maanantai 27. marraskuuta 2017

Ajatuksia korkosijoituksista

Kurssit nakuttavat edelleen uusia huippuja mm. Amerikassa. Esimerkkinä Buffett on sanonut osakkeiden arvostuksen olevan järkevä nykyisellä korkotasolla. Tästä herää itselle mieleen kysymys, onko korkotaso järkevä? Keskuspankit ovat elvyttäneet vahvasti ja korot ovat lähteneet pikku hiljaa nousuun USA:ssa ja EKP on ilmoittanut puolittavansa tukiostot.

Koron nousu vaikuttaa osakkeisiin usealla momentilla. Se nostaa yritysten rahoituskuluja, lähes jokaisella yrityksellä on lainaa toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Näistä maksetaan jatkossa enemmän. Toiseksi se vähentää investointiin käytettävissä olevia rahoja. Esimerkkinä asuntoja ei voida enää ostaa samalla hintatasolla samalla lyhennyksellä kuin ennen konkreettisena esimerkkinä. Jos olet valmis laittaamaan Bemarin lainan lyhennykseen 500€ kuussa, et saa samaa Bemaria.
Lisäksi korko vaikuttaa sijoittajien ajatteluun. Osa käyttää velka vipua ja 5% osingolla ja 0,99% korolla velkavipu lyhenee aika hyvää vauhtia. Koron noustessa 3%, pelkällä osingolla lyhennys alkaa arveluttamaan. Toiseksi korkosijoitukset eivät heilu niin paljon kuin osakesijoitukset. 3% tuotto koroista on turvallisempaa ja myytävissä helpommin samaan hintaan, yhtä rajuja muutoksia sen hiinassa ei ole tiedossa.

Sinänsä en tiedä onko tässä sitten skenaariona mitään suurta kriisiä. Sijoitus maailmasta löytyy useita sloganeita ja ns. totuuksia. Korkojen sanotaan ennustavan tai tietävän osakemarkkinoita paremmin tulevaisuutta. Jos osakemarkkinat ja korko sanoo toista tulevaisuudesta seuraa korkoa. Kolmannen koron noston sanotaan olevan myrkkyä osakemarkkninoille ns. ” three steps and a stumble”. Vaikka korko nousee kolme kertaa se edelleen historiallisesti huippualhainen ja yrityksillä ennennäkemätön tilaisuus tehdä tulosta. Korko markkinoilla puhutaan ns. Death crossista, joka tarkoittaa, että pitkän koron 100 päivän liukuva keskiarvo leikkaa alhaalta ylös 50 päivän liukuvan keksiarvon.  Katsotaampa sitten esimerkkinä Vanguard Long Term Bondin käyrä.

Death Cross on juuri tullut. Tätä tilannetta ei ole kuitenkaan Euroopan markkinoilla. Tämä tarkoittaa, että USA:n markkinoille ennustetaan korkomittareilla laskua jota ei toistaiseksi tapahtunut.
USA:n koroista saa pikku hiljaa pikku tuottoa. Tämä yleensä johtaa virtaan USA:n bondeihin ja dollari vahvistuu. Merkittävämpiä virtoja tulee Öljyn myyjiltä ja Kiinalta, joka vie huomattavasti tavaraa Kiinaan. Viimeaikaiset tapahtumat vahvistavat näitä, öljyn hinta noussut ja USA:n taloudella mennyt hyvin. Näillä tarve omista dollareita ja ne laittanet poikimaan rahoitusmarkkinoille. Euro on ihmeen vahvana ilmeisesti EKP:n osto-ohjelman pienentämisen johdosta. Mielenkiinnolla odotellen, kuka ostaa PIGS bondeja Banco Bilbaon tai vastaavan bondeja 0,5%-1,0% korolla kun näillä saa USA:sta 3% korkoa. Markkinoilla on ollut kohtuulllisen vahvoja reaktioita, kun PIGS korot kohoavat.
Jos lähtee siitä, että korot nousee tulevaisuudessa niin kannattaa valita mielestäni korkea korko lyhyellä pitoajalla eli tässä tapauksessa esimerkkinä jenkkipuolelta voi käyttää Vanguard Short-Term Corporate Bond VCSH. Ero keskipitkään on pieni. Tämä käytännössä kiertää uusiksi kolmessa vuodessa eli saat "uutta parempaa korkotuottoa" aika pian. Mutta jos varma, että korot nousee joukukuussa niin kannattaa odottaa nosto. Lainojen arvo laskee, kun korko nousee ja parempaa korkoa saatavilla.

