Olen tehnyt
muutaman kaupan Taalerilla viime aikoina ja tämän johdosta tilanne katsaus ja
omien ajatusten laittaminen muistiin yhtiöstä ostojen hetkellä on paikallaan.
Kirjoittelin syyskuun 2016 katsauksessa yhtiön olevan tarkan seurannan alla ja
tarkastelen yhtiön lävitse seuraavan osavuosikatsauksen yhteydessä. Tämä on
jäänyt tekemättä. 15.9.2016 ostosta kommentoin, että kyllästyin odottelemaan
alempia tasoja. Olisi kannattanut odotella, silloin ostin tasolla 8,60€, nyt
saa 8 € tasolla tai jopa alle. Olenkin veivannut yhtiötä muutaman, kerran
jolloin saan vähennyksiä verotukseen.
2016
tulosjulkistus oli selvä pettymys markkinoille ja samoin minulle. Liikevaihdon
kasvun jääminen 3,78 oli selvä pettymys. Samoin odottin tuloksen hiukan
kasvavan. Käytännössä tulos oli hyvin lähellä edellisvuotista, jos siitä ottaa
pois kertaluontoiset erät, Garantian alaskirjaukset, Brändiuudistus ja
pörssilistautuminen. Positiivisista tulosraportissa olivat hyvin kannattavan
liiketoiminnan varainhoidon hallinnoitavien varojen kasvu. Tuloksen
heikkeneminen ja puheet tiukasta markkinatilanteesta tuli hiukan yllätyksenä.
Tulevaisuuden näkymät ja vuoden alun kehitys esitettiin varsin positiivisessa
valossa. Operatiivinen liikevoitto 27% oli edelleen erittäin hyvällä tasolla,
vaikka edellisen vuoden 34% ei pystytty.
Tulos jollakin
tasolla herätti kysymyksiä yhtiön kasvun jatkumisesta. Minusta kasvun
jatkumiselle on hyvät mahdollisuudet. Garantian ostoksen tulokset pitäisi pikku
hiljaa alkaa näkyä ja yhteistyö LähiTapiolan kanssa oli erittäin hyvä uutinen.
Taaleri Aurinkotuuli, Taaleri Tonttirahasto II ja Taaleri Vuokrakoti taas
tarjoaa hyvät mahdollisuudet kasvulle rahastoliiketoiminnassa.
Kokonaisuutena a
minulla raportista kuva, että kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Osakkeen
omistajan kannalta positiivista, että osinko nousi hiukan ja jättää varat
kasvavaan osinkokehitykseen. Lisäksi annettiin valtuutus ostaa omia osakkeita.
Odotin hiukan jo valtuutuksen käyttöön ottoa kurssin tiputtua alle 8 euron,
mutta sitä ei tapahtunut. Yhtiö on toki ollut aktiivinen energia liiketoiminnan
kanssa ja se vaati pääomia. Uusiutuva energiaan määrä kasvaa ja sen kannattavuudesta
kovasti keskustelua. Taalerin kannalta ei välttämättä ole hirveän suurta
merkitystä kuinka hyvin se kannattaa, kunhan liiketoiminta pyörii ja yhtiöt
pystyvät hoitamaan Taalerille velvoitteensa. Toiseksi se saa tuloja rakentamisesta
ja rahoituksen järjestämisestä. Energiaa tarvitaan ja sillä kohtuullisen varmat
maksajat. Uusiutuva kasvattaa kakkuaan, jossa Taaleri n sitten vahvasti
ottamassa omaa kakkuaan.
Minusta
Taalerilla on edellytyksiä parantaa tulostaan ja jatkaa osingon kasvatusta.
Taalerille on lisäksi hyötyä korkojen noususta, sen omavaraisuus aste on hyvä.
Todennäköisesti lisäilen yhtiötä pikkuhiljaa sopivien tilaisuuksien tullen.
Aiheeseen
liittyviä kirjoituksia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti