Salkun tuotto tammikuussa -2,56%:ttia . Kaupankäyntikuluni
tipahtivat maltillisemmalle tasolle 13,10 €, vaikka tein erittäin runsaasti
kauppaa. Kiitos OP:n Sijoita Suomeen kampanja kuluja tuli vähän. Kaupoista
kirjoittelen erikseen myöhemmin.
Osinkoja kilahti tilille 109,70 €. Osinkoja
tuli 37,35% vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Lasku selitty
pitkälle Okmeticin maksamasta osingosta tammikuussa 2015, tänä vuonna Okmetic ei
maksa osinkoa tammikuussa vaan lisäosingosta saatiin nautiskella jo
joulukuussa. Osingoissa on tästä huolimatta kaksi kuukautta laskua edellisestä
vuodesta. Yksi syy tähän McDonaldsin myynti ja hankinnat eivät ole korvanneet
osinkoa vaan ovat alemmalla osinkoprosentilla (Wells Fargo&Deere). Deeren
osinko tulee lisäksi tilille vasta Helmikuussa. Osinkojen lasku menee tästä huolimatta pieneen tarkasteluun.
Edellinen: Salkuntuotto joulukuussa ja vuoden 2015 tuotto
Edellinen: Salkuntuotto joulukuussa ja vuoden 2015 tuotto
Sinulla salkku kesti yllättävän hyvin tammikuun laskut. Hyvä hajautus toimii.
VastaaPoistaAika mukavasti osasin varautua myrskysämpiin aikoihin ja korkoja ja vastaavasti isot defensiiviset sijoitukset piti aika hyvin pintansa. Vastavasti epäonnistumisia löytyy joukosta. Näyttää kuitenkin paras lääke olla hötkyilemättä.
VastaaPoista