Ajatukseni oli samalla voi tehdä salkkuun pientä kevät siivousta, mutta sain tietää ennen aloittamista, että kampanja ei koske myyntejä.
Tavoitteenani oli nostaa salkun tuotto-odotusta, yksinkertaistaa salkkua hiukan vähentämällä omistuksia ja hyödynnän verotukseen tappiollisia sijoituksia verotukseen. Tämän vuoksi voin käydä pientä kauppaa, jossa ostan ja myyn saaden pienen voiton tai huonossa tapauksessa nollatuloksen (ainoastaan verohyödyn) kaupankäynti kustannukset huomioiden.
Kirjoituksen tarkoitus on kirjata ylös tavoitteeni ja seurata niiden kehittymistä lyhyellä 6 päivän jaksolla. Kehitän tällä menetelmällä itseäni sijoittajana ja katson miten pidän kiinni suunnitelmastani. Omistan kaikkia kirjoituksessa mainittuja yhtiöitä ja kirjoituksiani ei pidä ottaa myynti- tai sijoitussuosituksina. Oman salkkuni optimointi ei tarkoita, että salkkua optimoidaan muissa tapauksissa.
Tässä vaiheessa on selvää, että en voi toteuttaa suunnitelmaa. Opetuksena kirjaan ylös, että lue kampanjan ehdot huolella. Nordnetin kohdalla kampanja ei ole välttämättä sama kuin on ennen ollut. Jätän kirjoituksen muistiin panot blogiin talteen ajatuksinani. Pienellä todennäköisyydellä tee jokunmainituista ostoista. Todennäköisesti ne jäävät odottamaan seuraavaa kuukautta, jossa palkkiotasoni alenee tai jätän toteuttamatta kokonaan.Voi olla hyvä ratkaisu olla käymättä kauppaa.
Myytävää:
En halua suuresti nostaa osakepainoa kampanjan vuoksi, joten toiminta on aloitettava myynneistä. Toisaalta tappiollisiin myynteihin on hyvä olla ”pelirahaa”. Teen tappiolliset myynnit osaksi kuitakseni myynneistä aiheutuvia veroja.
1.Outotec
Yhtiö treidaa pitkälle yli sadan P/E:llä. Olen kerännyt yhtiöstä hyvät tuotot. Tuntuu hankalalta nähdä yhtiölle huipputuottoja. Yhtiö on teknisesti yliostetussa tilassa. Panen omistuksen lihoiksi, positio on aika pieni, joten se käy pian.
2. Exel Composites
Yritys on ollut minulle pieni pettymys ja yhtiötä mahdollista myydä tappiolla. Tarkoitukseni keventää yhtiötä. Nyt yhtiö nousemassa ylös ylimyydystä tilasta, joten mahdollisuus olisi lisätä ja vetää pientä peliä tällä.
3. Alma Media
Alma Media on salkussani ostettu 3€ tasolta, se runsaasti voitolla. Yhtiö näyttää olevan kääntymässä laskutrendiin teknisesti, joten pieni kevennys on paikallaan. Harkitsen vielä tilannetta tämän yhtiön kohdalla.
Ostettavaa:
Ostettaessa on hyvä huomioida, että kampanja mahdollistaa pienet lisäykset. Ensimmäiset positiot pitäisi saada veivattua, jotta rahaa säästyy myöhempiin. Yritä saada kasvatettua numero järjestyksessä.
1. Technopolis
Yhtiön arvostus on edelleen maltillinen ja tulos oli yllättävän hyvä. Yhtiö lähentelee yli ostettua tilaa, joten voi olla hyvä aika ostaa vaikka parissa erässä. Voin keventää positioni nousussa, koska Nordnetin salkun erät ovat hiukan pakkasella.
2. Sampo
Sampo on erittäin vahvasti ylimyyty. Syy ei ole minulle täysin selvä epäilen syiksi Ruotsin asuntojen laskua Nordea position kautta ja toisaalta yhtiö ottaa siipeen Italian vaalien takia hermoilusta, jonka pelätään vaikuttavan pankkisektoriin. Italian korot ovat nousseet lyhyessä ajassa huomattavasti. Korkojen nousu auttaa Sampoa.
3. Taaleri
Taaleri on edelleen alas arvostettu. Nostin yhtiön painoa hiljattain pienellä svingillä. Tällä voi hyvin jatkaa ostamalla tai myymällä pieniä eriä, tulevat myynnit ovat kurssilaskusta johtuen tappiolla. Luultavasti pidän osto- ja myynti pilkkiä yhtä aikaa ja katson kumpi toteutuu päivälle ensin.
4. Lehto
Lehto on laskenut melkoisen alas. Jäin hiukan kyydistä nousussa, en saanut tehtyä ostoja riittävästi alhaalta. Vanhimmat positiot ovat tappiolla, joten tätä hyvä veivata esimerkkinä yhdellä osakkeella. Eli ostan aina yhden osakkeen enemmän kuin myyn.
Teknisesti yhtiön RSI trendi alle puolivälin ja näyttää nousua pohjasta.
5. Ilkka

Ilkka on Peter Lychin termeillä tasepeli. Siitä huolimatta se on taloudellisilla mittareilla aliarvostettu. Oma liiketoiminta toki syö pääomaa, mutta yhtiö pystyy plusmerkkiseen tulokseen siitä huolimatta. Jossain vaiheessa Alma Media-position arvo realisoituu kurssiin. Maksaa hyvää osinkoa.
Voin ostaa ja myydä Ilkkaa Technopoliksen tyyliin saaden verotukseen tappiota.
Ilkka Teknisesti Alman tyyliin siirtymässä lasku trendiin, jonka seurauksena valahti alas listalla.
6. Yleiselektroniikka
Yhtiön kurssi on valahtanut melkoisen alas osingon jälkeen. Viimeisin yritysosot ei ole mielestäni kurssissa. Positioni on pakkasella, joten tällä mahdollisuus veivata. Tässä hyvä mahdollisuus kasvattaa positiota pieni erä. Tämä on viimeinen hankinta listalla ja mahdollisuuksien mukaan lisätään.
Toimintaohje
Katso ja arvioi päivälle suunta ja toimi vasta sen jälkeen. Ostoja järkevä odotella laskupäivänä ja vastaavasti myyntejä odotella nousupäivänä.

*-merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada komissiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti