Kävin erittäin
runsaasti kauppaa kesäkuussa Nordnetin Älä sijoita kuluihin!*-kampajan turvin.
Tavoittelin 51 kauppaa jolla varmistaisin Nordnetin parhaan kulutason kolmeksi
kuukaudeksi. Kesäkuussa en siinä onnistunut, mutta ei hätää, kampanja on
voimassa vielä kaksi kuukautta.
Suurin osa
kaupoista on pieniä alle 200€ johtuen kampanjasta. Kaupoilla ei ole tarkoitus
suuresti vaikuttaa salkkuni sisältöön vaan lähinnä hiukan lisäilen minua
kiinnostavia osakkeita. Olen pilkkinut vähävaihtoisia osakkeita alhaisilta
tasoilta ja myynyt hetken kuluttua kappalemääräisesti 1-3 osaketta vähemmän.
Kuun alkuun
aloitin pienellä veivillä Elecsterissä. Osakkeessa näytti olevan hiukan
myyntipainetta ja onnistuin myymään osaketta reilusti yli 14 euron hintaan.
Hankin osakkeet extrana takaisin hiukan myöhemmin. Olen hommannut osaketta
pikkuhiljaa spredillä lisää. Tässä tapauksessa sai myytyä vain 9 osaketta
hintaan 14,36€ ja ostin sitten 11 osaketta hintaan 13,78€. Myynnistä sain
129,24€ ja ostoon meni 151,28€, joten rahaa kului tililtä 22,34€ ja sain 2
osaketta lisää eli käytännössä osakkeen hinta on 11,17€. Olen saanut
Sharevillessä kyselyitä kannattaako tämä. Voitto per kauppa on pientä ja väliin
tulee tappiota, joten vero seuraamukset ovat kokonaisuutena pienet.
Osakemääräni kasvaa pikkuhiljaa ja en osaa oikein ennustaa mihin hintaan
Elecsteriä voi saada. Uskon tällä pelillä pärjään pitkässä juoksussa. Minulla
on tarvittaessa käteistä muitakin mahdollisuuksia varten.
Tämän jälkeen
ostin pienen potin verkkokauppa.com:ia. Myin omistuksestani ison osan jonkun aikaa sitten,
koska uskoin Powerin tulon ja Anttilan konkurssiloppuun myynnin vaikuttavan
negatiivisesti yhtiöön. Tämä oli väärä johtopäätös. Yhtiöllä on mennyt
mukavasti. Ostin yhtiötä useamman kerran 8 euron painnasta ja myin poissa
hiukan kalliimmalla säästäen muutamia osakkeita. Yhtiö on aika korkealle
arvostettu, mutta näkymät ovat suomen kaupassa kustannustehokkuuden vuoksi
hyvät. Olen yhtiössä varovaisesti liikkeellä. Yhtiössä on paljon potentiaalia
ja nousuvaraa, mutta samoin epäonnistumisissa löytyy kovasti laskuvaraa. Olen
analysoinut yhtiötä täällä.
Lisäsin
Technopolista hiukan yhtiön päivitettyä strategiansa. Yksityissijoittajien
näkemystä on saatu lävitse ja yhtiö ilmoitti luopuvansa uusista osakeanneista.
Osakeanneilla on ollut omistaja-arvoa tuhoava vaikutus. Nyt uusi omistaja
ystävällisempi strategia tarjoaa mahdollisuuden arvostuksen normalisoitumiseen
verrokkeihin ja kasvu yhtiöllä on ollut mukavaa ja palvelukonsepti toimiva.
Inderes päivitti Taaleri analyysinsä 26.5 ja
lisäsi yhtiötä salkkunsa 8.6. Kurssi ampaisi ylös ja sai minunkin tutkimaan
tilannetta tarkemmin. Tulin
johtopäätökseen, että 9,0 euron hinta on ihan perusteltu. (Olen itse hankkinut
yhtiötä yli 9 euron kurssilla ja mielipiteeni yhtiöstä ei ole muuttunut siitä.)
Positiiviset ajurit ovat raportin mukaan olemassa ja niissä ei olltu mielestäni
kovin hyvin huomioitu seuraavia asioita:
1. Micro
Rhein sulkeminen, viimeinen mahdollisuus sijoittaa rahastoon halvalla. Tämä
lisää mainostettuna sijoituksia ”menestyrahastoon”.
2. Uusista
rahastoista on uutisoitu menestyksenä. Tämän johdosta Rahasto toiminnan
suotuisa kehitys on aika selvää.
3. Yhteistyö
Lähi-Tapiolan kanssa Garantiassa, myyntipanokset ovat moninkertaistettu,
raportissa puhutaan vain Suomen suotuisasta kehityksestä.
4. Fellow Financen lainojen kehitys on suotuisaa,
kehitys on nähtävissä sivuilla ja
pääomat ovat kasvaneet potenssiin.
Näillä
perusteilla ostin Taaleria lisää 8,81€ tasolta. Hämmästyksekseni yhtiössä oli
kohtuullista myyntipainetta. Onnistuin myymään ostopottini samalla hiukan
omistustani lisäten hiukan korkeampaan hintaan ja sain ostettua yhtiötä
uudelleen 8,68€ hintaan. Positiivisen tulosvaroituksen jälkeen ostin yhtiötä
vielä uuden erän hintaan 9,10 € ja myin hiukan vähemmän hintaan 9,22 €. Tämän
jälkeen en onnistunut saamaan yhtiötä enää 9 euron pinnasta. Kokonaisuutena
olin tyytyväinen veieveihin ja yhtiö on noussut suurimmaksi yksittäiseksi
osakesijoitukseksi. Inderesin tavoite hintaan 11€ on vielä matkaa. Tällä
hetkellä seuraan tilannetta ja holdailen positiotani. Kirjasin tilanteen ylös
tilanteen kirjoitukseeni Taaleri positiivinen tulosvaroitus ja
päivitystä.
5.6 lisäsin sijoituksiini uuden rahaston. Olen jo pidemmän aikaa
katsellut salkkuni Investoria. Olen vertaillut sitä muihin sijoitusyhtiöihin ja
päätöksen tekeminen on ollut äärimmäisen hankalaa. Ruotsalaisista
sijoitusyhtiöistä useampi tuntuu hyvältä puhumattakaan Berkshire Hathawaystä.
Investorin ja Berkhiren kohdalla olen aina vain jäänyt odottelemaan parempia
ostotilaisuuksia. Nyt kruunukurssin ja hinnan puolesta Investor jälleen
vaikutti houkuttelevalta, mutta en halunnut yhtiöön satsata, koska tuntui taas
olevan ATH tasolla. Tosin osingot on kehittyneet paraboloidisesti. Olin
Törmännyt Spiltan Aktiofond Invesment Bolagin muutamissa yhteyksissä. Spiltan
oli tuttu Seligsonin kautta ja mainittu rahasto saanut palkintoja ja tullut
esille muutaman bloggarin kautta. Rahasto siis sijoittaa vain sijoitusyhtiöihin
ja indeksiin. Idea on erinomainen, aktiivinen näkemys saadaan menestyneiden
sijoitusyhtiöiden kautta, mutta itse rahasto on passiivinen ja sijoittaa
yhtiöihin passiivisesti. Kulut ovat maltilliset 0,20% vuodessa ja
luonnollisesti sijoitusyhtiöiden kustannukset. Nämä ei pääse nousemaan ilman
hyötyä sillä paino laskee jollei yhtiö menesty. Samalla ollaan kelkassa
rikkaiden suuromistajien kanssa. Otin itseäni niskasta kiinni ja sijoitin
pienen summan tähän. Menestyneiden sijoittajien osaamista varmasti kannattaa
käyttää hyväkseen, rahasto on lyönyt indeksin pidemmällä aikajänteellä
selvästi.
Samana päivänä tein toisen sijoituksen lasketelleeseen Omega Healthcare
Investor REIT:in. USA:laiset REIT osakkeet saavat verohyötyä maksamalla
voittonsa ulos osinkoina. Tämä on johtanut tilanteeseen, että REIT ovat tuottaneet
jopa indeksiä paremmin joillakin tarkastelu jaksoilla. USA:n korkojen nousu on
johtanut hermoiluun velkavipua käytävissä REIT:eissä ja lisäksi Trumpin
terveyden huoltouudistukset on herättäneet huolta maksukyvystä terveyden
huollossa. Omega Healtcare Investor siis sijoittaa hoivakiinteistöihin. Tässä
on pitkäaikainen kasvutrendi nähtävissä USA:n väestön ikääntyessä. Yhtiö maksaa
tällä hetkellä noin 8% osinkoa. OHI nosti juuri neljännesvuosi osinkoa 20
kerran peräkkäin ja nyt 0,01$ ja osinko summa nousi 0,64$. USA on kiristänyt
raha politiikkaansa ja euroalue ei, mutta silti Euro vahvistunut. En täysin
ymmärrä tätä kehitystä. Joko EKP:n on alettava kiristämään rahapolitiikkaansa
tiuhempaan tai taala vahvistuu. Pidän
kohtuullisen todennäköisenä, että taala vahvistuu ensin ja EKP kiristää
politiikkaansa sitten. Mikäli EKP viivyttelee nostoissaan, inflaatio voi
kiihtyä ja kiinteistösijoitus on mannaa. Pidän mahdollisena pörssin tasojen
korjaantumista FED:n raha politiikan kiristysten myötä. Tämän vuoksi olen
alkanut pikku hiljaa painottamaan korkeaa osinkoa maksaviin yrityksiin, jotta
saan osingoista käteistä ostoihin.
Tämän jälkeen olivat vuorossa normaalit Nordnet kuukausisäästöt* ETF:iin. Tiputin
poissa Amerikan osinko ETF jälleen ohjelmasta, osingot napsahtivat tilille ja
olen Amerikan suhteen varovaisen odottavainen. Maailma ETF:ään meni normaali
panostus ja kehittyvät markkinat painoa tiputin hiukan, mutta se jatkaa
ohjelmassa. Kehittyvien markkinoiden korkoa puolestaan nostin. Markkina on
rallatellut pitkään ja osakepainoni on noussut koko ajan. Olen valmistautunut
pikku hiljaa mahdollisiin korjauksiin. Kehittyvien markkinoiden korko on
edelleen mielestäni ainoa järkevä korkosijoitus.
Kuukausisäästöjen lisäksi tein pari merkintä Superfondet Norgeen* edullisen
kruunukurssin myötä ja lisäksi indeksi alkoi lähennellä yli myytyä tasoa.
7.6 kevensin toukokuussa lisää ostettua Fingerprint Cardsia tässä
tapauksessa liian aikaisin. Sain pikku voiton hankintaani nähden ja osakkeiden
määrä taas kasvoi hiukan. Osake on tarkan silmällä pidon alla. Sisäpiiri on
ostanut osaketta ja samoin Norjan öljyrahasto ostanut. Q2 on tämän hetkisen
ennusteen mukaan heikko, jonka jälkeen tilanne parantuu. Mielenkiinnolla
odottelen 21.7 raporttia ja reaktioita siihen.
Kuun puolivälin jälkeen Revenio valahti selvästi ylimyytyyn tilaan ilman
selkeätä syytä. Veivailin osakkeella positiotani hiukan suuremmaksi. Arvostus
on osakkeella korkea, mutta edellytykset kasvavaan osinkoon ovat hyvät samoin,
pääoman tuotto on erinomainen. Vähän lisäsin yhtiötä. Tämä siirto olisi pitänyt
tehdä paljon aikaisemmin.
Ponssen valui samoin lähelle ylimyytyä tilaa ja nykysellään omaa varsin
mukavat näkymät ja arvostuksen. Iskin yhtiöön kiinni. Kuun lopussa yhtiössä oli
myynti painetta, joten tein pienen veivin ja kasvatin hiukan omistustani lisää.
Olen hankkinut aika paljon Lehtoa edellisessä kuussa ja yhtiö nousi yli
ostettuun tilaan. Kevensin hiukan omistustani
22.6 vapauttaakseni rahaa muhin veiveihin. Ostin kuun lopussa pottini
takaisin.
Yleiselektroniikka lähes nelinkertaisti tuloksensa ja arvostus ei oikein
reagoinut tähän. Yhtiön vaihto on pientä ja spredi suuri. Olen veivaillut
omistustani suuremmaksi spredillä pikkuhiljaa. Hivenen arveluttaa yhtiön
sopimusvalmistajan asema, mutta pikku positiolla hyvää osingon maksajaa on hyvä
olla salkussa. Tulos mahdollistaa osingon kasvattamisen. Analyysni yhtiöstä.
Telia on rypenyt skandaaleissa ja arvostus on kilpailijoihin verrattuna
alhainen. Tein pienen veivin yhtiöllä. Jonain päivänä skandaali on putsattu
pöydältä ja arvostus normalisoitunut. Siihen asti voi nautiskella hyvää
osinkoa.
Kuun loppuun mahtui vielä pieni lisäys ylimyytyyn tilaan valahtanutta
Nokian renkaita. Minulla on ajatus tehdä pienet lisäykset OMXH laatuyhtiöihin
Nordnetin Kampanjan puitteissa.
Tapahtuma
|
Arvopaperi
|
Aika
|
Hinta
(EUR/kpl) |
Kulut
(EUR) |
Myynti
|
Taaleri
|
30.06.2017
|
9.22
|
0.99
|
Osto
|
Ponsse
|
30.06.2017
|
23.89
|
0.99
|
Myynti
|
Ponsse
|
29.06.2017
|
24.24
|
0.99
|
Myynti
|
Telia Company
|
29.06.2017
|
4.07
|
0.99
|
Osto
|
Lehto Group
|
29.06.2017
|
13.33
|
0.99
|
Osto
|
Yleiselektroniikka E
|
29.06.2017
|
8.73
|
0.99
|
Myynti
|
Yleiselektroniikka E
|
29.06.2017
|
8.87
|
0.99
|
Osto
|
Revenio Group
|
29.06.2017
|
36.65
|
0.99
|
Osto
|
Protector Forsikring
|
28.06.2017
|
7.29
|
10
|
Osto
|
Ponsse
|
28.06.2017
|
23.94
|
0.99
|
Osto
|
Yleiselektroniikka E
|
27.06.2017
|
9.01
|
0.99
|
Osto
|
Nokian Renkaat
|
27.06.2017
|
36.29
|
0.99
|
Osto
|
Yleiselektroniikka E
|
27.06.2017
|
8.81
|
0.99
|
Osto
|
Telia Company
|
26.06.2017
|
4.01
|
0.99
|
Osto
|
Taaleri
|
26.06.2017
|
9.10
|
0.99
|
Osto
|
Verkkokauppa.com
|
26.06.2017
|
7.95
|
0.99
|
Myynti
|
Verkkokauppa.com
|
26.06.2017
|
8.05
|
0.99
|
Myynti
|
Ponsse
|
22.06.2017
|
24.26
|
0.99
|
Myynti
|
Lehto Group
|
22.06.2017
|
13.89
|
0.99
|
Osto
|
Revenio Group
|
21.06.2017
|
37.01
|
0.99
|
Myynti
|
Revenio Group
|
21.06.2017
|
37.54
|
0.99
|
Osto
|
Revenio Group
|
20.06.2017
|
37.51
|
0.99
|
Osto
|
Seligson Russian Prosperity
|
20.06.2017
|
93.68
|
2.4
|
Osto
|
Revenio Group
|
19.06.2017
|
38.01
|
0.99
|
Osto
|
Ponsse
|
19.06.2017
|
23.78
|
0.99
|
Osto
|
Taaleri
|
13.06.2017
|
8.68
|
0.99
|
Myynti
|
Taaleri
|
09.06.2017
|
8.95
|
0.99
|
Osto
|
Nordnet Superfondet Norge
|
09.06.2017
|
11.53
|
0
|
Myynti
|
Verkkokauppa.com
|
08.06.2017
|
8.12
|
0.99
|
Osto
|
Taaleri
|
08.06.2017
|
8.81
|
0.99
|
Myynti
|
Fingerprint Cards B
|
07.06.2017
|
3.15
|
10
|
Osto
|
Verkkokauppa.com
|
06.06.2017
|
8.04
|
0.99
|
Myynti
|
Verkkokauppa.com
|
06.06.2017
|
8.19
|
0
|
Osto
|
iShares Em.Markets LocalGov.Bond.UC.ETF(USD)
(IUSP)
|
06.06.2017
|
58.94
|
0
|
Osto
|
iShares Core MSCI World UCITS
ETF(EUNL)
|
06.06.2017
|
43.70
|
0
|
Osto
|
iShares Core MSCI Emerging Markets
IMI UCITS ETF
|
06.06.2017
|
23.23
|
0
|
Osto
|
Nordnet Superfondet Norge
|
05.06.2017
|
11.64
|
0
|
Osto
|
OMEGA HEALTHCARE Inv. (OHI)
|
05.06.2017
|
27.91
|
15
|
Osto
|
SPILTAN AKTIEFOND INVESTMENTBOLAG
|
05.06.2017
|
34.60
|
0
|
Osto
|
Technopolis
|
02.06.2017
|
3.35
|
0.99
|
Osto
|
Verkkokauppa.com
|
02.06.2017
|
8.05
|
0.99
|
Osto
|
Elecster A
|
01.06.2017
|
13.78
|
0.99
|
Myynti
|
Elecster A
|
01.06.2017
|
14.36
|
0.99
|
Edellinen tarkastelu: Toukokuun 2017 tapahtumat
Kesäkuun tulos: Salkun kesäkuun 2017, Q2 ja H1 tuotot
Onpas siinä paljon ostoja kerrakseen.
VastaaPoistaJoo, napilla ollut vilskettä. Kova homma saada täyteen 51 kauppaa, jolla pääsisi kolmeksi kuukaudeksi kultapossukerhoon Nordnetillä.
VastaaPoista