Pahoittelen
klikkiotsikkoa, tämä on vanha juttu, mutta julkaisemisen arvoinen. Eteen osui
sattumalta tämä Taloussanomien artikkeli: Buffettin mittari: Osakkeet ovat nyt halpoja
Buffett
suhteuttaa osakekursseja bruttokansantuotteeseen ja 2009 vuoden alkupuolella
toteaa, että nyt hyvä aika ostaa osakkeita.
Lainausta
jutusta: ” Vaikka tämä mittari kertoo osakkeiden olevan halpoja tai
kohtuuhintaisia, se ei estä sitä, etteivätkö osakkeet voisi vielä roimasti
halventua. Esimerkiksi vuonna 1974 jenkkiosakkeiden markkina-arvo oli noin 40
prosenttia bruttokansantuotteesta.
Buffett kertoi jo lokakuussa itse ostavansa osakkeita.”
Buffett kertoi jo lokakuussa itse ostavansa osakkeita.”
Huikeeta settiä. Tämä näyttää nyt vähän eriltä, kun kursseihin saa 8 vuotta lisää.
En jaksa lukea tuota artikkelia, mutta todetaan, että Buffett sanoo osakkeiden olevan halpoja mikäli nykyinen korkotaso säilyy entisellään. Kuka uskoo, että korot ovat yhtä matalalla esimerkiksi kymmenen vuoden päästä?
VastaaPoistaBuffett ei nkuitenkaan tällä hetkellä sano ostavansa osakkeita. Tuo pätkä lokakuusta 2008vuoden 2009 alkuun oli aika tuskainen taival. Lehman Brother kaatui 12 syyskuutta 2008, Bank of America osti Merrill&Lycnhin 14.9.2008.Samana päivänä AIG haki 40 miljardin apua Fediltä. 17.9 se sai 85 miljardin hätäavun. 28.9 AIG suunnittelu myyvänsä 15 liiketoimintayksikköään. Kriisi oli vielä melkoisesti päällä lokakuussa. Maaliskuussa 2009 AIG sai vielä 30 miljardia lisätukea valtiolta.
VastaaPoistaNoiden aikaan Buffett goolisti toteaa, että on hyvä aika ostaa osakkeita.
Artikkeli olikin näköjään jostain vuosien takaa. Todettakoon nyt sen verran, että Buffett on ostanut osakkeita tän vuoden puolella. Joissakin näkemissäni uusissa haastatteluissa Buffett sanoo kyllä selvästi, että osakkeet ovat halpoja mikäli korot pysyvät nykyisinä. Hän tosin myös sanoo ettei osaa ennustaa niiden kehitystä.
PoistaJoo vanha artikkeli sattui vagingossa eteen ja pitipä tuo merkitä itselle muistiin opiksi.
PoistaOlet oikeassa, Buffett on tehnyt suuren sijoituksen Appleen tälle vuotta. Tuosta Goldman Sachs esimerkistä saa titten hyvän kuvan millä kaliberilla Buffett osti noina synkkinä aikoina. Tuo Goldman ostos oli mielestäni yksi niitä tärkeitä virstanpylväitä millä luottamus pankkeihin palautui.
Kolme vuotta sitten Buffetin uutisoitiin neuvoneen sijoittajia pitämään pari vuotta lomaa ja palaamaan sitten markkinoille ostamaan halventuneita osakkeita. Kurssit nousseet tästä aika rajusti :)
VastaaPoistaVälillä huvittaa kuinka media jaksaa Buffetin sanomisia vääntää. Jostain luin hyvän artikkelin siitä, kuinka Buffet ei seuraa omia neuvojaan ja kuinka paljon hänellä on vanhemmiten ollut huonoja sijoituksia. Esim. IT -alan kanssa hän taisi tehdä aika pahoja virheitä. (sijoitti vasten omia neuvojaan toimialaan josta ei ymmärrä mitään, myöhästyi pahasti ja poltti kuplassa näppinsä)
Buffet on (tai on ainakin ollut) kova liikemies ja johtaja, mutta eipä hänelläkään kristallipalloa ole...
Buffett ei ole virheetön ja tekee virhetiä sijoituksissaan eikä aina pärjää indeksille. Hän pelaa sijoituksikssaan varman päälle. Hänellä on kuitenkin mielestäni ilmiömäinen kyky valita hyviä sijoituksia pitkälle jänteelle. Nykyisellään hänen kassavirta on niin kova, että hyvien sijoitusten tekminen on hankalaa. Jos ostat jotakin pikkuosaketta 15€ sekunninissa tahtia niin kurssi on taivaissa alta aika yksikön. Hän tekee päätöksiä suurista rahoista yhtiössään jolloin mahdollisuudet ovat rajoitetut.
PoistaBuffett keräsi mainetta siitä, että ei mennyt halpaan IT-buumissa vuosituhannen vaihteessa. Minusta hänen suurimmat virheensä ovat olleet olla msijoittamatta hyvän ystävänsä Bill Gatesin yritykseen(Microsoft), sekä Googleen ja Amazoniin. Häntä on mm. varoitettu Amazonin vaikutuksista IBM pilvipalveluihin ja vähittäiskaupan muutoksiin. Hänellä oli tieto tulevasta menestyksestä.
Suurempia IT-sijoituksia hänellä on ainoastaan IBM jonka voi toki sanoa tässä vaiheessa huonoksi. Se ei ole kuitenkaan hänelle tappiollinen sijoitus. Hän myöntänyt virheensä ja vähentänyt omistustaan. Toisaalta en ymmärrä miten sijoitusta voi pitää huonona, jos se jauhaa hänelle jatkuvasti rahaa.
Olet toki oikeassa, änellä ei ole kristallipalloa. Hän on kuitenkin lahjoittanut 85% omaisuudestaan hyväntekväisyyteen ja silti maailman kolmanneksi rikkain mies. Hän kärjessä vuodesta toiseen ja muut vaihtuvat. Miksei muut tee samaa?