Myin Rapalan osakkeet poissa 29.3.2016 hintaan 4,45€, osakkeen otettua pienen nousu pyrähdyksen ennen osingon irtoamista. Rapala VMC oli vähällä tulla isommaksikin osaksi salkkuani. Se täyttää minulla tietyt laatuyhtiön merkit. Tuote ja brändi on hyvät, sillä kasvua ja kehitystä. En ole kuitenkaan ollut tyytyväinen tuloksen kehitykseen.
Syyt myynnille:
- Nettotulos laskenut 2 vuotta
- Osakekohtainen tulos laskenut kaksi vuotta
- Korollinen nettovelka noussut neljä vuotta
- Osinko laski ja payout ratio edelleen kasvoi, ei edellytystä kasvattaa osinkoa voittovaroilla
Minua hiukan epäilyttää tuo yhtiön raportointi, vaikka johto antoi siihen selityksensä. Omien ostot on pitkin matkaa pönkittäneet kurssia. Samalla VMC omistus osuus kohoaa pikkuhiljaa ja tämä helmi taitaa olla menossa ulkomaalaisomistukseen. Siltä valitettavasti puuttuu se iso kasvollinen omistaja. Minusta vaikuttaa, että Rapala ostetawan pörssistä VMC:lle yhtiön omalla velalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti