maanantai 23. heinäkuuta 2018

Salkun kesäkuun, 2018 Q2 ja H1 tuotot


Salkun tuotto oli kesäkuussa 0,75%:ttia. Toisen vuosineljänneksen Q2 tuotto oli 2,41%:ttia. Vuoden alusta oleva puolivuotistuotto H1 on -2,89%.

Osingot kasvoivat 417,18€, jossa kasvua 38,40% edellisen vuoden kesäkuuhun.

Kävin määrällisesti hyvin lähelle normaalimäärän kauppoja, yhteensä 30 kpl. Kaupankäyntikulut tipahtivat edellisestä kuun 138,18€:stä alle puoleen 61,13€:oon. Pääsyynä laskulle oli kaupankäynti pääsääntöisesti kotimaisilla osakkeilla ja rahastoilla. Lisäksi kuun lopussa kävin kauppaa OP:n alennetuilla palkkioilla.

Salkkuni pärjäsi viimeisen kuukauden varsin hyvin indeksiä vastaan ja viimeiset kolme kuukauttakin on menneet kohtuullisesti. Olen hiukan odotellut Euroopan värinöitä ja niitä on tullut Italian vaalien myötä. Olen lomaillut varsin rauhallisesti Heinäkuun salkkuni kanssa ja tyytyväinen, että olen pystynyt pitämän sormet poissa nappuloilta.


Edellinen tarkastelu: Salkun tuotto toukokuussa 2018
Edellinen vuosi: Salkun kesäkuun 2017, Q2 ja H1 tuotot

2 kommenttia:

  1. Pitäisi itsekin aloittaa kvartaalikatsausten tekeminen sijoitusten osalta. Miten osakkeesi jakautuvat OPn ja Nordnetin välillä? Tarkoitan siis suuruusluokkaa ei yksittäisten osakkeiden nimiä. Oletko ollut tyytyväinen OPn palveluun? Olen itsekin harkinnut OPn palvelun käyttöönottoa.

    VastaaPoista
  2. Karkeasti Nordnetissä taitaa olla 55%, ja OP noin 30% ja sitten loput muualla Seligson ja Tapiola.

    OP:ssä ei ole mitään suurta puuttetta. Osakeanti merkinnät ja ostotarjousten vastauksista suuriosa on tullut etana postilla. En muista suoraan onnistuiko jompi kumpi jo sähköisesti. Verrattuna Nordnettiin ostoissa puute reaaliaikaisista kursseista. Tunnuslukuja ja analyysityökaluja löytyy aika hyvin. Ulkolaisten osakkeiden valikoima on kohtalainen. Osingot kääntyy aina euroiksi. Viimeaikoina ollut aika paljon ongelmia verkkopalvelun kanssa. Systeemit on alhaalla. Mobiilisovellus on minusta aika hyvä, käytän kaupankäyntiin, Nordnetin softalla en käy kauppaa.

    VastaaPoista