Luettuna nyt Mika
Hyttisen kirja luovu ajoittamisesta. Kirjasta käytiin varsin runsaasti
keskustelua ajoittamisesta kirjan ilmestyessä Hyttisen ja muutamien muiden
kesken, sillä arvonmääritys ja odottaminen on tietyllä tavalla ajateltuna
ajoittamista ei ehkä suoraan siitä luopumista. Hyttinen hakee kirjan nimellä
ajattelu tapaa ettei yritetä arvata osakkeen pohjia vaan ostella lisää kurssin
mahdollisesti tippuessa.
Pidän itse
kovasti Hyttisen Buffettmaisesta ajattelusta sijoittaa bisnekseen ja kirjan
alussa on hyvin analysoitu Marimekkoa. Tämän lisäksi siellä erinomaisia pätkiä
muutamista muista yhtiöistä mm. Whole Sale Foods ja lisäksi muutamilla
ajatuksilla käsitelty Svenska Handelsbankenia, jonka käsittelyä on muuten vältelty,
koska yhtiö käytiin läpi Hyttisen edellisessä kirjassa Vaurastu kuin Warren
Buffet. Lisäksi pieni otoksia IBM:stä. Nämä on erittäin ajatuksia herättävä
kirjoituksia ja helposti tekee mieli sijoittaa siltä istumalta, oikeastaan
Marimekko oli ainoa, joka sai minut empimään. Aika harvassa sijoituskirjassa mennään taseen ja rahavirtojen tarkasteluun.
Neljä ensimmäistä
kappaletta oli erinomaista settiä, Mika Hyttinen on keksinyt nerokkaan tavan
arvioida Indeksin tasoa sovittamalla käyrän Seligson Suomi indeksiin ja
lisäämällä keskimääräisen 7,1% tuoton. Kun arvo sovitteen ala puolella indeksi
on halpa ja yläpuolella kallis. Tuotto-odotus on varovainen, joten malli
pitäisi taata kohtuullisen hyvä tuotto.
Neljän
ensimmäisen kappaleen jälkeen kirjassa käsiteltiin aika paljon asiantuntijoiden
kommentteja erilaisiin tilanteisiin. Oman osansa saivat LähiTapiolan Jari
Järvinen, sijoituskirjailija Seppo Saario ja Kim Lindström. Parasta antia
olivat Hyttisen omat kommentit ”lehteen” markkinatilanteesta asiantuntijoiden
kommenttien sijaan. Tämä valaisi aika hyvin tunnetilan vääristyneisyyttä. Minulle jäi kuitenkin osista hiukan ristiriitainen
tunnelma. Kappaleessa hyvä neuvo todettiin Momentumin ja ajoituksen toimivan ja
muu oli siitä vastaan. Mieleeni tuli Saarion kirja, jossa samanlainen tilanne.
Opetus on se, että kukaan ei tiedä mitä kursseille tapahtuu ja erilaisilla
ajatustavoilla pärjää. Kappaleessa 6 käsitelty riski, poikkeaa kovasti
valtamediassa käsitellyssä mielestäni erittäin hyvin esitetty. Sijoituksen
vaihtelu ei ole riski vaan se, että ostosta saa myöhemmin halvemmalla ja
myymällä ei saa omiaan. Käytännössä ei ole mitään merkitystä, jo sijoitus
tipahtaa hetkellisesti 4%, jos se pörssi päivän päätyttyä plussalla salkussa.
Toinen asia joka
herätti ristiriitaisuutta oli hajautus. Kirjassa suositeltiin keskittymään
tiettyihin yhtiöihin, mutta toisaalta sanottiin indeksisijoituksen olevan
useimmille paras sijoitus. Seligson Suomi indeksisijoitus soti oikeastaan
vastaan kirjan muuta sanomaa ajoittamalla tähän pääsee hyvään sijoitukseen.
Kirjan lopussa sitten käytiin hyvin esimerkein läpi sijoituksia seniorille ja
lapselle. Kun vielä tarkistelee kappaleen Rahastobisnes ja kirjan lopun tuotot
ja eläkeyhtiöiden tuotot pääsee varmasti johtopäätökseen, että ammattilaisiin
ei kannata uskoa. Jokainen vastaa omista sijoituksistaan, pitää uskaltaa kulkea
vastavirtaan.
Tähän tuli tuotua
esille ristiriitaisuudet kirjassa ja omasta mielestäni tämä on sijoituskirjassa
rikkaus. Rahoitusteoria menee siinä pieleen, että kaikilla ei ole sama
sijoitusaika eikä tuotto-odotus, joka johtaa hyvin erilaiseen ajatteluun
tilanteesta. Joku sijoittaa indeksiin ja joku yksittäiseen osakkeeseen. Joku
katsoo fundamentteja ja joku momentumia. Tässä kirjassa ei puhuttu volatiliteetistä
eikä kesimääräisistä tuotto-odotuksista. Se toi asioita esille eri kannoilta.
Minusta erittäin ajatuksia herättävä kirja ja suosittelen lukemaan. Hyvin valitut sijoitukset yhdistettynä indeksiin on varmasti hyvä sijoitus.
Kirjakauppa netissä Adlibris.com *
Kirjakauppa netissä Adlibris.com *
Itsekkin olen juuri kirjoitellut kirja-arvostelua kyseisestä kirjasta. Pitää lykätä julkaisua jonkin aikaa, että ei ihan heti perään tule toista.
VastaaPoistaRistiriita rahastoon ajoittamalla tulee mahdollisesti siitä, että Hyttinen suosittelee sijoittamaan rahastoihin silloin kun ne laskevat. Eli periaatteessa ajoittamaan, mutta ero normaaliin ajoittamiseen syntyy siitä, että et pyri löytämään pohjaa vaan pyrit ostamaan halvalla. Indeksit ovat suhteellisen turvallisia joten voit leikkiä ajoittamisella ja kokeilla onneasi, lopputulos on aina positiivinen enemmän tai vähemmän kuhan horisontti on pitkä. Lisäksi joissain tapauksissa on helppo nähdä, että nyt indeksi on selvästi alempana kuin esim. viime vuonna. Silloin Hyttinen suosittelisi sijoittamaan. Mutta hän myös sanoo, että kaikkea ei kannata sijoittaa kerralla, juuri tämän ajoittamisen ongelman takia.
Mitä hajauttamiseen tulee, niin Hyttinen suosittelee, että ei hajauteta hajauttamisen takia.
Juu näin Hyttinen kehoittaa tekemään ja mainitsee kirjassa, että jotkut odottaa, että kurssi lähtee nousuun eikä pidä sitä huonona. Oma tapansa hänellä on yleensä ostaa laskuun.
PoistaNuo aiemmmat kirjoittelut ajoituksesta saivat minut lukemaan kirjan ajatuksella ja se tapahtui aika hitaasti. Minusta kirja antoi paljon ajateltavaa ja hyviä ohjeita. Kirjoituksessani ei ole sanottu, mutta Hyttinen varsin selväsanaisesti kehoitti pitämään sijoitukset ja välttämään myyntiä.