Käydessäni läpi ETF-sijoituksiani havaitsin, että en ole määrittänyt itselleni osinkoytimen ja indeksiytimien tavoitteita. Haluan salkkuuni laajan hajautuksen jolloin se lähenteelee joka tapauksessa indeksiä. Suora osakeomistus ei aiheuta indeksisijoituksen pienikään kuluja ellei sellaiseksi lueta veroja osingoista. Osingoilla voi tasapainoittaa tai ohjailla salkkuani jatkuvasti haluamani suuntaan. Asetin nyt ytimen tavoitteeksi yli 33% koskien molempia indeksiydintä ja osinkoydintä. Yhteensä ytimein pitäisi olla 80% painolla salkussa nyyikisellä allokaatiolla. Kun korot 12,5% ja kiinteistöt 7,5%otetaan huomioon liikkuma varaa ei ole juurikaan jolloin turhan kaupankäynnin osuus jää pieneksi. Olen sallinut itselleni pienen pelisalkun, joka edustaa 5% salkusta.
Tarkennukset on päivitetty Sijoitusfilosofiani -Satunnaiskävely ja Salkku sivuille.
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
Ja se pelisalkku onkin se kaikkein mielenkiintoisin juttu :)
VastaaPoistaJuurikin näin :D Hyvältä kuulostaa tarkennukset, menestystä sijoituksiin!
VastaaPoistaJoo, pelisalkku on mielenkiintoinen ja estää tehokkaasti tekemästä suurempia tyhmyyksiä.
VastaaPoista