perjantai 20. tammikuuta 2017

Salkuntuotto joulukuussa 2016 ja vuoden 2016 tuotto

Kävin lävitse salkun tuoton joulukuulta ja koko vuodelta. Raportti on hivenen venynyt, mutta en pääse tekemään vertailujani ennekuin LähiTapiola on raportoinut kuukausiraporttinsa, josta olen ottanut tietoja.

Tuotot

Salkun tuotto joulukuussa oli 3,00%, ja koko vuosi 2016 tuotti 11,79%.

Osingot

Osingot joulukuussa 359,83€. Kasvu edellisen vuoden joulukuuhun tuli 13,41%. Koko vuoden osingot olivat 3169,79€, jossa kasvua 10,41%.

Kulut

Joulukuun kaupankäyntikulut olivat 101€ ja koko vuoden 663,26€. Kapunkäyntikulut olivat 0,65% salkkuni vuoden keskipääomasta. Tarkasteluni on siis rankempi kuin tarkastelisi vuoden lopun pääomaa.

Tuottojen vertailu

Ylitin vuosituottotavoitteeni 8% vuosi tasolla selvästi. Tämä on hiukan enemmän kuin mitä yhdistelmä rahastoille 80% osakkeissa 20 % korkosijoituksissa yleensä luvataan. Olen verrannut menetystäni hyvin pärjänneeseen yhdistelmärahastoon Tapiola maailma 80, joka tuotti 8,06% vuodelle 2016 niin tälle vuodelle saavutin noin 3,7% edun verrattuna rahastoon ja päihitin ammattilaisten suorituksen. Rahaston vertailu indeksi  80 % MSCI World TR & 20 % iBoxx Euro Overall tuotti 9,43% . Voitin vertaili indeksin siis 2,3%:lla. Tässä vaiheessä täytyy mainita, että salkkuni osakepaino oli noin 85% vuoden lopussa. Osakkeisiin on laskettu IShares Prefferred Stock etuoikeutettujen osakkeiden ETF, jota itse pidän osakkeen ja korkosijoituksen välimaastoon kuuluvana sijoituksena.

Muita Indeksejä:
MSCI Daily World TR Net USD tuotto 10,29%
OMX Helsinki Cap GI tuotto 13,29%

Hävisin siis tälle vuotta ainoastaan Helsinki Gap GI tuotto indeksille.

Pääoman lisäys:

Olen pystynyt lisäämään salkkuuni pääomaa 18997 €, joka ylittää tavoitteeni 1000 €/kk kirkkaasti.


Sijoitusteni vuosi tarkastelu on edessä. Tavoitteena jälleen siivota salkusta heikoimmat sijoitukset poissa ja samalla tulevaisuudessa terävöittää valintoja hyviin sijoituksiin. Aloitan tarkastelun korkosijoitusten läpikäynnillä ja sijoituksen korkoallokaation pohtimisella.

Edellinen kuukausikatsaus: Salkun tuotto marraskuussa 2016
Edellisen vuoden raportti: Salkuntuotto joulukuussa ja vuoden 2015 tuotto

2 kommenttia:

  1. Osingot kasvoivat taas, hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  2. Pikku hiljaa kasvavat, kasvu on selvästi tasoittunut entisestä paraboloidisesta tasaiseen käyrään ylöspäin. En ole enää hakenut korkeata osinkotuottoa vaan kiinnittänyt huomiota payout ratioon, omien ostoon ja veroihin.

    VastaaPoista