Lisäsin kesän aikana Exel Compositesia. Yhtiö on ollut Random Walkerin pitkäaikainen suosikki ja itse en ole ollut yhtä vakuuttunut yhtiöstä. Sellainen Exel pettää aina olo on tullut yhtiöstä. Näitä hyviä analyysejä yhtiöstä löytyy mm. täältä ja täältä. Minulla on tiedossa, että uusien teknologioiden läpilyöminen vie aikaa yllättävän pitkästi. Vaikka parempi teknologia on olemassa, mutta sitä ei haluta käyttää, koska pelätään ja halutaan turvautua vanhaan. Komposiitit ovat lyöneet läpi mm. urheiluvälineissä jääkiekko ja salibandymailat. Jossakin vaiheessa kehitys siirtyy muualle. Kesän aikana tilauskanta ja pörssikurssi näyttivät kehittyvän yhtiöllä kovasti eri suuntaan ja ajattelin ostaa yhtiötä siivun. En edelleenkään oikein tunne tilannetta yhtiön kanssa helpoksi ja jään odottelemaan mitä tuleman pitää. Epäilen kovasti, että markkinamyrskyssä saattaa myyntinappula olla herkässä tämän yhtiön kohdalla. Tulosraportin tullessa voi tämän kyydissä olla mukavaakin. Tosin tappiollisen yrityksen osto Yhdysvalloista ei oikein lupaa hyvää. Olen useamman suomalaisen yrityksen kohdalla Amerikan seikkailut eivät ole päättyneet mitenkään ruusuisesti.
Scanfil on ollut salkussani pitkään ja siitä on irronut ja ostettu poissa Sievi Capital. Ostin yhtiön perinteiseksi arvosijoitukseksi alhaisella P/E:llä ja P/B:llä. Yhtiö on jakanut tasaisesti osinkoa ja lisänä mainittu bonus. Hintakin on alkanut pikku hiljaa kivuta ylöspäin ja pientä kasvua ollut mukana. Takaset ovat miellyttävä tarkka kirstun vartija, mutta Sievi Capitalissa saatiin pieni tahra kilpeen. Ostotarjous ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja harmittaa erityisesti nyt, kun iLog arvo alkaa realisoitua. Jatkan kuitenkin Scanfiln holdailua. Välillä on käynyt mielessä ostella lisää, mutta Sievi Capital vähän raksuttelee takaraivossa. Onko Takaset kuitenkaan osakkeenomistajan asialla vai omalla asialla? No salkussa yhtiö pysyy.
Telia on salkussani sijalla 43. Teliaakin voi luonnehtia arvosijoitukseksi. Se on halpa vaikkapa verrattuna Elisaan ja siksi olen sitä enemmän salkkuuni ostanut. Halpuuteensa on syynsä, nyt seikkailtu kaukomailla ja haaskattu rahaa. Pariin kymmeneen vuoteen mahtuu yhtiön seikkailut Saksassa ja ilman osto sieltä. Nyt näyttää joka tapauksessa suunta paremmalta, kupruja on korjattu ja suunta järkevään, joten katsellaan mitä tulee ja hyvää osinkoa kertyy. En pidä Telia kuitenkaan hyvänä yhtiönä kilpailijoista löytyy parempia. Minusta edellytykset tuloksen parannukselle on olemassa, joten yhtiöllä paikkansa salkussani löytyy.
Yleiselektroniikka olen hankkinut salkkuun noin vuosi sitten. Yhtiö on ollut hyvänä osingon maksajana seurannassa aika pitkään, mutta minun on ollut vähän hankala arvioida yhtiön kilpailukykyä. Nyt ostojen kautta se näyttää kasvavan hyvää vauhtia ja tätä ei ole mielestäni hinnassa. Tämä on halpa P/E, P/B-luvulla, kasvuperusteisesti ja ”tasepeleinä”. En tiedä mistä triggeri hinnan nousulle tulisi, mutta keräillään seuraten osinkoja, kuten Telian kohdalla. Yhtiön lisääminen on kovasti harkinnassa.
Ilkka yhtymä on ollut salkussani pitkään. Se on maksanut hyvää osinkoa, mutta yhtiöllä on ollut vaikeuksia sopeutua digitalisaatioon omassa liiketoiminnassaan. Se omistaa suuren siivun Alma Mediasta ja sitä kautta tasepelinä erittäin halpa. Alman tulos riittää kannattelemaan Ilkkaa. Tätä nyt sitten pidellään ja odotellaan mitä tulossa. Jollei tämä olisi A osakkeella vahvasti sidottu suuriin omistajiin niin varmasti olisi ostettu poissa pörssistä.
Käsittellyistä viidestä osakkeesta en löytänyt mitään myynti kelpoista salkun siivoukseen. Oikestaan päinvastoin pikkuyhtiöitä Ilkka ja Yleiselektroniikkaa seuraan tarkalla silmällä jopa lisäys mielessä. Scanfilin lisääminen ei ole poissuljettua.
Aikaisemmat tarkastelut:
Salkun viisi suurinta osakesijoitusta 16.6.2017
Salkun osakesijoitukset sijaan 12 asti
Salkun 13-20 suurimmat osakesijoitukset 1.11.2017
hSalkun 21-25 suurimmat osakesijoitukset
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 26-30
Salkun suorat osakesijoitukset sijat 31-35 ja tapahtumia
hSalkun suorat osakesijoitukset sijat 36-40
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti