Outotec laski
17.3.2016 markkinoille hydridilainan.
Lainausta yhtiön tiedotteesta:
” Lainan
vuotuinen kuponkikorko on 7,375 prosenttia. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta
yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin ensimmäistä kertaa 24. maaliskuuta
2021. Lainan liikkeeseenlaskupäivä on 24. maaliskuuta 2016. Hybridilaina
vahvistaa Outotecin pääomarakennetta ja sitä käytetään nykyisten lainojen
uudelleenrahoittamiseen sekä Outotecin yleisiin liiketaloudellisiin tarpeisiin.
"Outotecin
nykyisessä liiketoimintaympäristössä vahva tase on tärkeä. Lisäpääoman tarpeen
katsotaan olevan väliaikainen, joten hybridilainan liikkeellelasku tukee hyvin
yhtiötä laskusuhdanteessa. Olemme hyvin tyytyväisiä laajaan kiinnostukseen niin
institutionaalisilta sijoittajilta kuin yksityispankeiltakin. Vahvan kysynnän
myötä hybridilaina ylimerkittiin merkittävästi, mikä on selkeä osoitus
sijoittajien luottamuksesta Outoteciin", sanoo Outotecin toimitusjohtaja
Pertti Korhonen.”
Sijoituspalstoilla
on kovasti ihmetelty kovakorkoista lainaa, mutta omasta näkökulmastani katson,
että lainan ottaminen tässä vaiheessa fiksua, mikäli taloudellinen tilanne
kiristyy ja koroto nousevat lainaa ei ole enää saatavissa yhtä hyvillä
ehdoilla.
Edellisen
päivityksen jälkeen Black Rock on ilmestynyt finanssivalvonnan listalle 0,61%
osuudella. Osuudet ovat lisääntyneet lyhyessä ajassa useampia prosentteja,
mutta kurssi on jatkanut nousuaan. Tämän jälkeen viimeiset muutokset:
UBS 5,28% =>5,35%
GSA 0,69% =>0,55%
BLACKROCK 0,61% =>0,58%
GSA 0,69% =>0,55%
BLACKROCK 0,61% =>0,58%
Näyttää, että UBS
edelleen rohkeasti kasvattaa positiotaan, joka taitaa olla 10 miljoonaa
osaketta! Muut uudet tulokkaat ovat lähteneet jo vähentämään.
Olisi todella
mielenkiintoista tietää tarkoittaako listalle pääsy, että on tehnyt osakelainan
vai todellisuudessa jo myynyt lyhyeksi position. Itse ymmärrän
finanssivalvonnan kommentista, että osakkeita on lainassa ja niitä nyt sitten
myydään varmasti lähitulevaisuudessa tai on jo myyty.
Itse en ole
tilastojen perusteella tekemässä mitään, lyhyeksi myytien arvo voi nousta
helposti yli 10%:in, joissakin tapauksissa jopa lähelle 20%. Kohtuullisen
position omaavana tämä on erittäin mielenkiintoinen tilanne. Nousu on ollut
jyrkkää 5% lyhyeksimyydyillä positiolla alkaa olla jonkunlaista jännitystä
ottajalla varmasti ilmassa.
Liittyvät kirjoitukset:
Outotecin ja markkinan tilanteesta
Outotec tilanne
Liittyvät kirjoitukset:
Outotecin ja markkinan tilanteesta
Outotec tilanne
21.3.2016 Worldquant positio 0,53%=>0,48%, pitäisi poistua listalta. Lähtenyt samantien keventämään, kurssi oikeastaan liikkunut mihinkään.
VastaaPoistaKysesssä siis lyhyeksi myyty positio.
VastaaPoistaMielenkiintoista nähdä milloin osake lähtee nousuun. Itse hyppäsin sisään marraskuun alussa ja sijoitus on hieman plussalla, mutta kun kurssi liikkuu vuoden 2009 tasolla, periaatteessa raaka-ainesyklin kääntyminen pitäisi näkyä hinnassa reilustikin. Meneekö siihen vuosi vai kolme vuotta onkin sitten toinen kysymys.
VastaaPoistaMikäli kurssitaso säilyy nykyisellä tasolla toukokuuhun voi osake hyvin olla 3 kk aika jänteellä tuottoisampia osakkeita ja rahastojen sisältö päivitetään aina kesäkuun lopussa => rahastot haluaa menestysosakkeen listoilleen=> Outotec muuttuu hylkyiöstä hype osakkeeksi. Vaihto vähäistä ja nousu on näyttävää.
VastaaPoistaToki on mahdollista, että 27.4 osavuosikatsaus tiputtaa kurssin uudelle tasolle.
Varsin mielenkiintoinen oli tuo Worldquantin shortti. Käytännössä kurssi ei liikahtanut shortin aikana mihinkään. Yhtiö otti shortin ja kevensi sen varsin pikaisesti. Miksi ottaa shortti, jos heti keventää? Riskit liian suuret? Edelleen miksi?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMusiikki soi ja tuolit vähenevät. 20.4.2016 jäljellä:
VastaaPoistaUBS 5,35%=>5,67%
GSA 0,55%=> 0,59%
Edellisen päivityksen jälkeen siis nämä lisänneet shortteja ja listoilla käynyt muitakin, mutta kursssi noussu noin 0,5€/ yli 15%.