tiistai 23. kesäkuuta 2015

Rahasto-ostot jatkuvat

Kreikan tilanne on aiheuttanut värinää markkinoilla ja jatkoin rahasto-ostojani. Sijoittelen pikkuhiljaa lisää hyväksi valikoimiini rahastoihin.

Pitkien korkojen riskilisät ovat kohonneet Kreikan tilanteen vuoksi ja samalla Seligson Euro-obligaation ja Seligson Euro Corporate Bondin arvo on laskenut. Seligson on pitänyt itse näitä sijoituksia tällä hetkellä huonoina, mutta itse haluan tasapainotta salkkuani korkosijoituksilla ja ottaa huomioon mahdollisuuden deflaatio kehityksestä tai toisena vaihtoehtona hitaasta inflaatiosta jolloin korkosijoitukset tuottavat edelleen kohtuullisesti. EKP yrittää painokkaasti ratkaista Kreikan ongelmia. Korkosijoitukset Euroalueelle eivät välttämättä ole hyviä, mutta pienellä riskillä lähden niitä tekemään.

Tein jälleen pienen sijoituksen Seligson Russian Prosperity rahastoon. Kurssi on kohonnut alimmilta tasoiltaan ja rupla on vahvistunut jonkin verran. Ukrainan jännitteet tuntuvat edelleen ja pakotteet rasittavat Venäjän taloutta, samoin öljyn hinta pysynyt alhaalla. Maalla on mahdollisuutensa tilanteen tulevaisuudessa rauhoittuessa. Luottamuksen saavuttaminen tulee tosin varmasti viemään aikaa. Tein pienen sijoituksen alhaisen arvostuksen rahastoon.

Seligson Eurooppa on taas indeksisijoitus edullisesti ja verotehokkaasti Eurooppaan suuriin yhtiöihin painottuen. Salkkuni on turhan Suomi ja Skandinavia keskeinen tämä tuo poikkeusta siihen. Euroopan arvostustaso on suhteellisesti kohtuullinen. Seligson Eurooppa kuluu indeksiytimeeni.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Buffettin portfolion muutoksia Q1/2015

Buffettin portfolio on pysynyt hyvin samanalaisena kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Kun kurssit kirmaa, alkaa miehen ostot vähenemään.

Suurista sijoituksista Wells Fargoon, IBM:ään ja USB Bancorpiin on tullut pieniä lisäyksiä, mutta niillä ei ole ollut vaikutusta portfolion suhteisiin. Goldman Sachs o tipahtanut 10 suurimman sijoituksen joukosta Moodysiä heikomman kurssikehityksen vuoksi.

Pienemmistä sijoituksista Buffet on vähennellyt Charter Communicationssia, Bank of New Yorkia, Visaa, Viacomia, Liberty Globalia, Wabcoa, Master Cardia ja merkittävimmin National Oil Well Fargoa.

Kymmenen suurinta sijoitusta Q1/2015

Q1/2015
Nro.
Osake
Portfoliosta [%]
Kumulat.[%]
1
WFC - Well Fargo
23.88
23.88
2
KO- Coca Cola Co.
15.14
39.02
3
AXP- American Express
11.06
50.08
4
IBM
11.92
62.00
5
WMT - Walmart Stores
4.64
66.64
6
PG - Procter& Gamble
4.4
71.04
7
USB - U.S Bancorp
3.41
74.45
8
DVA-DaVita HealthCare Partners
2.93
77.38
9
DTV-DirectTV
2.49
79.87
10
MCO- Moody's Corp.
2.29
82.16

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Salkun tuotto toukokuussa 2015

Salkun tuotto toukokuussa 0,43% %:ttia ja vuoden alusta 15,22%. Nousu tullut maltillisemmaksi viimeaikoina.

Osinkoja kilahti tilille 189,52€ €. Osinkoja tuli 26,73% vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Vähennys selvittyy pitkälle Securitaksen, H&M:n ja Bolidenin myynneillä.  

Salkussani tein varovaisia liikkeitä ostaen hiukan rahastoja, Sampoa ja korkoja.

Edellinen: Salkun tuotto huhtikuussa 2015