Mukavaa settiä löytyy molemmista, mutta kirjaa edetessä aloin miettimään miksi Sampo ei ole yhtiönä tarkasteltu kirjassa. Sampo on yksi Oksaharjun suosikkiosakkeista. Sampo on tällä hetkellä yksi suurimmista sijoituksistani ja se oli oikeastaan varsin mielenkiintoista, koska Nordea oli Arvo Guru-kirjassa esillä useaan otteeseen.

Kuin tilauksesta silmiini sattui Fyysikon osingot blogin analyysi Samposta. Hänellä oli mielestäni erinomainen tarkastelu vakuutusyhtiöistä joista viisi valikoitui jatkoon, Sampo yksi viidestä. Nyt sitten jatkui tarkemmalla tarkastelulla, jossa tultiin johto päätökseen Sampo hiukan aliarvostettu. Minulle uutta tietoa oli tuo varsin alhainen konsensusennuste, itse en seuraa konsensusennusteita, koska analyytikot ovat tunnetusti huonoja ennustajia. Edellä nousi esiin Buffettin poikkeava näkemys konsensukseen. En tiedä onko hän parempi ennustaja, mutta hän onnistunut hyvin löytämään tuottavia yhtiöitä.

Tarkistelin Sampon analyysejä ja silmiini osui ensimmäisenä SalkunRakentajasta tämä analyysi. Syyksi kurssi laskulle annettiin matala korkotaso, joka vaikuttaa vakuutusliiketoiminnan tuottoihin ja vaikeuttaa uudelleen sijoittamista. Muina huomioina Sammon arvostus taseperusteisesti on lähellä viiden vuoden alalaitaa. Poikkeama suositushintaan 53 € on huomattavan suuri.

Esitän itselleni aina sijoituksia tehdessäni kysymyksen paraneeko tulos? Lisäkysymys on miksi? Olen lisännyt sijoituksiani Sampoon, koska uskon korkojen nousevan seuraavan 3-5 vuoden aikana ja korko vaikuttaa huomattavalla momentilla tulokseen. Sampo maksaa suuren osan tuloksesta osinkoina ja yhtiö on jälkisyklinen, joten saan sitten aikaan hyvät osinkorahat käyttöön osakemarkkinoiden sukelluksessa. Olen päätynyt Elon kirjoituksessa esitettyyn päätelmään eli Sampo on alhaisesti arvostettu laatuyhtiö.

Sampon kohdalla tehdään mielestäni virhepäätelmiä korkotasosta, jonka ajatellaan pysyvän nykyisellä alhaisella tasolla EKP:n kommenttien vuoksi. Mikään ei nykyisellään estä Sampoa sijoittamasta korkorahojaan USA:n korkosijoituksiin. Samoin korot Englannissa on jo lähteneet nousuun. Lisäksi merkittävä osa yhtiön liiketoiminnoista on Euroalueen ulkopuolella Ruotsissa ja Tanskassa. Näiden maiden korot voivat poiketa EKP:n tasosta. Tanska on pitänyt korkoja pisimpään negatiivisina. Tämä ei tarkoita, että ne nousivat ensimmäisenä. Italian korot esimerkkinä on lähteneet jo selvään nousuun. EKP:n ostoohjelman lopetus jo nostaa korkoja, koska ostajia ei ole entiseen malliin.

Samoin päättely ei ota huomioon sitä, että korot ennakoivat tulevia tapahtumia. Ne lähtevät nousuun ennekuin EKP nostaa korkojaan. LähiTapiolan Hannu Nummiaro sanoo sen tapahtuvan noin 9 kuukautta ennen koron nostoja. OP:n Reijo Heiskanen vuoden alussa. Jos Heiskasen ennuste pitää paikkansa ja pörssi tyypillisesti ennustaa puolivuotta eteenpäin, alkaa olla h-hetki ostaa Sampoa. Nordean siirto Suomeen tulee eräänlaisena bonuksena, mikäli se parantaa tulosta toivotusti niin sillä huomattava vaikutus Nordean tulokseen ja Sammon saamiin osinkoihin.

Osa syynä Sampon laskuun pidän riskilisien kasvua. Italian vaalien vuoksi korot nousivat huomattavasti ja samalla Euroopan pankkisektori laski huomattavasti. Samoin Ruotsin asuntomarkkinoita hermoillaan. Ruotsin tilanne voi johtaa parhaassa tapauksessa Riksbankenin koron nostoihin, joka Sampolle hyvä asia tapahtuessaan maltillista tahtia. Italian tilanne voi heiluttaa koko Eurooppaa., mutta luotan tietyllä tapaa Sampoon laatuyhtiönä. Se pitää riskejään maltillisena.

Pankkien vakaavaraisuus vaatimukset ovat johtaneet mielestäni mielenkiintoiseen kehitykseen. Pankit pelaavat niin sanotusti varman päälle ja välttelevät tiettyjä riskisijoituksia ja niiden tase on vahva. Tämä on johtanut tilanteeseen, että osalla rahan tarvitsijoista lainahanat ovat kiinni ja rahoitus hoidetaan vaihtoehtoisia reittejä. Vaihtoehtoiset reitit ovat kulutusluotot, vertaislainat ja taloyhtiölainat. Velkaantumistilanteesta olla huolissaan ja ongelmia tulee sinne missä maksukyky ei riitä. Korkojen nousu pariin prosenttiin pitäisi olla suurella osalla hallittavissa. Ongelmat tulevat siellä missä kantavat hartiat eivät ole leveät tai maksajia oletettua vähemmän. Italiaa takaamassa on ainakin tällä hetkellä leveämmät hartiat kuin pelkkä Italia. Euro ero on toki mahdollisia jolloin hartiat kapenevat. Sektorina arvoitus on kuitenkin kulutusluotot ja vertaislainat. Kenelläkään ei varmasti ole käsitystä kuinka monta erillistä lainaa yksittäisillä henkilöillä voi olla ja kuinka monella yrityksellä on vastaavia. Tässä toki kantavat hartiat on aiempaa leveämmät sillä niitä on antaneet yksittäiset ihmiset. Jossain vaiheessa yksityisten kiinnostus lainoihin voi vähetä ja tulla vertaislaina run eli sijoittajat vetävät rahojaan poissa mikäli pystyvät. Siinä vaiheessa lainaotossa voi loppua kierrokset tai korot mennä nopeasti kestämättömiksi. Sampon ja Nordean riskit ovat mielestäni sitten suurimmat taloyhtiölainoissa. Tämä voi heijastua taloyhtiöt lainoihin, jota kautta Nordea ja Sampo kärsivät. Uskon suurten finanssitalojen olevan kriisissä vahvoilla, vertaislainaajia voidaan päästää kaaatumaan. Toiseksi osa vertaislaanaajista ei ole pörssissä, kun taas pörssissä olevilla pankeilla on aina mahdollista tehdä osakeanti. Kaikilla vertaislainapalveluilla osakeannin järjestäminen ja onnistuminen ei ole niin helppoa, kuten GF Moneystä esimerkkinä näimme.

Niin kauan kujin vertaislainoissa on kovaa kilpailua, kuten nämä vertailut kertovat, minusta ei ole huolta. Toiseksi näen tälle toiminalle tarvetta ja se erittäin tehokas rahoitus muoto. Siinä on ihmistyö useissa tapauksissa minimoitu ja lainanantajat ja -tarvitsijat saatu kohtaamaan. Näen näille luotille tarpeen jatkossa ja uskon siellä sektorilla aikanaan löytyvän voittajat.

Yhteenveto

Loppuyhteenvetona totean, että en näe suuria mustia pilviä tällä hetkellä markkinoilla. Kauppasota voi vaikuttaa negatiivisesti talouden kehitykseen, mutta se ei välttämättä johda lainaongelmiin. Hartiat ovat lainamarkkinoilla leventyneet ja toiminta kehittynyt. Heikoin osa kärsii ja minä en usko sen sijaitsevan välttämättä pohjoismaisilla markkinoilla. Enemmän ongelmat kohdistuvat Etelä-Eurooppaan ja vertaislaina markkinoille. Vertaislainauksessa löytyi lyhyellä etsinnällä palveluita joita ei suositeltu. Itsellä huomiota on herättänyt Norjalaisten rynnistys vertaislainamarkkinoilla ja liikeketjuilla mm. Gigantti, XXL ja Power muutamia mainitakseni.

Vertailainamarkkinat kiristävät kilpailua, parantavat vertailtavuutta ja vaikeuttaa Nordean toimintaympäristöä ja Sampon tilannetta lainamarkknoilla. Korot ovat jo osin nousussa ja voivat alkaa nousta varsin pian etupainotteisesti, jonka seurauksena Sampon tulos voi kohta alkaa nousta ja vaikea korkotilanne alkaa väistyä. Sampo on edullisesti hinnoiteltu suhteessa omaan pääomaan ja yhtiön laatu huomioiden erittäin halpa. Kassavirran diskonttauksella yhtiö on aliarvostettu.

Usealla USA sijoituksellani on aika kova velkataakka. KraftHeinz, General Mills, AT&T:llä, Omega Health Care Investorssilla ja CVS:lläkaikilla on huomattavan paljon velkaa. Yrityksillä on pitkä historia, joten en ole hirveän huolissani, mutta kiristyvä korkoympäristö vaikeuttaa toimintaympäristöä. Toisaalta korot ovat edelleen alhaalla, joten velkaa on nyt kannattavaa ottaa eikä odotella korkeampia korkoja.

Disclaimer: Kirjoitus on kirjoittajan omia muistiinpanoja sijoituspäiväkirjaan huomioiksi. Omistan kirjoituksessa mainituista yhtiöistä Lehtoa, Detection Technologya, Scanfilia, Hoivatiloja, AT&T:tä, KraftHeinzia, Omega Health Care Investorssia, General Millssiä, CVS:ää ja Sampoa.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Salkun tuotto toukokuussa 2018

Salkun tuotto toukokuussa 1,19%:ttia . Kaupankäyntikuluni kohosivat tasolle 138,18 €. Kulut olivat 0,81% kaupankäyntivolyymista (17122,16€) ja 2,73% lisätystä pääomasta (5070,10€). Luvuista näkyy salkun muokkaus. Tein pieniä kevennyksiä syklisissä yhtiöissä ja toiseksi ostelin Sampoa, joka hyötyy korkojen noususta ja lasketteli erityisesti valtion kevennellessä. EKP tiedotti rahapolitiikan olevan yhä kevyttä. Osto-ohjelman lopetus näkyy kuitenkin osassa korkoja ja tilanne alkaa normalisoitua.

Osinkoja kertyi 1213,41 €. Osinkoja tuli 160,03% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Olen panostanut vahvasti edellisenä vuonna osinkoihin tälle vuodelle, koska olen odottanut, että vuoden alun jälkeen tulee ostopaikkoja, kuten kävikin. Osakkeiden näkymät eivät ole huonot, mutta kohoavat korot ja inflaatio vaikeuttavat yritysten toiminta ympäristöä. Kuten esimerkkinä aiemmin mainituista Sampon myynneistä näemme, että institutionaaliset sijoittajat siirtävät rahaa poissa osakkeista korkojen noustua.

Olen aiempina kuukausina hiukan ihmetellyt euron vahvuutta aiemmassa kirjoituksessa ennakoimat PIGS-maat ovat alkaneet jälleen nousta tapetille. Nyt euro on sitten heikentynyt useita valuuttoja vastaan, joka ihan positiivisesti näkynyt salkkuni kehityksessä. Pyrin jonkin verran keräilemään käteisvaroja mahdollista heiluntaa varten ja jatkan osinkojen kasvattamista. Mielestäni on liian aikaista siirtyä korkoihin.

Edellinen tuottokatsaus: Salkun tuotto huhtikuussa 2018


*-merkityt ovat affliate linkkejä joista kirjoittaja voi saada komissiota.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Mycronic sisäpiiriostot

Muistiin itselle seuraava huomio, Mycronicin sisäpiiri on ostellut runsaasti.

4.6.2018 Carl Frazen osti 1000 osaketta
4.6.2018 Anette Mullis osti 1000 osaketta
5.6.2018 Martin Pettersson osti 1000 osaketta
7.6.2018 Charlott Samuelsson osti 990 osaketta
7.6.2018 Niklas Ebling osti 1000 osaketta
7.6.2018 August Wingårdh osti 1100 osaketta
7.6.2018 Lena Båvegård osti 1000 osaketta
8.6.2018 Thomas Stetter osti 1000 osaketta
11.6.2018 Lena Olving osti 2000 osaketta

En ole selvittänyt ovatko nämä jotain osakepalkkiojärjestelmää. Samuelsson, Ebling ja Franzen ovat ostelleet kuitenkin helmikuussakin. Toimitusjohtaja Lena Olving ostaa säännöllisesti aina hiljaisen kauden aikana lisää. Helmikuussa on muita sisäpiiri ostoja, joten ei tämä ihan osakepalkkio-ohjelmaankaan täsmää.

Disclaimer: Tämä ei ole tarkoitettu sijoitussuositukseksi vaan kirjoittajan oma muistiinpano sijoituspäiväkirjaan sijoituksistaan. Kirjoittaja omistaa Mycronicin osakkeita.

Lähde: http://www.mycronic.com/investors/share/insiders/

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Taaleri esillä mediassa

Taaleri on salkussani suurella painolla ja tämän johdosta poimin mediasta muutaman huomion yhtiöstä muistiin. Pörssikirjailija, kolumnisti Henri Elo kirjoitti yhtiöstään jutun blogissaan.

 Omat huomiot jutusta: Markkina-arvo 260 miljonaa kurssi tasolla 9,80-9,90€ ja osien summa 360 miljoonaa. Tämä ei siis tarkoita taseen omaa pääomaa vaan Inderesin arvioita nykyisestä arvosta. Jos markkina-arvo nousee osien summaan tämä tarkoittaa 38% nousua. Jos ajatellaan Taalerin arvoksi maltillisesti 0,8*osien summa mikä varsin tyypillistä sijoitusyhtiöille niin markkina-arvoksi saataisiin 288 miljoonaa ja nousu potentiaaliksi 10%. Tämä tarkoittaa kurssia 10,80-10,90€.

EVLI on aloittanut Taalerin seurannan ja antoi suositukseksi osta. Tavoite hinta Taalerille on 11 euroa eli vähän yli 10% nousuvara.

Taalerin viimeisimpiä tiedotteita:

27.4.2018 Taaleri tiedotti kasvattaneensa omistustaan Fellow Financessa 7,3% omistuksen noustessa 45,7%:tiin.

3.5.2018 Taaleri tiedotti ostaneensa robottivarainhoitaja Everestin.

9.5.2018 Taaleri kertoi kirjaavansa 2,5 miljonan tappion geotermisestä hankkeesta Saksassa.

22.5.2018 Garantia kertoi ostaneensa Suomen vuokravastuu Oy:n

31.5..2018 sai sopimuksen taloudellisen neuvonannon sopimuksesta Keilaniemeen. Kyseessä on uusi rahoitusmaali Suomen kiinteistömarkkinoille, joka on jo käytössä muissa pohjoismaissa.

Omat huomiot: Osien summaan on tullut uusia yhtiötä ja liiketoimintaa, jotka mahdollistavat liikevaihdon kasvun Taalerille. Elon kirjoitus ja EVLI:n seuranta saanee lisää vaihtoa ja kiinnostusta Taaleriin. Katselemalla vähän pidemmälle kuin seuraava H1 raportti tilanne näyttää ihan positiiviselta, vaikka EVLI pientä laskua kannattavuuteen odottaa.

Discalimer: Omistan Taaleria. Kirjoitustani ei pidä tulkita sijoitussuositukseksi vaan se oma sijoituspäiväkirja merkintä ja huomioiden kirjaaminen muistiin.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Miten meni Nordnetin 1 € osinkokampanja?

Aiemmin tein suunnitelman Nordnetin* 1€ kampajaan. Nyt tarkoituksena seurata miten suoriuduin.

En pystynyt järkevästi toteuttamaan alkuperäistä myyntisuunnitelmaani, koska myynnit olivat normaalihintaisia. Tämän jälkeen muutin suunnitelmaani, jossa listasin myynti ehdokkaiksi Koneen ja Konecranesin. Myin näistä Konecranesia ja Kone jäi myymättä. Osakepainoni nousi hiukan, mutta katson pysyneeni suunnitelmassani hyvin. Rahoitin pääosan kaupoista Konecranesin myyneillä. Nousin tässä kuussa tasolle kaksi Nordnetin* hinnastossa, joten tulevan kuun kaupat 5€ toimiksianto kotimaisissa kaupoissa. Myyntiä voi olla kannattavaa odottaa hetki.

Lisäksi kirjoitin ostoissa 2 seuraavasti: ” Tämän lisäksi ostan Exel Composites yhtiötä, joka yli myyty. Myyn myöhemmin pienentäen positioni yhtiössä, mikäli yli myydystä tilasta noustaan. Hankinnat on tarkoitus rahoittaa näillä myyneillä.”

Myynti jäi tekemättä, mutta ostin yhtiötä erän ja jään odottelemaan nousua. Tältäkin osin mennään suunnitelmassa.

Suunnitelman osan 1 ostot:

1. Technopolis

Ostin Technopolista erän. Yhtiö nousi huomattavan nopeasti 3,72€ hintaan 3,94$, jossa päätin hiukan keventää. Positio meni kevyeksi ja ostin takaisin hintaan 3,87€ pienen erän. Teknisesti näytti, että yhtiö ei jaksa läpi 200 päivän liukuvasta keskiarvosta. Täydennän mahdollisesti positiotani myöhemmin.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Suunnitelma 2 Nordnetin 1 € osinkokampanjaan

Koska Nordnetin kampanja koskee ainoastaan ostotoimeksiantoja, joudun muokkaamaan suunnitelmaani. Katselin salkkuani hiukan lisää ja löysin pari mahdollista myyntikohdetta.

1. Kone

Ostin Konetta maaliskuussa osingon irtoamisen jälkeen. Erä oli suurempi kuin olin suunnitellut. Nyt Kone on aika sopivasti yliostetussa tilassa ja voin myydä erä voitolla ja osto erä muuttuu tavoitteen mukaiseksi.

Koneelta on tullut hiljattain ihan hyviä uutisia sen tehdessä hisseihin kännykällä toimivat lukitukset yhteistyönä. Dollarin vahvistuminen on samoin hyväksi Koneelle. Yhtiön kasvu on yskinyt ja yli 20 P/E on korkeahko yhtiölle, jonka kasvu on vaatimatonta. Koneen kevennys voisi olla perusteltua. Tarkoituksena jättää Konetta edelleen laatuyhtiönä salkkuun.

