torstai 3. toukokuuta 2018

Salkun tuotto huhtikuussa 2018


Salkun tuotto huhtikuussa 0,49%:ttia . Kaupankäyntikuluni laskivat tasolle 44,97 €. Kulut olivat 0,64% kaupankäyntivolyymista (7018€) ja 0,97% lisätystä pääomasta (4884€). Pääsin kuluissa alle 1% lisätystä pääomasta niukasti, mutta kulut per kauppa nousivat.

Osinkoja kertyi 1238,52 €. Osinkoja tuli 44,54% enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Osingot ovat olleet tammikuun jälkeen vahvassa nousussa Olen saanut jo tähän mennessä 70% viime vuoden osinkosummasta ja voin hyvin saavuttaa viime vuoden osinkosumman 3800€ jo vuoden puoliväliin mennessä.

Kirjoitin jo edellisessä kuussa, että salkkuni lasku ja indeksistä jääminen on jollain tapaa hämmentävää. Suuri osa salkkuyhtiöistäni teki hyvää tulosta ja nostivat osinkoa. Tämä näkyy osinkokehityksestäni positiivisesti. Toinen asia mikä hämmensi, oli korkosijoitusten aika vahva lasku. Yhdysvaltain dollari on alkanut vahvistua, joka näkyy korkosijoituksissani ja dollarisijoituksissa, en jäänyt enää yhtä vahvasti OMXH-indekseistä. Ruotsin kruunu on heikentynyt edelleen ja se euroajan huipussaan. Tämä tietää hyvää Ruotsalaisille vientiyhtiöille. Tämä alkaa varmasti aikanaan tasoittamaan tilannetta kotoiseen indeksiin.

En veikkaa tilanteen kehitystä se enempää vaan nautiskelen vielä toukokuun muhkeista osingoista. Useampi suurempi osingon maksaja minulla maksaa osinkonsa toukokuussa. Minulla on kyllä kiikarissa sijoituspaikkoja osinkorahoille.


Edellinen: Salkun tuotto maaliskuussa 2018 ja Q1/2018

Kokeile Rahastoneuvojaa *

*-merkityt ovat affliate-linkkejä ja kirjoittaja voi saada linkkien liikenteestä kommisiota.

2 kommenttia:

  1. `Nautiskelen toukokuun muhkeista osingoista` on juuri oikea asenne.

    VastaaPoista
  2. Joo, pitää yrittää pitää tuo mielessä, jos toukokuu ilmiö iskee.

    VastaaPoista