YIT:stä suuriosa meni myyntiin
osavuosi katsauksen jälkeen. Enää jäi pieni erä toiseen salkkuun, jota ei kannata kustannusten vuoksi myydä. Tulos oli tappiolla, kassavirta negatiivinen ja velkaantuminen
jatkoi kasvuaan gearing 119%. Tuo yhdistettynä Euroopan velka- ja pankki tilanteeseen
en nähnyt kovin järkevänä jatkaa tällä velkaantuneella yrityksellä.
Markkinoilla on
toki positiivisiakin signaaleja. Oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan 76
miljoonaa ja tähän asti kertynyt vasta 19 miljoonaa. Viimeinen neljännes on
joko hurjan vahva tai sitten kirjanpidolla pystytään tekemään jotakin. Kolmas
vaihtoehto on toki tulosvaroitus.
Tulosohjeistus:
Perustuu markkinanäkymien lisäksi
seuraaviin tekijöihin: Syyskuun
lopussa YIT:n tilauskannasta oli myyty 56
%. Myytyjen ja esisopimusten piiriin
kuuluvien projektien arvioidaan tuovan yli
60 % vuoden viimeisen neljänneksen
liikevaihdosta. Loput
liikevaihto-odotuksesta perustuu arvioon viimeisen
vuosineljänneksen uudesta myynnistä sekä
pääomanvapautustoimista.
Onko jo katsottu uusi ostos valmiiksi? =)
VastaaPoistaTuli hankittua Fingerprint cardsia. Sormenjälkitunnistimet yleistyy yhä älypuhelimissa ja tietää kasvua yhtiölle, selvästi laadukkain tunnistin. Samsung ei käytä merkkinä Fingeriä, joten räjähtävät akut on positiivista tälle yhtiölle.
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että markkinoiden meno herättää minussa ihmetystä. Tulostaan parantavia yhtiöitä isketäään, samoin muuhun markkinaannnähden kohtuullisesti arvostetut yhtiöt ainakin osinko/kassavirta perusteisesti saavat osumaa. Muutamia mainitakseni AT&T, 3M, Vf Corp ja Flowers Foods. Nuo seurannassa.
Elecster doppasi sellaiseen hintaan aamusta, että olisin ostanut, mutta eihän sitä siihen hintaan saa. Kruunum kurssi on saanut silmät Ruotsin maalle. JKohde vielä epäselvä.
Onkos sinulla minkälainen näkökulma Nokian tämänhetkiseen tilanteeseen?
VastaaPoistaNokianhan on kuin komeleontti eli vaihtaa väriä ja luo nahkansa. Välillä tulee kenttän ja lujaa ja palaa kuin Nokian telkkari, mutta aina näyttää nousevan tuhkasta kuin Feenixlintu.
VastaaPoistaTällä hetkellä en osaa sanoa onko menossa nousu- vai lasku kiito, en tunne alaa tarpeeksi. Uskon kyllä datamäärään siirron kasvuun ja langattomuuteen, mutta johtaako tämä Nokian töiden ja tuloksen kasvuun en osaa sanoa. Voi ajatella joko ruusuisesti, että Nokia rakentelee 5g:tä sinne tänne tai sitten tulee Apple 2.0 ja hoitaa hommat älyverkolla. Nokia on iso tekijä verkkopuolella, mutta miksi se pärjää seuraaavat 5 vuotta? Olen pari kertaa ottanut firmalla näpeille ja nyt olen varovainen. Kun ei ole näkemystä, en sijoita.