2. Konecranes

Konecranes teki ison yrityskaupan ostaen Terexin. Tämä antaa hyvät mahdollisuudet kasvuun. Viimeisin tulos oli pehmeähkö vahvistunut dollari saattoi olla osa syynä tulokselle. Ostin potin Konecranesia maaraskuussa, kun yhtiö oli mielestäni halpa. Olen saanut erästä osingot ja olen lähellä +/- tilannetta erityisesti sen jälkeen, kun olen saanut tappiollisesta myynnistä verovähennykset. Syklisenä yhtiönä mielestäni Kone Cranesin keventäminen on perusteltua. Tarkoitus jättää Konecranesia edelleen laatuyhtiönä salkkuun.

Muut toimet:

Tämän lisäksi ostan Exel Composites yhtiötä, joka yli myyty. Myyn myöhemmin pienentäen positioni yhtiössä, mikäli yli myydystä tilasta noustaan. Hankinnat on tarkoitus rahoittaa näillä myyneillä.

Nämä pohdinnat ovat lisäyksiä edelliseen ja mietintä mistä tarvittaessa voisin irrottaa rahaa ostoihin. Nämä henkilökohtaisia suunnitelmia eikä pidä tulkita sijoitus tai myyntisuositukseksi. Tässä takana pieni käteisen määrän nosto ja mahdollinen paluu sitten omistajaksi alemmalta tasolta.

Kirjoitukseen liittyvä aiempi suunnitelma: Suunnitelma Nordnetin 1 € osinkokampanjaan

Suunnitelma Nordnetin 1 € osinkokampanjaan

Nordnet* pitää toukokuun loppuun 1 € ostotoimeksiannot alle 200 € kaupoille osinkojen uudelleen sijoittamiseksi.

Ajatukseni oli samalla voi tehdä salkkuun pientä kevät siivousta, mutta sain tietää ennen aloittamista, että kampanja ei koske myyntejä.

Tavoitteenani oli nostaa salkun tuotto-odotusta, yksinkertaistaa salkkua hiukan vähentämällä omistuksia ja hyödynnän verotukseen tappiollisia sijoituksia verotukseen. Tämän vuoksi voin käydä pientä kauppaa, jossa ostan ja myyn saaden pienen voiton tai huonossa tapauksessa nollatuloksen (ainoastaan verohyödyn) kaupankäynti kustannukset huomioiden.

Kirjoituksen tarkoitus on kirjata ylös tavoitteeni ja seurata niiden kehittymistä lyhyellä 6 päivän jaksolla. Kehitän tällä menetelmällä itseäni sijoittajana ja katson miten pidän kiinni suunnitelmastani. Omistan kaikkia kirjoituksessa mainittuja yhtiöitä ja kirjoituksiani ei pidä ottaa myynti- tai sijoitussuosituksina. Oman salkkuni optimointi ei tarkoita, että salkkua optimoidaan muissa tapauksissa.

Tässä vaiheessa on selvää, että en voi toteuttaa suunnitelmaa. Opetuksena kirjaan ylös, että lue kampanjan ehdot huolella. Nordnetin kohdalla kampanja ei ole välttämättä sama kuin on ennen ollut. Jätän kirjoituksen muistiin panot blogiin talteen ajatuksinani. Pienellä todennäköisyydellä tee jokunmainituista ostoista. Todennäköisesti ne jäävät odottamaan seuraavaa kuukautta, jossa palkkiotasoni alenee tai jätän toteuttamatta kokonaan.Voi olla hyvä ratkaisu olla käymättä kauppaa.

Myytävää:

En halua suuresti nostaa osakepainoa kampanjan vuoksi, joten toiminta on aloitettava myynneistä. Toisaalta tappiollisiin myynteihin on hyvä olla ”pelirahaa”. Teen tappiolliset myynnit osaksi kuitakseni myynneistä aiheutuvia veroja.

1.Outotec

Yhtiö treidaa pitkälle yli sadan P/E:llä. Olen kerännyt yhtiöstä hyvät tuotot. Tuntuu hankalalta nähdä yhtiölle huipputuottoja. Yhtiö on teknisesti yliostetussa tilassa. Panen omistuksen lihoiksi, positio on aika pieni, joten se käy pian.

2. Exel Composites

Yritys on ollut minulle pieni pettymys ja yhtiötä mahdollista myydä tappiolla. Tarkoitukseni keventää yhtiötä. Nyt yhtiö nousemassa ylös ylimyydystä tilasta, joten mahdollisuus olisi lisätä ja vetää pientä peliä tällä.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Ajatuksia markkinatilanteesta

Kirjoituksen tarkoituksena kirjata ylös tunnelmia pörssitä oppimikseksi. Kenekään ei pidät ottaa kirjoitusta sijoitussuosituksena tai faktatietona. Nämä ovat kirjoittajan omat ajatukset kirjattuna muistiin.

Markkinoilla on ollut tämän vuoden alusta melkoista liikendintää ja tiettyjä merkkejä laskusta on alkanut ilmetä. Merkkejä laskusta:

1. Volatiliteetteetti kasvaa

Seppo Saarion kirjassa on kerrottu, että ennen huippua indeksin noustessa uusiin huippuihin kurssit nousevat rajusti ja puolestaan tulee suuria tiputuksia. Uusilla kurssihuipuilla ei tavallaan ole rajaa tietyt osakkeet ja indeksit vain nousevat ”aina”. Tämän näkee selvästi kuumimmista osakkeista. Tällaisia on mielestäni FANG-yhtiöt esimerkkinä. Moni varmasti kuullut uudesta ajasta, vanhat lait eivät enää päde. FANG yhtiöiden P/E-luvut esimerkkinä on nousseet hurjiksi. Kasvulla on kuitenkin rajansa. Esimerkkinä ihmiset eivät hanki kahta Facebookia, tosin voivat käyttää työpaikkansa ja yleishyödyllisen yhteisönsä Facebookia. Jossakin on jokatapauksessa raja. Sekä indeksi, että FANG yhtiöt ovat heiluneet viime kauukaudet aika kovasti.

2. Menestyneitä sijoittajia esitellään mediassa ja pörssi listautumiset on huipussaan

Tuore esimerkki on tässä. Esimerkkejä löytyy lisäksi toisena esimerkknä naisten lehdistä.

Ottamatta kantaa kenenkään tietotaitoon kokemukseen tai osaamiseen mediaan on nousut runsaasti taloutta ja sijoittamista kommentoivia ihmisiä. Monikaan ei muutama vuosi sitten ollut kuullut Jukka Oksaharjusta, Sauli Vilenistä ja Verneri Pulkkisesta tai Inderes TV:stä, pörssiaamusta ja pörssipäivästä. Samaan aikaan vanhat ketut Mika Heikkilä, Vesa Puttonen, Aki Pyysing ja vaikka Karo Hämäläinen ovat alkaneet näkyä mediassa enemmän. Nämä kaikki ovat toki sijoitusammattilaisia. Sen lisäksi esille noussut mm. Merja Mähkä, Jasmin Hamid ja Laatu/Arvo Guru/Random Walker Jarkko Aho. Lisäksi säästämistä ja asuntosijoittamisbloggareita nostettu ajoittain esiin ja muita guruja erinäisissä määrin. Tästä voidaan todeta sijoittamisen olevan suosittua.

Pörssilistauksia on riittänyt viimeisin tulokas on GF Money. Vuoden 2018 aikana päälistalle listautuneita yhtiöitä ovat Harvia ja Altia. First North:lle on puolestaan vuoden alkupuoliskolla hakeutunut Admicom.

Vuonna 2017 Helsingin pörssin päälistalle listautuivat Kamux, Robit, Silmäasema, Talenom, Rovio ja Terveystalo. First North -listalle hakeutuivat Next Games, Fondia, Remedy Entertainment, Titanium, Gofore ja Efecte.

Vuonna 2016 Helsingin pörssin päälistalle listautuivat DNA, Lehto Group, Qt Group, Siili Solutions, Taaleri ja Tokmanni Group. First North -listalle listautuivat Ahola Transport, Heeros, Hoivatilat, Privanet ja Vincit.

Tahti on ollut 2016 vuoteen 2017 kiihtyvä ja huomattavasti kovempi kuin edeltävinä vuosina. Sinänsä ei ole huono, jos hyviä bisneksiä riittää. into on selkeästi kova ja kysyntää riittää.

tiistai 22. toukokuuta 2018

REIT vertailu Omega Health Care vs. Iron Mountain

Alustus

REIT-yhtiöt ovat minulle aika uusi tuttavuus. Koska tämä on sijoituspäiväkirja, kirjaan ajatuksiani ylös oppiakseni ja myöhempää tarkjastelua varten. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään asioita.

REIT yhtiöiden kurssit on tippuneet kovasti FED:in aloitettua koron nostot. Tämä osin perusteltua, koska ne korkealle vivutettuja eli käyttävät runsaasti velkaa sijoituksissaan. Tilanne on kuitenkin mielenkiintoinen, koska inflaatio on kohtuullisen hidasta. Korot ovat edelleen historiallisesti alhaisella tasolla ja antavat erinomaiset toimintaolosuhteet REIT-yhtiöille. Inflaatio yleensä mahdollistaa vuokrien korotukset ja auttavat parantamaan tulosta. Tätä ei tällä hetkellä ole tapahtunut. Jotta korkoja voidaan nostaa lisää, inflaation kiihdyttävä palkkojen parannuttava, joka mahdollistaa vuokrien noston ellei kilpailu ole liian kovaa. Vastaavasti korkojen noustessa kiinteistöjen arvo voi laskea. Mutta korotetut vuokrat tekevät tehtävänsä, saadaan kassavirtaa ja maksettua osinkoja ja pidemmän päälle kymmentä lähentelevät osinkoprosentit varmasti kiinnostavat. Yleisesti REIT sektorille on ladattu kursseihin mielestäni aika paljon pahaa. REIT yhtiöihin sijoittaminen ETF:n kautta hankaloitunut ja kallistunut ja olen kiinnostunut enemmän yksittäisistä yrityksistä. Sijoittamalla yritykseen osingoista maksettava vero Suomessa on 25,5%, kun ETF rahastossa 30% tai isommista tuloista 32%. REIT-yhtiöiden osingot ovat tyypillisesti korkeat.

REIT on lyhenne sanoista Real Estate Investment Trust (REIT). eREIT taas on sitten lyhenne Equilty REIT eli kiinteistösijoitus REIT. REIT-kiinteistösijoitusyhtiön pitää lakiin perustuen jakaa vähintään 90% veronalaisista tuloistaan osinkoina, jonka seurauksena yhtiöiden osingot ovat varsin korkeita. REIT-yhtiö saa vähentää jaetut osingot Yhdysvaltain verotuksessa tai jopa välttää ne kokonaan. Verojen maksua on tavallaan myöhäistetty ja peritään vasta osingoista. Tämä on tavallaan sitten epäsuora tuki kiinteistöjen rakentamiseen ja hallinnointiin ja parantaa asuntojen ja muiden tarvittavien kiinteistöjen saatavuutta ja kilpailua. Koska verotus on alhaisempi kuin muilla yhtiöillä, tekee se REIT-yhtiöt mielenkiintoisiksi sijoituskohteiksi. Tietyillä aika jänteellä ne ovat tuottaneet paremmin kuin indeksi. Esimerkkejä löytyy mm. Tästä tutkimuksesta. Niillä on velkojaan vastaan kiinteätä omaisuutta, joka rajaa lainanantajan tappiota. Kiinteistöt on yleensä myytävissä konkurssitilanteessa. Kiinteistöt on hyvä suoja inflaatiota vastaan.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Ajatuksia sijoitussuosituksista, finanssivalvonnasta ja guruista

Tällä hetkellä on se aika sijoitussyklistä, että menestyneitä sijoittajia esitellään medioissa. Sijoitussuositusten antaminen on luvanvaraista toimintaa. Ruotsissa hiljattain tapaus, jossa analyysit ovat johtaneet finanssivalvonnan seuraamuksiin ja oikeustoimiin. Tämä on johtanut finanssivalvonnan aktivoitumiseen Suomessa.

Itselläni tässä aktivoitumisessa herää ristiriitaisia tunteita. Kyllä on oikein, että virheellistä informaatiota levittäviin puututaan, mutta omasta näkökulmasta ollaan puuttumassa lillukan varsiin. Otan tähän pari esimerkkiä joista toinen Ruotsissa ja toinen Suomessa. Ruotsissa Fingerprint Cardsin osalta tuli julkisuuteen tieto, että tulos jää analyytikko estimaateista, mutta yhtiö kielsi julkaisseensa tiedon. Linkki uutiseen aiheesta: https://www.di.se/nyheter/fingerprint-vi-har-inte-lamnat-kurspaverkande-information/ 

Kurssi syöksyi ja tässä annettiin luvanvaraista sijoitusneuvontaa. Vaikka asian miten pyörittäisi tilanne on hämärä. Tässä on useampi mahdollisuus rikkeeseen. Rikkeen syynä voi olla esimerkkinä pörssikurssin manipulointi, sisäpiiritiedon väärinkäyttö tai sitten harhaanjohtava sijoitusneuvonta. Tapauksia löytyy useita Fingerprint Cardsin osalta, missä tilanne on hämärä.

Toinen hyvä esimerkki on OP:n toiminta Lehdon osalta. Yhtiö antaa sijoitussuosituksen tavoitehinnan 17€, myy samaan aikaan osaketta voimakkaasti ja toimii samalla järjestäjänä sisäpiirikaupoille hintaan 12 euroa. Yhtiö on edelleen pitänyt suosituksen 12 eurossa, mutta kyllä tässä minusta voi helposti katsella suosituksen pyörivän omaksi eduksi. Aki Pyysing kirjoitti asiasta hyvän kirjoituksen.

Näissä mainituissa tapauksissa puhutaan kertaluokkaa eri asioista, kun tavoitteena myydä miljoonia osakkeita. Mihinkään tutkintaa tapaukset eivät ole käsittääkseni johtaneet. Näin meillä mennään euroalueella. Samalla puututaan piensijoittajien mahdollisuuksiin sijoittaa esimerkkinä Amerikkalaisiin ETF:iin.

Oma lukunsa ovat sitten mediassa uutisoitavat sijoitusgurujen valinnat. Ensimmäisenä tulee sitten mieleen mikä on guru ja määrittely on äärimmäisen hankala tehtävä, voidaan ehkä palata alkuun ja todeta olevan menestynyt sijoittaja.

Itse olen näihin suhtautunut pienellä varauksella ja hyvä saamani ohje on ollut, että jos sijoittaja on hyvin menestynyt hän rikas. Suomessa tämän saa selville kohtuullisen helposti, menee vain vuotuiseen verojuoruselvitykseen ja laittaa nimen listaan ja katsoo tulot. Mikä on rikas voi sitten omakohtaisesti pohtia. Edelleen hyvin menestyneen sijoituksista kirjoitetaan ja sitten vain syynämään löytyykö kyseessä olevan yhtiön suurimpien omistajien listalta. Yleensä ainakin joku yhtiö on vähän pienempi ja sieltä viimeistään pitäisi löytyä.

Kun sitten seuraavaksi katsotaan mitä hän suosittaa kannattaa olla tarkkana. Ostaa nyt ja suurin sijoitus ovat eriasia. Suurin sijoitus voi hyvin olla hankiunta yli 20 vuoden takaa ja ei välttämättä tarkoita, että sama sijoitus on hyvä seuraavat 20 vuotta. Ostin viimeksi on mielestäni parempi vihje, mutta se ei välttämättä tarkoita, että ostanut paljon. Tämä voi tarkoittaa, että kasvattaa omistusta jatkossa. Osakemarkkinoilla tilanne muuttuu jatkuvasti, tuloksia tulee 3 kuukauden välein ja näkymät voivat muuttua, samoin tunnusluvut sekä yhtiön toiminta ympäristö. Kannattaa kiinnittää huomiota milloin lausunto on annettu ja tilanne yhä voimassa. Hyvä muistaa että gurujen peesaaminen on tutkitusti hyvä sijoitusstrategia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sillä hetkellä kannattaa gurun sijoitusta ostaa.

Loppuun sitten eräs sijoitussuositus, joka ei tule minulle suosittelen jokaisen kriittisesti arvioimaan:

Tähdellä merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada kommissiota. 

Disclaimer: Kirjoittaja omistaa kirjoituksessa mainittua Lehto Group- yhtiötä. Kirjoittaja on aiemmin omistanut tekstissä mainittua Fingerprint Cards yhtiötä, mutta yhtiötä ei ole kirjoitushetkellä salkussa. Omistuksia ja myyntejä ei pidä tulkita osto- ja myynti- tai sijoitussuositussuosituksiksi.

torstai 3. toukokuuta 2018

Salkun tuotto huhtikuussa 2018


Salkun tuotto huhtikuussa 0,49%:ttia . Kaupankäyntikuluni laskivat tasolle 44,97 €. Kulut olivat 0,64% kaupankäyntivolyymista (7018€) ja 0,97% lisätystä pääomasta (4884€). Pääsin kuluissa alle 1% lisätystä pääomasta niukasti, mutta kulut per kauppa nousivat.

Osinkoja kertyi 1238,52 €. Osinkoja tuli 44,54% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Osingot ovat olleet tammikuun jälkeen vahvassa nousussa Olen saanut jo tähän mennessä 70% viime vuoden osinkosummasta ja voin hyvin saavuttaa viime vuoden osinkosumman 3800€ jo vuoden puoliväliin mennessä.

Kirjoitin jo edellisessä kuussa, että salkkuni lasku ja indeksistä jääminen on jollain tapaa hämmentävää. Suuri osa salkkuyhtiöistäni teki hyvää tulosta ja nostivat osinkoa. Tämä näkyy osinkokehityksestäni positiivisesti. Toinen asia mikä hämmensi, oli korkosijoitusten aika vahva lasku. Yhdysvaltain dollari on alkanut vahvistua, joka näkyy korkosijoituksissani ja dollarisijoituksissa, en jäänyt enää yhtä vahvasti OMXH-indekseistä. Ruotsin kruunu on heikentynyt edelleen ja se euroajan huipussaan. Tämä tietää hyvää Ruotsalaisille vientiyhtiöille. Tämä alkaa varmasti aikanaan tasoittamaan tilannetta kotoiseen indeksiin.

En veikkaa tilanteen kehitystä se enempää vaan nautiskelen vielä toukokuun muhkeista osingoista. Useampi suurempi osingon maksaja minulla maksaa osinkonsa toukokuussa. Minulla on kyllä kiikarissa sijoituspaikkoja osinkorahoille.


Edellinen: Salkun tuotto maaliskuussa 2018 ja Q1/2018

Kokeile Rahastoneuvojaa *

*-merkityt ovat affliate-linkkejä ja kirjoittaja voi saada linkkien liikenteestä kommisiota.

torstai 26. huhtikuuta 2018

Blogin virstanpylväitä ja muistelmatarina

Blogini pääsi sijoitustalous.fi:n valitsemien Suomen parhaat sijoitusblogit 2018 listalle. Hiukan ennen valintaa blogilleni tuli toinen virstanpylväs vastaan. Bloggerin tilastojen mukaan blogia on luettu yli miljoona kertaa. Osallistuin ennen vuoden alkua Roadmap2Retire Top Invesmetn Picks 2018 kisaan. Olen ollut koko alkuvuoden kisassa kärkipäässä omalla valinnallani Sampolla. Sampo ei ole erityisemmin tuottanut, mutta salaisuus on siinä, että se ole ollut tappiollakaan kovin paljoa, joka on jo riittänyt hyvään sijoitukseen.  Tämä on poikinut blogilleni paljon ulkomaisia lukijoita erityisesti Kanadasta co-päästeestä tulkittuna. Ensimmäistä kertaa blogin historiassa minulla on ollut enemmän lukijoita ulkomailta kuin kotimaasta.

Sijoitutalous.fi:n yhteydenotossa minulta kysyttiin kysymys, mikä innosti minua aloittamaan sijoittamisen. Oikeastaan en osannut vastata tarkasti kysymykseen ja kirjoitin lyhyesti tarinan omasta sijoittamisesta ja osaksi säästämisestä. Tässä yhteydessä ajattelin julkaista tekstin hiukan täydennettynä omassa blogissani.

En tarkasti muista milloin olen ensimmäisen osakkeeni saanut, joka tapauksessa vanhempani on osakesijoittamisen minulle aloittaneet. Olen saanut sijoittamisen "ädinmaidossa". Ensimmäinen muistikuvani sijoittamisesta on ajalta, kun muistan alle kouluikäisenä vanhempani keskustelivat osallistutaanko Suomen Yhdyspankin antiin minun ja veljeni osalta. Muistan osakkeen hinnan olleen 1 markan ja itse ihmettelin miksi ne siitä niin pitkään juttelevat. Summa oli saatavissa kasaan helposti pulloja keräämällä. Minä kävin tuohon aikaan keräilemässä pulloja ja viinapulloja löytyi kotimme lähistöltä helposti, koska lähistöllä oli "räkälä", josta asiakkaat kävivät omilla pulloillaan nurkan takana. Keräilin sitten sieltä pullot talteen ja vein viereisessä korttelissa olevaan Alkoon. Minua oli kielletty sinne menemästä, perusteluna tien ylitys, joka oli vaarallista. Varmaan takana oli samoin, se , että äitini ei halunnut alle viisivuotiaan käyvän Alkossa. Tätini muistaa edelleen, kun hoitamassa minua ja eräs kaverini oli ensimmäisenä tädilleni raportoinut: Warren (5v.) on käynyt Alkossa. Tässä oli kyse vain siitä, että vein pullot Alkoon ja ostin matkalla olevasta kioskista rahoilla karkkeja. Kaverini olisi halunnut osingoille, mutta tiukka osakesäästäjä ei osinkojaan muille jakele.


 Eli vanhempani olivat minulle ja veljelleni osakkeita hankkineet ja keskustelivat hankitaanko niitä lisää. Kun osakkeet aikanaan myin, muistan, että kaikkia hankintatietoja ei löytynyt ja niitä metsästettiin mm. pankin tallelokeroista. Kaikille tiedoksi, että myyminen onnistui helposti, mutta enemmän oli kysymys käytetäänkö verottajalle hintana hankintameno-olettamaa vai hankintahintaa. Ulkomuistista kaikki meni hankintameno-olettamalla. Tästä voi jokainen miettiä osakesijoittamisen kannattavuutta. Minun kannatti yli 20 vuoden pitoja-ajalla myydä sen aikaisen Meritan osakkeeni niin, että hankinta hinta oli 20% aikaisesta kurssista kuin käyttää alkuperäistä hankintahintaa. Eli suhteutettuna nykyiseen Nordeaan, jos olisit ostanut sitä joku aika sitten laskennan helpottamiseksi 10€ kurssiin sinun ei 20 vuoden kuluttua myydessäsi kannata käyttää hintaa 10 € vaan 20% sen aikaisesta kurssista. Tämä tarkoittaa siis, että kurssi on pitkästi päälle 50€. Luonnollisesti olet nauttinut normaalisti tämän lisäksi osingot. Omalta osaltani jäi veroissa +/-, kun myin samalla yli 40€ kurssilla Meritan kanssa noin samaan kurssiin tippuneet Nokian osakkeet samalla.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Salkun tuotto maaliskuussa 2018 ja Q1/2018

Salkun tuotto maaliskuussa -3,44% %:ttia ja Q1 -5,45%. Kaupankäyntikuluni laskiivat tasolle 94,99 €. Kulut olivat 0,51% kaupankäyntivolyymista (17650,73€) ja 1,77% lisätystä pääomasta (5070€). Olen varsin helpottunut salkkuni edellistä laskelmaa pienemmästä laskusta koko Q1:lle. Tietysti ei voi olla tyytyväinen salkun painellessa pakkaselle, mutta salkkuni on itseäni miellyttävä juuri nyt. Vaikka salkkua lyöty, tulevaisuus ei näytä minusta huonolta, tuotto-odotukset ovat nousseet.

Osinkoja kilahti tilille 1053,86 €. Osingot nousivat edellisen vuoden maaliskuusta -91,76%. Toinen perättäinen kuukausi, jossa osingot kasvavat lähes 100%. Olen panostanut osinkoihin ja pyrkinyt saamaan niitä vuoden alkuun sen jälkeen, kun EKP:n rahapolitiikan kiristäminen on näyttänyt vuoden alusta todennäköiseltä.

Euron vahvuus on hiukan yllättänyt, mutta odottelin pientä kurssiheiluntaa. Osinkokehityksen pitäisi jatkua vahvana edelleen seuraavina kuukausina. Olen edelleen aika varovaisesti liikkeellä markkinoilla ja panostanut kehittyvien markkinoiden korkoon, joka tällä hetkellä mielestäni mielekkäin korko sijoittaa. Valuuttakurssit ovat tuntuneet salkussa. Jatkan sijoitussuunnitelmani mukaan ja ostelen pikkuhiljaa lisää osingoilla ja käteisellä. Osinkoprosentit ovat nousseet jo muutamissa osakkeissa varsin mukaviksi.

Edellinen: Salkun tuotto helmikuussa 2018

Kokeile Rahastoneuvojaa*

*-merkityt ovat affliate linkkejä, oista kirjoittaja voi saada komissiota.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Korjaus Helmikuun tuottoihin

Helmikuun järisyttävän huonojen tuottojen syy selvisi. Investorin ostolaskelma oli jäänyt kääntämättä euroihin ja ostoja oli vähän reilulla 10000 eurolla liikaa. Helmikuun meni pakkasella -3% entisen 7% sijaan ja kulutkin tipahti alle 100 euron.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Salkun tuotto helmikuussa 2018


Salkun tuotto helmikuussa -3,08%:ttia . Kaupankäyntikuluni nousivat tasolle 90,11 €. Kulut olivat 0,75% kaupankäyntivolyymista (15428,46€) ja 2,34% lisätystä pääomasta (€). Hyvä tavoite olisi saada luvut 1% alle lisätystä pääomasta.

Osinkoja kertyi 339,89 €. Osinkoja tuli 119,54% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Minulla oli aika vähän tammi-helmikuussa osinkoja maksavia yhtiöitä edellisenä vuonna. Olen hukan kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota, vuodenvaihde tarjoaa usein hyviä ostopaikkoja rahastoyhtiöiden myllätessä salkkuaan.

Salkkuni laski erittäin rajusti suurimpana syynä on valuutat. Euro vahvistui kaikkia salkkuni muita valuuttaoja vastaan, dollari, Ruotsin kruunu, Norjan kruunu ja Englannin punta ja Kanada dollari. Olen tehnyt kaikissa hankintoja, jälkeenpäin katsottuna liian aikaisin. Osa syynä tähän oli MiFID direktiivi, jonka josdosta ostin tiettyjä ETF:iä jo vuoden vaihteessa.

Pudotus on tietyllä tapaa aika hämmentävää, suuri osa salkkuyhtiöistäni teki hyvää tulosta ja nostivat osinkoa. Tämä näkyy osinkokehityksestäni positiivisesti. Toinen asia mikä hämmensi, oli korkosijoitusten aika vahva lasku. Korkosijoitukset tippuivat, kun korot vahvistuivat, mutta samalla valuutat heikkenivät.

Kokonaisuutena kehitys on ollut minusta ristiriitaista. EKP:n ostojen myötä rahamäärä vähenee ja omaisuuden arvo voi laskea. Omalla kohdallani en ole huolestunut, tulevaisuuden tuotto-odotukset paranevat ja osinkokehitys on ollut suotuisaa. Euro on kymmenenvuoden vahvimmillaan suhteessa kaikkiin valuuttoihin. Kokonaisuutena en itse näe tilannetta näin vahvana, euron pikkuisen natistessa liitoksissaan Brexitin myötä ja jokaisia vaaleja jännätessä. Samalla yksi vahva tukijalka, Saksan autoteollisuus kärsii yhdestä historiansa pahimmasta kriisistä. Samalla euroalueen yksi vahvimman tuontiartikkelin, öljyn, hinta pikkuhiljaa kivunnut. 

Edellinen: Salkun tuotto tammikuussa 2018

Kokeile Rahastoneuvojaa*

*-merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada komissiota.

Edit: Korjattu löytynyt valuuttavirhe Investorin ostosta.        


perjantai 16. helmikuuta 2018

Buffettin portfolion muutoksia Q4/2017


Berkshire Hathaway sijoitukset on jälleen raportoitu. Yhtiön liikkuja seurataan tarkasti ja sijoituksia pidetään Buffettin tekeminä. Tärkeää huomata, että hänen lähimmät apulaisensa Todd Combs ja Ted Weschler saavat tehdä pienempiä siirtoja salkussa.

Berkshire Hathaway on ostanut Applea 23% lisää ja samalla yhtiö nousi Buffettin yhtiön suurimmaksi yksittäiseksi sijoitukseksi niukasti ohi Wells Fargon.

Wells Fargoa on jälleen vähennetty 1,3%. Berkshire ei halua pankin raportointi velvoitteita ja Wells Fargon ostaessa omia osakkeitaan sen vähennettetävä omistustaan pikkuhiljaa, jotta 10% omistusosuus ei ylity. Berkshire Hathaway on yrittänyt neuvotella asiasta tuloksetta.

Koko vuoden jatkunut jatkunut IBM:n vähentäminen sai jatkoa ja yhtiö tipahti 10 suurimman sijoituksen listalta. Yhtiötä myytiin 94% ja sen osuus on enää 0,165 salkusta.

Buffett tankkasi aika paljon pankkiosakkeita lisää. Bank of New Yorkia lisättiin 23% ja se nousi 10 suurimman sijoituksen listalle. Tämän lisäksi U.S. Bank Corpia lisättiin 2,35%.

Muista tapahtumista 10 suurimman sijoituksen ulkopuolella voi ostettu Monsantoa 31% lisää. American Airlinesia ja General Motorsia on hiukan vähennetty.

Buffett 10 suurinta sijoitusta Q4/2017
Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
AAPL-Apple
14.63
14.63
2
WFC - Well Fargo
14.54
29.17
3
KHC_ Kraft Heinz
13.24
42.41
4
BAC- Bank of America
10.48
52.89
5
KO- Coca Cola Co.
9.6
62.49
6
AXP- American Express
7.87
70.36
7
PSX-Phillips 66
4.27
74.63
8
USB - U.S Bancorp
2.44
77.07
9
MCO- Moody's Corp.
1.90
78.97
10
BK - Bank of New York
1.71
80.68