maanantai 9. toukokuuta 2016

Salkun 11-15 suurimmat osakesijoitukset

Microsoft on ollut salkussani erinomainen sijoitus. Kurssi nousu on tuottanut viiteen vuoteen lähes 140% ja tämä päälle kohonneet osingot. Matka on ollut kuitenkin puokkuista ja Microsoftin markkinaosuudet ovat olleet laskussa käyttöjärjestelmissä, selaimissa ja googlen driven ohjelmistot on alkaneet yleistyä. Microsoft on tällä hetkellä korkealle arvostettu. P/E on 36 Reuterssin mukaan. Olen päätynyt luopumaan Microsoft omistuksesta veroseuraamuksista huolimatta.

Procter&Gamble on osinkoaristokraatti, joka on tuonut tasaista tuottoa salkussani. Osakkeesta on kadonnut hankinta ajan loistokkuus, pääoman tuotto on laskenut ja kasvu ei ole enää ollut niin loistakasta kuin parhaimmillaan. Payout ratio on noussut 86%:ttiin. Tästä huolimatta yhtiö jauhaa kovaa osakekohtaista vapaata kassavirtaa ja osinko on noussut pienin askelin. Nyt osinko on 3,3%. Kuluttajatuotteiden kysyntä on kohtuullisen vakaata ja tulos ja kassavirta pysyttelevät kohtuullisen vakaana.  Näillä näkymin annan PG:n jauhaa osinkoa salkussani.

YIT:n osuus salkussani kasvanut pikkuhiljaa ja olen ostellut sitä pikku hiljaa useamman vuoden. Sen ollut ja on edelleen maltillisesti arvostettu, kassavirta on ollut vähän paineen alla. Caverionin tuomaa kassavirtaa ei ole enää apuna. Tulos ollut vähän laskussa, mutta saattaa olla vähän vihertävää rakentamisen suhteen näköpiirissä. Arvostus on edelleen maltillinen ja en ole aikeissa luopua omistuksista tällä hintatasolla. Osake on lyhyeksimyytynä aika suurella osakemäärällä ja OP:n ja Dansken rahastot ovat lisänneet omistustaan huomattavasti. Venäjän tilanne hiukan parantunut ja edessä voi hyvinkin olla lähiaikoina hyvää menoa. Yhtiö on minulla tarkkailun alla.

Dovre on ollut salkussani kohtuullisen suuressa painossa pitkään. Hankin yhtiötä sen käännettyä tuloksen plussalle ja saatua mukavan kasvutrendin tulokseen ja alettua maksaa osinkoa. Osinko ja kurssikehitys olikin ihan hyvää, mutta nyt sitten tuli laskua öljyn hinnan romahdettua. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, enkä siihen oikein osannut reagoida. Dovre on maksanut minulle hyvää osinkoa yli kolmasosan hankinta hinnasta. Uusi osto Norwegian Petroleum Consulting Group AS:n antaa eväitä kasvuun ja siinäkin toimittiin hienosti omistaja ystävällisesti maksamalla kassaa vanhoille osakkeen omistajille ennen osakkeiden luovutusta. Öljyn hinta on tällä hetkellä poljettu alamaihin, mutta Dovren tilanne näyttää kohtuulliselta sen saatua pari suurta puitesopimusta Statoilin ja Lundin Norwayn kanssa. Tulos oli 0, mutta kassavirta positiivinen. Dovre on salkussani hold asennossa.



ABB (aik. Asea Brown Boveri) on ruotsalais-sveitsiläinen teollisuuskonserni, jonka pääkonttori on Zürichissä, Sveitsissä. ABB:n toiminta keskittyy automaatiotekniikan ja sähkövoimatekniikan alueilleKonserni toimii yli 100 maassa. ABB syntyi vuonna 1988, kun ruotsalainen ASEA (aik. Allmänna Svenska Elektriska AB) ja sveitsiläinen BBC Brown Boveri yhdistyivät. ABB ratsastaa mielestäni sähköistymisen megatrendillä ja kasvihuone kaasujen vähentämistavoitteet ovat kovasti ABB:n puolella. Tämän lisäksi sillä löytyy robotiikkaa, joka on yksi tulevaisuuden megatrendeissä kehittyneissä maissa. Sillä on ratkaisuja esimerkkinä aurinkovoimaan, tuulivoimaan ja sähköautojen lataukseen. Sen automaatioratkaisuilla voidaan vaikuttaa merkittävästi kiinteistöjen ja teollisuuden energian kulutukseen. ABB on merkittävä toimija meriteollisuudessa Azipod moottoreineen. Yhtiö varsin kiinnostava ja tarkkailen sitä ja olen valmis lisäämään omistustani sopivissa väleissä.

Yhtiöistä aiemmin: Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset

Salkusta aiemmin: 
Salkun kuusi suurinta osakesijoitusta 1.11.2015
Salkun 6-10 suurimmat osakesijoitukset
Indeksiydin 1.11.2015, osa 1 
Indeksiydin 1.11.2015, osa 4 ja loppuyhteenveto

Edellinen vuosi;
Salkun kymmenen suurinta osakesijoitusta 11.12.2014
Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti