keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Salkun 11-16 sijoilla olevat ETF-sijoitukset 3.5.2017

Yhdenneksitoista suurin ETF sijoitukseni on hiukan eksoottisempi Vanguard Mid-Gap Value ETF (VOE). Sijoitukseni perustuu pitkälle Faman faktorimalliin, jonka mukaan pienet osakkeet ja arvo-osakkeet tuottavat paremmin kuin indeksi. Tutkimuksissa on todettu ilmiön olevan voimakkainta pienissä arvo-osakkeissa ja tämän vuoksi pieniin yhtiöihin sijoittavat rahastot ovat saavuttaneet suosiota. Olen lukenut erään tutkimuksen, jossa oli havaittu keskisuurien arvo-osakkeiden tuottavan parhaiten. Syy oli varsin hyvin perusteltu. Keskisuurten arvo-osakkeet jäävät pienelle painolle normaaliarvoindeksirahastoissa, kuten pienet osakkeet ja Faman tutkimusten jälkeen pienet ovat saavuttaneet suuren huomion. Keskisuuret yhtiöt ovat yleensä rahoitusmahdollisuuksiltaan paremmassa asemassa ja niiden selviytyminen tiukasta taloustilanteesta on todennäköisempää. Ne voivat olla alueellisesti liian suuria kaatumaan ja saavat tukea pieniä yhtiöitä paremmin. Samat koskee tietysti suuria arvoyhtiöitä, mutta keskisuuret ovat sopivasti ulkona huomiosta, kun taas suuret on massojen tiedossa. Laitan tähän yhtiö esimerkin: Vanguard Mid-gap valuen suurin sijoitus on Newell Brands kun Vanguard Value ETF:n suurin sijoitus on Microsoft. Aika moni sijoittaja on tietoinen Microsoftin luvuista, mutta Newell Brads jää helposti huomiotta.

Vanguard Mid-Gap Value rahasto maksaa osingot ulos, joten siitä tulee veroseuraamukset. Rahasto on kuitenkin varsin kilpailukykyinen 0,08% vuosikustannuksillaan se ei eroa Vanguardin Mid-Gap rahastosta ja esinmerkkinä Vangurd Total Stock Markettiin eroa 0,03% Vanguard Value rahastoon eroa ei ole. Nordnetin kuusausisäätöön iShares Core S&P500 0,07% kulut. Tosin viimeksi mainittu sijoittaa osingot uudestaan, joten ei suoraan verrattavissa. Vanguard Mid-Gap Value on tuottanut 20,75% viimeiset kolme vuotta. Se on hävinnyt niukasti Vangurad Total Stock Marketin tuotolle 20,80%. Tällä hetkellä P/E on huommatavan korkea 23,9 ja P/B 2,1 ROE 13,0% ja EPS on kasvanut 6,5% vuositasolla. Vertailuna Vanguard Mid-Gap ETF:n P/E on 29.

Vanguard Mid-Gap Value on suorittanut pidemmällä aika jänteellä aika vaatimattomasti. USA:n pörssin arvostus on korkealla, kuten arvostus luvuista voidaan todeta. Eurooppa ja Japani ovat suorittaneet pitkään vaatimattomasti ja en tiedä kuinka pitkään trendiä jatkuu. Kehittyvät markkinat ovat 5 vuoden aika jänteellä miinuksella dollareissa. Kaikki nämä ovat arvostukseltaan halvempia kuin Amerikka, mutta siihen on ehkä syynsä. Aion pitää tämän arvosijoituksen salkussa, se maksaa kohtuullista osinkoa. Aion holdailla tätä ETF salkussani, arvo osakkeiden arvo näkyy sitten aikanaan puhallettaessa ilmaa arvostuksista markkinoilla.

Tämän jälkeen salkussani on Vanguard Global ex-US Real Estate ETF eli USA ulkopuoliset kiinteistösijoitukset. Vanguard Global ex-U.S Real Estate sijoittaa S&P Global ex U.S. Property Indexin mukaisesti ympäri maailman. Rahasto on tuottanut aika vaatimattomasti 13,94% kolme viimeistä vuotta. P/b-luku on yksi eli lähellä kiinteistöjen tasearvoa, joten tuotto-odotukset kiinteistöille on varsin maltilliset tällä mittarilla. Verojen kautta tämä rahasto ei ole kaikista tehokkain eikä myöskään 0,15% kuluilla. Aasian metropoleissa kiinteistösijoituksilla on kaupunkien suuren väestötiheyden vuoksi erilaiset mahdollisuudet ja toisaalta hankala arvioida mihin nykyinen nettikauppa ja digitalisoituminen vie kiinteistökehityksen. Tällä olen mukana muun maailman kiinteistöissä.

Hyvin lähellä sijoituksena näitä erikois-ETF:iä minulla on iShares Core MSCI World UCITS ETF (EUNL), joka iSharesin Core sarjan koko maailman kattava ETF. Tämä hankinta kuluiltaan edullinen Nordnetin kuukausisäästön* kautta. Rahasto on edullinen 0,20% kustannuksilla ja osinkojen uudelleen sijoittamisella, mistä tulee veroetua. Tämä ETF on erittäin suositeltu keskustelupalstoilla, Sharevillessä ja blogeissa. Mielestäni mielenkiintoista, että ETF on kuitenkin hävinnyt kolmen vuoden tuotolla Vanguard Total World Stock ETF:lle Morning Starin mukaan. Vanguard Total World Stock on tuottanut 14,78% ja IShares Core MSCI World 14,65%. Morning Starin Sharpen luku on myös Vanguardin rahastolla parempi 1,24 vs. iShares 1,18. Erot ovat pieniä ja aikajana lyhyt, tämä on tiedossa, mutta toisaalta 3 vuodessa pitäisi jo veroetua saada. Mitä eroa sijoituksilla sitten löytyy? Tuotot eroavat vuosittain jonkun verran. Mielestäni merkittävin ero löytyy osakemäärästä. IShares sisältää 1644 eri osaketta, kun Vanguard 7774 eri osaketta, Vangaurdin maailma ETF on siis selvästi laajemmin hajautettu. Vanguardin USA paino on alhaisempi ja se sisältää 9% eli aika selvästi enemmän kehittyviä markkinoita. Vanguardin ennakoiva voittokerroin on tällä hetkellä alhaisempi samoin P/B-luku. Vanguard sisältää enemmän pieniä osakkeita, joten sen pitäisi Faman faktorimalliin perusteella tuottaa paremmin. Riittääkö veroetu ajamaan kiinni tämän eron? En osaa sanoa.

Tästä päästään sitten seuraavaan kohtaan eli puutteita EUNL:stä puuttuvista kehittyneistä markkinoista ja pienistä osakkeista on mahdollista paikata Nordnetin kuukausisäästöllä*  iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF:llä (IS3N). Tämän rahaston kulut on alhaiset 0,25% huomioiden osinkojen uudelleen sijoituksen ja ETF:n sisältämät pienet osakkeet. kehittyvien maiden pieniin osakkeisiin sijoittaminen maksaa yleensä aika paljon. Minulla on salkussani toivomaani vähemmän pieniä osakkeita ja kehittyville markkinoille on ollut hankala sellaisiin sijoittaa pienin kustannuksin. Tämän johdosta olen ostellut tätä ETF:ää lähes maailma ETF:än tahtiin kuukausisäästöllä. Rahastolta ei löydy tällä hetkellä kolmen vuoden tuottohistoriaa, joten käsittele tuottoja tässä yhdessä enempää. Tuotot tuntuvat menevän selvästi Vanguard Emerging Marketsin kanssa eri tahtiin, joka puoltaa kahta eri sijoitusta. kehittyvät markkinat ovat minusta tällä hetkellä houkuttelevasti arvostettu erityisesti huomioiden velkatilanne ja talouskasvun potentiaali. Kasvattelen omistuksiani pikku hiljaa tämän ETF:n kautta.

Edelliset neljä sijoitusta ovat salkussani noin puolen prosentin painolla ja tämä viimeinen on vain noin 0,10% painolla eli voisi sanoa marginaalinen sijoitus. Katselin syksyllä USA:n markkinoille varmoja defensiivisiä osinkosijoituksia, koska korot olivat siellä selvästi lähdössä nousuun. Dollari vahvistuu ja sieltä irtoaa sitten valuutan nousun myötä nousevia osinkoja ja tulokset yleensä paranevat vielä koron nostojen alkaessa. Tilanteessa oli pientä valinnan vaikeutta ja Nordnetin kulut vaativat kohtuullisen suuria panostuksia. iShares MSCI USA Dividend IQ UCITS ETF tuntui tähän tilanteeseen sopivalta sijoitukselta. Sen sai ostettua Nordnetin kuukausisäästöllä* kulutta. Se on Dogs of Dow tyylin sijoitus, jolla tutkimusten mukaan voi pärjätä indeksille. Tosin tämä anomalian on sanottu jossain yhteydessä sanottu kuolleen. iShares MSCI USA Dividend IQ UCITS ETF ei ole 0,35% kuluilla kaikista kustannustehokkain osingot ulos maksavana ETF:nä. Minusta oli sopiva sauma sijoittaa USA:han ja tässä miellyttää sisältö. Siinä on vahvoja osinko-osakkeita ja Morning Star laittoi ETF luokitukseksi arvo-osakkeet. Se sisältää useita osakkeita joita olen katsellut ostomielellä ja nyt ei tarvitse arpoa mikä pärjää tulevaisuudessa. Pidän ETF:n maksuajan kohdista, toinen maksu on toukokuun lopussa, josta saa pikkuisen käteistä kesäksi, jossa voi tulla ostopaikkoja ja toinen maksu marraskuun lopussa jolloin joulun alla usein pientä käteistarvetta. Rahasto jatkaa pienellä painolla salkussa ja saatan ajoittain hankkia lisää. Odotuksena ei ole suuria tuottoja vaan sellaista varmaa tuottoa, kun ei ole parempaa mielessä. Osingoilla sitten mietintä siirtyy hiukan eteenpäin pikkutuotolla.

Salkkuni ETF:t on tätä myöten käyty lävitse. Olen saanut korjattua edellisestä tarkastelusta puutteita pienosakkeissa ja arvo-osakkeissa. Näiden tilanne kohenee kokoajan hiukan IShares Core EM kautta. Kiinteistösektori on salkussani alipainossa ja tarkkailun alla tulevaisuudessa. Salkussani on useita indeksisijoituksia ja hiukan eri strategioilla ja toimitavoilla. Näistä löytyy päällekkäisyyksiä ja joku voi sanoa hallintaa hankalaksi. Itse olen tilanteeseen tyytyväinen, koska minulla on mahdollisuus saada pikkurahaa osinkoina tai myymällä. Tarpeen tullen sitten isompia myyntejä ja niissä valinnan varaa veroseuraamusten puolesta. Salkustani löytyy indeksinä maailma, USA, USA arvo, pienosakkeita ja maailma ilman USA:ta sekä kiinteistöjä. Ne ovat kohtuullisesti tasapainossa ja näen painotukset seurannallani. Annan nyt vain eri ETF koirien juosta kilpaa.

Pienosakkeet ovat salkussani edelleen alle tavoitteen, joten niiden kasvattaminen on yksi jatkon tavoitteistani. Aion edelleen jatkaa osinkoja uudelleen sijoittavien rahastojen kasvattamista. Kokonaisuutena salkkuni on lähellä indeksiä, jossa 80 korkosijoituksia. Hiukan tuota korkeampi osapaino ja matala kulurakenne antaa hyvät eväät hyville tuotoille. Osakevalinnoillani en saa mahdottoman suurta poikkeamaa indeksistä. Suorilla osakesijoituksilla saan pienen kulu edun, mutta kaupankäynti kuluilla sitten häviän indeksille. Pyrin joka tapauksessa minimoimaan kustannukset ja hyödyntämään anomaliat. En lähde arvaamaan pärjäänkö osinkojen uudelleen sijoittamisen veroedulla vai anomalioilla vaan sijoitan kaikkiin. Aika näyttää millaiseen tulokseen pääsen.

Edelliset: 
Salkun 6-10 sijojen ETF sijoitukset 8.3.2017 (Tuottovertailua täällä)

Edellisien vuosien tarkastelut: 

Salkun indeksiydin 11.12.2014 (ETF & indeksirahastot)

* merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada taloudellista hyötyä.

2 kommenttia:

  1. Mitä kautta olet tehnyt ETF ostot. Itseä kiinnostaa kovasti tuo Vanguardin ETF tarjonta, mutta mielestäni perinteisten pankkien tarjonta on aika köyhää. Oletko itse kokeillut jonkun jenkki palveluntarjoajan kautta sijoituksia. Esim Vanguardin kautta suoraan.

    VastaaPoista
  2. Alkuun ostin OP:n kautta mitä löytyi. Nyt Nordnetin kautta, josta saanut kaikki haluamiani. Nordnet ei suoraan näytä Vanguardeja, mutta kun menee markkinat ja omat listat ja hakee niin löytyvät. Olen tehnyt sinne itselleni listan ETF johon keräillyt mielenkiintosia ETF:iä. Löytyvät ihan tikkerillä hakemalla kunhan valitse USA ja osakkeet.

    VastaaPoista