Corporate bondeista on varoiteltu, että siellä paljon energiayhtiöitä, jotka voi tippua junk-luokkaan. Siitä seuraa samoin lappujen arvon lasku. Vastaavasti Goverment bondien hinta tippuu, jos USA:n luottoluokitus laskee. Minusta USA:n taloudella menee kohtuullisen vahvasti ja samoin energiayhtiöiden tilanne on valoisampi kiitos öljyn hinnan nousun. Ainakin itse olen enemmän huolissani PIGS tilanteesta, kiitos EKP:n ostojen väheneminen.
Corporate bondin riskeistä voi sanoa seuraavaa: Jos Euro on ollut muutama vuosi sitten 1,50 tasolla niin voi se sitä olla tulevaisuudessa. Tilanne on sikäli muuttunut, että silloin USA oli öljyn tuoja, nyt se ollut viejänä. Öljy oli yksi suuri syy USA:n velkaantumiseen.

Inflaatio voi hyvinkin olla seuraava laman syy kiitos kevyen rahapolitiikan. Jos Goverment bondista saa 2,5% ja inflaatio 2% niin pidä sitä kovin huokuttelevalta. Lyhyen Corporate Bondin tuotto inflaatio korjattuna 1,2%.
Paras lääke inflaatioon on inflaatiosuojatut bondit. Tällä hetkellä USA:ssa inflaatio ollut vaimeaa eikä koron nostot sitä helpota. Toki tämä nostaa lainakustannuksia ja velkaantuminen aika korkealla.

Corporate bondeissa tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että keskimääräinen osinkotaso alkaa olla aika reilusti alle korkotuottojen. Kun korko nousee alkaa olla hankalampi ja hankalampi kasvattaa osinkoa ja korkotuotto nousee edelleen. pidän siis hyvin todennäköisenä, että korkotuotot nousevat osinkoaristokraattimaisesti, mutta yhä harvempi yhtiö pystyy nostamaan osinkoaan. Tämä laskee sitten osakkeen houkuttelevuutta sijoituksena. Jotta osinko nousee 2%:sta 3%.tiin, osakekurssi tippuu aika paljon, puhumattakaan siitä, että se nousee 4%:tiin. Vaikutus tiettyihin Corporate bondeihin lasku korkotason noustessa on aika pieni. Laskun jyrkkyyteen vaikuttaa velan kesto ja korkotuotto. Nämä vaikuttaa kuinka nopeasti saat rahasi uuteen tuottavampaan korkoon.

Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti hankalaa. Vaikka tietää oikean suunnan pitäisi osata tehdä se oikeaan aikaan saadakseen hyvät tuotot. Hajautetulla salkulla joku skenaario osuu. Sellainen sanontakin löytyy, että kun USA:n osakemarkkinat yskähtää muulla maailmalla on löysät housussa. USA hallinnoi edelleen suurta osaa maailman varallisuudesta ja sen liikkeet vaikutta yleensä muualle maailmaan, vaikka se ei kaikissa tapauksissa ole järkevää. Omalta osaltani olen tehnyt pientä suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Olen pyrkinyt löytämään hyviä korkosijoituksia. Olen sijoittanut aika vahvasti kehittyvien maiden korkoon ja viimeisimpänä lyhyisiin yrityslainoihin Investment-luokkaan. Lisäksi olen painottanut sijoituksissani osingon maksajia ja koron noususta hyötyviä pankkeja. Pidän Euroa valuuttana tällä hetkellä ihmeellisen vahvana, se edelleen tuo öljyä ja velkaantuminen ei ole helpottanut. Talous on lähtenyt nousuun, mutta onko ongelmat lakaistu maton alle? Voiko Kreikka hoitaa lainansa? Mikä on PIGS maiden tilanne? Onko pankkitilanne ratkennut ja miksi? Korjaako tuhlaajapoika tapansa, kun isä maksaa velat kerran poissa? Tilanne ei ole mielestäni korjattu, mutta liike voi vielä pitkään pyöriä. Korot ennustavat USA:n markkinoille laskua. Korkojen nousu johtaa tiettyjen virtojen kääntymiseen. Vahvistuva dollari johtaa öljyn hinnan nousuun ja Euroalueen inflaatio kiihtyy. Tämä johtaa sitten korkopolitikan muutoksiin. Europan lainamarkkinat ovat milestäni huono sijoitus ja osake markkinoilla kannatta olla varpaillaan. Osakkeet on kuitnekin aina ollut hvyä sijoituskohde. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti