Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekninen analyysi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekninen analyysi. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. helmikuuta 2026

Tilannekatsaus Aflac

Aflac kirjoituksestani on kulunut hetki. Aflacista irtosi eilen osinko ja yksi peruste palata asiaan nyt. Pian palveluissa alkaa näkyä, että Aflac on jälleen korottanut osinkoaan. Tämä on toki tiedossa, mutta käyrä alkaa edelleen osittamaan ylemmäs ja tulevat osinko palkit ovat jälleen ylempänä. Samalla osinkoprosentti on hiukan kohonnut.

Teknisesti Aflac on nousu trendissä. Päiväkynttilöillä vuoden tarkastelujaksolla voi todeta Golden Crossin (eli 50 liukuvakeskiarvo on leikannut 200 liukuvan keskiarvon alhaalta ylös)  tapahtuneen 25.9.2025. Tämän jälkeen Aclac on tehnyt korkeampi pohjia ja korkeampia huippuja. Kynttilät on golden crossin jälkeen käyneet kaksi kertaa koputtelemassa 200 liukuvaa keskiarvoa ottaen pompun ylös. Kurssi on myötäillyt varsin hyvin 20 päivän EMA:n liikkeitä. Eilen osingon irrottua lasku pysähtyi aika tarkkaan 20 päivän EMA:aan.

Tarkkailen kosketuksia 20 päivän EMA:an ja 200 päivän liukuvaan mahdollisena lisäyspaikkana.   

perjantai 13. marraskuuta 2015

Markkinoiden suunnannäyttäjä?

Markkinat ovat nyt varsin mielenkiintoisessa tilanteessa. S&P500 indeksi on juuri käynyt 200 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolella, mutta näyttäsi tipahtavan jälleen alapuolelle. 50 päivän liukuvakeskiarvo (punainen) on tukevasti kahdensadan päivän liukuvan keskiarvon alapuolella.    



Kiinan Shenzhen-indeksi sen sijaan näyttää olevan nousussa 200 päivän liukuvalla keskiarvolla mitattuna ja indeksi on ponnistanut 200 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Laskutrendi on alkanut?

Laskutrendin tunnuksena teknisesti pidetään sitä, kun 200 päivän liukuvakeskiarvon suunta on alas ja 50 päivän liukuva keskiarvon 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella.

Suurimman osan merkittävistä osakeindekseistä 50 päivän liukuvakeskiarvo on leikannut 200 päivän liukuvan keskiarvon ylhäältä alas. Indeksin tasot ovat edelleen 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella, joten pikaista paluuta takaisin ei ole näköpiirissä. Merkittävin poikkeus on yllättäen Shenzhen Stock Exchange A Share Index, jonka on pidetty laskun ajurina. Hang Seng indeksi on selvästi laskussa. Euroopassa Euro Next indeksien 50 päivän liukuva keskiarvo ei ole vielä alle 200 päivän liukuvan keskiarvon, mutta indeksilukema on jo tukevasti 200 päivän alapuolella. DAX 50 päivän liukuvakeskiarvo on leikannut 200 päivää alaspäin, mutta 200päivän liukuva keskiarvon suunta ei ole vielä alaspäin.

Teknisesti tilanne näyttää siltä, että olisi aika myydä osakeomistuksia ja alkaa suunnitella osto-ohjelmia. Mikä on sinun ratkaisusi? Arvopaperissa oli kirjoitus, että piensijoittajat ovat ostaneet ja suursijoittajat myyneet viime aikoina. Silmiini on osunut myös kirjoituksia, että carry trade velkasijoittaminen Kiinaan on purkautumassa.  

perjantai 6. joulukuuta 2013

Marraskuun rahastomerkintöjä


Olen jälleen tarkastellut osan salkustani ja rahastot ovat tuottaneet salkussani varsin hyvin varsin pitemmällä aika jänteellä. Vero etu näkyy selvästi. Tarkoituksenani on lisäillä rahastoja pikku hiljaa lisää. Minulla on huomattavan paljon erilaisia sijoituksia ja niissä on tarkoitus tehdä pientä karsintaa ja satsaamaan niihin, joita voi sitten vartioida paremmin. Niistä enemmän myöhemmin, kun käsittelen rahastojani uudelleen.

Merkitsin Seligson Phoenixia kahteen otteeseen ensin 30.10 hintaan 23,56 ja sitten 23.11 hintaan 23,61. Rahasto on tuottanut hyvin viimeisen vuoden, mutta lokakuussa se ei pysynyt kovin hyvin muun nousu markkinan mukana ja ostojeni hetkellä RSI oli alle 40%, joten sen saattoi sanoa olevan hiukan ylimyyty, kun muu markkina oli ehkä yliostetun puolella. Rahasto sijoittaa erikoistilanteisiin, sen sijoituksia voi luonnehtia myös arvosijoituksiksi. Se tuottaa nousuissa hyvin, mutta tulee alas laskumarkkinassa kuin kivi. Se nostaa salkun riskiä, mutta omat merkintäni ovat maltillisia.

21.11.2013 merkitsin lisäksi Seligson Russian Properityä. Venäjän markkina on edelleen varsin maltillisesti arvostettu rahasto edelleen menestynyt varsin hyvin. Rahaston muuttui syöttörahastoksi hiljattain.
Tämän lisäksi siirsi sijoitustililleni kertyneitä varoja Seligson Rahamarkkina rahastoon 21.11, jotta käteisvarani tulevat huomioiduksi tuottolaskelmissani.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Rahasto ostoja

Markkinat ovat lasketelleet viime ajat ja useampi rahasto alkoi olla yli myydyssä tilassa teknisesti tarkasteltuna. Ensimmäiset ostoni suuntautuivat nykyiseen LähiTapiola kehittyvät korkomarkkinat rahastoon hintaan 11,027 5.6.2013, Seligson Euro Obligaatioon samana päivänä hintaan 3,349 ja Seligson Aasia Indeksi rahastoon 6.6 hintaan 4,021. Jatkossa on myös muita tulossa. Ensimmäiset sijoitukset ovat varovaisia.

Euroalueen korot ovat alhaisella tasolla, toisaalta PIGS mailla ne ovat kohtuullisen korkealla. Jossakin vaiheessa korot tulevat nousemaan, mutta tällä hetkellä deflaatio vaikuttaa myös mahdolliselta skenaariolta jolloin valtion lainat voivat tuottaa kohtuluullisesti euroalueella.  Kehittyvien maiden korkorahastot ovat taas lasketelleet urakalla ja selkeää muutosta syyksi en ole havainnut. Tilannetta on enemmän arvioitu rahan virtaamisella turvallisiin USA bondeihin, joiden korot ovat nousseet. Minä puolestani jatkan sijoituksia kehittyvien maiden bondeihin. Aasian ja Japanin markkinat ovat lasketelleet. Ostin hetki sitten Vanguardin Pacific rahastoa ja perustelut tälle Seligson sijoitukselle ovat hyvin samanlaiset. Mielestäni esimerkkinä Samsungiin vaikutukset Japanin poliittisilla päätöksillä on vähäiset ja en täysin ymmärrä rajua laskua. Aasia painoni on nousussa ja nyt varmaan sitten katsellaan kohta muita markkinoita. Tällä hetkellä vauhti alaspäin ollut aika kovaa ja välillä tuntuu, että olen ostoineni liikkeellä turhan innokkaasti. No tulevaisuus kertoo asian. Buffetin sanoin, on ostettava silloin, kun muut on pelokkaita. Oma varovaisuus on hyvä lähtökohta sijoitukselle.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Salkun suurimpien osakerahastojen tarkastelua


Minulta löytyy varsin runsas kirjo erilaisia osakerahastoja. Minulla on sekä passiivisia, että aktiivisia rahastoja ja osinkoa maksavia ETF:iä. Tätä analysointia aloittaessani olen vahvasti sitä mieltä, että jokaiselle rahastolle on paikkansa. Oikeastaan mielenkiintoista nähdä olenko kirjoituksen lopetettua samaa mieltä. Salkkuni voi erityisesti osakesijoitusten osalta antaa kritiikkiä, että sijoituksia on liian paljon ja niiden seuranta kärsii. Minulla on nyt ollut tarkoituksena tehdä salkun kriittinen tarkastelu ja oppia samalla sijoittajana. Tämän kappaleen kirjoitusvaiheessa en ole tarkoituksella vielä vilkaissutkaan tuottoja. Tässä kirjoituksessa käsittelen vain osakerahastoja ja jätän ETF tarkastelun seuraavaan kirjoitukseen. Aloittelin jo sitä ja kirjoituksesta tulee pitkä.
                                                                                
Salkkuni suurin rahastosijoitus on Seligson & Co. Global Top 25 Pharmaceuticals. Se on samalla salkkuni parhaita sijoituksia tuotoltaan ja edelleen lääke sektori on sektorina historiallisesti parhaiten tuottanut tai tuottaneita sektroreita (en ole ihan tuoreita tutkimuksia nähnyt). Aloitin sijoitukseni siihen finanssikriisin jälkimainingeissa elokuussa 2009 ollessani vielä selvästi pelokas. Halusin salkkuuni varmoja defensiivisiä sijoituksia lisää. Tapiola Hyvinvointi ja Orion olivat siihen aikaan selvästi parhaita sijoituksiani. Halusin salkkuni kokoelman lääkeyhtiöitä joiden arvostus oli siihen aikaan alhainen ja ne maksoivat hyvää osinkoa. Maailmalla olevat yhtiöt oli mielestäni vielä selvästi houkuttelevampia. Ostelin salkkuuni pikkuhiljaa lisää huomattavan varovaisesti alussa 2009 aina marraskuuhun 2011 teknisellä analyysillä sopivista dipeistä. Sen jälkeen en ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä salkkuuni lääkeyhtiötä rahaston kautta, niiden paino suurehko salkussani. En kadu sijoituksiani vaan Seligson Top 25 Pharma, Orion ja Eli Lilly ovat tällä hetkellä salkkuni ehdotonta eliittiä. Kaikki ovat tasaisesti noin 50% plussalla hankintahinnasta. Kaksi viimeksi mainittua ovat lisäksi maksaneet reippaasti yli 5% osinkoa vuosittain. Koko settiä painaa pelko patenttien umpeutumisesta ja sen vaikutuksista. Jatkan eloani sen epävarmuuden kanssa kohtuullisen tyytyväisenä. Tapiola Hyvinvoinnista mainittakoon, etät sen osuus salkussani on aika pieni, mutta pysyy salkussani. Top Pharman voitto kymmenen vuoden tuotolla on kunnioitettava saavutus.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Reveniossa tapahtuu?

Syksyn tultua Revenion vaihdossa on alkanut myös nousemaan tatteja.

Reveniossa on ollut poikeuksellisen suurta vaihtoa parina päivänä. Tämän lisäksi lyhyeen aikaan on tullut kaksi liputusilmoitusta kahden suuren omistajan osuuden pienemisestä. Gerako on noussut suurimpien omistajien listalla. Tänään EVL osti 12.37 100000 kappaletta osaketta. Taitaa olla jotain tapahtumassa.

Näyttää, että Revenio leikkaa 200 päivän liukuvan keskiarvon myös suurella vaihdolla.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Dow teoria - Kytkentä tehokkaat markkinat vs. tekninen analyysi


Edellisessä kirjoituksessa esitin Likviditeetti teorian. Nykyisestä kaupan käynnistä on sanottu olevan yli 70% koneellista kaupankäyntiä ja kaupankäynti koneiden nopeutuessa todennäköisesti osuus nousee.

Tekninen analyysi pyrkii hyödyntämään markkinoiden saatavaa mennyttä hintatietoa ja ennustamaan sen perusteella tulevaa kehitystä. Moni analyysi menetelmistä perustuu pitkälle ihmisen tapaan käyttäytyä erilaisissa tilanteissa. Moni tutkitus on lytännyt nämä menetelmät huuhaana, mutta sitä siitä huolimatta käytetään. Yksi tutkimusten tekijöistä Eugene Fama, jonka tehokkaiden markkinoiden teoriaa olen käsitellyt aikaisemmin. Tulemme tässä asiassa varsin mielenkiintoiseen tilanteeseen. Jos kaikki tieto markkinoilla siirtyy osakkeeseen, seuraamalla kurssi nopealla tietokoneella, voimme lukea osakkeen hyvää ja pahaa informaatiota erittäin nopeasti. Ihminen ei varmasti pysty samaan. Teknisen analyysin perustuu pitkälle siihen olettamukseen, että sijoittajat eivät ole rationaalisia ja kaikki informaatio ei ole kaikkien käytettävissä, joka Faman tehokkaiden markkinoiden vastainen oletus.

Yksi teknisen analyysin uranuurtajia on Charles H. Dow (1851-1902). Hän oli Wall Street Journalin perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja, Dow Jones and Companyn perustaja, joka aloitti legendaarisen Dow Jones Industrialin laskemisen.

maanantai 20. elokuuta 2012

Osto Seligson Russian Prosperity

Ostettu Seligson Russian Prosperity 15.8, hinta 90,244. 50 päivän liukuva keskiarvo leikkaa lähipäivinä 200 päivän liukuvan keskiarvon alhaalta ylös.

Euro vahvistunut tuki odotuksista ja setelipainokoneen lämmittelystä? Öljyn hinta nousussa, mikä tietää hyvää Venäjälle, kuten myös sähkönhinnan nousu.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Rahastomerkintöjä ja ostoja

Tein seuraavat merkinnät

6.8 Seligson Rahamarkkina AAA A  hintaan 2,487

6.8 Seligson Eurooppa Indeksi rahasto A hintaan 1,766
- 50 päivän liukuva keskiarvo leikkasi 200 päivää alhaalta ylös

Tapiola Japani hintaan 6,909
- 50 päivän liukuva keskiarvo leikkasi 200 päivää alhaalta ylös

Myin aiemmin Samoja rahastoja kesäkuunloppupuolella perusteella:
 - 50 päivän liukuva keskiarvo leikkasi 200 päivää ylhäältä alas

Tuloksena tuli tappiota.

Seligson Eurooppa Indeksi rahasto A myytiin hintaan 1,622
Tapiola Japani myytiin hintaan 6,909

kuluja tuli 1,77 €

Tällä kertaa teknisen analyysin antama signaali  ei toiminut. Samalla tein päätösen, että en enää myy indeksisijoituksiani. Mainittakoon samalla, että tein ostoja noilla rahoilla perään.

Nokian Renkaat hintaan 27,91
Technopolis hintaan 3,01