Protector Forsikring vie julkisen puolen isoja vakuutus kilpailuja Suomessa. Linkki Hesarin juttuun:
Tätä on digitalisaatio käytännössä – Nokian kaupunki sai joulukuussa vakuutuksensa 50 prosenttia aiempaa halvemmalla
Halusin tehdä aiheesta blogikirjoituksen, jotta linkki hyvää juttuun säilyy ja saan omat mietteeni muistiin. Muutama lainaus jutusta:
"Noin puolet julkisyhteisöjen kilpailutuksista on mennyt viime aikoina Protectorille. Hinnat ovat voineet olla kymmeniä prosentteja muita tarjoajia halvempia. Mutta kilpailijoidenkin hinnat ovat nyt tietysti laskeneet”, vakuutusmeklari Novumin toimitusjohtaja Kalevi Dunder sanoo."
Markkinaosuus kasvaa siis vauhdilla Suomessa. Tuotot aiheuttavat puolestaan pientä huolta.
"Valtaosa viime vuoden 541 norjan kruunun (noin 61 miljoonaa euroa)
liikevoitosta tuli sijoitustuotoista. Varsinainen vakuutustoiminta oli
hädin tuskin kannattavaa."
Olen hiukan ihmetellyt viimeaikoojen kurssikehitystä, mutta tuo ehkä selventää tilannetta. Sijoitustuotoissa tulee varmasti huonoja vuosia.
Toinen lainaus:
"Didringin mukaan vakuutuspuolen tuloksen heikkous johtuu ennen kaikkea
Tanskan työtapaturmavakuutusten tappioista, jotka yllättivät yhtiön.
Ruotsissa tulos oli hyvä edullisista hinnoista huolimatta."'
”Uusien asiakkaiden osalta sopimusten kannattavuutta on tietysti vielä
vaikea arvioida. Ruotsissa toiminta on jo vakiintunut, ja tulos oli
hyvä”, Didring sanoo."
Uudet asiakkaat on edelleen kysymysmerkki ja yhtiö reagoinut tilanteeseen. Tanskan johtaja on vaihdettu. Tämä ei tiestysti takaa menestystä, mutta suurimmat markkinat on edelleen hinnoista huolimatta kannattavia.
Seurailen Protectorin tilannetta tarkkana.
Aiheeseen liittyvää, aiempi analyysini yhtiöstä: Protector Forsikring analyysi
Edit: Lisätty unohtunut markkinaosuus pätkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti