Tein aiemmin Enemmän kuin tuhat sanaa analyysi Bitcoinista. Nyt päivittelen käyräanalyysiäni. Piirtelin käyrän tällä kertaa euroissa.
Tällä kertaa vielä avuksi toinen tunnelma käyrä:
Koitin piirrellä toiseen kuvaan overt warning varoitussignaalin. Tyypillistä tällaisessa pudoksussa on, että ei uskota enää tiputukseen ja juuri tehty ostoja dipistä hyvään paikkaan. Saa nähdä miten käy.
Tätä ei pidä ottaa sijoitussuosituksena.
Luottoa salkkua vastaan jopa 0,99 % korolla*
*-merkityt ovat affliate linkkejä, joista kirjoittaja voi saada komissiota.
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kupla. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. helmikuuta 2018
perjantai 3. lokakuuta 2014
Onko osakemarkkinoilla kupla?
Omat ostoni ovat jääneet viime aikoina vähäisiksi. Osa syynä on korkeahko arvostus taso, mielestäni markkinoilta on hankala löytää kohtuullisen hintaista ostamista. Tällä hetkellä minua eniten kiinnostusta herättäneet sijoitukset ovat Nokian Renkaat ja YIT. Molemmilla on korkea Venäjäriski ja oman näkemykseni mukaan tilanne Venäjällä ei ole näillä näkymin helpottamassa päinvastoin uusia pakotteita tulee molemmin puolin jatkuvasti. Huolestuttavinta on mielestäni nyt Putin uusimmat kaavailut laki muutoksista, jotka mahdollistaisivat omaisuuden siirtämisen valtiolle. Erityisesti Nokian renkailla tämä on uhka, koska merkittävä osa sen tuotantokapasiteetista on Venäjällä.
Idea kirjoitukselleni tuli Arvo Paperin vasta ilmestyneestä Sijoitusoppaasta, jossa oli mainittu osaketärppejä osakepoimijoille. Pääosa yhtiöistä liikkui yli 20 P/E-luvulla, jota pidetään yleisesti sijoituskirjallisuudessa kalliina arvostuksena. Toki tähän vaikuttaa muut mittarit, kuten korkotaso, velkaantuneisuus, kasvu yms. Siitä huolimatta taso on mielestäni korkea. Korot eivät tule pysymään ikuisesti poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Riskilisät ovat alhaalla sekä osake- että lainamarkkinoilla. Suunnalla ei kohta ole vaihtoehtoja ainoat suunnat ovat ylös ja ne vahvistavat toinen toistaan ja korreloivat käänteisesti osakemarkkinoiden kanssa.
Tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan kuplia ei voi syntyä vaan markkinat hinnoittelevat osakkeet aina oikein. Kuplia muodostuu oikeastaan behavioristien mukaan järjettömästä innostuksesta, jollaiseksi voi ajatella esimerkkinä teknologiakupla, jossa teknologia osakkeiden hinnat kohosivat pilviin. Kupla ajattelu perustuu pitkälle siihen, että markkinoilla esiintyy aaltoliikettä innostuneisuudesta pessimismiin. Omasta mielestäni nämä ovat todellisia ilmiöitä. Suurimman vaikutuksen itseeni on tehnyt Kontratievin sykli, josta myöhemmin lisää omana juttunaan.
Olemmeko sitten nyt kuplassa? Seppo Saario on kirjassaan Miten sijoitan pörssi osakkeisiin tehnyt varsin hyvän setin kysymyksiä, onko oikea aika ostaa vai myydä osakkeita.
Arvopaperi markkinoita koskevia kysymyksiä:

Mikä on osakkeille maksettujen osinkojen keskimääräinen tuotto?
Vastaus: 5,16% Shillelrin S&P500 mukaan, ei hälyyttävä taso.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)