Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elecster. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elecster. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2017

Elecster tilannekatsaus

Elecster julkisti eilen 23.2.2017 vuoden 2017 tuloksen. Kasvatin yhtiön omistusta hiljattain, joten pieni tilanne katsaus on paikallaan. Olen tarkastellut yhtitötä tarkemmin aiemmassa analyysissäni, joten tämä on vain tilannekatsaus.

Tulosraprtoista:

Yhteenveto luvuista
Loka-joulukuu:
Liikevaihto 12,7 MEUR (10–12/2015: 13,0 MEUR)
- Tämä oli itselleni pieni yllätys, että liikevaihtolaski, oletin hienoista kasvua ruplan vahvistumisen myötä
- Raportissa syyksi laitemyynnin vaisuus

Liikevoitto 1,1 MEUR (1,0 MEUR)
- 10% kasvu liikevoitossa
- 10% kasvu on hyvä, mielestäni Lynchmäisen osakkeen menoa, hyvää kasvua ja kukaan ei kiinnitä huomiota

Tulos ennen veroja 1,0 MEUR (0,9 MEUR)
- Tulos kasvoi 11%, mutten samat kommentit kuin edellä
Tulos/osake 0,20 EUR (0,20 EUR)
 - Raportista ei selvinnyt syytä miksi osakekohtainen tulos ei kasvanut

tiistai 18. lokakuuta 2016

Syyskuun tapahtumat

Alla listattuna syyskuun tapahtumat:

Tapahtuma
Arvopaperi
Aika
Hinta
(EUR/kpl)
Kulut
(EUR)
Myynti
Outotec
02.09.2016
4.018
5
Osto
 iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF(IS3N)
05.09.2016
20.92
0
Osto
iShs III-EM Loc.Gov.Bd.UC.ETF Registered Shares USD(IUSP)
05.09.2016
58.83
0
Osto
 iShares Core MSCI World UCITS ETF(EUNL)
05.09.2016
39.15
0
Osto
 ISHSII-MSCI USA DIV.IQ U. (QDVD)
05.09.2016
25.94
0
Osto
Comptel
06.09.2016
2.45
5
Myynti
Comptel
08.09.2016
2.49
5
Osto
Verkkokauppa.com
08.09.2016
6.32
1
Myynti
Chevron Corp.
08.09.2016
91.71
18
Myynti
Verkkokauppa.com
09.09.2016
6.35
1
Osto
Technopolis
14.09.2016
2.4
0
Osto
Elecster A
14.09.2016
11.45
5
Myynti
Elecster A
14.09.2016
11.89
5
Osto
AT&T INC(T)
14.09.2016
35.59
15
Osto
Seligson Gl Top 25 Pharmaceut. A
15.09.2016
26.0718
0
Osto
Taaleri
15.09.2016
8.57
5
Osto
Technopolis
29.09.2016
2.4
0
Myynti
Comptel
29.09.2016
2.47
5
Osto
Wells Fargo (WFC)
29.09.2016
40.04
15
Myynti
Outotec
30.09.2016
4.208
5
90

Kuun alkuun tuli Outotecin myynti, joka tämän hetkisellä kurssilla ei ollut mikään hyvä ajoitus, kuten ei myöskään kuun lopun myynti. Kurssi on ollut hyvässä nousussa ja tilauskirjoihin on alkanut pikkuhiljaa tippua tilauksia. Siitä huolimatta raaka-aineiden hinnat on edelleen pysytelleet alhaalla. Marchall Wace on alkanut shortata osaketta ja uskon itse, että jossain vaiheessa kurkistellaan alempia hintoja, tulos ei varmaan vielä riemun kiljahduksia herätä. Outotecin odotuksia on sanottu vaativiksi, tunnetusti analyytikot ovat toki huonoja ennustamaan.  

5.9 tein normaalit kuukausi ostot ETF:iin. Kehittyvien markkinoiden arvostus näyttää kilapilukykyseltä muuhun maailmaan samoin korkotaso. Siellä vielä varaa tiputtaa korkoa joka on hunajaa sekä korkosijoituksille, että osakkeille. Maailmaindeksisijoitus uudelleen sijoittavalla kohtuullisilla kuluilla on varmaa pelaamista annan rahan juosta sinne. USA dividend ETF on näkemyksenotto Eurooppaan. Italian pankkien ja Deutsche Bankin tilanne on ollut pinnalla. Aiemmin puhuttiin Kreikasta. Mikään ongelma ei ole ratkennut. Kreikka tarvitse lainaeränsä edelleen, mutta siitä vähän puhetta. Onko isommat ongelmat esillä? Tämä voi johtaa ongelmiin erityisesti Euroalueella ja laskea Euron arvoa. Uskon FEDin alkavan pikku hiljaa nostaa korkoaan, joka johtaa dollarin vahvistumiseen. Tässä  vaiheessa dollariosingot ovat hyviä. ETF koostuu suurista yrityksistä, jotka jauhaa osinkoa vaikeassakin taloustilanteessa. 

tiistai 6. syyskuuta 2016

Elecster Oyj

Elecster on noussut merkittäväksi sijoitukseksi salkussani, joten pieni arviointi yhtiöstä on paikallaan. 

Elecster Oyj suunnittelee, valmistaa ja markkinoi päätuotteenaan UHT- (Ultra High Temperature) eli iskukuumennetun maidon prosessointi- ja aseptisia pakkauslinjoja ja niihin liittyviä pakkausmateriaaleja maailmanlaajuisesti. Yhtiön tuotteista 80–90 % menee vientiin, noin 60 maahan.

Kylmäkoskella sijaitsevan pääkonttorin ja tehtaiden lisäksi yhtiöllä on muovitehdas Reisjärvellä, sekä tytäryhtiöitä Toijalassa, Tallinnassa Virossa, Pietarissa Venäjällä, Tianjinissa, sekä Nairobissa Keniassa.

Elecster Oyj:n toiminta alkoi vuonna 1966 Tuomo Halonen Oy:nä perustajansa autotallissa Kylmäkoskella. 1970-luvun puolivälissä yhtiö patentoi ensimmäisen UHT-pussipakkausjärjestelmänsä. Yhtiö muutti myöhemmin nimensä Elecsteriksi ja listautui Helsingin pörssiin 18. tammikuuta 1989.

Yhtiön päämarkkinat ovat alueilla, joissa meijerituotteiden säilyvyys toimitusketjussa on ongelmallista johtuen kuumasta ilmastosta ja heikosta infrastruktuurista. Asiakaskunta koostuu johtavista maidonjalostajista eri puolilla maailmaa. Tuotteita on toimitettu 50 vuoden toiminnan aikana jo yli 80 maahan. Elecster-tuotantolinjalla maito iskukuumennetaan hetkeksi  140°C:seen ja pakataan sen jälkeen aseptisesti. Prosessissa maidon vitamiinit ja maku säilyvät, mutta pilaantumista aiheuttavat pieneliöt eliminoituvat. Näin maito saadaan säilymään useita kuukausia ilman energiaa kuluttavaa kylmäketjua.

UHT tekniikka hyödyttä asikasta tai kuluttajaa usealla tavalla. Kuljettaminen ja säilyvyys paranee, ei tarvita kylmäketjua. Elecster toimii kaupungistumisen ja väestön kasvun megatrendin turvin. Tekniikka mahdollistaa maidon tuottamisen halvemmissa maissa, kun perinteisellä pastöroinnilla maidon kuljettaminen pidempiä matkoja on hankalaa.

Tulos ja osinko kehitys


2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
EPS
0.82
0.65
0.60
0.59
0.54


osinko
0.30
0.28
0.25
0.22
0.17
0.14
0.10

Elecsterillä on seitsemän vuoden osingon kasvatuksen putki ja samalla osakekohtainen tulos on kasvanut. Osingon jako suhde on säilynyt maltillisena ollen 2015 36,5%, viimeiset vuodet Elecster on jakanut noin 40% tuloksesta osinkoina.

Kooste viimeisestä tuloksesta

Tammi-kesäkuu:
− Liikevaihto 21,8 MEUR (1-6/2015: 22,3 MEUR)
− Liikevoitto 2,4 MEUR (1,8 MEUR)
− Tulos ennen veroja 2,2 MEUR (1,7 MEUR)
− Tulos/osake 0,47 EUR (0,35 EUR)
− Omavaraisuusaste 45,8 % (47,9 %)

Huhti-kesäkuu:
− Liikevaihto 11,6 MEUR (4-6/2015: 11,3 MEUR)
− Liikevoitto 1,6 MEUR (1,0 MEUR)
− Tulos ennen veroja 1,4 MEUR (0,9 MEUR)
− Tulos/osake 0,29 EUR (0,17 EUR)

Tuloskasvu (EPS) oin hurja 70%. Tulosesta yhä suurempi osa tulee pakkausmateriaaleista joiden kapasiteettia on kasvatettu. Tämä on jatkuvaa suhdanteesta riippumatonta tuloa. Suhdanteen ja koneiden kysynnän parantuessa Elecsterillä potentiaalia nostaa tulosta paljon, joka taas jälleen lisää pakkausmateriaalien kysyntää.

Arvostus

Elecsterin P/E on noin 11 ja kasvu tuloksessa 26% jolloin PEG-luku on selvästi alle 0,5. Näillä arvostuksilla Elecster on erittäin halpa. Samoin yhtiö voi saavuttaa Eurooppalaisen osinko aristokraatti statuksen ja ne osakkeet on yleensä arvokkaammin arvostettu. Pääoman tuotto on kasvu-uralla kasvavien volyymien kautta.

torstai 24. syyskuuta 2015

Kovaa kaupankäyntiä Elokuussa

Kävin erittäin paljon kauppaa elokuussa. Osa oli veivaamista kiinnostavilla yhtiöillä, osa siirtoja välittäjältä toiselle ja lisäksi reagoin kurssilaskuun ostoilla ja siirtämällä rahaa koroista osakkeisiin.

Uusina hankintoina tuli salkkuun Wells Fargo ja Deere. Sijoitin McDonalsin myynnistä saamani rahat näihin yhtiöihin. Deere valmistaa maatalous ja Metsätalous koneita ja on kasvattanut osinkoaan yli 10 vuottaa yhteen menoon eikä ole alentanut osinkoaan sitten 1987. Yhtiön kassavirta on hyvä. Osingon payout ratio on alle 30% ja se kasvattanut osinkoaan viimeiset 10 vuottaa 15% vuositahtia. Ainoa syy miksi en vaihtanut yhtiötä kokonaan McDonaldsiin on sen syklisyys. Yhtiötä on mahdollista saada toisessa vaiheessa sykliä varmasti halvemmalla.

Toinen uusi hankinta on Wells Fargo. Wells Fargo on Warren Buffetin suurimpiin omistuksiin kuuluva pankki. Sen payout ratio no ollut 2007 lähtien reilusti alle 50%, mitä se aiemmin maksoi osinkoja. Pankilla on edellytyksiä kasvattaa osinkoaan 15% vuosi tahtia seuraavat viis vuotta. EPS on kasvanut vuodesta 2007 tämä yhtiö on niitä, jotka hyötyvät korkokatteen paranemisena aikanaan tulevista koron nostoista.

Tämän lisäksi tein uusina ostin Nordnet Superfonden Danmark, Norge ja Sverigeä salkkuun. Nämä ovat erittäin edullisia indeksirahastoja, jotka eivät painotu maailmanlaajuisesti suuriin yhtiöihin ja saan salkkuuni keskisuuria pieniä yhtiöitä halvan indeksirahaston kautta.  

Ostoja:

4.8.2015 Deere&Co hintaan 92,92$
5.8.2015 Elecster hintaan 6,80 €
13.8.2015 Alma Media hintaan 2,905
13.8.2015 ABB hintaan 172,40
14.8.2015 Nordnet Superfonden Danmark hintaan 129,50 DKK
14.8.2015 Nordnet Superfonden Sverige hintaan 298,03 SEK
14.8.2015 Nordnet Superfonden Norge hintaan 96,80
20.8.2015 Elecster hintaan 6,77 €
20.8.2015 YIT hintaan 5,22€
21.8.2015 Seligson Pohjois-Amerikka indeksirahasto hintaan 16,225€
21.8.2015 Seligson Eurooppa indeksirahasto hintaan 2,634€
21.8.2015 Seligson Pharos hintaan 18,663 €
21.8.2015 Seligson Russian Prosperity hintaan 60,474€
21.8.2015 Seligson Phoenix hintaan 24,765€
21.8.2015 Seligson Global Tops Brands A hintaan 6,557€
21.8.2015 Seligson Aasia indeksirahasto hintaan 4,760€
21.8.2015 Nordea Bank hintaan 10,34€
25.8.2015 Seligson Eurooppa indeksirahasto hintaan 2,547€
25.8.2015 Wells Fargo hintaan 52,20$
26.8.2015 Seligson Pohjois-Amerikka indeksirahasto hintaan 14,598€
26.8.2015 Seligson Phoenix hintaan 23,331€
26.8.2015 Seligson Global Top Brands A hintaan 6,019€
28.8.2015 Seligson Aasia indeksirahasto hintaan 4,759€
28.8.2015 Seligson Phoenix A hintaan 24,402€
28.8.2015 Nordnet Superfonden Sverige hintaan 282,09 SEK

Myynnit
24.8.2015 Seligson Rahamarkkina AAA A hintaan 2,514 €
26.8.2015 Seligson Rahamarkkina AAA A hintaan 2,514 €

Aiheeseen liittyvää: Elecster Oyj
Wells Fargo

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kovaa kaupankäyntiä Heinäkuussa

Pääsen alkuun käymään kauppaa Nordnetissä 3 € palkkioilla. Siirsin kaikki Ruotsalaiset osakkeet lisäksi Nordnettiin Heinäkuussa välttääkseni säilytyspalkkiot entisellä välittäjälläni.

Uutena osakkeena salkkuuni tuli pienellä painolla Teleste. Olen seuraillut yhtiötä jo tovin ja Nordnetissä heitin yhtiöön pilkin pienellä summalla, joka tarttui. Kevensin painoa hyvin nopeasti myymällä osan poissa pienellä voitolla. Tarkoituksena oli pilkkiä mielestäni kasvu huomioiden edullista yhtiötä enemmän. Kurssi kuitenkin karkasi korkeammalle ja kiinnostui siirtyi toisiin yhtiöihin.

Pilkki käytännöllä hankin salkkuunni toisen kohtuullisesti kasvanee ja osinkoa kuusivuotta kasvattaneen Elecsterin.

Myin poissa MCDonaldsin. Yhtiö on osinkoaristokraatti ja ilmoitti ettei osinkoa koroteta syksyllä normaalissa tahdissa vaan korotus tehdään seuraavalla kvartaalilla. Yhtiö on ollut tiukassa kilpailutilanteessa ja tulkitsin tämän huolestuttavaksi uutiseksi. Yhtiö on katsonut, että korotuksia on hankala jatkaa jollakin aika välillä, joka tarkoittaa aikanaan osinkoaristokraatin ”arvon” menetystä ja johtaa yhtiön poistamiseen osinkoindekseistä, joka johtaa kurssilaskuun. Katsoin viisaammaksi myydä yhtiön tässä vaiheessa ja ostan tilalle yhtiöitä joilla paremmat edellytykset kasvattaa osinkoa.

Muut myynnit ovat kevennyksiä yhtiöiden omistuksissa.