Ehdin ostamaan jo ennen edellisiä tapahtumia Seligson Russian Prosperityä. Venäjän arvostus on historialliseen arvostukseen verrattuna alhainen. Alhaiseen arvostukseen löytyy toki syynsä, öljyn kulutus on ollut Euroopassa laskusuunnassa, mikä erittäin tärkeä markkina-alue ja tulon lähde Venäjälle. Kursseilla on silti tapana liioitella ja alhaisella arvostuksella on usein ilmassa liikaa pessimismiä.
Sijoituspäiväkirja. Päiväkirjaan kirjataan omat sijoitustoimet ja sijoituksiin liittyviä havaintoja. Ajoittain yleistä taloudesta ja talousteorioista. Ei sisällä sijoitussuosituksia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seligson Kehittyvät markkinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seligson Kehittyvät markkinat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. tammikuuta 2014
Joulukuun rahasto-ostoja ja -myyntejä
Salkussani tapahtui suhteellisen paljon joulukuussa. Olen jo
aiemmin kirjoitellut luopumisestani OP Itä-Eurooppa rahastosta ja ostosta
Vanguard Emerging Markets ETF:ään. Osan ostosta rahoitin myymällä Seligson
Kehittyvät markkinat pois, joskin myynti tapahtui rahaston rajoitetusta
toimeksi anto ajoista johtuen vasta 12.12.2013 hintaan 9,031€. Olen kokenut
merkinnät Seligsoniin aika hankaliksi, kuten lunastukset eikä rahaston menestys
ole ollut paras mahdollinen. Päätin yksinkertaistaa kehittyvien markkinoiden
sijoituksia keskittämällä niitä enemmän Vanguardiin. Kartoitan samalla
mahdollisuudet tehdä sijoituksia muuten kuin markkinapainolla ja nostaa
pienosakkeiden osuutta salkussani. Myynti mahdollisti mieleiseni lisäyksen
Vanguardiin kustannustehokkaasti.
Ehdin ostamaan jo ennen edellisiä tapahtumia Seligson Russian Prosperityä. Venäjän arvostus on historialliseen arvostukseen verrattuna alhainen. Alhaiseen arvostukseen löytyy toki syynsä, öljyn kulutus on ollut Euroopassa laskusuunnassa, mikä erittäin tärkeä markkina-alue ja tulon lähde Venäjälle. Kursseilla on silti tapana liioitella ja alhaisella arvostuksella on usein ilmassa liikaa pessimismiä.
Ehdin ostamaan jo ennen edellisiä tapahtumia Seligson Russian Prosperityä. Venäjän arvostus on historialliseen arvostukseen verrattuna alhainen. Alhaiseen arvostukseen löytyy toki syynsä, öljyn kulutus on ollut Euroopassa laskusuunnassa, mikä erittäin tärkeä markkina-alue ja tulon lähde Venäjälle. Kursseilla on silti tapana liioitella ja alhaisella arvostuksella on usein ilmassa liikaa pessimismiä.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Salkun pienemmät osakerahastot
Laitoin karkeasti rajaksi salkussa 1% pienemmät omistukset
pieniksi. Tarkemmalla tarkastelulla voisi tietysti sanoa, että salkussani ei
kuurikaan ole suuria sijoituksia. Joka tapauksessa tarkasteluni lähtee alle %
omistuksista.
Seligson & Co Russian Properity on seuraavaksi suurin
omistukseni. Rahastolla on pitkä ja menestyksekäs historia, vaikka viimeinen
vuosi ei ihan loistokas ole ollut. Omistuksistani suuri osa on hankittu
kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksissa puhutaan, että kyseessä on yleensä tuuri.
Tässä tapauksessa mielestäni toiminta poikkeaa aika merkittävästi tavallisesta
rahastosta. Rahasto toimii markkinalla, jossa normaali markkinatalouden
toiminta on vasta kehittymässä. Rahasto osallistuu ahkerasti omistamiensa
yhtiöiden kehittämiseen. Venäjän markkina on tämän lisäksi yksi maailman
alhaisimmilla voittokertoimilla toimivista markkinoista. Edelleen Venäjällä on
ihan loistavat luonnonvarat ja sen taous kasvaa kohtuullista vauhtia. Toki
alueella on poliittiset riskinsä. Jollei riskiä ota ei voi myöskään voittaa.
Rahasto ei ole tuottosidonnaisen palkkionsa johdosta halpa. Minun on itse
helpompi hyväksyä tuottosidonnainen kustannus kuin kustannus ilman mitään
vastuuta. Näillä näkymin rahasto tulee pysymään salkussani ja lisäilen sitä
aina sopivien tilaisuuksien tullen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)