Olen jo aiemmin salkun osakkeiden tarkasteluissa kirjoittanut, että etsin salkusta siivottavaa. Kurssihuipennus alkaa olla lähellä jollei jo ollut. Käteistä on hyvä varata ostoihin. Käyn tässä lävitse salkun viime aikaista siivousta.
Technopolis lähti salkusta ostotarjouksen myötä. Myin hyvin pienen osan osakkeista yli tarjoushinnan ja loput säästin lunastukseen. Tämä osui kohtuullisen hyvään ajoitukseen, kun pörssiin tuli vähintään melkoinen korjausliike. Olen sijoittanut rahoja takaisin pikku hiljaa ja käteistä on vielä jonkin verran tästä jäljellä. Technopolis edusti salkussani kiinteistösijoitusta ja olen vain osan rahoista sijoittanut kiinteistösektoriin. Korkojen nousu yleensä kolahtaa velkavivutettuihin yhtiöihin ja ihan viime aikoina ei ole löytynyt sellaista alennushintaa kiinteistöyhtiöissä, kun on ollut muissa yhtiöissä. Olen pienia osuuksia ostellut eri REIT-yhtiöihin Iron Mountain, Realty Income, Store Capital ja WP Carey.
10.11.2018 tein pienen teknisen kevennyksen muutamaan yhtiöön, kun mielestäni näytti todennäköiseltä, että lasku jatkuu. Myin setin Lehto Groupia hintaan 7,33€. Yhtiö syklinen yhtiö ja suurella painolla salkussani, joten minusta yhtiöllä oli laskuvaraa. Tasasin yksittäisen yhtiön riskia ja valmistauduin ostamaan takaisin halvemmalla. Näin kävikin, olin vain liian kärsimätön. Näytti, että yhtiö lähtee nousuun ja jouduin ostamaan kalliimmalla takaisin. Yhtiö kuitenkin valui myöhemmin 5€ tasoille. Opetus, pitää toimia pitkäjänteisemmin.
Edellisen myynnin lisäksi myin OP:n alentuneiden palkkioiden myötä salkustani Exel Composites yhtiön. Nordnetin salkkuun yhtiö vielä jäi jouduin korkeammista kaupankäynti palkkioista. Exel on ollut salkussani vain lyhyen aikaa ja olen lukenut yhtiöstä pidemmän aikaa hyviä arvioita Random Walkerilta. Minä yhdyn arvioihin, yhtiöllä on ihan hyvä bisnes ympäristö, se on laajentunut yritys ostolla ja tulos kasvuun on eväitä. Yhtiön on kuitenkin syklinen. Lisäksi minua on häirinnyt sellainen huomio, että Exel pettää aina. Toisin sanoen yhtiö säännön mukaisesti tuntuu pettävän sijoittaneiden odotukset. Joku yrityksessä ei mielestäni toimi. Tämän vuoksi katsoin parhaimmaksi siivota yhtiön salkusta. Jos rymistellään kunnolla, omien sijoitusten päällä pitää uskaltaa istua. Exel ei ole minulle sellainen yhtiö.
Lisäksi siivosin OP:n salkusta Dovre Groupin. Yhtiö on esittänyt väliin ihan lupaavia kasvulukuja ja näkymiä, mutta pidemmässä juoksussa kehitys on jauhanut paikallaan ja tulos pyörinyt nollan tuntumassa. Yhtiön on edelleen suurelta osalta öljy painotteinen insinööritoimisto tai konsulttiyhtiö, joten sen tulos riippuu pitkälle öljystä ja konsultointi on suhdanne herkkää. Jos suhdanne heikkenee öljyn hinta sukeltaa ja investoinnit öljyteollisuuteen vähenee ja konsultointia vähennetään. Tällä hetkellä on jo öljyn hinta sukeltanut. Minulle jäi enää erittäin pieni erä yhtiötä Nordnet salkkuun. Sieltä myynti ei kannattavaa kustannussyistä.
10.11.2018 siivosin salkusta Oriolan. Kannattavan liiketoiminnan tekeminen on hankalaa ilman toimivaa toiminnanohjausjärjestelmää. Edelleen hankala ajatella sellaisen yhtiön olevan kilapilukykyinen. Samaan aikaan kilpailu näyttää kiristyvän Suomen apteekkimarkkinoilla. Venäjän markkinat ovat olleet vaikeita Suomalaisille yhtiöille. Apteekki toiminta on toki defensiivistä ajatelleen tulevaa, mutta en näe tämän yhtiön olevan hirvittävän vahvoilla. CVS saa edustaa apteekkisektoria salkussani.
Deere on ollut minulle erinomainen sijoitus ja sen arvostus on mielestäni kohtuullisen korkeaksi. sen bisnes on syklistä, vaikka yhtiö on vahva ja päädyin hiukan keventämään yhtiötä sen osuuden noustessa salkussani suureksi, hyvän kurssikehityksen myötä.
10.11.2018 tein tekniset kevennykset Handelsbanken USA indeksiin ja Spiltan Aktiefond Invesment Bolagiin. Hankin molempia rahasatoja pariin otteeseen takaisin halvemmalla hinnalla.
Johtuen Sampon kohtuullisen suuresta pudotuksesta ja samaan aikaan Protector Forsinkringin aika isosta noususta päädyin myymään Protector Forsikring yhtiön. Yhtiö on varsin mielenkiintoinen minusta edelleen, se uudistaa vakuutusalaa. Se näyttää kuitenkin tekevän Buffettin varoittaman virheen vakuutusyhtiöllä. Vakuutuksia ei saa myydä liian halvalla ja kulusuhde nousta liian korkeaksi. Yhtiö on tehnyt tuloksen pitkälle sijoitustuotoilla ja kulusuhde on minun kriteereillä tällä hetkellä liian korkea. Syitä siihen on ollut sää ja sokeritoukat. Sampolla on toimintaa pohjoismaissa eikä siltä löydy vastaavia selityksiä. Minusta Sampo vaikuttaa tässä vaiheessa paremmalta kortilta, sillä kulusuhde ja riskit hallinnassa.
23.10.2018 myin noin puolet Seligson Euro-Obligaatio rahastosta. Minusta rahastoriskituotto-odotus on erittäin heikko. Italian korot jo nousevat ja muiden euromaiden aikanaan perässä. Korosta on hankala saada tuottoa.
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dovre. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dovre. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
maanantai 9. toukokuuta 2016
Salkun 11-15 suurimmat osakesijoitukset
Microsoft on ollut salkussani erinomainen
sijoitus. Kurssi nousu on tuottanut viiteen vuoteen lähes 140% ja tämä päälle
kohonneet osingot. Matka on ollut kuitenkin puokkuista ja Microsoftin
markkinaosuudet ovat olleet laskussa käyttöjärjestelmissä, selaimissa ja
googlen driven ohjelmistot on alkaneet yleistyä. Microsoft on tällä hetkellä
korkealle arvostettu. P/E on 36 Reuterssin mukaan. Olen päätynyt luopumaan
Microsoft omistuksesta veroseuraamuksista huolimatta.
Procter&Gamble on osinkoaristokraatti,
joka on tuonut tasaista tuottoa salkussani. Osakkeesta on kadonnut hankinta
ajan loistokkuus, pääoman tuotto on laskenut ja kasvu ei ole enää ollut niin
loistakasta kuin parhaimmillaan. Payout ratio on noussut 86%:ttiin. Tästä
huolimatta yhtiö jauhaa kovaa osakekohtaista vapaata kassavirtaa ja osinko on
noussut pienin askelin. Nyt osinko on 3,3%. Kuluttajatuotteiden kysyntä on
kohtuullisen vakaata ja tulos ja kassavirta pysyttelevät kohtuullisen vakaana. Näillä näkymin annan PG:n jauhaa osinkoa
salkussani.
YIT:n osuus salkussani kasvanut pikkuhiljaa ja
olen ostellut sitä pikku hiljaa useamman vuoden. Sen ollut ja on edelleen
maltillisesti arvostettu, kassavirta on ollut vähän paineen alla. Caverionin
tuomaa kassavirtaa ei ole enää apuna. Tulos ollut vähän laskussa, mutta saattaa
olla vähän vihertävää rakentamisen suhteen näköpiirissä. Arvostus on edelleen
maltillinen ja en ole aikeissa luopua omistuksista tällä hintatasolla. Osake on
lyhyeksimyytynä aika suurella osakemäärällä ja OP:n ja Dansken rahastot ovat
lisänneet omistustaan huomattavasti. Venäjän tilanne hiukan parantunut ja
edessä voi hyvinkin olla lähiaikoina hyvää menoa. Yhtiö on minulla tarkkailun
alla.
torstai 10. maaliskuuta 2016
Salkkutapahtumat Helmikuussa 2016
Myynnit:
Arvopaperi
|
Tapahtuma-aika
|
hinta (EUR/kpl)
|
Seligson Rahamarkk. AAA A
|
29.02.2016
|
2.5174
|
Seligson Euro-obligaatio A
|
29.02.2016
|
3.9667
|
Dovre Group
|
26.02.2016
|
0.305
|
Seligson Russian Prosperity
|
24.02.2016
|
57.7993
|
Dovre Group
|
05.02.2016
|
0.322
|
Myin hiukan
korkosijoituksia saadakseni rahaa Nordnetin maaliskuun kampanjaan. Markkinalaskun
jälkeen minulla on ollut halu nostaa osakepainoa.
Ostot:
|
Arvopaperi
|
Aika
|
hinta (EUR/kpl)
|
|
Dovre Group
|
25.02.2016
|
0.299
|
|
Nordea Bank
|
11.02.2016
|
8.24
|
|
Nordea Bank
|
10.02.2016
|
8.6
|
|
iShares Core MSCI Emerging
Markets IS3N
|
05.02.2016
|
17.69
|
|
iShares MSCI World UCITS ETF (Acc) EUNL
|
05.02.2016
|
37.17
|
|
Sampo A
|
05.02.2016
|
42.07
|
|
Teleste
|
04.02.2016
|
8.19
|
|
Fortum
|
03.02.2016
|
12.65
|
|
Fortum
|
03.02.2016
|
12.55
|
|
Dovre Group
|
03.02.2016
|
0.326
|
|
Teleste
|
03.02.2016
|
9.57
|
Ostot ja myynnit yhdistelmällä näkyy, että olen hiukan veivannut Dovrella. Yhtiö on tipahnut alle hankinta hintojeni ja ostin ja myin osakkeita pienellä voitolla periin otteeseen ja sain samalla itselleni tappiollisia myyntejä verotukseen.
Kevensin hiukan
Seligson Russian Prosperityä ostettuani kohtuullisen potin tammikuussa. Myynti
tarjosi niin ikään tappiollisia myyntejä verotukseen.
Ostin Telesteä
pariin otteeseen, ensimmäinen osto oli hiukan hätiköity, mutta yhtiön
tilauskehitys ja tulos ovat lupauksia antavia. Yhtiötä olisi ollut paikka
ostella parempaan hintaan, mutta käteistilannetta piti alkaa tarkkailemaan.
Kuukausisijoituksina hankin tutusti ISharesin Emerging Marketsia ja World UCITS:ää.
Hankin helmikuun
alkupuolella lisäksi hyviä osingon maksajia Fortumia, Sampoa ja Nordeaa pienet
erät. Vielä maaliskuun mielenkiinto kohdistuu kotimaisiin osakkeisiin OP:n
sijoita Suomeen kampajan vuoksi.
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Dovre
Dovre Group on
kansainvälisesti toimiva projektihenkilöstön ja -johtamisen palveluiden
toimittaja. Dovre Group -konsernin liiketoimintaryhmät ovat Project Personnel
ja Consulting. Vuonna 2013 Dovre Group -konsernin liikevaihto oli 98,9
miljoonaa euroa. Maailmanlaajuisesti konsernissa toimii yli 480 henkilöä.
Dovre Group ja norjalainen Norwegian Petroleum Consultants Group AS
(NPC Group AS) ovat 3.3.2015
allekirjoittaneet yhtiöiden yhdistymistä koskevan ehdollisen sopimuksen, jonka mukaan 100
% NPC Group AS:n osakkeista siirtyy Dovre Groupin omistukseen, minkä
vastikkeena Dovre Group antaa suunnatulla annilla 36 453 018 uutta Dovre Groupin osaketta
NPC Group AS:n myyjille. NPC Group AS:n myyjille annettavat uudet osakkeet
vastaavat 36,5 % Dovre Groupin kaikista osakkeista ja äänistä sopimuksen
toteutumisen jälkeen.
Tämän jälkeen yhtiökokous on
pidetty ja järjestely on siellä hyväksytty. Dovren vanhojen osakkeiden
omistajat ovat oikeutettuja 0,06 € lisäosinkoon.
Yhtiön kurssi
tipahti varsinaisen osingon irtoamisen
myötä ja siinä oli ilmeisesti tulospelkoja Q1 tuloksesta tai
yritysjärjestelystä. Tällä hetkellä osake on selvästi ylimyydyssä tilassa.
Ostamalla osaketta voi olla oikeutettu useisiin etuihin, joilla voi olla
kurssia kohottava vaikutus. Osakeanti, jolla voi kasvattaa määräysvaltaa. Oleellisempaa
on kuitenkin vain vanhempien osakkeiden oikeus 0,06 € osinkoon, joka osto
kurssille 12,5%. Mikäli osinko päätetään maksaa, se johtaa välittömästi
nykyistä kurssia korkeampaan kurssiin mikäli vanhoja osinkoon oikeuttavia
osakkeita on mahdollista siinä vaiheessa ostaa.
Öljyn maailman
markkinahinta vielä varjostaa Dovren näkymiä, mutta kauppa on hyvä askel kasvun
tiellä. Tällä hetkellä on kolme tekijää, jotka voivat ajaa yhtiön kurssia ylös,
kaupan myötä kasvu, lisäosinko ja öljyn hinnan nousu. Dovre ilmoitti, että se
on valittu Fronytica Advantage AS:n sopimus toimttajaksi. Tämäkään ei ole
tuloksen kannalta huono asia. Näiden tietojen pohjalta lisäsin Dovrea 23.4.2015
hintaan 0,48€.
Olen arvioinut yhtiön tilannetta aiemmassa kirjoituksessani Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset.
torstai 5. helmikuuta 2015
Salkun alle 2% painolla olevat osakesijoitukset
Jotta salkkuni
läpi käynti etenisi jouhevasti, olen palastellut käsittelyn pienempiin osiin.
Aluksi kävin lävitse korkosijoitukset sitten yhdistelmärahastot.
Osakesijoituksia on huomattava määrä ja olen käynyt lävitse salkun kymmenensuurinta osakesijoitusta sekä indeksiytimeksi kutsumani osan. Käyn tässä sitten
lävitse tähän mennessä läpikäymättömät osakesijoitukset, jonka jälkeen 30
suurinta osakesijoitustani on läpikäyty lukuun ottamatta ainoaa niiden joukkoon
mahtuvaa aktiivista rahastoa Lähi-Tapiola Kuluttajaa.
Myyntiin mennyt
ja edellisessä kirjoituksissani salkkuni suurimmat osakesijoitukset olen käsitellyt
Astra Zenecan.
Alma Mediaa olen
aikanaan hankkinut useaan otteeseen ja sen osuus salkussani hankintahinnalla on
huomattava. Vaisusta kurssikehityksestä johtuen paino ei ole nykyistä
korkeampi. Sijoituksena Alma Media on ollut huono. Uskoin yhtiön pystyvän
tekemään nykyistä parempaa tulosta mediaverosta ja digitalisoitumisesta
huolimatta. Moni soitteli varoitus kelloja ja hiukan jääräpäisesti pidin kiinni
laskevan tuloksen yhtiöstä, jolla oli selkeästi edessä osingon lasku.
Toivottavasti oppirahat on maksettu, nyt laitoin Saga Fursin myyntiin, kun
samanlainen kehityssuunta oli näkyvissä. Nykyisellään yrityksen osinko on
maltillinen ja digitaaliset palvelut ovat kasvaneet tasaisesti. Minusta se
edelleen digitalisoinnissa kärvistelevistä lehtiyhtiöistä vahvin. Yhtiö kärsinyt
samaan aikaan Suomen heikosta talouskehityksestä, onko tilanne tulevaisuudessa
samanlainen, en osaa tällä hetkellä sanoa. Tällä hetkellä olen päätynyt
odottelemaan yhtiön osinkoehdotusta.
McDonalds on osinkoaristokraatti,
jota hankin sen saadessaan USA:n vihatuimman yrityksen maineen. Mielestäni
tuollainen titteli on ohi menevä ongelma, eikä yhtiö toimi ainoastaan
yhdysvalloissa. Yhtiön taival on ollut viimeiset vuodet kivistä, kilpailu
eteenkin kotimarkkinoilla ollut kovaa. Mäkki on kuitenkin käsite ja kuuluu
oleellisena osana suuriin kaupunkeihin ja se hyötyy kaupungistumisen
megatrendistä. Sillä paljon kiinteistöjä keskeisillä paikoilla suurissa
kaupungeissa joilla on oma arvonsa. Minun ei tee mieli nykyisellään lisätä
yhtiötä, mutta nautiskelen 3,7 % osinkoa mielellään nykyisessä euro
dollarikurssin tilanteessa. Toki
nykyinen 70% osinkosuhde ei mahdollista kovin rivakkaa osinkojen kasvua,
päinvastoin tahti todennäköisesti tulee olemaan aika vakaata. Yhtiö on
mielestäni varsin hyvissä asemissa kehittyvillä markkinoilla ja ainakin itse
odotan niiden merkityksen kasvavan tulevaisuudessa. Valuuttasuhteiden johdosta
kasvu tuloksessa voi olla kohtuullisen rivakkaa. Osinko jatkoi silti edelleen
nousuaan ja nousi marraskuussa aiemmasta 0,81 $ nykyiseen 0,85$.
Tunnisteet:
ABB,
Alma Media,
AstraZeneca,
Chevron,
Coca Cola,
Dovre,
Eli Lilly,
Fortum,
McDonalds,
Microsoft,
Okmetic,
Procter Gamble,
Sampo,
Wärtsilä
perjantai 2. toukokuuta 2014
Dovre
Sain Dovresta
varsin mukavat osingot erityisesti huomioiden hankintahinnan. Koska osinko oli
huomattavan korkea yli 10%, pystyin tekemään osingoilla uuden sijoituksen
yhtiöön. Ostin Dovrea hintaan 0,50€ osake, toimeksianto toteutui 24.4 ja 28.4.
Dovre Group on
kansainvälisesti toimiva projektihenkilöstön ja -johtamisen palveluiden
toimittaja. Dovre Group -konsernin liiketoimintaryhmät ovat Project Personnel
ja Consulting. Vuonna 2013 Dovre Group -konsernin liikevaihto oli 98,5
miljoonaa euroa. Maailmanlaajuisesti konsernissa toimii yli 470
henkilöä.
Yhtiön kurssi
tipahti osingon myötä ja siinä oli ilmeisesti tulospelkoja Q1 tuloksesta. Tulos
oli mielestäni kohtuullinen ja näkymissä tuloksen odotettiin kasvavan
paikallisvaluutoissa. Tämä on mielesätni hyvä signaali, vero voi toki pysyä
edelleen vahvana, mutta toisaalta nykyinen inflaatiotilanne luo painetta
EKP:lle toimia. Pääasiallinen syy ostoon oli mukavan näköinen kasvukäyrä
yhtiössä ja sen osingoissa. Haluan katsoa tällä hetkellä tätä korttia isommalla
painolla.
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Salkun alle 1% painolla olevien osakesijoitusten tarkastelua
Kova urakka salkkuni sijoitusten tarkastelussa
alkaa lähestyä loppuaan. Tarkastelu koskee edelleen tilannetta 21.10.2013. Muistaakseni
edellisessä tarkastelussa sain palautetta, että minulla liian hajautettu
salkku. Olen itse osittain samaa mieltä, sijoituksia on liikaa niiden
tehokkaaseen seuraamiseen. Toisaalta olen useimpien kohdalla nähnyt hyvän
tilaisuuden poimia Random Walkin sanoin satasia maasta. Yksi sijoitusvirheistä
on käydä kauppaa liikaa. Sain tässä hyvän osoituksen myytyäni edellisen
tarkastelun tiimoilta Baswaren. Yhtiön kurssi on noussut huomattavasti lähes
kaksinkertaiseksi lyhyessä ajassa myyntini jälkeen. Sijoitus oli toki pieni ja
merkitys salkulleni olisi vähäinen. Rahaa se on pienikin raha.
Eli Lilly tuli salkkuuni finanssikriisin jälkimainingeissa.
Yhtiön oli P/E-luvulla halpa, maksoi korkeaa 6% osinkoa ja pääoman tuotto oli
hyvä. Yhtiötä vaivasi pelko patenttien laukeamisesta ja tippuminen
osinkoaristokraattien listoilta. Itse arvioin, että yhtiö pystyy pitämään
nykyisen hyvän osinkonsa ja tippuminen osinkoaristokraateista oli jo selviö.
Yhtiö oli tehnyt päätöksen osingon pitämisestä nykytasolla, missä uskoin sen
pysyvän jatkossa. Osinkojen nostot tulevat joskus tulevaisuudessa, jos on
tullakseen. Payout ration laskenut pikkuhiljaa 50%:n ja siihen alkaa taas olla
edellytyksiä. Yhtiön P/E-luku on edelleen 13, keskiverto ja pääoman tuotto
hyvä. En ole nähnyt mitään syytä luopua sijoituksestani ja maksaa veroja
kurssinoususta, yhtiö maksaa osinkoa edelleen tasaiseen ja saan kassavirtaa
sieltä. Yhtiö on minulla holdissa, välillä olen miettinyt jopa lisäostoja.
Tunnisteet:
Affecto,
AT&T,
Caverion,
Dovre,
Eli Lilly,
Elisa,
F-Secure,
Fiskars,
Kone,
Metso,
Nordea,
Olvi,
Orion,
Pohjola Pankki,
Ponsse,
Rapala,
Revenio,
Securitas,
Sievi Capital,
Teliasonera
torstai 16. toukokuuta 2013
Salkussa alle 1,5 % painolla olevien osakkeiden tarkastelua
Tein vuoden loppupuolella salkkuanalyysiä.
Johtuen salkkuni suuresta instrumenttien määrästä ja osaksi ajan puutteesta en
ole ehtinyt tekemään lopuista osakkeista analyysiä, vaikka olekin niitä
kirjaamatta ylös tarkastellut. Tässä jatkoa tarkasteluun.
Coca Cola on ollut salkussani jonkin aikaa.
Buffetin suurin sijoitus on ollut tarkkailussa omalta osaltani pitkään. Aina se
tuntuu hivenen kalliilta ja miettii, onko se ostamisen arvoinen. Tuloksen
takominen on tasaista, kuten myös osingon kasvu. Tältä yhtiöltä ei mitään
yllätyksiä oikeastaan osaa odotella. Oman sijoitukseni perustui siihen, että
näyttää, että euro oli arvokas suhteessa
dollariin ja Euroopan kriisi näytti pahenemisen merkkejä. Tällä hetkellä oston
ajoitus näyttää kohtuulliselta. Minulla ei ajatuksena tehdä suurempia Coca Colalle osto tai myynti mielessä. Istuskelen positioni päällä ja odottelen
uusia mahdollisia ostotilaisuuksia. Yhtiö tuntuu varmalta defensiiviseltä
sijoitukselta. tarvittaessa sinne voi parkata lisää rahaa.
Wärtsilä on salkussani yksi parhaiten
menestyneistä sijoituksista. Moni ei ehkä sitä miellä uusituvan energian
lisääntymisestä ja ilmaston muutoksesta hyötyväksi, mutta totuus no, että uusituvat
energian lähteet aiheuttavat tarvetta varavoimaloille, joita Wärtsilä
toimittaa. Edelleen tämä johtaa siihen, että tavaroita valmistetaan siellä
missä se edullisinta ja varsin usein haetaan paikka missä ympäristö määräykset
eivät ole niin kovat. Tämä johtaa lisääntyneisiin kuljetuksiin, tehtaat pitää
rakentaa ja sitten niiden tuotteet kuljettaa. Halvin tapa on kuljettaa meriteitse.
Wärtsilä on tässä vahvoilla erityisesti kaasusovelluksineen. Tuotanto laitokset
vaativat taas aina varavoimaloita, joihin Wärtsilä on vahva toimittaja.
Wärtsilä ratsastaa mielestäni pitkäaikaisella megatrendillä jolla aion itsekin
mukana ratsastella. Wärtsilä pysyy salkussani, mutta minulla ei ole suuria
intohimoja lisäämiseen nykyisellä kurssitasolla.
Tunnisteet:
Affecto,
Cargotec,
Coca Cola,
Dovre,
Eli Lilly,
Fortum,
Ilkka,
KappAhl,
Metso,
Microsoft,
Nordea,
Pitney&Bowes,
Pohjola Pankki,
Sampo,
Teliasonera,
Wärtsilä
tiistai 4. syyskuuta 2012
Dovre tilanneseuranta
Kirjoittelin hiukan aikaisemmin huomioita Dovresta, että kurssi nousi kasvavalla vaihdolla. Suurimpien osakkeen omistajien listalta useampi oli lisännyt omistustaan. Kurssi on alkanut kiipeämään ylöspäin ja edelleen suurivaihtoisina päivinä on nousua. Myyntilaita on supistunut pikkuhiljaa ja alkaa olemaan melkoisen ohut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)