maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ajatuksia ajoituksesta

Muutamia viikkoja taaksepäin käytiin netissä varsin vilkasta keskustelua ajoituksesta. Tämä tuli pitkälle Mika Hyttisen kirjan Luovu ajoittamisesta tuplaa tuottosi kirjan myötä. Hyttisen liikkeitä pystyi seuramaan Sharevillessä ja siellä hän näytti ajoittavan sijoituksensa varsin hyvin. Tämän pohjalta Hyttinen on saanut kritiikkiäajoittamisesta luopumisotsikostaan.

Minusta Martin Mallit-blogissa ”Martta-Kyllikki” tiivisti varsin hyvin asian. Allokaatio,ajoittaminen ja fundamentti analyysi – Ihan sama? Kaikki nuo ovat tarkemmin ajateltuna ajoittamista. Allokaatiossa ostetaan ”halpaa” omaisuusluokkaa tasapainotuksessa, ajoittamisessa pyritään löytämään oikea aika ja fundamentti analyysissä ostetaan ”halpaa osaketta” eli ajoitetaan osto aikaan jolloin se tietty osake on halpa.

Minua on henkilökohtaisesti puhutellut eniten Seppo Saarion kirja Miten sijoitan pörssiosakkeisiin. Se sijoitus teos, jossa suoraan sanotaan, että ajoituksella on suuri merkitys. Saario sanoo, että markkinoilla ei kannata olla kaikkina aikoina, mutta toisaalta sanotaan ristiriitaisesti, että markkinoilla kannattaa pysyä kaikkina aikoina.

Omasta mielestäni tuossa on juuri totuuden siemen. Markkinoilla voidaan selvästi tunnistaa selviä syklejä. Taloudessa on ennustettavia jaksoja joiden pohjalta kurssi käyttäytyy. Uusi tekniikka yleistyy ja siitä saa hyvää hintaa tietyn ajan tämän jälkeen kilpailu alkaa purra ja tekniikasta saatava kate alenee. Säiden perustella voidaan ennustaa mm. elintarvikkeiden hintoja ja juomayhtiöiden menestystä. Teollisuudessa yleensä menee aikansa hyvin, kunnes investoidaan ylikapasiteettiin. Kondratiev on tehnyt pitkän ajan mallin talouden korkojavelkasyklistä. Raaka-aineiden sikasykli on toinen esimerkki sykleistä.

Mielestäni ajoittaminen kannattaa ja sillä on huomattava merkitys. Ajoittamisessa on todella hankala osua ennustaa tilanne täysin oikein. Yleensä sijoittajan horisontti on liian lyhyt ja hiukan pidemmällä aika jänteellä tietyt suunnat ovat kohtuullisen ilmeisiä. Esimerkkinä tällä hetkellä korot on historiallisen alhaiset ja ne tulevat varmasti viiden vuoden aika jänteellä nousemaan. Miten tähän pitäisi reagoida? Hankala kysymys! Vaaditaan jälleen ennustamista milloin korot nousevat ja mitä tulee tapahtumaan. Itse pyrin kuitenkin huomioimaan sijoituksissani ajoituksen. Pidän yllä allokaatiota ja pyrin ennakoimaan selviää suuntia. Liiaallinen itsevarmuus on pahasta ja aina kannattaa varautua olevansa väärässä. Teen pieniä siirtoja salkussani "pelisalkulla" pitäen allokaation tasapainossa. Hajautukseni on suuri.

Hyvää  pääsiäisen loppua! 

2 kommenttia:

  1. Asiallisia ajatuksia. Melkein jokaiseen sijoituspäätökseen tyylistä riippumatta kuuluu ajoitus jossain määrin.

    Veikkaisin että Mika Hyttinenkin suosittelisi "ajoittamista", jos joku kysyisi että sijoitanko nyt 100K euroa saman tien vai ajallisesti hajauttaen. Jos ajoittaminen on turhaa, niin vastaus olisi luonnollisesti että sijoita kaikki nyt heti. Harvemmin kukaan tällaista neuvoa kuitenkaan antaa. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, ajallinen hajauttaminen on ainoa ohje jota annettaan. Parempi ohje olisi osta aina, kun saat halvemmalla kuin tänä päivänä.

    VastaaPoista